Emme ota vastaan miekkapyrstöjä

roskaa vain?

Näin sain kuulla kahdesta lemmikkieläinkaupasta.Tarkemmin juteltuamme selvisi, ettei liikkeissä ollut kuin yksi tai nolla kovan veden akvaariota.

Koska en ole hyväuskoinen ajattelin, että selitä mitä selität syyksi. Saman vastauksen sain mustista molleista pari vuotta sitten. Purjemolleista neljä vuotta sitten, että ihmiset pitävät niitä vaikeasti kasvatettavina.

Nyt platytkin lisääntyvät. Täytyy myöntää, että kesti kolme vuotta, että sain platyt pysymään hengissä.Sen sijaan mollien kanssa ei ollut ongelmia.Muussa kuin liikakansoituksesta eroon pääsemisessä.

Kysymys: Onko miekkapyrstö roskakala?

3

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No parempi noinkin, kuin että noita kaloja pidetään valikoimissa, mutta pehmeässä vedessä, eikä edes myydessä kerrota niiden vaativan kovempaa vettä. :(
      Kaupan purjemolleja mä en saanut pysymään hengissä, saati lisääntymään ja olisin ollut onnesta soikeana mahdollisuudesta ostaa kotikasvatettua kantaa.
      Miekkapyrstöjen pärjäämisessä en ole koskaan kuullut olevan mitään ongelmia ja itselläkin ne lisääntyivät hallitsemattomasti samassa akvassa, joissa molleilta lähti henki.

      • Fish owner

        Mullakin on miekkapyrstöjä, ja oon kyllä kovasti ihmetelly niiden sitkeyttä! Alotusvaiheessa ku sain akvaarion, lämpötila saattoi vaihdella aika paljonkin, en oo mittaillu yhtään vesiarvoja, ja poikasia on tulla tupsahdellu, nyt niitä on yli 20. Kyllä mä luokittelisin sen tavallaan roskakalaks, koska ne vaan lisääntyy eikä hätkähdä suuristakaan olosuhteiden muutoksista, eli niistä on tosi vaikee "päästä eroon". Onneks paikallinen Faunatar eläin eläintarvikekauppa ottaa nuo poikaset sinne myyntiin. Mutta onhan nuo kalat toisaalta kivan värisiä ja hauska katsella :)


    • =)

      miekkapyrtö ei ole roskakala

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      192
      17240
    2. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      294
      15452
    3. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      95
      13593
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      147
      10649
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      117
      9489
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      29
      8155
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      28
      8146
    8. 217
      6700
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      200
      6385
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      35
      5958
    Aihe