Kun isä on kuollut aikoja sitten, mutta pesää ei ole jaettu, perintövero kuitenkin maksettu aikanaan, ja äiti kuollut toissa vuonna, verottajalta kesti yli vuoden määrätä perintövero, niin voidaanko molempien pesien omaisuus panna yhteen ja jakaa kahden lapsen kesken tasan vapaasti, vai pitääkö molemmat pesät jakaa erikseen tasan, mikä vaikeuttaa jakoa huomattavasti?
Onko kenelläkään tietoa? Kiitos jo etukäteen!
Onko kenelläkään tietoa? Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos vain pääsette jaosta sopimukseen eikä muita osakkaita ole, on ihan oma asianne miten jaatte pesät. Mahdollista tulevaa omaisuuden myyntiä varten olisi kuitenkin syytä tehdä kaikki tarpeelliset paperit eli ositus, jakokirja isän jälkeen ja jakokirja äidin jälkeen. Saatte tällä tavalla esimerkiksi asunto-osakkeelle aukottoman siirtoketjun. Jälkeenpäinhän nämä paperit on helppo tehdä, kun lopputulos on tiedossa eikä välivaiheilla ole taloudellista merkitystä.
Jaosta ei tule riitaa, mutta toivoisin, että jako olisi muuten mahdollisimman helppo (ja halpa), mitä se ei ole jos pesät on jaettava kumpikin erikseen tasan. Seuraa, että on tehtävä kauppoja perijöiden kesken, ja kaiketi kustannuksia ja veroseuraamuksia.
Eihän verottajasta koskaan tiedä, sehän pitää tietysti omia puoliaan. Mutta oletko siis sitä mieltä kuin minä, että kun verottaja on hyväksynyt perukirjat sellaisenaan ja määrännyt sen perusteella perintöveron määrän, (viimeinen erä äidin perinnön osalta menee maksuun 1.6.), niin molempien pesien omaisuuden jako yhtenä kokonaisuutena on sallittua, eikä verottajan kanssa synny erimielisyyttä?
Näi maallikkona ajattelisin, että ei kai se verottajalle kuulu miten pesien omaisuus jaetaan, kunhan verottajan määräämä perintövero maksetaan ajallaan ja osituksessa molemmat perijät saavat tasan puolet pesien yhteisestä arvosta.
Myykää koko pesän omaisuus "jakamattomana kuolinpesänä" ja sitten vain jaatte rahat puoliksi.
Onnistuuhan se noinkin, mutta jos toinen haluaa esim. äidin pesässä olevan kesämökin ja toinen isän pesässä olevan saman arvoisen omakotitalon, niin kuinka asia onnistuu mahdollisimman pienin kustannuksin. Yksinkertaisinta olisi että molemmat saa molemmista puolet, ja tekee sitten näistä puoliskoista kaupat keskenään, mutt tässäkin menisi ainakin varainsiirtovero ja kauppakirja kulut. Voisiko tälläisiä pesiä jakaa "samassa paketissa" niin että molemmat saisi hauamansa suoraan?
Siitähän tässä juuri on kysymys. Jos kumpikin pesä on jaettava erikseen tasan niin sen seurauksena voi olla että molemmat perijät saavat esim. puolikkaan asunnon molemmista pesistä. Molemmat saavat siis kaksi asunnon puolikasta. Sitten pitäisi myydä oma puolikas toisesta asunnosta veljelle/siskolle, ja ostaa veljen/siskon puolikas toisesta asunnosta, jotta molemat omistaisivat yhden asunnon kokonaan.
Olishan se yksinkertaisempaa ja halvempaa, jos pesät voi lyödä yhteen ja jakaa sitten koko hoito tasan kahden perijän kesken.
Jämptiä tietäjää ei tainnut vielä tulla ketjuun, enkä minäkään sellaiseksi pysty. Mielestäni pesiä ei voi niputtaa ja jakaa vasta sitten, mutta perukirjan arvothan eivät sido jakoa.
Venyttäkää rohkeasti jakokirjassa tulkintaanne päivän arvoista, että samalla istunnolla hyväksymienne jakokirjojen lopputulos vastaa yhteistä näkemystänne.
Jos arvojen rukkaus menee aivan mahdottomaksi, niin tokihan verottaja voi reagoida lahjaveroilla, mutta eiköhän riski ole melko olematon.
Käykääpä keskustelemassa ko. verottajan kanssa mitkä ovat tämän ajan tulkinnat, koska ei muutenkaan arvon nousuja vatvota ainakaan vanhempien pesien osalta. Siis vanhemman pesän arvoja voitte rukata melko rohkeasti.
Siis pidän kyllä kahta jakosopimusta tarpeellisena, mutta kyl ne saa samalla arkilla olla.
Sain pyyhkeitä paremmin tietävältä, joka teki vastaavassa tapauksessa vain yhden jakokirjan ja se verottajalle kelpasi. Jotta siis, yleistietoihin molemmat pesät ja sitten vaan mitä kumpikin saa. Verottajakaan ei ole hirviö, kantsii kysäistä kelpaako.