Nyt sitten mielipiteitä kehiin!

HeiHoi

Olemme nyt vuoden asuneet nykyisessä asunnossa.
Olen itse ottanut bricanyl turbohaleria jo varmaan kymmenisen vuotta tarvittaessa, yleensä varsin harvakseltaan (pari kertaa kk) lukuunottamatta kevättä jolloin heinät sun muut allergisoivat ja olen tarvinnut heinixin lisäksi kuurina.
Allergiona todettu kissa, koira, hevonen, koivu noin virallisesti.

Jäin lokakuussa kotiin äitiyslomalle ja sen jälkeen alkoi sairastelukierre, flunssaa, jatkuvaa pientä lämpöä, keuhkoputkentulehduksia ja viimeisimpänä keuhkokuume. Jatkuvana riesana yskä, kurkkua kutisee, limaa kertyy kurkkuun ja kurkussa tuntuu kuin olisi kuminauha kiristettynä ja saan sen vuoksi yskiä koko ajan.
Iho kuivaa ihan korpuksi, on kuin hiekkapaperia eikä mitkään rasvat imeydy, tämä nyt voi johtua pakkasestakin mutta mainittakoon nyt.

Lääkärissä olen hypännyt, pef-mittariin viime ajat puhallellut ja arvot siinä 250-350 välillä eli ei kovin häävit. Bricanyliä menee vuorokauden ympäri.

Tyttärellä myös ollut yskä jo kuukausia, kävi astmakokeet eikä ainakaan astmaa ole. Poika sairastelee flunssaa ja kurkkukipua aina kotona käydessään (asuu viikot toisaalla): Mieheni ja kaksi pienintä (3kk ja 2,5v) eivät ole sairastelleet vaan ovat jopa tavallistakin terveempiä.

Lääkärimme (kunnan sellainen) ei sanonut varsin juuta eikä jaata mahdollisiin homeisiin, oli sitä mieltä että meidän yskät eivät kuulosta homeyskältä.

Määräsi minulle kortisonit, tablettina ja inhalaationa mutta en periaatteesta niihin halua sekaantua niin kauan kuin henki vähänkään pihisee ja varmaa ettei ainakaan hometta..

Asunnossa kasvaa kylppärissä se punainen, käsittääkseni vaaraton home ja muoviseiniin tulee joskus mustaa hometta josta kuulin että olisi myös vaaraton? Saunan karmit mustuneet puoleen väliin, ovat varmaan vain mädät?
Mitään homeen hajua ei ole mutta aika raskaanoloinen sisäilma tuulettamisista huolimatta. Sisätilojen kosteus siinä 30-40 välillä. Siivoan vähän liikaakin, pölyä tms ei pitäisi olla ihan hirveästi missään.

Oireet pahenevat minulla aina iltapäivästä jostain syystä. Yöt meneekin sitten yskiessä.

En haluaisi mennä homeita epäilemään ihan tuosta vain mutta olisiko syytä? Voiko olla todella niin että pienet lapset pysyvät terveinä, vanhemmat eivät? Ja onko nämä edes homeeseen viittaavia oireita vai jotain ihan muuta...

5

155

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V-E=A.Y

      Ennenkuin homeherkkä nousee punkastaan tähän kertomaan "luonnonhomeista ja mooseksista, sanon suoraan, että nyt on vielä onneksi "lumellinen" aika ei "lumeton" ja se kertookin minulle paljon noista asunnossasi olevista oireistasi.
      Vaaratonta hometta pitemmäksi aikaa "vieraana" ei ole rakennusten sisällä mutta homejuustossa voi olla kun sitä syön ja hengissä olen. Oireesi viittaavat siihen, että kyllä puolueeton tutkimus asunnossasi pitäisi tehdä. Valitettavasti sitä puolueetonta tutkimusta en ole saanut vielä yhteenkään asuntooni (4) missä olen oireillut ja sairastellut.
      "Mikrobeita on sekä aamuaktiivisia, että ilta-aktiivisia" . Oireilut tai niiden alkaminen ja vaikeusaste voi johtua monista seikoista. Asunnon sisäilman kosteusprosentistakin. Ilmavirroista tai ilmanpaine-eroista asunnossa. Siitäkin onko ali- vai ylipaine ym. ym. Voiko tuulettaa tai ei.

