Osallistukaa keskusteluun myös jos saitte "käryn" aikaiseksi.
Pelkäättekö miehenne vieraissakäyntiä ?
Mä jäin kii ....
65324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
En pelkää, jos viitsii ja jaksaa niin suon sen hänelle:)
En olisi tippaakaaan kateellinen sille joka "nauttii" seksistä hänen kansaan.
Kun en itse halua niin miksi kieltäisin?
tutisen aivan jäykkänä kun ukko on jatkuvasti liesussa. Tiiä häntä millaiset herkut saakin, kun ei enää kotona viihdy.
Silleen, et kerrasta poikki pitää kyl miehen ku naisenkin ruodussa! Sopimukset erikseen!
mitäs sitä enää tapahtuneita jälkeenpäin pelkäämään...
Silloin ennen sanoin miehelleni, että pitää huolen, ettei minun tietooni tule, jos jotain vipinää on. Ketään ei voi omistaa. Jos olisi toiseen rakastunutkin, olisin antanut mennä. Hän oli elämäni suuri rakkaus. En tiedä oliko hänen suunnaltaan sama asia kohdallani.
En pelkää. En halua tietää sellaisesta mitään. Itsekään en kertoisi miehelleni mitään sellaista, mitä hän ei halua kuulla.
Ei tää niin tärkeää ole.
Mutta jos mies kertois vaikket haluaiskaan kuulla sitä?
Moni nainen haluaa pistää päänsä pensaaseen ja sulkea silmänsä ja korvansa eivätkä halua tietää totuutta, jottei heidän pieni sievä turvallinen elämänsä vaan pirstaloidu vaikka elo olis kuinka p:stä.
Mutta kun se ukkokulta kantaa rahaa pesään niin eihän muulla ole väliä?Kamalaahan se olis jos joutuisi itsellisesti elämään aikuinen ihminen eikä kukaan enää huolehtisi asioista ja laskujen maksusta, vai?
Mikä nyt on pointtisi, "Näinkö?"
Jos minulle ei olisi muulla väliä kuin sillä, että ukkokulta kantaa rahaa pesään, niin enhän välittäisi hänen syrjähypyistäänkään?
Pidät pään pensaaseen laittamisena ja silmien sekä korvien sulkemisena sitä, ettei halua kuulla TOTUUTTA? Ainakin itse ajattelen, että juuri totuuden haluan kuulla, siis jos sillä on todellista merkitystä.
Mutta mitä ihmeen syytä olisi kertoa satunnainen ja merkityksetön syrjähyppy tai useampi, vaikka se olisikin tapahtunut tosiasia? Jos kuitenkin se perimmäinen totuus on, että olen toiselle niin tärkeä ja rakas, ettei hän halua edes kokeilla, pahoitanko mieleni vai en.
Ja mikä mielestäsi olisi vaihtoehto tuolle mitä pidät pään pensaaseen pistämisenä ja silmien ja korvien sulkemisena? Epäluuloinen, vahtiva ja omistava, yksityiskohtia tivaava suhtautuminen? Olisiko sellainen ihminen mielestäsi itseensä ja muihin luottava, "itsellinen" aikuinen?
En tietenkään, kun olen varma, ettei hän siellä käy.
Miksi pelätä olematonta?
Niin monilla meistä on rakkaus, rikkumaton.
Jos on mennäkseen, menköön.
Meillä on molemminpuolinen sopimus.
Kyllä ne vieraissa käy heti kun saavat tilaisuuden, h u o r a t tulevat jopa kotiin ku puoliso on töissä,
elämä on raadollista jos sattuu huonoluontoisen puolison saamaan, harvinaisuus on uskollinen viisas ja järkevä mies.
Netistä löytyy sihteeriopisto.
Taidat olla katkera.
Entä jos vikaa oli sinusssakin?
Millainenkohan tuo sinun "huonoluontoinen" puoliso oikein onkaan?
Oletko katsonut peiliin,edes joskus?
Ja miten on ,onko uskollinen aina viisas ja järkevä? Hiukan uskallan epäillä.
