Ex ministeri ja pakkoruotsittaja Taxellin tähti lähti liukuun, kun valtio myi aikanaan vastoin Taxellin mielipidettä hänen altaan Partekin Koneelle. Siinä kohtaa ei ruotsinkielisten vaikutusvalta auttanut. Ja erinomaiseen kotiin Partek pääsikin! Sitten Taxell oli pitkään "valtionyhtiö" Finnairin hallituksen puheenjohtajana. Nyt luemme lehdistä miten lentohenkilökunnan palkkaleikkauksia on käytännössä käytetty Taxellin järjestämien valtavien bonuspalkkojen maksamiseen johtajille. Yhtiössä, joka on viime vuodet tehnyt tappiota, maksetaan vielä joillekin jopa vuoden palkan verran lisäpalkkaa ! Tehdyn tappionko perusteella maksettuna? Edelleen luemme samaan aikaan lehdistä miten Taxell oli kysynyt eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajalta, että "voisimmeko katsoa" Finnairin toimitusjohtaja Vehviläisen asuntoasiaa. Median tietojen perusteella jokainen asiaa seurannut tietää tarkasti mistä "katsomisesta" oli kysymys. Ja sitähän sitten "katsottiin" tunnetuin seurauksin. Kun RKP:n soturit oppivat joka vaiheessa järjestelemään asioita vain pienen ryhmän etu mielessään, he sokeutuvat luullen maailman olevan enemmänkin heidän käsissään ja kompuroivat lopulta maineensa lokaan kansan silmissä. Pakkoruotsittaja Wallinin operaatio RKP:n soturina Dragsvikin väkisin säilyttämiseksi osoittaa millä tiellä hän on ja kuinka pitkällä. Sen tien päässä saattaa odottaa katkera vanhuus. RKP puolestaan voi heittää uusia pelureita peliin. Ehkä vielä jonkin aikaa?
Wallinille Taxellin kohtalo ?
alas rälssi
273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vanhojen arkkisvekojen asema alkaa horjua. Kuten myös nuorempienkin.
Ovat varmaan ihmeissään, kun kaikki suomalaispäättäjät eivät enää kiltisti tottele sururahaa.
Mikä ihmeen diktaattori tämä hurri on, joka sanoo ettei valitukset auta vaan tehdään kuten minimaalista 0,02% kansanosaa edustava ministeri sanoo. Käsittely ei ollut hyvän toimintatavan eikä yleisen käytännön mukainen, joten laitetaanpa kansanäänestys asiasta tai vähintään 50000 äänestysoikeutetun kansalaisen mielipide käsiteltäväksi.
Luuleeko joku että hurrien mielipide kestää tämän?
EI TODELLAKAAN, MIKSI SIIS KYYRISTELEMME RUOTSINKIELISEN MINIMAALISEN VÄHEMMISTÖN EDESSÄ, MISSÄ ON SUOMALAINEN SISU?
SÄÄSTÖISTÄ EI OLE TIETOAKAAN, HÄVETTÄÄ => HÄVETKÄÄ suomalaiset!