Oon kyllästyny selaamaan tätä palstaa. Täynnä kaikkee "oon masentunu ku ulkona sataa vettä" tai "teen itsarin ku hiukset ei kasva". Haluun siis jonkun jonka kanssa jutella, jonkun joka on kokenu paljon ja tietää kuinka julmaa elämä voi oikeesti olla.
Kukaan ei toki ite voi päättää masentuuko vai ei, mut ylireagointi ja liiottelu on raivostuttavaa. (Tälle kirjotukselle varmaa ilmestyy alapeukkuja ku sieniä sateella, mutta tää on mun mielipide.)
Noni, nyt ku on päästy kyynisestä osuudesta ni mennään asiaan. Mä en jaksa valittaa pikkuasioista enää yhtää. Arvostan aurinkoisia aamuja ja jokaista hyvää hetkeä mitä tää elämä mulle suo.
Oon kirjottanu tälle palstalle aikasemminki mut poistinpa sen entisen kirjotuksen, kerron tähän jotain menneisyydestäni: mun vanhemmat on kuollu, äiti muutama vuos sitte. Lapsuus oli traumaattinen; perheväkivaltaa ja seksuaalista hyväkskäyttöö. Tappeluita ja piileskelyä, huumeita ja yksinoloa. Nuoruus täynnä laitoksia ja lääkkeitä. "Hieman" viiltelyä masennuksella ja ahistuksella höystettynä.
Laittakaa kommenttia jos ootte kokenu mitään samankaltasta, tai jos kiinnostaa jutella masennuksesta yleisellä tasolla.
Kukaan ei toki ite voi päättää masentuuko vai ei, mut ylireagointi ja liiottelu on raivostuttavaa. (Tälle kirjotukselle varmaa ilmestyy alapeukkuja ku sieniä sateella, mutta tää on mun mielipide.)
Noni, nyt ku on päästy kyynisestä osuudesta ni mennään asiaan. Mä en jaksa valittaa pikkuasioista enää yhtää. Arvostan aurinkoisia aamuja ja jokaista hyvää hetkeä mitä tää elämä mulle suo.
Oon kirjottanu tälle palstalle aikasemminki mut poistinpa sen entisen kirjotuksen, kerron tähän jotain menneisyydestäni: mun vanhemmat on kuollu, äiti muutama vuos sitte. Lapsuus oli traumaattinen; perheväkivaltaa ja seksuaalista hyväkskäyttöö. Tappeluita ja piileskelyä, huumeita ja yksinoloa. Nuoruus täynnä laitoksia ja lääkkeitä. "Hieman" viiltelyä masennuksella ja ahistuksella höystettynä.
Laittakaa kommenttia jos ootte kokenu mitään samankaltasta, tai jos kiinnostaa jutella masennuksesta yleisellä tasolla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Just se tässä hävettääkin.. Kun sairastan vaikeaa masennusta, vaikka elämä ei oo todellakaan potkinu mua päähän nuin karmivilla tavoin mitä mainitsit. Tais alkaa alamäki siinä vaiheessa, kun kuulin isän syyllistyneen lapsipornorikoksiin. Tuntuu että en mie sais sairastaa masennusta.
Mutta toisaalta, onhan tähän geeniperimätkin vaikuttaneet.
Noi mun kokemukset on kyllä sieltä pahimmasta päästä, ei niihin kannata ees vertailla. En tajuu itekään miten oon ees selvinny. Mun sukulaiset on vaan vähätelly näitä mielenterveyden järkkymisiä ja lapsuudentapahtumia, niitten mielestä oon liian herkkä ja koko masennus on ite aiheutettua. Ei ne ymmärrä, koska eipä ne kaikkee tiiäkään.
Niinku tohon kirjotin, kukaan ei päätä mistä masentuu, eikä se oo oma vika. Se on oma vika että liiotellaan ja ite tehään elämästä vaikeeta, eikä yritetä muuttaa sitä paremmaks, vaan jäädään rypemään siihen itsesääliin ja sitten valitetaan kuinka elämä on kamalaa.
Ja sitäpaitsi kun ton sun tekstis luin ni heti hyppäs silmiin tuo isäs juttu, se on järkyttävää kuultavaa minkä ikäselle vaan ja mun mielestä jo itsessään pätevä syy voida huonosti. Jokaisella on lupa sairastaa ja lupa myöskin hakea apua, jos sitä tarvitsee :)
Jos isä on syyllistynyt moiseen, niin kyllä hänen isyys ja vastuullinen vanhemmuus on ontuu jotenkin. Varmasti se on heijastannut jollakin tavoin suhteessa omiin lapsiin. On voinut kokea syyllisyyttä, pha oloa ja olevansa outo tyyppi ym. Älä vähättele ongelmiasi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10512780
Varmaan sinusta tuntuu tuollaiset pikkumurheet kuin hyttysen ininältä. Sinä olet elänyt todella elämän, että jota ei voi moni edes kuvitella. Sinulla on ollut todellla sanan varsinaisessa merkityksessä vaikeaa suorastaan hirveää. Osaat nauttia niistä ilon ja valon piensitäkin rippeistä.
Kaikki eivät ole joutuneet kokemaan vaikeuksia ihan sen hirveimmän kaavan kautta, mutta onko niin että ihmisellä kestotoleranssikin kasvaa sitä mukaa kun kärsimystä. Eivät kaikki ole myöskään yhtä vahvoja ja heille jo pienet kolhut ja mevetysket ovat ylivoimaisia.
Sinä olet varmaan vahvempi, koska olet hengissä ja uskotaan matkalla elämään päin.
Jospa kommnettisi antaa ajattelemisen aihetta, ettei nyt ihan tyhjästä marisemaan kannata.
Murheet ja kärsimys ovat yksilöllisiä, joten palstalla tilaa riittänee kaikille.
Monet kirjoittaa täällä, että masentaa kun on tukka väärän värinen. Pikaystävä ei taida rakastaa ym. Kuitenkin näidenkin ihmisten sisimmässä saattaa olla niitä todella suuriakin luurankoja, asioita joita ei edes tiedosta. Joillekin asioiden vähänkin syvempi muisteleminen tuo niin kovan tuskan, että ei niitä edes halua lkaa kirjoiteelemaan. Sitten tulle vain jotain pinnallista ja jonka luulee olevan pahan olon syynä.
Monet valittavat, että lähipiiri ei ymmärrä, mutta miten ymmärtävät joe heille ei ole koskaan edes kerrottu.
Tukahdutettuja muistoja joo.. Kun ikää kertyy niin jonkinlaista elämänkokemusta
tulee joka opettaa asioita. Kun teet näin siitä seuraa tommoista jne. Nää netit
mitää kummoisia paikkoja ole missä keskustella vaikka kiinnostaiski. Jäävät
aika pintarääppäisyiksi, kun kaikki ei ole täällä maailmassa aina niin miltä
näyttää. Olen kyllä sitä mieltä että samankaltaisissa elämäntilanteissa oleville
ihmisille olisi hyödyksi keskustella, ehkä kokea jonkinlaista yhteenkuuluvuuden
tunnetta, samankaltaisten kokemuksiensa kautta. Varmaankin jollakin tasolla
auttaisi jaksamaan paremmin.