Koiran hankkiminen + ongelmia mieheni kanssa

Olemme siis hankkimassa Chihuahuan pentua. Olen puhunut aika kauan tästä jo miehelleni ja hän ei ole aivan innoissaan ollut. Välillä on puhunut, että se on hirveä riesa, maksaa ym. Välillä kuitenkin sanonut että oishan se koira kiva ja lupasi jo minulle sen koiran kun on muutettu.

No sitten muuton jälkeen rupesin tosissani katselemaan kennelsivuja, soittelemaan kenneleihin ja etsimään sitä pentua. Löysin yhden ihan täydellisen paikan ja tiesin että tuolta haluan koiran. Menin katsomaan paikkaa/pentua ja pmieheni ei missään vaiheessa kieltänyt mua menemästä tai valittanut ym. Ajattelin että siis että se on valmis koiran tuloon.

Juttelin miehelleni siitä pennusta ja paikasta ja sanoin että sieltä otetaan se pentu. Mieheni siinä vaiheessa rupesi vastustelemaan, mutta antoi minun varata pennun ym. Nyt varauksesta on kulunut pari päivää ja meillä on täällä taistelua että otetaanko koira vai ei. Mieheni olisi kuitenkin määrä lainata mulle rahaa (noin puolet) sitä varten, koska itelläni ei ole niin paljon rahaa. Nyt hän ei kuitenkaan halua, vaikka käsittääkseni se oli jo sovittu ennen kuin pentua ruvettiin kattelemaan.

Halusin vaan purkaa vähän tunteitani ja kysellä mitä mieltä olette tästä tilanteesta? Tiedän että meidän olisi pitänyt jutella asiat täysin läpi silloin ennen kuin rupesin koiraa etsimään. Olin niin innoissani, etten tajunnut ja miehenikään ei nähtävästi uskaltanut sanoa mulle vastaan tarpeeksi selvästi.
361302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Kannattaa puhua asiat läpi enkä suosittele ottamaan koiraa jos toinen ei ole varma siitä,tuo voi vaikuttaa parisuhteeseen aika isosti.Miten päädyitte tuohon rotuun?

Äänestä
  • Niimpä :/ Tuo tuntuu mukavalta rodulta ja olen aina halunnut chihuahuan. En osaisi kuvitella muuta. Myös yhdellä tutulla on chihu ja ihastuin siihen.

    Äänestä

  • koirakuumeinen kirjoitti:

    Niimpä :/ Tuo tuntuu mukavalta rodulta ja olen aina halunnut chihuahuan. En osaisi kuvitella muuta. Myös yhdellä tutulla on chihu ja ihastuin siihen.

    Kannattaa ottaa helpompi jota ensikoiraksi nimittäin vaikee opettaa hiljaseksi. Kannattaa sanoo miehelle että ollaan jo sovittu asiasta enää ei kannata tapella ja ruikuttaa asiasta!

    Äänestä

Kannattaa lähteä yhdessä kennelille kattomaan koiria ja se voi auttaa miestäsikin tekemään päätöksen.Siellä on parasta paikanpäällä jutella ja kysellä kasvattajalta neuvoja ja kaikkea mitä ikinä mieleen tulee,kasvattajat neuvoo aivan varmasti,kennelillä käynti voi myös helpottaa pientä jännittyneisyyttä mitä voi tulla koiran hankinnan yhteydessä.Onhan koiran hankkiminen iso päätös.

Äänestä

Peruuta e koiravaraus. jos nyt otat sen, eikä miehesi ole jutussa täysillä mukana, hän myhös näyttää sen. Ja koira tulee olemaan teidän iänikuiinen riidanaiheenne. Ja koirakin sen vaistoaa, mikäli joku ei pidä siitä.

Äänestä
  • Niin oon mä tota perumistakin miettinyt , jos ei nyt jotain ihmettä tapahdu miehen suhtautumisessa. Oon kuitenkin maksanut jo varausmaksun. saakohan sen takaisin...

    Äänestä

Olen myöskin sitä mieltä ettei pentua kannata ottaa jollei molemmat ole samaa mieltä.Minä nimittäin tein niin tyhmästi että otin pennun vaikka mieheni oli sitä vastaan.Nyt en sitten uskalla valittaa mistään asiasta pennun suhteen,koska koira on minun,saan sen myöskin hoitaa.Onhan se aika työlästä käyttää sitä ulkona ja opettaa tavoille,mutta onneksi koira on kiltti ja oppivainen.Olenkin tässä ajatellut laittaa ukon ulkoruokintaan ja pitää vain hauvelin itselläni!

Äänestä

Satuinpas lukemaan tämän ja huomasin, että oma mieheni on vähintäänkin samanlainen. Vastustaa yleensä vaan vähän niinku huvikseen kaikkea, ilman mitään syytä, vaikka tekemiseni olisivat järkeviä. Puhua hänen kanssaan ei voi asioista tai jos joskus puhuukin, ei niillä puheilla ole mitään merkitystä. Välillä voi luvata ja sitten taas on vastaan ku tilanne on jo käsillä. Miehet!

Äänestä

Joo, ihan tuttu juttu. Vastustetaan periaatteesta kaikkea, ihan kuin vain nauttien vallankäytöstä, että saa kieltää toiselta jotakin. Itse vetoan siihen, että enhän minäkään estä häntä harrastamasta, mitä hän haluaa. Tai jos alkaisin puuttumaan, voisi ääni alkaa kellossa muuttumaan. Koirien suhteen olen aina lähtenyt siitä, että itse ne hoidan, mutta kuitenkin on ukko niistä tykännyt, auttanut tarvittaessa ja joskus oma-aloitteisestikin lähtee ulkoiluttamaan. Voi elvistellä kavereille hyvinkoulutetulla hienolla koiralla.

Äänestä
  • Ihankuin minä olisin kirjoittanut tuon äskeisen, voiko joku olla niin hölmö, että haluaa vaan näyttää valtaansa sillä kaiken kieltämisellä. Mitään muutakaan syytä en keksi. Ja nimenomaan olen sanonut, että enhän minäkään kiellä sua tekemästä sitä tai tätä, että pitäisit sitä ihan outona.
    Mutta yleensä jälkeenpäin mies on ollut asioihin kuitenkin ihan tyytyväinen, kehunutkin tekemisiäni, jos kuitenkin olen tehnyt. Ja koska hän vielä tykkää koirista, niin siitäkään ei sitten ongelmaa syntynyt vaikka koiran otin.
    Aloittajalle sanoisin, että jos luulet, ettei miehesi oikeasti pidä koirista, niin sitten ei kannata ottaa. Mutta jos uskot hänenkin siitä pitävän ja sitä hyvin kohtelevan, että hän vain temppuilee, niin voit silti ottaa. Hoito tosin jää luultavasti sinulle, itse pidän sitä itsestäänselvänä, että minä hoidan koiran, avun saaminen mieheltä jää aika vähäiseksi. Itse tunnet miehesi parhaiten.

    Äänestä

meilläkin kaksihenkisessä taloudessa oli joskus siitä keskustelua..
yli vuoden olen tosissaan jo harkinnut , meillä sovittiin koirasta vain se että on sitten sitouduttava ja maksaa itse koiran kulut lääkärit...jne.. olihan itselläni aika taivuttelua miehen kanssa asiasta ,,, MUTTA paras vinkki on se että oikeasti viet sen kenneliin katomaan niitä koiria ja pentuja sitten se varmasti laantuu!!

Äänestä
  • Tai jos ei laannu, niin kasvattaja kieltäytyy myymästä pentua jos sillä on yhtään järkeä päässä. En minä ainakaan myisi pentua siksi pirun rakiksi, jota voi sitten kaikesta syyttää. Pentu kun tekee yhtä ja toista...Pentu pyrkii miellyttämään miestäsi, eikä voi ymmärtää mitä se tekee väärin kun sitä ei hyväksytä.

    Mites se meni: Mieheni ilmotti että se on sitten minä tai tuo koira - kaipaan häntä joskus.....:)

    Äänestä

Vaihda miestä tai keskustelupalstaa. Ongelma voisi ratketa paremmin parisuhdekeskustelupalstoilla kuin täällä koira-aiheisissa topiceissa.

Eihän tuossa ole kysymys koirasta vaan ihan muusta.

Äänestä

Vaihda misestä tai unohda koiran hankinta.
Mikäli siis et tahdo lopunikäistä riitaa välillenne.

Äänestä

Jos molemmat eivät ole juonessa mukana, ei koiraa kannata ottaa.

Sitä ei voi myöskään verrata muihin harrastuksiin, sillä ne eivät pissi ja kaki sisälle, niihin mennään silloin kun itselle sopii, koira ei odota ulospääsyä. Muista harrastuksista voi pitää taukoa, koirasta ei. Muihin harrastuksiin ei mennä yöllä, koira haluaa alussa myös yöllä ulos,sitäpaitsi se sairastaessaan vaatii silloinkin valvontaa. Ainoa "harrastus", johon koiraa voi verrata on lapsi, joka ei kasva aikuiseksi. Se vaatii aina jonkun hoitamaan sitä, vaikka voikin olla 8 tuntia päivässä yksin.

Koira ei myöskään ole halpa harrastus. Sen hankintahinta voi olla yli tuhat euroa, vakuutus maksaa helposti toistasataa vuodessa. Jokainen rokotus maksaa kymppejä, niitä ei vakuutusyhtiö korvaa. Jokainen korvattava käyntikin maksaa jotain. Meillä on 7 kk:n aikana mennyt monta sataa euroa omavastuina koiran tapaturman vuoksi. Koiran ruoka maksaa kuukaudessa muutamia kymppejä, mutta jos koira on allerginen, maksavat ruoat enemmän. Tarvikkeet vievät helposti parisataa, jos halutaan asialliset pedit, valjaat, remmit, auton turvavyö, veneilyliivi, lelut esim.

Mutta eniten pinnaa kiristää se, että ei voi ikinä valittaa koiran tuomaa vaivaa, eikä voi pyytää toista osallistumaan sen hoitoon. Omista menoista on osittain luovuttava, ainakin alussa, ellei hanki babysitteriä tai hoitopaikkaa. Kiva kun kaveri lähtee iltaa istumaan ja itse jää lapsenvahdiksi. Naapurit ei tykkää, kun koira räksyttää, puoliso ei osallistu parketin kunnostukseen tai uuden sohvan hankintaan. Koirilla kun on pentuna tapana pistää sisutus uusiksi.
Koiran tuoma ilo ei peitä hankaluutta, jos toinen osapuoli ei koiraa siedä.

Minusta on väärin viedä toista kenneliin katsomaan pentua. Sam kuin isäntä veisi vastahakoisen vaimon autokauppaan ja vaatisi tätä maksamaan puolet, osallistumaan kuluihin ja toimimaan kuskina aina kun isäntä sitä vaatii.

Äänestä

Onko miehelläsi joitakin omia harrastuksia tai muita rahaa vieviä juttuja, joista sinä et pidä. Vastaavasti voit kieltää häneltä ne.

Kun kerran mies on jo suostunut koiran ottoon, en antaisi periksi, koska tuossa voi olla vallankäyttökin miehen käytöksen taustalla. Ilmeisesti miehesi ei kuitenkaan inhoa koiria? Jos inhoaa, jätä koira ottamatta.

Joka tapauksessa vakava keskustelu kannattaa käydä miehen kanssa.

Äänestä

No osta omilla rahoilla.Ei ukon ole pakko osallistua koko koiran hoitoon eikä muuhunkaan jos kerran ei itse halua olla mukana.Jos ei rahaa niin ei sitten ostella.Kysy nyt kävisikö muu rotu sillä harva mies jostain kissaa pienemmästä koirasta innostuu.

Äänestä

Sitähän minäkin, osta omilla rahoilla.. Saat varmasti vuodessa säästettyä tarpeeksi, olihan tarkoitus nyt jo pystyä maksamaan ruoat, eläinlääkärit, ulkoiluvaatteet itselle ja koiralle ym.

Vuosi menee nopeasti, mies ehtii leppyä eikä hintakaan ole sitten enää ongelma. Harmillista tietenkin jos nyt on sopiva pentu löytynyt, mutta kyllä niitä vielä lisää tulee.

pst. meilläkin oli sama ongelma :D

Äänestä

Olette varmaan jo päätöksen tehneet, mutta ehkä mies ei halua chihua, kenties joku muu rotu kelpaisi, viestistä saa nimenomaan sen käsityksen, että SINÄ haluat chihun..

Äänestä
  • Mietin ihan samaa. chihu on kuitenkin vähän "nolo" koira raavaalle miehelle ulkoilutettavaksi. Ei millään pahalla mutta noin niinkuin miehen näkökulmasta. Meillä mies halusi yli kaiken huskya, mutta sain hänet tajuamaan, ettei se sovi ikipäivänä kerrostaloon, jossa kuitenkin vielä toistaiseksi asumme. Nyt meillä on shih tzu herra, joka on kyllä ihan täysin valloittanut mieheni sydämen. On ihan "isin koira". Että niin ne tilanteet muuttuu...

    Äänestä

Meilläkään mies ei halua koiraa, mutta 2 viikon päästä tulee pentu. Mieheni vihaa, inhoaa ja pelkää koiria. Mutta niin hän inhosi kissojakin ja kaneja. Mutta kummasti jo viikossa ihastui kaniin niin että halusi, että se pääsee halutessaan meidän väliin nukkumaan!!! Häkki oli makkarissa ja aina auki. Kissoja on nyt 4 sisällä ja ihan täysin perheenjäseninä. Koiralle antoi nyt "luvan" paikkakunnalla riehuvien ryöstelijöiden takia. Mutta koira ei saa muka tulla sisälle (haloo, mihin 8 vk vauva laitetaan? pihalle narunnokkaanko? vai häkkiin tärisemään?) Koitan rajata sille mielekkään alueen alakerrasta ja nukkua sen kanssa ekat yöt.

Äänestä

Koira on se joka kärsii, kun miehesi palaa pinna ja se kohtelee koiraa lenkillä ja sinun poissaollessa huonosti. Sitäkö haluat?

Valitse mies tai koira.

Et kai halua tunnollesi sitä, että pilaat koiraparan elämän itsekkäistä syistä.

Kunnollinen kasvattaja ei myys inulle, jos kerrot totuuden miehestäsi.
Kerroitko?

Äänestä

Taitaa miestä vaivata jokin muu kuin koiran hankinta, mietipä sitä.

Älä mene ottamaan koiraa, miehesi on sille ilkeä ja koiran elämästä tulee paskaa. Muuta ensin pois tai unohda koira ja tyydy mieheen.

Äänestä

Keskustelkaa vielä. Muutamia neuvoja, joita ehkä voit tarvita... Valmistaudu keskusteluun. Älä keskeytä. Kuuntele loppuun mitä toinen sanoo äläkä mieti samalla omaa vastaustasi. Jos mies vastustelee, kysy miksi, sen sijaan, että alkaisit puolustuskannalle. Mitä se mies oikeasti haluaa? Yrittäkää löytää kummallekin positiivisia asioita koirasta. Mitä se mies myös hyötyisi siitä koirasta?

Jos hankit koiran ilman miehesi suostumusta, mieti tarkkaan millaiseksi tilanne voi jatkossa kehittyä. Alkaako miehesi vihaamaan koiraa ja myös kostaa koiralle kun et ole näkemässä?

Äänestä
  • Melkein itkettää.
    Miehethä on tyypillisiä puhujia. Ei tarvi keskeyttää ku ei puhu mitään. Kysymykseen miksi vastustelet kaikkea, ei saa mitään vastausta. Ota siitä piru vie selvää!
    Jotain vallanhimoa tai jotain helvettiä se on ku ei puhu eikä pukahda.
    Käskekää ny kenneliin ja vaikka parisuhdeneuvojalle. Sinnehän sellainen mies juoksee ihan mielellään. Ei siis todellakaan.

    Äänestä

  • melkeinnaurattaa kirjoitti:

    Melkein itkettää.
    Miehethä on tyypillisiä puhujia. Ei tarvi keskeyttää ku ei puhu mitään. Kysymykseen miksi vastustelet kaikkea, ei saa mitään vastausta. Ota siitä piru vie selvää!
    Jotain vallanhimoa tai jotain helvettiä se on ku ei puhu eikä pukahda.
    Käskekää ny kenneliin ja vaikka parisuhdeneuvojalle. Sinnehän sellainen mies juoksee ihan mielellään. Ei siis todellakaan.

    Tuosta asenteesta paistaa läpi MIKSI on ongelmia keskustelussa. Jos mies on hiljaa, sille on syy.

    Äänestä

  • Niin metsä vastaa... kirjoitti:

    Tuosta asenteesta paistaa läpi MIKSI on ongelmia keskustelussa. Jos mies on hiljaa, sille on syy.

    ja sä oot varmasti mies. ja joku huumorintajuton sellainen.

    Äänestä

Minulla sama ongelma, ja sama koira mielessä. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä hankinnasta koska haluan ns "täyden siunauksen" mieheltä.

Ja oma tapaus on kyllä sillätavalla että tunnen mieheni sen verran hyvin ja tiedän että kun pentu tulee taloon, hän ihastuu siihen, ja jos todella pyydän häntä auttamaan hoidossa yms, niin sen hän myös tekee. Sitähän se parisuhde on.

Mutta en ala osteleen koiraa ns" selän takana" ja itehän sen sitten myös maksan kun koirahan on "minun" mutta siitä tulee varmaan sitten "meidän" kun mies huomaa mikä hurmuri se osaa olla;D

sinulle suosittelen jos noin epävarma vielä olet, että laitat koirahankkeen sivuun ja tosiaan puhut vielä miehesi kanssa, koirahan ei ole mikään heräteostos ja se sitten myös sitoo sinut ja toivon mukaan teidän molemmat moneksi vuodeksi:)

:)

Toivottavasti tulette yhteisymmärykseen oli se sitten chihuahua, joku toinen rotu tai ilman koiraa:)

kenties joku muu lemmikki ?

..täti:)

Äänestä

Aloittajalle. Mitäs jos mies ehdottaisi, että otetaan leguaani ja sinä et sitä missään nimessä halua. Sitten isäntä eräänä päivänä tulee leguaani kainalossa ja kertoo että omillaan osti ja hoitaakin sen. Ihan sma jos, otat sinä koiran itsellesi. Koira ei ole huonekalu, joka seistä töröttää nurkassa odottamassa päätöstä uudesta kodista.

En ymmärrä näitä ehdotuksia ottaa koira vain itselleen.

Äänestä

Olen kyllä edellisen kanssa samaa mieltä, mutta jos mies oli jo luvannut, että koira hankitaan, niin tuntuu vallankäytöltä, kun sen yhtäkkiä kieltääkin. Itse varmaankin hankkisin tuollaisessa tapauksessa koiran. sillä en ole alistuvaa tyyppiä! ;)

Äänestä

Täällä kans vähän vastaava tapaus. Kyse meillä on toisen koiran hankinnasta. Ensimmäisen koiran kohdalla tuli tehtyä melkein kaikki mahdolliset virheet mitä kuvitella saattaa (oltiin molemmat silloin aika nuoria). Ollaan kuitenkin pärjätty tuon nykyisen koiran kanssa ihan ok, vaikka hän ei mikään maailman yhteiskuntakelpoisin olekkaan (pelkää vieraita). Mieskin on puhunut toisesta koirasta joskus aiemmin. Nyt hän on kuitenkin tullut katumapäälle. Pitää koirista ja haluaa osallistua, mutta pelkää että uuden koiran kanssa mentäisiin samalla lailla metsään kuin ensimmäisen kanssa, vaikka kuinka yritän selittää että me omistajina ei olla enää samoja kuin silloin kauan sitten eikä muutenkaan olosuhteet ole enää samanlaiset. Nyt olisi kiikarissa (minun mielestä) ihan täydellinen pentu ja muutoinkin ajankohta sopisi hyvin. Mies senkun soutaa ja huopaa eikä osaa päättää. Minun ei auta kuin katsoa vierestä ja toivoa parasta. Painostaa en halua. Tiedän kokemuksesta että sellainen kääntyisi minua itseäni vastaan kuitenkin. Ainoa tapa, että mies aidosti kantaa vastuun siitä koirasta yhdessä minun kanssa on että hän on alusta asti täysillä mukana.

Äänestä
  • Mielestäni sopiva aika ottaa toinen koira silloin, kun ensimmäinen koira on "valmis", eli teillä on siihen vielä matkaa. Uusi tulokas tulee ottamaan mallia aikuisesta koirasta, joten helposti siirrätte vieraitten pelkoa uuteen tulokkaaseen. Eli ponnekkaasti tartutte nyt ensin härkää sarvista ja korjaatte tuon ongelman ennen kuin edes mietitte uutta koiraa.

    Huomioitavaa on myös ajankäyttö. Onhan aivan varmasti aikaa kahdelle koiralle? Menee aika kauan ennen kuin pennun kanssa voi tehdä yhtä pitkää lenkkiä kuin aikuisen koiran kanssa. Ellei aikuinen ole sitten jo vanhus. Eli tämä tarkoittaa, että molemmat koirat tarvitsevat ulkoilutusta erikseen. Lisäksi pentu vaatii pissareissuja monen monta kertaa päivässä, kunnes on pidätyskyky kehittynyt riittävän pitkälle.

    Sama ohjenuora kaikille toista koiraa harkitseville...

    Äänestä

Joobaxille: Tämä nykyinen on jo kyllä ihan vanhus. Kaikki mitä on tehtävissä on tehty, koira vain omaa huonon hermorakenteen, stressaantuu helposti jne. Kun sanoin, että moni asia meni pieleen, tarkoitin monia asioita jo ihan pentueen suunnittelusta alkaen (kyseessä omalle nartulle syntynyt pentue), sosiaalistamisesta pentuvaiheessa emme olleet kuulleetkaan jne. Tämä nykyinen on vaan ollut luonteeltaan niin paljon herkempi kuin yksikään aikaisemmista koiristani, että virheitä tuli tehtyä ja niistä opittua. Etenkin lasten ollessa pieniä (kun niiden lastenkin kanssa oli omat haasteensa) tuli koiran ongelmiin puututtua liian vähän. Mutta niinkuin sanoin, tilanne on nyt aivan toinen. Olemme miettineet sitäkin pitäisikö odottaa siihen saakka kun tämä nykyinen koira kuolee, mutta siihen voi mennä vielä 2-5 vuotta, ehkä enemmänkin. Etenkin lasten kannalta se koira olisi hyvä hankkia mieluummin nyt kuin 5 vuoden päästä. Tämä nykyinen kun ei pidä lapsista, ei ole vihainen, mutta ei anna edes silittää, niin eipä siitä lapsille juuri iloa ole. Toinen on sitten tuo lenkkeilyseura, ei tämä nykyinen pappa jaksa enää juosta mukana.

Äänestä

Syy siihen, että mies ei tyrmää koiran ostoasi on siinä, että hän tietää miten iso ja tärkeä asia se sinulle on. Ei kukaan vakavassa suhteessa elävä halua romuttaa toisen haaveita. Kyllä hän silti ilmaisee tunteensa, ja haluaa näyttää sinulle ettei hän itse halua koiraa tai edes pidä koirista siinä toivossa ETTÄ SINÄ ITSE ymmärtäisit ajatella asiaa HÄNEN kannaltaan, ehkä jopa luopua koirahaaveista. Ihminen joka ei halua koiraa, ei voi elää onnelista elämää saman katon alla koiran kanssa.

Äänestä

Miehesi saattaa myös haluta koiraa, mutta rotu voi olla väärä. Kysypä minkä koira miehesi haluaa ? Me käytiin valittiin yhdessä ja on hurmannut jokaisen.

Äänestä

Ikinä ei pidä ottaa koiraa talouteen jos sielä on yksikin joka vastustaa... Eikä mitään muutakaan aikaavievää lemmikkiä. Jos saan ihan henkilökohtaisen mielipiteeni sanoa niin sun täytyy nyt päättää kumpi on oleellisempi, se että saat koiran juuri nyt vai miehesi mielipide jota parisuhteessa tulisi toki kunnioittaa, mutta en nyt siitä jatka koska mikäs minä olen sanomaan vieraiden ihmisten suhteista.:P Voi toki olla että miehesi ihastuu koiraan ihan täysin kun se teille muuttaa, ja voi myös olla ettei koskaan opi siitä pitämään mistä voi puolin jos toisinkin kehkeytyä aika iso ongelma päätyen joko isoihin riitoihin tai koiraan kiertoon menemiseen. Ja chihu ei todellakaan ole "tarhakoira" joten jos se ei saa sisälle tulla niin missään nimessä älä ota, älä ainakaan chihua. No joo:n ehdotus on kyllä aika hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koirakuumeinen kirjoitti:

Olemme siis hankkimassa Chihuahuan pentua. Olen puhunut aika kauan tästä jo miehelleni ja hän ei ole aivan innoissaan ollut. Välillä on puhunut, että se on hirveä riesa, maksaa ym. Välillä kuitenkin sanonut että oishan se koira kiva ja lupasi jo minulle sen koiran kun on muutettu.

No sitten muuton jälkeen rupesin tosissani katselemaan kennelsivuja, soittelemaan kenneleihin ja etsimään sitä pentua. Löysin yhden ihan täydellisen paikan ja tiesin että tuolta haluan koiran. Menin katsomaan paikkaa/pentua ja pmieheni ei missään vaiheessa kieltänyt mua menemästä tai valittanut ym. Ajattelin että siis että se on valmis koiran tuloon.

Juttelin miehelleni siitä pennusta ja paikasta ja sanoin että sieltä otetaan se pentu. Mieheni siinä vaiheessa rupesi vastustelemaan, mutta antoi minun varata pennun ym. Nyt varauksesta on kulunut pari päivää ja meillä on täällä taistelua että otetaanko koira vai ei. Mieheni olisi kuitenkin määrä lainata mulle rahaa (noin puolet) sitä varten, koska itelläni ei ole niin paljon rahaa. Nyt hän ei kuitenkaan halua, vaikka käsittääkseni se oli jo sovittu ennen kuin pentua ruvettiin kattelemaan.

Halusin vaan purkaa vähän tunteitani ja kysellä mitä mieltä olette tästä tilanteesta? Tiedän että meidän olisi pitänyt jutella asiat täysin läpi silloin ennen kuin rupesin koiraa etsimään. Olin niin innoissani, etten tajunnut ja miehenikään ei nähtävästi uskaltanut sanoa mulle vastaan tarpeeksi selvästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu