Katainen on

ilmeisesti yrittänyt ostaa itsellen eu-johtajan titteliä kansalaisten rahoilla.
Samaa kai se Lipponenkin yriti aikoinaan.
Nyt on Urpilainen ilmeisesti myöskin maksattamassa kansalla omaa tulevaa mahdollista huippuvirkaansa.

Eli koko rahanjakomme taustalla mahtaneekin piillä vain joidenkin henkilöiden sairaalloinen vallanhalu. Voi sitä narsismiksikin tietenkin kutsua.

Ei kai muten kukaan niin hullu olisi ollut, että ajaa kotimaansa kansalaiset ahdinkoon ja orjuuteen, myymällä maansa toisille ketkuille, vetäen itsellen välistä muhkeat mullat.

Miksikähän maatamme sanotaan vähiten korruptoituneeksi?
Siksi, kun sitä ei ole kunnolla edes tutkittu.
Oikeastaan voi verrata sanontaan, että jos viisikymppinen väitää olevansa täysin terve, nin ei se kyllä pidä paikkaansa, vaan ainoastaan hänet on huonosti tutkittu.

Suomessa myöskin on lobbareita maailman väkilukuun suhteutetuna kaikkein eniten, kuin myöskin rikostilastomme ovat kaunisteltuja.

Suomineito on suoraan sanottuna hyvin sairas. koska se on vain hyvin huonosti tutkitu, tai oikeammin sanottuna annettu liiän yliolkaisia terveyslausuntoja "omaisille".
Voisi sanoa, että vaikka ei ole kuin yksi silmä, niin silti hänellä väitetään olevan sataprosenttinen näkö.
Niin siinä yhdessä silmässä saattaakin olla, mutta sitä ei kerrota, että toinen puttuu kokonaan.

Kyllä kansaamme virtsataan siihen ainoaankin silmään niin rankasti, että senkin näkökyky on sumentunut.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Opti Metri kirjoitti:

ilmeisesti yrittänyt ostaa itsellen eu-johtajan titteliä kansalaisten rahoilla.
Samaa kai se Lipponenkin yriti aikoinaan.
Nyt on Urpilainen ilmeisesti myöskin maksattamassa kansalla omaa tulevaa mahdollista huippuvirkaansa.

Eli koko rahanjakomme taustalla mahtaneekin piillä vain joidenkin henkilöiden sairaalloinen vallanhalu. Voi sitä narsismiksikin tietenkin kutsua.

Ei kai muten kukaan niin hullu olisi ollut, että ajaa kotimaansa kansalaiset ahdinkoon ja orjuuteen, myymällä maansa toisille ketkuille, vetäen itsellen välistä muhkeat mullat.

Miksikähän maatamme sanotaan vähiten korruptoituneeksi?
Siksi, kun sitä ei ole kunnolla edes tutkittu.
Oikeastaan voi verrata sanontaan, että jos viisikymppinen väitää olevansa täysin terve, nin ei se kyllä pidä paikkaansa, vaan ainoastaan hänet on huonosti tutkittu.

Suomessa myöskin on lobbareita maailman väkilukuun suhteutetuna kaikkein eniten, kuin myöskin rikostilastomme ovat kaunisteltuja.

Suomineito on suoraan sanottuna hyvin sairas. koska se on vain hyvin huonosti tutkitu, tai oikeammin sanottuna annettu liiän yliolkaisia terveyslausuntoja "omaisille".
Voisi sanoa, että vaikka ei ole kuin yksi silmä, niin silti hänellä väitetään olevan sataprosenttinen näkö.
Niin siinä yhdessä silmässä saattaakin olla, mutta sitä ei kerrota, että toinen puttuu kokonaan.

Kyllä kansaamme virtsataan siihen ainoaankin silmään niin rankasti, että senkin näkökyky on sumentunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu