Sairastin anoreksiaa ikävuodet 12-19, painoin pahimmillani vain 36kg, jouduin yläasteella viikoittaisiin punnituksiin ja 'pakkosyöttöön', painoni pysyi 44-45kg:n tuntumassa siihen saakka kunnes täytin 18 ja laihduin jälleen 40-kiloiseksi. Liikuin kamalasti, harrastin balettia, showtanssia, ratsastusta ja lisäksi rääkkäsin itseäni lenkeillä ja kuntosalilla, söin heikosti ja lähinnä muodon vuoksi.
Minun kohdallani kävi suoranainen ihme, ja "paranin", opin pikkuhiljaa hyväksymään itseni ja syömään normaalimmin - tämän minulle teki mies josta tuli nopeasti avopuolisoni. Yksi kerrallaan harrastukseni jäivät pois, elämäntapani muuttui, painoni nousi ja jämähti 48-50kg:n, jonka koen realistiseksi ihannepainokseni. (Olen lyhyt, vain 162cm pitkä.)
Olin vasta 22 kun ero tuli. Stressasi, ahdisti. Sairastuin paniikkihäiriöön, ja sain myös hyperkineettisyysdiagnoosin, käytännössä ADHD.
Rupesin ensi kertaa elämässäni lihomaan, mahdollisesti cipralexin vuoksi (söin paniikkihäiriöön 10mg/päivä). Lihoin kilon-kaksi kuukaudessa, tasaisesti, huomaamatta. Kun seuraavan kerran koin mielenkiintoa painoani (tai ylipäätään ympäröivää maailmaa) kohtaan vuosi eromme jälkeen painoin jo 65kg.
Tästä eteenpäin olen pyrkinyt alempaan painoon, sillä ihanteeni on edelleen laiha, siro, pienikokoinen. Olen VALTAVA, ja se ahdistaa minua suunnattomasti. Olen kokeillut nestepaastoa, ateriakorvikkeita, kevyttuotteita, atkinsia, KAIKKEA paitsi normaalia syömistä johon en kykene. Yritän olla syömättä, ja sitten ahmin. Ahmin kaiken mitä eteen tulee, haen pikaruokaa, ITKEN JA SYÖN mutta en onnistu syömään terveellisesti tai paastoamaan, laihtumaan!
Tämä on kamalaa ja epänormaalia! Yritän liikkua paljon, olla aktiivinen mutta olen liian lihava ja huonokuntoinen. Yritän syödä terveellisesti, hyvää ja puhdasta ruokaa mutta päädyn syömään ne sekä pikaruokaa, makaroonia, leipää, kaiken! Haluan laihtua, haluan olla 50-kiloinen, en missään nimessä enää alipainoinen vaan ihannepainoinen!!!:(
Koko tähänastinen elämäni on yhtä syömisongelmaa!
psychoactivezeppelin
2
332
Vastaukset
- psychoactivezeppelin
Viimeisen viikon olen oksentanut ruokaa. Painan nyt 62kg, ja toivon että oksentamalla laihdun.
- homoapinanen
asd no etkä laihdu :DD ellet sit oikeesti syö tositosi vähän ja oksenna ihan kaiken...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334159Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122624Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382355Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1151406- 481169
- 781087
- 59953
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921