Finnairin lentoemännät ja stuertit ovat tyrmistyneitä yhtiön johtajille jaetuista muhkeista bonuksista. Matkustamotyöntekijät suostuivat syksyllä 2009 säästösopimukseen, jolla leikattiin palkkakuluja 12,3 miljoonaa euroa vuoden 2010 loppuun mennessä.
- Meillähän oli selvästi sellainen mielikuva, että ilman tätä meidän säästösopimusta yhtiön kohtalo oli suurin piirtein veitsenterällä. Tämähän oli se syy, että lähdimme neuvottelemaan. Pelastamaan omia työpaikkojamme ja yhtiötä, Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers sanoi Yle Uutisille.
Åkersin mukaan neuvotteluissa ei millään tavalla tullut esille, että Finnairin johtoa voitaisiin palkita samaan aikaan, kun palkkakuluja leikattiin.
FINNAIRIN JOHDOLLE KENKÄÄ ?
4
61
Vastaukset
- Sit Outunu
Heidi on jo todennut, että kaikki on tapahtunut laillisesti. Se on demokratiaa parhaimmillaan se ja siihen meidän on tyytyminen. Onneksi suomalainen on vähääntyytyväinen.
- nettiadessiin nimiä
Adessi nettiin johdon vaihtoa vaatimaan.
Mikäli nimiä kerääntyy 50.000 se olisi kansalaisaloite, jota eduskunta ei vois ohittaa. - isoveli vaatii
Joku lapsikasvo on uhrattu rikoksen alttarille.
- MUISTI KATEISSA
Sailas poliisitutkinnasta: "Kunpa tietäisin, mistä on kysymys"
Ilmarisen toimitusjohtaja ja Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas
Ilmarisen toimitusjohtaja ja Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas pitää Ilmarisen ja Finnairin välisiä liiketoimia "kohtalaisen tavanomaisina". Ilmarisen ostamalla Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asunnolla ja Ilmarisen rakennuttamalla Finnairin uudella pääkonttorilla ei ole Sailaksen mukaan mitään tekemistä keskenään. Poliisi tutkii asuntokauppoja lahjontana. …
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 52977
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604