Olen 38-vuotias nainen, selkäkivut ovat olleet kaverina jo lähemmäs 20 vuotta. Myös polvet ja muut nivelet ovat oireilleet. Kipuja on ollut mm. varpaissa, sormissa, lonkissa, olkapäissä ja nyt viimeisimmäksi nilkoissa ja jalanpohjissa/kantapäissä. Samoin pientä lämpöilyä on ollut jo pitkää samoin kaikenkattavaa väsymystä. Nilkkoihini on noussut neste "patit" ulkosyrjälle samoin nilkan sisäsivulla on nesteturvotusta.
Nilkkoja kävin näyttämässä nyt lääkärille ja samalla otettiin verikokeita, lasko oli koholla jonkin verran, 38. Sain lähetteen reumapolille. Onko muilla ollut samanlaisia oireita ja mikä on paljastunut syyksi?
Reumaako?
Romuko?
0
132
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2663338Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.791435- 661213
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991039Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48943- 63941
- 51912
- 42787
- 47772
- 113716