      Tuossa Kirjasta Homehelvetti vuodelta 2009 sivu 259 Mirja Salkinoja-Salonen.
      Lainaus alkaa:
      "Veteen liukenemattomien, pintoihin herkästi tarttuvien ja vesihöyryn mukana ilmaan aerolisoituvien toksiinien ja muiden bioaktiivisten mikrobiosasten mittaaminen sisätiloista edellyttää poikkitieteellistä työtä, insinööritaidon yhdistämistä mikrobiologiaan, kemiaan ja toksikologiaan".
      Lainaus loppu.
      Tuossa on osa syy siitä miksi en ole saanut sitä puolueetonta "tutkimusta" kämpilleni enkä varsinkaan puolueetonta kohtelua vittumaisilta isännöitsijöiltä, terveydensuojelusta enkä edes AVI:n valvojilta enkä valvojan valvojalta.

      Suuresti minua ihmetyttää sekin, että M. S-S on jättänyt lääkärit pois tuosta ryhmästä kenen pitäisi hoitaa homesairaiden asiat paremmalle tolalle.

      Niin kauan kuin jokainen vetää vain omaa juttuansa, niin kauan hommat meillä on päin persauksia.

      Lääkäriin mene ja kerro epäilysi homeista ja sairaasta rakennuksesta.
      Sano, että ei korvien välissä vaan seinien välissä jos jotain yrittää.
      Rohkeasti vaan.
      Jos rakennuksessa oireita ja sairasteluja ja ulkopuolella ei, niin en siitä sitten enempää. Taistele älä heitä pyyhettä kehään kohdatessasi ensimmäisen vähättelijän ja vääristelijän.

      Nyt aletaan sitten puhumaan asioista Sanasinko oikeilla nimillä ja jatkoa tulee.
      Kaiken alku ja juuri = HOME.
      Ensin on kosteus, sitten home ja sitten kastuneiden ja homehtuneiden tuntemattomienkin rakennusmateriaalien päästämät myrkylliset kaasut.
      Kaikkien yhteisvaikutus ja mitä vielä ei edes tunneta. Toksiinitkin.
      Toksiini =myrkky.

      Tässä mielipiteeni kehiin: Pyyhettä en heitä missään vaiheessa.

      Lue lisää:
      http://homepakolaiset.fi/
      http://indooraid.com/
      http://www.inspectorsec.fi/?s=uutiset

      • "Suuresti minua ihmetyttää sekin, että M. S-S on jättänyt lääkärit pois tuosta ryhmästä kenen pitäisi hoitaa homesairaiden asiat paremmalle tolalle."

        - Minä en suuresti ihmettele. Toivottomia tapauksia.

        Kylmälaiteasentajakin tietää homesairauksista enemmän kuin lääkärit.


      • V-E=AY
        sanasinko kirjoitti:

        "Suuresti minua ihmetyttää sekin, että M. S-S on jättänyt lääkärit pois tuosta ryhmästä kenen pitäisi hoitaa homesairaiden asiat paremmalle tolalle."

        - Minä en suuresti ihmettele. Toivottomia tapauksia.

        Kylmälaiteasentajakin tietää homesairauksista enemmän kuin lääkärit.

        Tarkoitin sellaisia "pioneereja" homeongelmien selvittelyissä ja lasten ja nuorten "homepulmien" auttamisessa kuten lääkäri Tuula Putus.
        Yksi ei voi pelastaa kaikkien muiden mainetta.


    • "Asunnossa kasvaa kylppärissä se punainen, käsittääkseni vaaraton home ja muoviseiniin tulee joskus mustaa hometta josta kuulin että olisi myös vaaraton? Saunan karmit mustuneet puoleen väliin, ovat varmaan vain mädät?
      Mitään homeen hajua ei ole mutta aika raskaanoloinen sisäilma tuulettamisista huolimatta."

      - Selvä nakki... Aivan tulee homekämppämme kylppäri mieleen. Ja raskaanoloinen ilma, justiinsa juu jetsulleen.

      Me tässä vielä sairastellaan, vaikka tulee kolme vuotta muutosta jo. Pojalla alkoi homekämpässä nenän tukkoisuus ja jatkuva lämpöily, syksyllä 2010 todettiin jo immuunivajettakin, ja oireet jatkuvat. Meikä käytti puolitoista vuotta astmalääkkeitä, sitten pamahti poskiontelot, kuoli parit hampaat; punkteerattiin, tehtiin FESS ja podetaan edelleen, uusimpana neutropenia.

      Ei ollut juu yhtään terveydelle haitallista, ihan vaaratonta hupia vaan.

      • Myrkyllästynyt

        "Home puolustautuu tuottamalla myrkkyjä".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe