Lastensuojelulapset karkaavat sijoituspaikoistaan

Jos Hanna Heinonen vaivautuisi tutustumaan nuorten kokemuksiin sijaishuollosta, hatkaamista ei tarvitsisi ihmetellä:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9114397
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5499575
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805

http://www.lskl.fi/files/935/Sadoissa_verkoissa_sukkulointia_Kumppanuudet_sijaishuollossa.pdf

Erityisen mielenkiintoisia tutkimustuloksia vanhempien näkökulmasta ovat:

*Liki puolessa (48,5 %) sijaisperheistä asui sijoitettuna yksi lapsi tai nuori. Seitsemän kymmenestä (70,7 %) vastasi, että heidän kanssaan ei asu alle kouluikäisiä biologisia lapsia. "
Lähes puolessa sijaisperheistä ei siis ole minkäänlaista valvontaan ( AVI ja sosiaalityöntekijät eivät ehdi valvoa).Yksin perheessä elävän sijoitetun voi olla todella vaikeaa, ellei mahdotonta todistaa väärinkäytöksiä.

* Sijaishuoltopaikan valinta ei perustu lapsen etuun vaan kuntien ja sosiaalityöntekijöiden näkemyksiin ja etuihin.

*Vastausten perusteella on edelleen paikoin epäselvää, kuka varmistaa ja millä tavalla, että lapsi saa tarpeitaan vastaavat palvelut sijaishuoltopaikassa.

*Käytännössä ainoastaan noin neljänneksessä sijaishuoltopaikoista voitiin todeta, että kaikille heillä sijoitettujena olevien lasten vanhemmille oli tehty asiakassuunnitelma. Sijaishuoltopaikat eivät ole tietoisia siitä, mitä lasten biologisten kanssa tehtävä vanhemmuustyö pitää sisällään.

Laittomuudet rehottavat lastensuojelussa

Lastensuojelu perustelee lainrikkomuksiaan ja mielivaltaisia ensisijaisiksi toimenpiteiksi nousseita huostaanottojaan lapsen edulla huomioimatta yhdenmukaista kansainvälistä näyttöä huostaanottojen huonoista tuloksista ja sijaishuollon väkivaltaisuudesta.

"Uusi lastensuojelulaki alensi lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnystä ja kuntiin ajettu varhaisen puuttumisen koulutus suorastaan yllyttää tekemään huoli-ilmoituksia. Tähän ideologiaan kuuluu virhekäsitys, että valvonta olisi auttamista. Salassapitovelvollisuuden murtamisella avun hakija ajetaan pois palvelujen piiristä eli lopputulos on täysin päin vastainen kuin mitä ajateltiin.

Uusi lastensuojelulaki perustuu varhaiselle puuttumiselle. Koko 2000-luvun käytössä ollut puuttuminen vieroksuu kaikkea erilaisuutta, hakee huolen aiheita ja sivuuttaa vanhemmat. Stakes ( nykyinen THL) on mm. v. 2001-2002 huolikartoittanut n. 30 000 lasta vanhemmilta lupaa kysymättä. Puuttumisen kohteeksi joutuu helposti yksinhuoltaja, vammainen, maahanmuuttaja, köyhä, oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi, avunpyytäjä. Puuttumisen tekniikkaan kuuluu psykiatrisen diagnoosin teko. Kun puuttumisen menetelmät ovat epätieteellisiä, ns. väärien positiivisten löydösten vaara on suuri. Epäpätevien työntekijöiden käsissä puuttuminen on riistäytynyt täysin hallitsemattomaksi toiminnaksi. Vauvaperhetyö katkaisee pahimmassa tapauksessa äiti-lapsisuhteen jo ennen kuin se on alkanutkaan.

Sijoitus on suuri riski lapselle. Sijoitetuiksi joutuneet tekevät liki puolet lasten rikoksista. Sijoitus ei siis lunasta better mother -lupaustaan. Moni sijoitetuista jää vaille perusopetusta. Suomi kohtelee lapsiaan kierrätystavarana olettaen, että sijaisperheestä löytyy lapsen etu. Maassamme ei liene koskaan ollut niin paljon sosiaalityöntekijöitä, eri alojen asiantuntijoita ja tiimejä lasta kohden kuin tänä päivänä. Koskaan aikaisemmin ei maassamme ole ollut sellaista sosiaalitoimen valvontaverkostoa kuin nyt. Panostuksista huolimatta tuloksia ei synny ja perhe-elämään perusteettomasta kajoamisesta ja sijoituksista aiheutuu lapsille, vanhemmille ja läheisille mittaamattomia vaurioita. Laista puuttuvat viranomaisten vastuusäännökset.

Ruotsissa lastensuojelun selvitystyön käynnisti televisiossa ollut ohjelma ”Stulen barndom” (varastettu lapsuus), jossa kuusi aikuista miestä kertoi lapsuudestaan yhdessä Ruotsin valtion lastenkodeista. He kertoivat järjestelmällisestä väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Ruotsalainen selvitys tuotti samankaltaista tietoa kuin Norjan, Australian, Irlannin ja Kanadan tutkimuksissa on saatu. Yli puolet haastatelluista oli joutunut hyväksikäytetyksi raskaassa työssä, joko maataloustyössä metsätyössä tai muussa työssä.
Lähes puolet haastatelluista kertoi, että sijaisisä, sijaisäiti, laitosten henkilökunta, muut nuoret, sijaisperheen sukulaiset tai tutut ovat tehneet heille seksuaalista väkivaltaa.Miltei puolet haastatelluista kertoi, että heitä oli lyöty jollain tekovälineellä (risu, remmi, mattopiiska, keppi, harjalla jne.).Runsas ¾ haastatelluista kertoi muusta fyysisestä väkivallasta, mm. kasvoille lyöminen, korvapuustin antaminen, retuuttaminen, töniminen, potkiminen, polkeminen, nipistäminen.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että lapset ovat joutuneet paljon pahemman laiminlyönnin kohteeksi sijaishuollossa kuin mitä olivat ne olosuhteet, joista heidät on otettu huostaan.
Selvitysmiehet esittävät toimenpiteitä, jotta tulevaisuudessa voitaisiin estää sijaishuollossa tapahtuva kaltoinkohtelu. Se ehdottaa, että jokaisella sijoitetulla lapsella tulisi olla sijaishuoltoa tarjoavasta tahosta riippumaton vastuuhenkilö. Hänen tulisi käydä lapsen luona vähintään neljä kertaa vuodessa ja tavata hänet kahden kesken.
Tutkimuksessa kiinnitettään huomiota myös siihen, ettei sosiaaliviranomainen noudata lakeja ja säännöksiä. Tämän korjaamiseksi on säädettävä seuraamuksista, joita laiminlyöjävirkamieheen kohdistetaan."
lainaus L. Ikonen- kirjoitukset http://www.knuutilaki.net/node/33
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10487985

Puoskareiden markkinat.

Leeni Ikosen kannaotto 30.5.2011.

Linkissä löytyy myö muita hänen kannaottojaan "lastensuojeluun".

http://www.knuutilaki.net/node/31
--------------

Lastensuojelun 2- standardit

"Lastensuojelun sosiaalityöntekijä voi määrätä lapselle edunvalvojan,jos epäilee tämän vanhempien kertovan huostaanotostaan julkisesti. Syyksi kerrotaan lapsen tai nuoren yksityisyyden vaarantuminen.

Joka viikko voimme lukea lehdistä sijaishuollon laitoksista karanneista. Lastensuojelulaitokset julkaisevat lehdissä nuorten nimet, tuntomerkit, asuinpaikat ja valokuvat ja tiedon siitä,että nämä ovat lastensuojeluasiakkaita. Lastensuojelun mielestä tämä ei vaaranna nuoren yksityisyyttä. Sen sijaan lastensuojelu pelkää juttuja omista rikoksistaan lapsia kohtaan . Lastensuojelu katsoo ainoastaan lastensuojelukriittisten tapauskuvausten, (joissa en ole koskaan nähnyt esim. lapsen tai nuoren valokuvaa) loukkaavan lasten ja nuorten yksityisyyttä.

Laiton huostaanotto ei ole lastensuojelun mielestä rikos mutta siitä kertominen on. Sijaishuollossa olevan nuoren nimen,asuinpaikan, tuntomerkkien, valokuvan ja lastensuojeluasiakkuuden julkinen tiedottaminen ei ole lastensuojelun mielestä nuoren yksityisyyden loukkaamista, ei myöskään turha sijoitus laitokseen, jossa nuorella ei ole mitään yksityisyyttä ja joka leimaa nuoren usein loppuiäksi. Lastensuojelun mielestä lapsen ja nuoren yksityisyyttä loukkaa vain viranomaisvirheistä ja -rikoksista kertominen. Ja siksi kertojalta tulee ottaa puheoikeus pois edunvalvojan avulla."

Omitusta, tarpeetonta ja täysin edesvastuutonta on lastensuojelun kynsistä karanneen nuoren lastensuojeluasiakkuuden julkinen kuuluttaminen. Sitä voi pitää suorastaan mainoksena ja kutsuna kaikille pedofiileille. Että nyt olisi tällainen koditon, nälissään, kylmissään, peloissaan ja rahattomana vaeltava saalis, joka todennäköisesti suostuu mihin vaan. Tämä jos mikä on nuoren kasvun ja kehityksen vaarantamista!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900

Tässä Hanna Heinosen tekstissä näkyvät hyvin lastensuojelun kaksoisstandardit ja kaksinaismoralismi:

" Nuoret altistavat itsensä monenlaisille tilanteille hatkareissujen aikana. Esimerkiksi näpistelyt, varkaudet ja runsas päihteidenkäyttö on silloin yleistä. Nuoret voivat myös joutua seksuaalisen kaltoinkohtelun uhreiksi ja tiedossa on myös seksin myymistä tupakan, alkoholin, huumeiden ja yösijan saamiseksi."

Jos nuori karkaa kotoaan, lastensuojelu tulkitsee karkaamisen huostaanottoa vaativaksi hätähuudoksi tai reaktioksi vanhempien kaltoinkohteluun tai laiminlyöntiin.
Jos nuori karkaa sijaishuollosta, kyseessä on lastensuojelun mielestä normaali murrosikään kuuluva kapinointi tai nuoren oma tietoinen valinta, josta nuori itse on vastuussa.

Vai altistavat nuoret itsensä monenlaisille tilanteille hatkareissujensa aikana.
Jos nuori joutuisi seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi karkureissulla kotoa, lastensuojelu vastuuttaisi vanhemmat välittömästi sekä karkaamisesta että hyväksikäytöstä ja huostaanotto pois kotoa olisi lähes varma.
Sijaishuollosta tapahtuneen karkureissun aikana tapahtunut hyväksikäyttö taas ei lastensuojelun mielestä ole laitoksen vastuulla eikä johda laitoksen vaihtamiseen vaan todennäköisesti nuoren rankaisemiseen , tyypillisimmin rajoittamalla hänen tapaamismahdollisuuksiaan lähiomaisiin. Laitonta laitoksen antamaa tapaamisrajoitusta perusteltaisiin todennäköisesti "kodin olosuhteista johtuvalla ja periytyvällä itsetuhokäytöksellä."

Heinoselta on kokonaan päässyt unohtumaan, että nuorten " itsealtistuksen vaaroille" mahdollistavat lastensuojelun edesvastuuttomat ja epäeettiset tiedotuskäytännöt karkaamistapauksissa.

Omitusta, tarpeetonta ja täysin edesvastuutonta on lastensuojelun kynsistä karanneen nuoren lastensuojeluasiakkuuden julkinen kuuluttaminen. Sitä voi pitää suorastaan mainoksena ja kutsuna kaikille pedofiileille. Että nyt olisi tällainen koditon, nälissään, kylmissään, peloissaan ja rahattomana vaeltava saalis, joka todennäköisesti suostuu mihin vaan.

Samaan aikaan kun lastensuojelun työntekijät levittelevät holtittomasti asiakkaidensa yksityisasioita, kuvia ja nimiä he paheksuvat oman huostaanottotapauksensa julkisuuteen tuoneita asiakkaita ja uhkaavat näitä edunvalvojalla.

Uskomatonta logiikkaa!

Lastensuojelu natisee liitoksissaan.

Akava Liitoista uutisia -arkisto

12.10.2010 9.45
Talentia: Lastensuojelu natisee liitoksissaan
Uudistettu lastensuojelulaki on madaltanut kynnystä puuttua lasten oireiluun varhemmin ja tehdä lastensuojeluilmoitus. Tämä on kuitenkin johtanut siihen, että ehkäisevä lastensuojelu on unohtunut.



Tehdäänkö ilmoituksia jo liian helposti ja jopa vääristä syistä?
Lastensuojelusta on tullut lastensuojeluilmoitusten tehtailun ja perkaamisen työmaa. Lastensuojelun keskusliiton (LSKL) ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian tekemän selvityksen mukaan suuri osa lasten parissa työskentelevistä kokee, että lastensuojeluiImoitus on ainoa keino saada sosiaalityöntekijä mukaan lapsen tilanteeseen. Sosiaalityöntekijät taas eivät repeä ehkäisevään työhön yrittäessään hallita korjaavan lastensuojelun työmäärää ilman asianmukaisia resursseja. Jopa 41% selvitykseen vastanneista sosiaalityöntekijöistä ilmoitti, ettei heillä ole aikaa tehdä ehkäisevää työtä lainkaan.
- Lastensuojeluilmoituksista on tullut liian hallitseva osa lastensuojelua.

Lastensuojeluun kasaantuu nyt asiakkaita, joita voitaisiin auttaa jo peruspalveluissa ehkäisevällä työllä, toteaa Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki.

- Ongelmana on se, ettei ehkäisevä lastensuojelutyö ole kovin suunnitelmallista, riittävästi resursoitu ja selkeästi kenenkään vastuulla. Se määritellään sosiaalihuoltolaissa kunnan tehtäväksi ja lasten parissa työskentelevät ovat velvollisia sitä tekemään, mutta kun ei ole selvää käsitystä, mitä pitäisi tehdä ja kuka lopulta vastaa siitä, että tehdään oikeita asioita, on lastensuojeluilmoitus usein ainoa tapa, jolla lapsen tilanteeseen tartutaan, Tero Ristimäki jatkaa.

Vaihtuvuus moninkertaistaa kustannukset ja hankaloittaa yhteistyötä
Selvitys nosti esiin myös sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuden. Vaihtuvuus koettiin ongelmallisena eri toimijoiden yhteistyön kannalta, joka on ehkäisevän työn edellytys.
- Vaihtuvuus on myös työnantajien ja veronmaksajien ongelma. Kuntien eläkevakuutusyhtiön tuoreiden lukujen mukaan sosiaalityötekijöiden kokonaisvaihtuvuus on vuositasolla jopa 43% luokkaa. Yhden sosiaalityöntekijän vaihtuminen aiheuttaa työnantajalle jopa työntekijän vuosiansioiden suuruiset kulut, kun huomioidaan kaikki välittömät ja välilliset kustannukset. Tämä näkyy lopulta myös veronmaksajan kukkarossa, sillä se paisuttaa sosiaalitoimen menoja, jotka katetaan verovaroin, varoittaa Tero Ristimäki.

- Vaihtuvuutta hillitään satsaamalla ehkäisevään lastensuojeluun, jolloin korjaava lastensuojelu kuormittuu vähemmän, sosiaalityöntekijöiden työolosuhteet paranevat ja työssä viihdytään paremmin, Tero Ristimäki summaa.


Lastensuojelulain muutosesitys on torso
Voimassa olevaan lastensuojelulakiin on esitetty muutosta, joka toteutuessaan toisi valtiolta ja kunnilta yhteensä 1,2 miljoonaa euroa lapsiperheiden kotipalveluihin. Talentia ei usko lain tuovan helpotusta lastensuojelun tilanteeseen.

- Tämän tasoisella investoinnilla rahoitetaan kuntaan nippa nappa yksi kodinhoitaja muutamaksi kuukaudeksi, eikä ole edes mitään takeita siitä, että varat ohjautuisivat juuri lapsiperheiden kodinhoitoon. Tälläkin hetkellä resurssit kanavoituvat vanhusten kotipalveluun, Tero Ristimäki sanoo.

- Lastensuojelulakimuutos pitää lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä suorastaan pilkkanaan. Heille annetaan valta ja vastuu määritellä ne palvelut, joita lapsiperhe selvitäkseen tarvitsee, mutta ei mandaattia päättää palveluiden myöntämisestä, eikä resursseja tuottaa palveluita. Ainoa konkreettinen resurssilisäys on mainittu 1,2 miljoonaa kotipalveluihin. Muusta ehkäisevästä työstä tai matalan kynnyksen palveluihin satsaamisesta ei esityksessä ole mitään mainintaa, Tero Ristimäki hämmästelee.


Matalan kynnyksen palvelut takaisin
- On käsittämätöntä, että samaan aikaan kun lastensuojelu natisee liitoksissaan, ajetaan alas niitä palveluita, jotka toimiessaan vähentäisivät asiakkuuksia lastensuojelusta. Näitä ovat esimerkiksi ensi- ja turvakotien päihdeäitien kuntoutus, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö sekä kasvatus- ja perheneuvolat. Ovatko kansalaiset ja päättäjät antaneet hiljaisen hyväksynnän lasten aseman rapauttamiselle, Tero Ristimäki kysyy.

Lisätietoja: Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki, puh. 040 583 2657
----------------

Omituista on, että lastensuojelulaitosten laatua , olosuhteita tai työn laillisuutta ei tutki Suomessa mikään taho. Seuraava kertomus ei ole mitenkään tavaton . Vastaavaa tapahtuu koko ajan "erityisen huolenpidon" ( EHO) tai "intensiivihoidon" yksiköissä. Kannattaa myös muistaa, että yhä useampi nuori joutuu sijoitetuksi koulunkäyntiongelmien, ei kodin olosuhteiden, takia.
Mirellan tarina:

Mirella, 15, kertoo oman tarinansa eräästä lastensuojelulaitoksesta. Mirellan oikeaa nimeä tai laitosta ei paljasteta ongelmien välttämiseksi.
Mirella oli laitoksessa yhteensä noin 7 kuukautta.

”Kun menin sinne mulle tehtiin alastontarkastus, jolla varmistettiin, ettei salakuljeta mitään. Sen jälkeen se voitiin tehdä aina, jos epäiltiin salakuljetusta tai itsensä vahingoittamista. Ekat kaks viikkoo oltiin vaan omassa huoneessa. Siellä ei ollu mitään tavaroita. Lakanat patjan päälle sain toisena päivänä. Mut siä ei ollu kirjoja, lehtiä, pöytää, ei mitään. Ja kahtena ekanan päivänä mä sain mennä vessaan vaan kahden ohjaajan kanssa.”

Ensimmäiset kaksi viikkoa Mirella siis vietti omassa huoneessaan. Ruoka tuotiin muovilautasella huoneeseen ja se oli syötävä lattialla. Tuon ensimmäisen kahden viikon jälkeen vapaudet lisääntyivät asteittain:
” Kouluun saatto päästä kahdessa ja puolessa viikossa jos käyttäyty tosi hyvin. Mä pääsin kahdessa kuukaudessa.”

Tässä laitoksessa mikään muukaan ei ollut itsestään selvää. WC:ssä käyntiin täytyi aina kysyä lupa ja aina sitä ei saanut, vaan ohjaaja saattoi evätä sen esimerkiksi sanomalla nuoren käyneen vessassa puoli tuntia sitten, vaikka se ei olisi tosiasia ollutkaan. Kaikki kalusteet omaan huoneeseen olivat myös ansaittavia. Sängyn, hyllyt, verhot, matto, koulupöytä ja tuoli tulivat vasta viikkojen hyvän käytöksen seurauksena.

”Kuukauden jälkeen vapauksia tuli taas vähän lisää. Sai ekan kerran tavata vanhempia. Meikkivoiteen ja ripsivärin sain myös silloin. Vaatteet oli kansliassa kuitenkin vielä kuukauden.”

”Kaikesta tahallisesta toiseen nuoreen koskemisesta, vaikka halaamisesta, tuli kolme päivää huonetta. Yhteisissä tiloissa oli kamerat. TV:kin siellä oli, mutta sen päälle laittamiseen ja kanavan vaihtamiseen tarvittiin ohjaajan lupa. Jos ohjaaja halusi katsella jotain ohjelmaa, ei nuorilla ollu siihen mitään sanottavaa. Lauantaisin me saatiin pelata pleikkarilla kaks tuntia. Siis yhteensä, kaikki nuoret.”

Yhteydenpito ulkomaailmaan oli varsin rajoitettua. Postia sai lähettää ja vastaanottaa, mutta kaikki lähetykset tarkastettiin ja joskus kirjeet luettiin. Omaa puhelinta tai tietokonetta ei saanut käyttää laitoksessa ollenkaan. Vanhemmille sai soittaa ohjaajan puhelimesta parittomina viikkoina. Parillisina viikkoina vanhempi sai soittaa nuorelle. Lomat tulivat asteittain.. Jos lomalla tuli mitä tahansa ongelmia, alkoi kaikki taas alusta. Ulkona sai kahden viikon jälkeen olla ohjaajan kanssa korkeintaan vartin, senkin etu- tai takapihalla, joissa oli kameravalvonta. Pitkäaikaiset nuorisokodin asukkaat saattoivat saada ulkoiluluvan, jolloin ulos pääsi enimmillään tunniksi ja sai poistua talon pihasta.

”Huonosta käytöksestä joutu taas alkutilanteeseen. Omaan huoneeseen 24 tai 30 päiväks, riippuen siitä, saiko LVRP:n, liikkumavapauden rajoittamis päätöksen, vai EHO:n, erityisen huolenpidon jakson. Huonoo käytöstä oli huutaminen, yhdenkin tavaran heittäminen tai itsetuhoisuus. Omassa huoneessa kökötyksen jälkeen kaikki alkoi taas alusta. Tavaroiden ansaitseminen, lomat ja koulu. Ja jos jollain meni hermo, ja se alko riehua niin sen päälle meni istuun kolme ohjaajaa. Ne nousi pois sitten kun se oli ihan veltto.”

Mirella joutui myös menemään uudelleen seitsemännelle luokalle, koska nuorisokoti ei hankkinut hänelle kirjoja silloin, kun hän viimein pääsi kouluun. Hänen mukaansa moni muukin jäi luokalle esimerkiksi LVRP:n ja EHO:n takia.

Elokuussa Mirella pääsi vihdoin kotiin. Sosiaaliviranomaiset olivat sitä mieltä, että laitos oli ajanut asiansa erinomaisesti ja Mirellan tila oli parantunut, mutta laitoksen ohjaajat pyrkivät kaikin keinoin saada hänet jäämään. Yksi laitoksen henkilökunnan käyttämistä keinoista oli yksinkertaisin mahdollinen manipulointi: edistyksestä nuoren voinnissa ei kerrottu vanhemmille tai sosiaaliviranomaisille, mutta huonot asiat saatettiin tietoon mitä pikimmiten.

”En toivoisi kenenkään, edes pahimpien vihollisteni, joutuvan laitokseen, jossa olin!”
http://lastensuojelulaitokset.blogspot.fi/

"Suurinosa perhekodeista on perustettu ahneudelle (huostaanotetusta lapsesta saa markoissa alle tonnin päivässä) ja osa vanhemmista on sekopäitä (ainakin perheiden äidit). Olen itse asunut perhekodissa, jonne "jouduin" isäni alkoholismin takia. Vaikka olin itse hakenut itselleni apua, minua kohdeltiin kuin vähäjärkistä ******. Perheen äiti otti minut silmätikukseen, neuroottisena ihmisenä alkoi vahtimaan käytöstäni (arvot ja asenteet sillä ihmisellä 50-luvulla), perheen isä taas oli hiljainen, poissaoleva hissukka.

Tutustuin perheeni muihin sukulaisiin, joista kolmella(!) oli oma perhekotinsa- varsinainen bisnes siis. Ikähaarukka lapsissa oli n. 12-20 vuotta ja jokainen voi huonosti. Olimme b-luokan kansalaisia omissa kodeissamme, biologiset lapset jyräsivät meidät mennentullen mitä tuli esim. vaatehankintoihin tai viikkorahaan. Sossujen edessä vanhemmat esittivät aina parastaan ja me lapset olimme kuin 50-luvun kultaisesta käytösoppaasta- meitä oli uhkailtu ennen tapaamisia.

Viikkorahan tai vanhempiensa tapaamisoikeuden menetti helposti, riitti että kehtasi sanoa vastaan vanhemmille tai sai huonon numeron kokeesta. Kieltäydyin periaatteen naisena siivoamasta neuroottisen äitini maalaussotkuja ja hän pisti minut arestiin kahdeksi viikoksi. Lievän ylipainoni takia sain puolet vähemmän ruokaa kuin muut ja rippijuhlieni aamuna kitkin itkien takapihalta rikkaruohoja "ettei kukaan vieraista sitten näe niitä". Yksi nuorista sekosi lopulta kolmen vuoden jälkeen ja melkein teki itsemurhan. Sain estettyä häntä, mutta vuoden päästä hän lähes tappoi vanhempamme. Niin paljon vihaa oli kertynyt vuosien aikana enkä siitä voi häntä syyttää...

Toivon tosissaan että nuoret eivät joutuisi tämänkaltaisiin perhekoteihin. Minulle kokemus oli järkyttävä ja vieläkin, viiden vuoden jälkeen, näen siitä painajaisia. Hyviäkin perhekoteja varmasti on olemassa, mutta missä- sitä en tiedä. Ei ainakaan Kirkkonummella..."

"En ole tähän mennessä törmännyt yhteenkään perhekotiin, jossa olisi "omat asuintilat vanhemmille vierailuja varten" enkä ole sellaisesta ennen tätä kuullutkaan. Meillä käytäntönä oli (kuten kaikilla muillakin perhekodeilla,joista tunsin nuoria), että viikonloput vietettiin vanhemmilla jos oli käyttäydytty hyvin. Eli huonosta käytöksestä rankaistiin jättämällä viikonlopuksi perhekotiin.

On totta, että tuo paikka jossa asuin, ei ollut "tervehenkinen" millään tavalla ja asiani meni oikeuteen- perhekoti menetti toimilupansa. Hassua on, että samaan sukuun kuuluvat perhekodit pysyivät pystyssä, vaikka joukossa oli mm.lasten seksuaalista ahdistelua. Ehkäpä muut lapset eivät olleet tottuneet pitämään puoliaan kuten minä, en tiedä. Surettaa silti heidän puolestaan...

Rajoista sen verran, että kotonani oli kyllä normaalit rajat ja kuri, en elänyt pellossa. Silti perhekodin säännöt tuntuivat järjenvastaisilta; jos tahtoi vaikkapa pari euroa kerran kuussa karkkiostoksiin, piti "anoa" sitä ja sijaisvanhemmat päättivät, että saiko vai eikö. Joskus meillä oli koulusta hyppytunteja ja maleksin kirjastossa. Joku perhekotini tuttu oli nähnyt minut ja soittanut heti sijaisäidilleni että täällä sitä vaan lintsataan- menetin vanhempieni tapaamisoikeuden kahdeksi viikoksi.

Kesällä menimme ostamaan minulle uimapukua ja olin laihtunut (kiitos pienten annosten) sen verran, että odotettua pienempi koko mahtui hyvin päälleni. Sijaisäitini sai hepulin; ei niin läski tyttö kuin minä voinut mahtua hänen kanssaan samaan kokoon!! Hän huusi kuin palosireeni keskellä kauppaa, vaikka mukanamme ollut toinen nuori koitti rauhoitella häntä parhaansa mukaan. Lopputulos oli, että poistuin itkien kaupasta, kassissani kokoa liian iso uikkari joka roikkui takapuolesta pahasti. Kun menimme uimaan sijaisäitini ja hänen oman aikuisen tyttärensä kanssa, joka oli raskaana viimeisillään, sijaisäiti pamautti tyttärelleen että "Oletpas sinä läski"!!
Kun tarkemmin ajattelee, minun ei olisi pitänyt koskaan lähteä omasta kodistani. "

"Hyvä ystäväni asui perhekodissa muutaman vuoden 15- 17 vuoteen. Hän oli perhekodin vanhin "hoidokki", joten hän sai aina kaikki syyt niskoilleen jahän oli aina vastuussa nuoremmista.

Hän teki itsemurhan täytettyään 17. Ihan vaan siksi ettei kestänyt sitä syyllistämistä ja syyttelyä jota koko perhekodissa. Hän oli kirjoittanut asiasta rippiraamattunsa sivuille. Kappas vaan itsemurhan jälkeen kun hänen siskonsa oli lukenut raamattua ja jättänyt sen perhekotiin, jotta voisi myöhemmin tulla hakemaan sen ja muut tavarat, sitä ei enää ollutkaan missään. Perhekodin pitäjät olivat huomanneet viestin raamatussa, eivätkä halunneet sen leviävän ihmisten tietoisuuteen."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4362314

Perhekoti Olliver on aivan kammottava paikka. Minä itse olen asunut perhekoti Olliverissa 9-vuotta, mutta nyt onnekseni asustelen jo omassa asunnossa. Vasta vanhemmalla iällä tuli tajuttua se minkälaista elämää perhekoti Olliverissa todella on tullut elettyä.
Perhekoti Olliverin "vanhemmat" tekevät työtään vain rahan takia. Se on näkynyt monessakin asiassa. Kaikkien vuosien jälkeen jotka ehdin asua tässä kyseisessä perhekodissa minulle tuli aivan selväksi, että perhekoti Olliver tarjoaa perhekodinpuolella huostaanotetuille lapsille vain katon pään päälle ja ruokaa. Millään muulla ei ole tuntunut olevan väliä, vaikka lapset tarvitsevat paljon muutankin voidakseen hyvin.
Perhekoti Olliverin "vanhempien" omille biologisille lapsille (2kpl) ostettiin aina uusia kausivaatteita pelejä yms. mitä vain lapsi oman ikäkehityksensä mukaan tarvitsee, mutta me perhekodin puolella asuvat saimme tyytyä vanhoihin peleihin, ja meille kaivettiin varastosta muiden vanhoja vaatteita ja kenkiä. Muistan miten yksikin talvi minulle kaivettiin varastosta 4 - kokoa liian suuret kengät, ja ne olivat poikien mallia.
Koko yhdeksän vuotta jouduin nukkumaan sängyssä, jossa minulla oli pehmusteenani vain patjan suojus, mutta perhekodin "vanhempien" biologisille lapsille kyllä hommattiin uudet sängyt ja patjat yms, mutta ei tietenkään meille perhekodin puolella asuville. Mehän, kun emme olleet missään nimessä samasssa arvossa verrattuna heidän omiin biologisiin lapsiinsa.
Muut perhekodissa asustavat saivat sentään onnekseen nukkua vanhoilla patjoilla, jotka oli kaivettu varastotiloista, mutta kun minulle ei patjaa riittänyt, niin oli vain tyydyttävä patjansuojukseen. Ei ollut varaa valittaa, oli vain tyydyttävä siihenki vähäiseen.
Jouduin joka vuosi ostamaan vaatteni omalla rahalla, mutta rahaa ei säästössä useasti ollut, joten ei sitten saanut vaatteitakaan kovin useasti ostettua.
Perhekodin "vanhemmat" tuntuivat aina olevan sitä tyytyväisempiä mitä enemmän meidän perhekodissa asuvien vanhemmat ja sukulaiset hommasivat meille vaatteita ja muita käyttötarvikkeita, vaikka he saivat omasta yritystoiminnastaan rahaa siihen, että meillä olisi hyvä olla, ja saisimme uusia vaatteita ja muuta tarvittavaa, mutta ei. Se on ollut aina liian vastenmielistä tässä perhekodissa.

Mitä vähemmän sukulaiset olivat yhteydessä perhekodin puolella asuviin lapsiin, sitä tyytyväisempiä perhekoti Olliver "vanhemmat" tuntuivat olevan, jotta lapset/nuoret eivät pääse purkamaan kenellekkään omaa pahaa oloaan. Sosiaalityöntekijöiden palavereissa, jotka pidettiin perhekodilla puolivuosittain ei uskaltanut ilmaista omia tuntemuksiaan, koska tiesi, että saa jälkeenpäin kärsiä siitä. Kertoi mieluummin sosiaalityöntekijälleen, että kaikki on hyvin, kuin että olisi saanut kauheat huudot.

Perhekoti "olliverin" vanhemmat onnistuivat kaikki 9-vuotta kieroilemaan, ja onnistuvat varmasti vieläkin kieroilemaan sosiaalityöntekijöiden silmien edessä. He saavat asiat näyttämään siltä, että sosiaalityöntekijät automaattisesti ajattelevat, että kaikki on niin kuin pitääkin, ja ovat tyytyväisiä, mutta niin asiat eivät kyllä ole ikinä olleet, eivätkä kyllä ikinä varmasti tule olemaankaan.

Koko yhdeksän vuotisen aikani perhekoditi Olliverissa en uskaltanut ilmaista omia mielipiteitäni, koska jouduin aina pelkämään vastareaktiota. Käytännössä koko yhdeksän vuoden ajan jouduin olemaan aivan joku muu mikä todellisuudessa olen. Vanhemmalla iällä pakonomainen mielistely, ja se, että ei voinut ilmaista omia mielipiteitään alkoi ahistaa. Vielä tänäkin päivänä, vaikka olen kohta asunut vuoden poissa perhekodista, niin saan välillä ahistavia kohtauksia.

Muistan miten jokaisena talvena meitä seisotettiin parhaimmillaan 2 tuntia 20 asteen pakkasessa, ja sisälle ei ollut mitään asiaa ennen kuin siihen lupa erikseen annettiin. Vanhat polvista kulahtaneet haalarit eivät hirveästi lämmittäneet, ja vaikka aluksi koitti kehittää itselleen jotakin aktiviteettiä, että pysyisi lämpimänä, niin jossakin vaiheessa kylmyys iski kuitenkin välttämättä. Muistan miten kerrankin menin ystävällisesti kysymään ulko-ovelta, että pääsisikö jo sisälle, mutta vastaus oli seuraavanlainen: "me kyllä sitten kerromme, kun sisälle pääsee, että jankkaamisesta tulee vain koko ajan lisää aikaa".
Muistan miten itkin monesti pahaa oloani kylmässä pakkasessa, kun sormet olivat lähes jo tunnottomat, ja vihdoin kun sisälle pääsi, niin ei aina edes välttämättä pystynyt omilla sormillaan vähään aikaan mitään tekemään, kun ne olivat niin jäässä, ja niitä alkoi koskea. Tuollaisissa tilanteissa aina toivoi, että kunpa olisi jossain muualla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9114397

Tulevaisuudessa voimme odottaa seksuaalirikosten vyöryä sillä lapset on nykyisin pakko sijoittaa ensisijaisesti valvomattomaan perhehoitoon, jossa lähes 20% : ssa sijoituksia sossu ei tarkista paikkaa koskaan .Tässä rikostapauksia sijaishuollosta:

"Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi maanantaina neljäksi vuodeksi vankeuteen miehen, joka oli käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen kahta luonaan asunutta lasta.

Oikeuden mukaan teot olivat erityisen törkeitä, koska mies oli ollut lasten sijaisperhevanhempi.

Rikokset tapahtuivat vuosina 1998-2001. Toinen lapsista oli tapahtumien alkaessa kuusivuotias ja toinen kahdeksanvuotias. Mies käytti lapsia hyväkseen useita kertoja näiden ollessa nukkumassa tai menossa nukkumaan.

Molemmat lapset ovat nyttemmin teini-ikään ehtineitä nuoria. Toinen heistä kertoi tapahtumista oikeudessa yksityiskohtaisesti. Toinen taas on kärsinyt pitkään masennus- ja ahdistusoireista eikä ole pystynyt muistamaan tapahtumia. Hänen osaltaan syytetty kuitenkin tunnusti itse tekonsa.

Vankeustuomion lisäksi käräjäoikeus tuomitsi miehen maksamaan toiselle nuorelle korvauksia kärsimyksestä ja henkisen vamman aiheuttamisesta 70 800 euroa ja toiselle 47 000 euroa.

Käräjäoikeus käsitteli asiaa suljetuin ovin ja määräsi oikeudenkäyntiaineiston salaiseksi 30 vuodeksi. Oikeus antoi kuitenkin julkisen selosteen tuomion sisällöstä. "

"Sijaisvanhempana toiminut mies tuomittiin vankilaan kasvattityttärensä hyväksikäytöstä. Mies kosketteli nukkuvaa esiteiniä neljällä eri kerralla rinnoista ja alapäästä. Tyttö oli asunut miehen ja tämän vaimon perhekodissa vuosia. Suhde sijaisisään oli lämmin ja luottamuksellinen.

Perheessä asui muitakin lapsia, joista yksi oli aiemmin hyväksikäyttänyt tyttöä. Sijaisisä tiesi tästä ja hän oli saanut terapeutilta yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten tyttöä piti suojella.

Puolentoista vuoden rangaistus tuomittiin jo käräjäoikeudessa ehdottomana, eikä Helsingin hovioikeus lieventänyt sitä miehen vaatimuksista huolimatta. Tuomio tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska teot jatkuivat puolentoista vuoden ajan, niitä oli useita ja uhri nuori sekä erityisen haavoittuvainen.

Lisäksi mies joutuu maksamaan tytölle korvauksia 15 000 euroa. "
http://www.hs.fi/kotimaa/Sijaisis%C3%A4 ... 5560974378

Sijaisisälle yli kolmen vuoden tuomio hyväksikäytöstä
10.5.2012 17:19 STT
"SAVONLINNA. Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi torstaina savonlinnalaisen keski-ikäisen miehen kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies oli sijaisperheen isänä käyttänyt hyväkseen perheeseen sijoitettua teini-ikäistä lasta kymmeniä kertoja.
Lisäksi mies tuomittiin perheessä olleiden kahden muun sijaislapsen pahoinpitelyistä. Tuomittu joutuu maksamaan lapsille vahingonkorvauksina kymmeniätuhansia euroja.
Seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi tuli perheeseen viime vuosikymmenen puolivälissä. Hyväksikäyttö tapahtui kaksi vuotta sitten. Oikeudessa mies myönsi hyväksikäytön, mutta ei pitänyt sitä törkeänä.
Oikeuden mielestä teoissa oli erityisen moitittavaa, että yhdynnät alaikäisen kanssa jatkuivat, vaikka sosiaaliviranomaiset olivat puuttuneet asiaan ja uhrin suojaksi oli asetettu tapaamiskielto." HS rikos

"Lahden käräjäoikeus tuomitsi perjantaina entisen lastenkodin johtajan kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Tuomio tuli kuudesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Tuomo Romppanen, 50, määrättiin maksamaan valtiolle oikeudenkäyntikuluja yli 28 000 euroa sekä kuudelle asianomistajalle henkisestä kärsimyksestä yhteensä 5 000 euroa.

Teot ajoittuvat vuosille 1999-2004. Syytteistä hylättiin pahoinpitely sekä yksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja virkavelvollisuuden rikkominen.

Asianomistajien pyynnöstä käräjäoikeuden istunnot pidettiin suljetuin ovin. Lisäksi asiakirjat määrättiin salaisiksi 20 vuoden ajaksi. Romppanen ehti toimia Lahden Mäntymäen lastenkodin johtajana 23 vuotta. Hänet erotettiin väliaikaisesti tehtävästä toukokuussa 2005. Vuotta myöhemmin Lahden kaupunki irtisanoi lastenkodin johtajan poliisin ryhdyttyä Etelä-Suomen lääninhallituksen pyynnöstä tutkimaan hänen menettelytapojaan.

Tuomittu on vihreiden edustaja Lahden kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa. Hän pidättäytyi luottamustehtävien hoidosta saatuaan syytteet.

Lähde: Verkkouutiset

Voi Taivas! Jotain aivan HIRVEÄÄ tekstiä kokemukset onnen auvoloista eli sijaisperheistä ja perhekodeista!

Suomessa todella on lapsimarkkinat.
Ja kaiken maailman hanna heinosia vielä irvokkaine mielipiteineen, YÖK!

"Jos nuori karkaa kotoaan, lastensuojelu tulkitsee karkaamisen huostaanottoa vaativaksi hätähuudoksi tai reaktioksi vanhempien kaltoinkohteluun tai laiminlyöntiin.

Jos nuori karkaa sijaishuollosta, kyseessä on lastensuojelun mielestä normaali murrosikään kuuluva kapinointi tai nuoren oma tietoinen valinta, josta nuori itse on vastuussa."

Osa näistä nuorista karkaa ihan mistä vaan, kun missään ei oo hyvä olla.

Lokakuun liikkeen dokumentti. 10 1 syytä elää. Perhe K:n tarina. http://www.lokakuunliike.com/101-syyta-elaa-perhe-kn-tarina.html

Mielenkiintoista on, että karkaamisia ei yritetä estää varmistamalla huostapäätösten lainmukaisuus tai että prosessissa noudatetaan oikeusperiaatteita. Tai sillä, että lapsia ja nuoria kohdeltaisiin kunnioittavasti tai heidän oikeutensa lakisääteiseen yhteydenpitoon perheidensä kanssa toteutuisi.
Ei. Vain kontrollivälineistöön ja rangaistuksiin panostetaan. Ja karkaaminen luonnollisesti jatkuu.