Mulla on nyt sellainen tilanne, että pää hajoaa. Tämä kamala ja ihana asia on päässä koko ajan. Mä olen rakastunut erääseen ihanaan mieheen ja kaikesta päätellen hän tuntee samoin. Ei sitä osaa selittää, mutta hän vain puhuu ja katsoo niin... Olemme olleet jo aika kauan kavereita tai oikeastaan ystäviä. Hän ei tiedä tunteistani enkä minä hänen, mutta luulen, että molemmat arvaamme.
Tilanteessa ei olisi mitään kummallista, mutta minä olen varattu. Olen seurustellut mieheni kanssa seitsemän vuotta. Mieheni tietää ystävyydestäni eikä hänellä ole mitään sitä vastaan. Ainakaan hän ei ole koskaan sanonut mitään. Pikkuhiljaa tästä ystävyydestä on kuitenkin kasvanut jotain muuta. Tämä ystäväni on sinkku. Nyt minulla on hirveä morkkis ja perhosia vatsassa samaan aikaan. Toisaalta rakastan miestäni ja haluan elää elämäni hänen kanssaan. Mutta kuitenkin tämä toinen tulee aina ajatuksiini. Tiedän, että minun kuuluisi viilentää tämä koko ystävyys ja toivoa, että poissa silmistä=poissa mielestä. Mutta olen niin itsekäs, ettei minusta ole siihenkään. Auttakaa. Onko kenelläkään kokemuksia? Miten voin toimia niin, että meihin kaikkiin sattuu mahdollisimman vähän...
Tilanteessa ei olisi mitään kummallista, mutta minä olen varattu. Olen seurustellut mieheni kanssa seitsemän vuotta. Mieheni tietää ystävyydestäni eikä hänellä ole mitään sitä vastaan. Ainakaan hän ei ole koskaan sanonut mitään. Pikkuhiljaa tästä ystävyydestä on kuitenkin kasvanut jotain muuta. Tämä ystäväni on sinkku. Nyt minulla on hirveä morkkis ja perhosia vatsassa samaan aikaan. Toisaalta rakastan miestäni ja haluan elää elämäni hänen kanssaan. Mutta kuitenkin tämä toinen tulee aina ajatuksiini. Tiedän, että minun kuuluisi viilentää tämä koko ystävyys ja toivoa, että poissa silmistä=poissa mielestä. Mutta olen niin itsekäs, ettei minusta ole siihenkään. Auttakaa. Onko kenelläkään kokemuksia? Miten voin toimia niin, että meihin kaikkiin sattuu mahdollisimman vähän...
Vastaukset 7
Vanhimmat
noh minäkin rakastuin ystävääni. seurustelin silloin. jos olisin ollut älykäs, olisin unohtanut koko miehen joka palautui mieleeni tuon tuosta. aloin viettämään aikaa hänen kanssansa enemmän ja enemmän.. sitten en enää kestänyt tilannetta ja jätin rakkaani tämän uuden rakkauden takia. se oli pelkkää himoa. upeaa. mutta myöhemmin huomasin miten kaipaan entistä rakastani ja nyt olen menettänyt kaiken ja lähinnä koko elämisen ilo on poissa. että mieti toimisiko se uuden kanssa ja kumman kanssa luulisit olevan onnellinen elämä. tsemppiä, älä pilaa elämääsi, niin kuin minä.. en voi muuta kuin itkeä, kun menen nukkumaan, itkeä kun herään. töissä laitetaan vaan feikki-asiakaspalvelu-olen iloinen-naamari päälle.. niin huono olla.
Mulla ei oikeastaan ole siinä mielessä ihan sama juttu, että tästä vain hippusen pieni osa on himoa. Tämä on enemmän yhdessä viihtymistä. En vain haluaisi lähteä ystäväni luota kotiin mieheni luo. Tuntuu, että ystäväni osaa melkein lukea ajatuksenikin ja on henkisesti niin pelottavan lähellä. Aluksi oli vaikea tunnistaa tätä rakastumiseksi, koska tämä alkoi niin, että aloin vain viihtyä hänen kanssaan yhä paremmin. Nyt hän tulee uniini ja ajatuksiini koko ajan ja tämä raastaa niin paljon, etten saa kunnolla edes syötyä. Aluksi uskottelin itselleni, että tämä on vain sitä ystävyyttä edelleen. Mutta ei ystävää kohtaan voi tuntea näin. Kuka hullu ajattelee ystävää heti, kun avaa aamulla silmänsä. Musta tuntuu, että olen pilannut jo elämäni, koska tässä jutussa ei kai edes ole sellaista ratkaisua, joka tyydyttäisi edes jotenkin.
En huomannut sanoa tsemppiä sinulle. Kyllä se iloksi muuttuu. Et ehkä olisi koskaan saanut rauhaa, jos et olisi katsonut juttua loppuun. Nyt saat vielä rauhan ja löydät onnen. Usko pois.
mulla kävi noin ja mietin pitkään samaa tilannetta, oli pitkä suhde takana päin ja kaikkea. tosin meillä meni entisen kanssa muuten hyvin ja niin edelleen, muutta suuhteesta oli jo pitkään puuttunut se aito tunne ja välittäminen, ero tuli suhteellisen sovinnolla ja ystävinä pysyttiin. ja ajattelin asiaa juuri myös noin että mä en saa rauhaa jos en katso voiko jutusta tulla jotain, katsoin ja tuntuu että olen onnellisempi kuin koskaa.. myös alkuhuuman haihduttua, tunne vain paranee ja paranee. mielestäni olen tehnyt varmasti yhden parhaista päätöksistä elämässäni, ja kaikkien kannalta parhaan. mutta en tehnyt päätöstä todellakaan hetken mielijohteesta vaan mietin todella pitkään ja sitten eräänä aamuna kaikki oli vain niin selvää. mieti rauhassa ja anna itsellesi aikaa, varmasti vastaus on sulle jonain päivänä selvä... voimia ja tsemppiä... :)
Musta tuntuu, ettei tämä ikinä ratkea. Raastaa vaan koko ajan enemmän. Tuntuu, että kestäisin kyllä mitä vaan, mutta sitä en kestä, että petän koko ajan henkisesti. Olen aina ollut uskollisuuden kannattaja (ja olen edelleen). Sattuu katsoa omaa miestä, kun toinen pyörii mielessä vaikka mitä yrittäisi. Mutta toivottavasti olet oikeassa siinä, että jonain päivänä kaikki on kirkasta. Tulisipa se päivä pian.
kyllä se sieltä tulee... jossain vaiheessa se ratkaisu tuntui vain niin selvältä ja sitten sitä tiesi miten pitää toimia. meillä oli myös yhteensä seitsemän yhteistä vuotta takana ja päätös ei silti ollut helppo, eikä sitä kannata väkisin ajatella.. mutta olo oli silloin todella helpottunut ja kaikki se paine ja stressi hävisi kerta heitolla. mieti rauhassa mitä haluat elämältä... :)voimia ja hyvää mieltä..:)
Itselläni on jmuuten juuri sama tilanne, mutta olemme edenneet hiukan pidemmälle uuden rakastettuni kanssa.. Emme ole rakastelleet, mutta intohimoakin tun tuisi löytyvän. Tilanne on kamala. Olen niin itsekeskeinen, että olen nyk miehelleni valehdellut menoistani jne. Ja kaiken lisäksi olen menossa naimisiin tämän nyk miehen kanssa parinviikon kuluttua ja uusi rakastettuni on hänen bestmaninsa!!!! Tuntuu ihan h****tin pahalta. Mutta päättänyt olen, että häitä ei enää peruta. Ne porataan vaikka läpi harmaan kiven! Tehkööt tulevaisuus sitten meille mitä haluaa.
Päässäni ei tunnu olevan ainuttakan järkevää ajatusta.. Toisaalta tiedän, ettei minun ja uuden rakastettuni suhde tulisi olemaan helppoa, jos joskus yhteen menisimme, koska miehet ovat toisilleen sukua. Joutuisimme varmaan häipymään paikkakunnalta..
Viimeksi tänään olemme uuden rakastettuni knssa istuneet sylikkäin ja miettineet, että meidän on kai vain tyydyttävä siihen vähään, mitä toisiltamme saamme. Onhan kuitenkin onni tietää, että toinen on olemassa ja välittää. On vain niin ikävä toista kokoajan. Ja sekin on tympeää, kun nukkuu toisen vieressä, ja näkee toisesta unta. Tai kun toisen kosketuksesta tulee toinen mies mieleen.. Tulee niin paha olo omasta kaksinaamaisuudesta. Mutta itseppähän sen on aiheuttanut. Pelkäämme uuden rakastettuni kanssa myös, että joku huomaa tunteemme katseistamme ja puheistamme, kun olemme tutuissa porukoissamme. ja läheisille valehtelu on hirveää. Patti tilanne. Ihmettelen todella miten nyk mieheni i ole huomannut minkään olevan pielessä, vaikka suhde rakastettuuni onkin syventynyt.
Mutta eihän se auta kuin katsoa, ja kadutaan sitten aikanaan. Rakastettuni sanoikin tänään, että kun tuntuu näin hyvältä olla sylikkäin, ei hän ole keksinyt vielä yhtään hyvää syytä elää tätä elämäänsä "yhteiskunnallisesti" oikein.