Tapasin tyttöystäväni noin kolme vuotta sitten. Näin hänet yksissä kotibileissä ja vaihdettiin numeroita. Käytiin sitten kävelyllä aina yhdessä, ihastuttiin ja ruvettiin seurustelemaan. Suhteemme kesti minun armeija-aikani ja monet muutkin vastoinkäymiset, mutta alkoi sitten hiipua ja vuosi sitten erottiin.
Yksi syy eroon oli että muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja ehkä hiukan koitinkin saada eron aikaan, ettei opiskelu kärsisi kaukosuhteen takia. Pidettiin kuitenkin yhteyttä jatkuvasti ja kerrottiin kaikki kuulumiset, seliteltiin aika tarkastikin toisillemme tekemisemme. Alkoi tuntua että suhde olisi jollain tavalla vielä voimassa ja kaikki huipentui kun yhtenä viikonloppuna olin käymässä kotipaikkakunnallani ja päädyttiin sitten yhdessä sänkyyn.
Tässä vaiheessa itsellä alkoi niinsanotusti 'vanha suola janottaa' ja tuntui että kyllähän tämä suhde tästä taas lähtee käyntiin, vaikka exä oli selvästi sanonut että nyt oltiin kavereita - mitä sanaa olen oppinut tässä vuoden aikana vihaamaan verisesti - ja mitään sellasta ei enää tehdä mitä sinä yhtenä iltana tehtiin.
Ehkä tämä on joku miesten vika, mutta päähäni ei yksinkertaisesti mahtunut, että nyt piti keskittyä muihin ihmisiin ja että esim. yksinäisenä lauantai-iltana ei välttämättä kannata soittaa exälle mustasukkaisia puheluita, kun tämä on pylsimässä uuden miehensä kanssa. Mielestäni tässä vaiheessa hänen olisi naisena pitänyt sanoa, että älä soita enää, hymyillään kun tavataan.. mutta ei! Kyllähän kaverit pitää yhteyttä ja sain kuulla uusista miesystävistä ja seikkailuista kystäkyllin, tilanne senkun paheni, olin vieraalla paikkakunnalla opiskelemassa, mietin jatkuvasti naistani ja kieriskelin yksin mustasukkaisuudessani kädet sidottuna. Koulunkäynti kärsi pahasti ja en jotenkin osannut ottaa keneenkään uuteen ihmiseen mitään kontaktia. Kyllähän tietysti kavereita oli, mutta joku ihmeellinen velvoite oli vielä voimassa, en voinut aloittaa uutta suhdetta, en antanut kenellekkään edes mahdollisuutta minun suhteen.
Tämä tarina on jatkunut melkoisen samantyylisenä tähän päivään saakka. Ei olla kyllä niin aktiivisesti pidetty yhteyttä, mutta aina kun puhutaan tai nähdään jossain, nousee tunteet taas pinnalle. En ole seurustellut, enkä ollut seksuaalisessa tekemisessä kenenkään kanssa vuoteen. Haluaisin todella saada nämä tunteet kuriin ja aloittaa uuden suhteen jonkun kanssa, mutta se tuntuu ihan mahdottomalta. Ei jaksa tutustua keneenkään eikä jotenkin ole edes sellaisia tilanteita missä se onnistuisi.
Tämä kirjoittaminen kyllä helpotti paljon tämän hetkistä oloa, mutta karu totuus on että sydämen asioita ei yksinkertaisesti pysty järjellä ajattelemaan tai muuttamaan. Välillä toivoisi että koko rakkauden voisi heittää roskakoriin ja keskittyä kaikkiin muihin asioihin, ajatella vaikka itseään hetken.
Yksi syy eroon oli että muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja ehkä hiukan koitinkin saada eron aikaan, ettei opiskelu kärsisi kaukosuhteen takia. Pidettiin kuitenkin yhteyttä jatkuvasti ja kerrottiin kaikki kuulumiset, seliteltiin aika tarkastikin toisillemme tekemisemme. Alkoi tuntua että suhde olisi jollain tavalla vielä voimassa ja kaikki huipentui kun yhtenä viikonloppuna olin käymässä kotipaikkakunnallani ja päädyttiin sitten yhdessä sänkyyn.
Tässä vaiheessa itsellä alkoi niinsanotusti 'vanha suola janottaa' ja tuntui että kyllähän tämä suhde tästä taas lähtee käyntiin, vaikka exä oli selvästi sanonut että nyt oltiin kavereita - mitä sanaa olen oppinut tässä vuoden aikana vihaamaan verisesti - ja mitään sellasta ei enää tehdä mitä sinä yhtenä iltana tehtiin.
Ehkä tämä on joku miesten vika, mutta päähäni ei yksinkertaisesti mahtunut, että nyt piti keskittyä muihin ihmisiin ja että esim. yksinäisenä lauantai-iltana ei välttämättä kannata soittaa exälle mustasukkaisia puheluita, kun tämä on pylsimässä uuden miehensä kanssa. Mielestäni tässä vaiheessa hänen olisi naisena pitänyt sanoa, että älä soita enää, hymyillään kun tavataan.. mutta ei! Kyllähän kaverit pitää yhteyttä ja sain kuulla uusista miesystävistä ja seikkailuista kystäkyllin, tilanne senkun paheni, olin vieraalla paikkakunnalla opiskelemassa, mietin jatkuvasti naistani ja kieriskelin yksin mustasukkaisuudessani kädet sidottuna. Koulunkäynti kärsi pahasti ja en jotenkin osannut ottaa keneenkään uuteen ihmiseen mitään kontaktia. Kyllähän tietysti kavereita oli, mutta joku ihmeellinen velvoite oli vielä voimassa, en voinut aloittaa uutta suhdetta, en antanut kenellekkään edes mahdollisuutta minun suhteen.
Tämä tarina on jatkunut melkoisen samantyylisenä tähän päivään saakka. Ei olla kyllä niin aktiivisesti pidetty yhteyttä, mutta aina kun puhutaan tai nähdään jossain, nousee tunteet taas pinnalle. En ole seurustellut, enkä ollut seksuaalisessa tekemisessä kenenkään kanssa vuoteen. Haluaisin todella saada nämä tunteet kuriin ja aloittaa uuden suhteen jonkun kanssa, mutta se tuntuu ihan mahdottomalta. Ei jaksa tutustua keneenkään eikä jotenkin ole edes sellaisia tilanteita missä se onnistuisi.
Tämä kirjoittaminen kyllä helpotti paljon tämän hetkistä oloa, mutta karu totuus on että sydämen asioita ei yksinkertaisesti pysty järjellä ajattelemaan tai muuttamaan. Välillä toivoisi että koko rakkauden voisi heittää roskakoriin ja keskittyä kaikkiin muihin asioihin, ajatella vaikka itseään hetken.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa varmaan raa'alta, mutta olen iloinen, että tyttöystäväsi osasi jatkaa elämäänsä.
Sinä siis halusit erota, koska opiskelu olisi kärsinyt? Ja nyt se kärsii joka tapauksessa?
No, niin maakaa kuin petaa. Hän jatkoi elämääsä. Sitä ei vissiin monet naiset tee, kun täältäkin saa lukea noita juttuja, joissa naiset ovat onnettomina suhteissaan, muttei uskalla lähteä, tai sitten mies jättää ja nainen vain itkee perään.
Sinun kannattaa nyt myös jatkaa elämääsi. Yritä unohtaa entisesi. Älä ole hänen kanssaan yhteydessä. Keskity siihen opiskeluusi. Kyllä sinäkin uuden rakkauden jonain päivänä löydät. Ja veikkaampa, että aivan yllättäen. Pidä silmät avoinna, mutta älä etsimällä etsi.
Kyllä se siitä. Voimia sinulle.
Virheitä tässä on molemmat tehnyt, mutta minulle tämä on kostautunut eniten, kun en itse ole pystynyt jatkamaan eteenpäin.
Kyllähän minä tiedän sen että, rakkaus ei tule kello kaulassa, se tulee aivan yllättäin, tarpeeksi kauan kun jaksaa vain odottaa. Ja sitten kun se tulee niin se korvaa vanhat tunteet uusilla. Näin on käynyt tätä suhdetta ennenkin minulle, mutta sitä on vaan niin hankala uskoa.
eli mene maailmaan ja huuda ulos koko vuoden puute -kaipaus ja himo iske hellästi kiinni kivaan ja himottavaan naiseen tee se sit missä tuntuu parhaimmalta molemmista ja anna palaa koko vuoden edestä - luulen sen jälkeen helpottavan ajan koittavan ja etäisyyttä syntyy edelliseenkin suhteeseen eikä liene pahasta et tavatessanne teette sen minkä molemmat haluatte - anna paukkua!!!!
Mihinkään yhden illan sohimiseen en pysty. Kerran olen muutama vuosi sitten, mutta siitä ei seurannut kuin turhautumista, kun pelissä ei ollut tunteita ollenkaan. Mielestäni tunteet ovat kaikki kaikessa, eikä seksistä pysty ilman niitä nauttimaan.
Täytyy siis myöntää, että siinä minun ja tyttöystäväni viimeisessä illassa oli ainakin minun osaltani tunteita pelissä, mikä oli todella paha virhe. Mutta ei kyllä jaksa enää katsoa menneisyyteen. Näitä asioita olen jo murehtinut tarpeeksi, nyt suuntaan katseeni tiukasti tulevaisuuteen ja uusiin rakkauksiin.