Mitäs pelkäämistä moisessa on. Teen johtopäätöksen, että silloin hän l u u l e e löytäneensä paremman.
En pelkää, saa tarpeeksi kotonaan, kaikkea.
Enkä ole vähämielinen, enkä turhan hyväuskoinen.
Vähän hyväuskoinen, kuitenkin?
Ajattelen tuota käyttämääsi sanaa "tarpeeksi" - enkä itse kyllä voisi sanoa noinkaan, että "kaikkea".
Jotkut ihmiset vain ovat soulmateja, suomeksikin.
Kuin vakka ja kansi, ja lupsauksenkin kuulee, ihan omin korvin.
Ei tarvi olla edes älykääpiö, kun sen vain tietää.
Ihan ihmistä kunnioittaen, jokaista.
Mielipiteitä, kiitos, kommentoikaa kiitos, olet joka palstalla kun et nuku edes öisin.
Mikähän luuseri oikein olet
Tuota minulta kysyttiin mieheni ollessa vuosikaudet viikot töissä muualla.
Hetkeäkään en epäillyt enkä pahemmin ajatellutkaan koska ei se olisi parantunut pohtimalla.
Varsinaisesti en etsinyt merkkejä mokomasta enkä niitä huomannut enkä vaistonnut.
Nyt eläkevuosina olen joustanut enemmän kanssakäymisemme muodoissa.
Mieheni on terve ja hyväkuntoinen mutta ei kuitenkaan 25:n väärti.
Toteutan mieheni mielitekoja omien rajojeni puitteissa ja tiedän sen riittävän.
Eikä se nyt ole täysin yksipuolistakaan.
Mieheni on joskus naureskellut, ettei olisi helppoa lähteä etsimään pitkäaikaisessa parisuhteessa omaksuttujen oikkujen tyydyttäjää.
Laiska kun on niin tyytyy kotioloihin.
Olen tehnyt matkatöitä vuosikaudet. Kaikilla miehillä oli sussut. Sillä naapurin kiltillä oli kaikkein kaunein.
Matkatöissä 12-vuotta.
Kertaakaan en lipsahtanut.
En hakeutunut altistaviin tilanteisiin eikä kukaan tullut minua raiskaamaankaan.
Oli mukava mennä perjantai-iltaisin kotiin.
Ei sellaista juuri olekaan joka tilaisuuden tullen ei hairahtuisi.
Ei kai ihmistä ole edes luotu 100% yksiavioiseksi.
Seksi on vain yksi pieni osa-alue pitkässä parisuhteessa. Sen tyydyttävyys voi vaihdella.
Moni muu asia kuin seksi sitoo ihmisiä yhteen enemmän.
Omaisuuden jakaminen huolestuttaa, asuntovelat, lapset, tottumus, ym...
Tilaisuus?
Hakeutuuko sellaiseen?
Kohdalleni ei 12-vuoteen osunut kertaakaan ylivoimaisen houkuttelevaa tilannetta.
Mahdollisuuksia olisi ollut.
Olen perheellinen, 2:n lapsen isä, edelleen ensimmäisessä avioliitossa.
Liki 7-kymppisenä edelleen parisuhde ja elintoiminnot kunnossa.
Hienoa,,,,, on edes yksi mies kunnon mies, MIES MIEHEN paikalla,
olisippa omistanu vastaavan tyypin, itse oli hyvin uskollinen luonne, oma oli aina tärkeintä elämässä, houkutuksia oli mutta terveen ihmisen ei tarvi niihin retkahtaa, jos tietää mikä elämässä on oikeasti arvikasta ja tärkeää,
Hankala luonteenpiirre?
Mitä teenkin, yritän tehdä sen niin hyvin kuin osaan.
Koskee myös parisuhdetta kaikilta osin.
Asenteeni on myös saanut luontevaa, vilpitöntä vastakaikua.
Eikä se ollut haitaksi työelämässäkään.
Ei sais olla katkera mutta olen kuitenkin,siitä että olin niin tyhmä.
Uskoin pettäjän olevan mulle uskollinen,mut niimpä kävi että löysi vielä neljännen vanhoilla päivillään,yli seitsemänkymppisenä.
Ja niin vaihtoi nuoremman vanhempaan,naiseen joka passaa ja on "äiti".
Mieshän tarvii monenlaisia naisia,minussa luuli saaneensa vauhdikkaan ja lennokkaan sulostuttajan,joka toimii hänen mielihalujensa mukaan ja jolla ei ole aivoja.Mut erehtyi ja ei kestänyt.Ja kaikissa edellisissä oli ollut vikaa,ei hänessä lainkaan.
Miten täydellinen voi vain mies olla !
en minä tykänny asua samassa enää, kun tuli kakkosen luota ja kävi vaan komentelemassa minua kuin jotain piikaa, se loppu vaikka kestin vuosikymmeniä, pitää sitä elää jonkin aikaa omaakin elämää ilman, et tarvii olla ns.kaikenvaralla..
Tuli aikanaan käry ja ero.
Niinhän itseään kunnioittava nainen toimii. Kuka nyt huoripukkia miehenään haluaa pitää ja uskotella että kaikki olis ok?
Soitin vaimolle, puhelimeen vastasi miesääni.
" Onko Liisa kotona ?"
" Liisa ei olla kotona ,Liisa on suihkussa"
Siitä huolimatta luotin.
Ja mikset olis luottanut?
ookko täysi ! ? vai oikein luotit !?
ookko tosikko?
" Mitään ei ole tapahtunut ", sanoi vaimoni.
Oliko se talonmies joka vsatasi puhelimeen vai putkimise, vaisähkö mies, vai muuten vaan ohikulkija, ??
näitkö oli luotettavan näkönen ?
? heh heh
Hän oli naapuritalon asukas ,Kreikkalainen taksikuski Jorgos.
Ihan tiptop-tyyppi. Oli mennyt lainaamaan vaimoltani kermaa.
Uskottomuudesta yleisesti.
Olen havainnut ilmiön, joskus sitä ihmetellyt mutta en ole pohtinut syvemmin.
Miesten kohdalla olen kuvitellut sen johtuvan kehnosta parisuhteesta tai, useamminkin, heikosta itsetunnosta ja halusta todistaa omaa erinomaisuutta itselle ja / tai muille.
Erään hyvin tuntemani miehen kohdalla ko. taipumus ja sillä kehuminen, saattoi johtua vanhemmiten selvemmin esiin tulleen bi-taipumuksen peittelystä.
Aikanaan olen mennyt avioon vakain aikomuksin ja siinä käsityksessä, että olen valitulleni erinomainen aviomies.
Tänä päivänäkään minun on mahdotonta kuvitella vaimoni kohdalle parempaakaan löytyvän koska sellaista vielä ei ole vastaan tullut.
"Hyppimishaluisten" rouvien kohdalla olen kuvitellut kyse olevan vain oman viehätysvoiman todistelusta itselle, ei niinkään hillitsemättömästä kiimasta.
Mutta, minulla on, aiheeseen paremmin perehtymättä, varaa myöntää myös olevani väärässä.
Nainen jos käy vieraissa on puhtaasti kiimasta johtuvaa, ei oma puoliso ole syyllinen eikä välttämättä ole edes puuttessa puolisonsa taholta, silti hän voi olla omalle puolisolleen sataprosetisen uskollinen henkisellä tasolla, kiima tekee naisen hulluksi, jos ei pistä itselleen järjenvoimalla rajoja.
Viisas järkevä nainen osaa panna itselleen rajat, houkutuksia aina riittä kuten vastaavasti miehille.
Parisuhteeseen on aina otettava järki mukaan, molemmille osapuolille, muuten ei avioliitosta tule yhtään mitään.
Onhan se aika todennäköistä, että järki jää joskus taka-alalle, etenkin sellaisilla, joilla se jäi silloinkin, kun nykyiseen "petettävään" rakastui.
Toiset pystyvät hallitsemaan kiihottavan tilanteen antamatta halujensa viedä, toiset lopulta "häviävät" taistelunsa, toiset antavat mennä, toiset eivät päästä itseään edes ajautumaan tilanteisiin, ja toisille ei houkuttelevia tilanteita koskaan edes tule.
Tuosta aloituksen "pelkäämisestä". Luulen, että enemmän miehillä taitaa olla syytä pelätä naisensa mahdollisia syrjähyppyjä, kuin naisilla miesten. Siis jos ei haluaisi menettää kumppaniaan toiselle.
Lisään vielä, että naisen on helppo saada vierasta. Tanssilattialla jokainen mies kysyy sitä, pääsiskö painaan. Ainakin tanssikapakoissa.
Vaihtoehtoja on yhtä paljon kun avioliittoon vihittävällä, papin edessä. TASAN KAKSI.
Eihän kai useimmille ole kysymys saamisesta, vaan siitä että osuuko kohdalle sellainen, jonka haluaa ottaa.
Jos on jo olemassa joku, joka todella minut saa syttymään (ja jota kohtaan on muitakin tunteita), niin enhän pysty kenestäkään toisesta kiinnostumaan niin paljon että edes lähtisin kanssaan johonkin. Ei se lopulta ylivoimaisen kiihottava tilanne kai julkisella paikalla, kuten nyt vaikka tanssikapakassa tule. Järjen ääni kyllä voi vaimentua jo siellä.
liitto miehen kanssa malliin, maailman hyvä, kodin piru. Hänen kotikasvatus ja olosuhteet olivat alla kaiken arvostelun. Siksi uskoin hänen arvostavan tavallista hyvää kotielämää. Toisin kävi. Salarakkauksia ilmeni useita, viimeinen useita vuosia. Avioero oli sovittu. Mies sairastui syöpään ja niin ihana kaiken ymmärtävä nainen poistui suhteesta, kuulema ei halunnut hukata päiviä toisen hoitamiseen, kun olisin sen paketin hänelle lahjoittanut. Näin se routa porsaan kotiin ajaa. Oli se nöyryyttävää ukolle, kun piti hattu kourassa anoa vaimolta, emmekö voisi olla yhdessä tämän ajan kun elän tämä on kuitenkin minun oikea koti.. Sitä kesti 8kk.
Mitä tästä opin, mallini kun on paskaveneesen käynyt pitää soutaa rantaan saakka, sitä en kenenkään toivo noudattavan vastaavassa tilanteessa.
Tämä on tosi.
tyypillisin tavallinen tarina,
sitä vaan mietin,
mikä meille puolisoille olisi ollu toinen parempi ratkasu,?
Olihan hän puolisomme, olihan hän lastemme isä,
jos häntä ei olisi ollu elämässämme, olisimme olleet yksinäisiä, vailla kumppania,
siis lopputulos,,,,,,, se oli kuitenki elämää.
Kuinka asian nyt ottaa, selän taakse on vaikeat ajat jääneet. Kilvoitellessa vaikeuksien keskellä, pysyin kuitenkin tolallani, halusin lasten elämän turvata, koulutusmahdollisuuksilla.
Mitään mies-reppanaa en taakaksi halua,
pitää olla MIES eikä ei siis mies MENNEN
"pitää olla MIES"
Tässä omasanainen todistus sille, miksi naiset rakastuvat renttuihin.
M.O.T.
en kun me tehdään juna
"en kun me tehdään juna "
Hehheh... sensori ei ymmärtänyt tätä kun ei osannut sensuroida.
ymmäri se, mutta hän ei välitä näistä ruotsalaismiesten jutuista.
En pelännyt. Yllätys oli melkoinen, kun sain puhelinsoiton kumppanini suhteesta vieraalta henkilöltä, eli suhteen toisen osapuolen eksältä. En edes järkyttynyt vaan tieto selitti miksi kotona oli ollut sellaista kuin se oli ollut jo jonkin aikaa. Katselin ja tunnustelin muutaman kuukauden ja tein ratkaisuni.
Olisin jatkanut, jos elämä olisi ollut elämisen arvoista. Mutta, puhumattomuus on pahinta mitä voi olla ja vaikeutti jo arjen toimintoja.
Minä sain kun sainkin katsoa kuka soittaa. Puolisoni otti puhelimen aina mukaan,jopa suihkuun mennessä. Mutta kerran se soi hänen ollessa
pesemässä itseään ja suihku oli päällä eikä kuullut puhelimen ääntä.
Silloin minä katsoin, kuka soittaa ja mistä. Loput onkin sitten suurta ihanan nautittavaa satua.
Oli mukava jäljittää kun tiesi kenen kanssa seurustelee.Vuoden katselin
ja sitten yhtenä päivänä piiloitin autonavaimet (otin töihin mukaan) ja
hänen oli vaikea lähtä iltap.anoille , paikkaan jonne ei yleisillä kulkuneuvoilla pääse. Mitkään verukkeet eivät enää auttaneet, autoni käyttö loppui ja alkoi
tilinteon aika. Jätin hänet kun p.kasan.
Olipa sinulla jännittävää. Oletkohan hieman sadisti?
Vastaus kysymykseen on : Ei pidä kertoa syrjähypyistä missään tapauksessa.
Silloin tulee avioero.
Olen vapaa nainen, ja saan seksitarjouksia miehiltä ihan lähes joka kerta kun käyn ulkona ravintolassa tai tanssipaikassa. Siitä päätellen syrjähypyt on enemmän sääntö kuin poikkeus.
jaaaahas, -45 on siis yleinen kaikkien saatavilla oleva nainen, eiköhän miehiä enimmäkseen ällötä nämä jätesäkit.
Ei sitä tarvitse olla kaikkien saatavilla, ei ehkä kenenkään, vaikka sateleekin tarjouksia.
ydestä,
uskallan epäillä, sateleeko niitä oikeesti, yleensä ihminen jolla on oikeesti puutetta täällä kehuskelee saamisillaan heh,
oli kerran mies, hän osotti kiinostustaan naiseen, imarteli ulkonäköä, kaikinpuolin kehuskeli, samaan aikaan mies naisen huomamaatta, iski muille silmää, merkiksi siitä kuinka tyhmä nainen voi olla, kun imartelut menee täydestä, hän siis piti pilkananaa tätä kaikille kaunista naista, tämä on tosi tarina tosi elämästä, että hymmmmm,,,
Oliko omaeläkertatarina sun omasta elämästäsi vai? Jos et miehelle kolahtanut niin minkäs sille mahdat? Mutta voithan kotona peilailla itseäsi ja kehua niin paljon kuin vain jaksat. Mitä sä niitä miesten kehuja kyttäät?
tosi tarina
Ei pelota, vaikka epäilen löytyneen toisen rakastetun. Jokainen olkoon sen luona missä viihtyy parhaiten. Toista ei kannata pakolla pitää, silloin ei ole kummankaan hyvä olla.
miksi epäilet,mitä merkkejä,onko joskus kärynnyt?
Siitä sen huomaa jos alkaa välttelemään kosketuksia, eikä tule enää saman peiton alle.
Ihminen tekee elämänsä suuriman virheen sinä hetkenä kun menee vieraisiin,
siinä särkyy se ainoa oikea aito illuusio rakkaudesta, se ei koskaan enään palaa, eikä uusiudu uusissa suhteissa,
kannattaa miettiä ennenkuin tekee peruuttamattoman tyhmyyden.
tämä on tosi.
Menikö suut tukoon, vai ruoka väärään kurkkuun, lukiessasi totuuden ?
Vieläkö vieraat kiinostaa ?
Tämä ketju on todellakin uskomaton. Miksi peljätä... mitä se auttaisi, menee jos on mennäkseen. Mitä sitten? Menköön.
Niinkuin ei ikäisimmällämme muitakin huolia olisi?
Jokainen kaataa kuppinsa ihan ite, se olisi siinä... niin on ollut ja tulee olemaan.
Siinäpä hyvä kysymys. Miksi ensinnäkään myrkyttää elämäänsä turhilla kuvitelmilla, eihän ketään pakolla voi kahlita itseensä.
Eikä kaikkia kaikki petä, sekin on harhaluulo.
Jotkuthan eivät ihmisyyteen usko, kaipa ovat läsäyttäneet kätensä niin suureen pantalaukkuun.