Erosta muutama viikko. Ensimmäiset päivät tunsin vihaa, lähdithän taas ties kuinka monennen kerran ovet paukkuen. En kuitenkaan sisimmässäni vihaa sinua, ei, en vain pysty. Mitä aikoinaan vuosien aikana sanoinkin sinulle, myös tarkoitin niitä. Sinun kanssasi koin jotain suurta..
Seuraavat päivät menivätkin jo "totutellessa" ajatukseen, ettet enää saavu tuosta ovestani sisään. Et usko miten kuitenkin on tehnyt mieli ottaa yhteyttä, mutta koska pyysit : "älä enää ikinä" niin teen miten toivot ja kyllähän se järki minullakin on, mitä hyötyä, kun ei se onnistu kuitenkaan.. mikään!
Nyt kulunut jo pari viikkoa ja huomasin että kyllä.. Kyllä minulla on ikävä sinua. Vaikka kuinka koitin miettiä ja ajatella huutojasi, haukuntojasi, syyttelyitäsi ja ajaa siten kaipuun tunteen pois niin silti väkisin ne iloiset, ihanat hetket palaa mieleeni yhä uudestaan.
Tänään, en voinut vastustaa kiusausta, vaan etsin sinua täältä, Suomi24.sta. Tyhmänä uskoin, että sinäkin kaipaat, kuitenkin ja jonnekkin olet ihan varmasti kirjoittanut jotain. Jotain, mistä huomaan sinun kirjoitukseksi.
En tiedä yllätyinkö iloisesti kun tunnistin kirjoituksesi, mutta kirjoituksesi sisältö sai minut hämilleni, en pysty ymmärtämään, että yhä aina vaan syytät minua asiasta mitä ikinä en ole tehnyt. :(
Myös kirjeesi oli täynnä vihaa enkä sitäkään voi käsittää.. Jos rakastaa aidosti, täysillä, kokonaan sydämestään, miten voi se tunne kuolla muutamassa päivässä?
Se kaipuu tunne, kyllä se yhä edelleen on. Se ehkä hiukan muutti muotoaan, mutta sisimmässäni minä muistan sinut sellaisena, kuin meillä ne hyvät hetket oli. Kun nauroit ja pidit lähellä.
En pyydä sinua takaisin, kantasi on tullut selväksi ja olen jo muutenkin tarpeeksi sinua kerjännyt, eikä kenenkään ihmisen pitäisi joutua kerjäämään.. Jollei välitä, ei välitä. Jollei ole halua pysyä yhdessä, ei se halu siihen väkisinkään synny. Näin se vaan on.
Tiedän että vihaat minua ( ainakin niin ymmärtää siitä viestistäkin ja myös aiemmista tekstiviesteistäsi ) vaikka syytä en ymmärrä.
Toivon vain että joskus, ehkä vuosienkin päästä vasta, palautuu edes joskus ne hyvätkin asiat mieleesi, mitä yhdessä koettiin.
Huusit mennessäsi, että minä jätin..
Ei se pidä paikkansa. Miksi jättäisin ihmisen, jota palavasti rakastin ja jonka kanssa olisin halunnut jakaa loppuelämäni?
Se, ettet koskaan huomannut miten paljon välitin ja miten paljon merkitsit on vain minun tappioni, sillä se on vain osoitus siitä, etten osannut sitä oikealla tavalla näyttää.
Toivon todella sinulle kaikkea hyvää ja että joku nainen jossain on sinulle se oikea vaikka ajatus sinusta toisen naisen kanssa sattuukin paljon.
Elämä jatkuu, kyllä mä pärjään ja pääsen sinusta yli, aikanaan.
Me soudettiin niin kauan ilman suuntaa, jatkuvasti paikoillaan. Kunnes minä
taisin tippua veneestä sinun jatkaessasi matkaa.. kohti päämäärää.
Kiitos kuluneista vuosista!
Jää hyvästi, rakkaani!
Seuraavat päivät menivätkin jo "totutellessa" ajatukseen, ettet enää saavu tuosta ovestani sisään. Et usko miten kuitenkin on tehnyt mieli ottaa yhteyttä, mutta koska pyysit : "älä enää ikinä" niin teen miten toivot ja kyllähän se järki minullakin on, mitä hyötyä, kun ei se onnistu kuitenkaan.. mikään!
Nyt kulunut jo pari viikkoa ja huomasin että kyllä.. Kyllä minulla on ikävä sinua. Vaikka kuinka koitin miettiä ja ajatella huutojasi, haukuntojasi, syyttelyitäsi ja ajaa siten kaipuun tunteen pois niin silti väkisin ne iloiset, ihanat hetket palaa mieleeni yhä uudestaan.
Tänään, en voinut vastustaa kiusausta, vaan etsin sinua täältä, Suomi24.sta. Tyhmänä uskoin, että sinäkin kaipaat, kuitenkin ja jonnekkin olet ihan varmasti kirjoittanut jotain. Jotain, mistä huomaan sinun kirjoitukseksi.
En tiedä yllätyinkö iloisesti kun tunnistin kirjoituksesi, mutta kirjoituksesi sisältö sai minut hämilleni, en pysty ymmärtämään, että yhä aina vaan syytät minua asiasta mitä ikinä en ole tehnyt. :(
Myös kirjeesi oli täynnä vihaa enkä sitäkään voi käsittää.. Jos rakastaa aidosti, täysillä, kokonaan sydämestään, miten voi se tunne kuolla muutamassa päivässä?
Se kaipuu tunne, kyllä se yhä edelleen on. Se ehkä hiukan muutti muotoaan, mutta sisimmässäni minä muistan sinut sellaisena, kuin meillä ne hyvät hetket oli. Kun nauroit ja pidit lähellä.
En pyydä sinua takaisin, kantasi on tullut selväksi ja olen jo muutenkin tarpeeksi sinua kerjännyt, eikä kenenkään ihmisen pitäisi joutua kerjäämään.. Jollei välitä, ei välitä. Jollei ole halua pysyä yhdessä, ei se halu siihen väkisinkään synny. Näin se vaan on.
Tiedän että vihaat minua ( ainakin niin ymmärtää siitä viestistäkin ja myös aiemmista tekstiviesteistäsi ) vaikka syytä en ymmärrä.
Toivon vain että joskus, ehkä vuosienkin päästä vasta, palautuu edes joskus ne hyvätkin asiat mieleesi, mitä yhdessä koettiin.
Huusit mennessäsi, että minä jätin..
Ei se pidä paikkansa. Miksi jättäisin ihmisen, jota palavasti rakastin ja jonka kanssa olisin halunnut jakaa loppuelämäni?
Se, ettet koskaan huomannut miten paljon välitin ja miten paljon merkitsit on vain minun tappioni, sillä se on vain osoitus siitä, etten osannut sitä oikealla tavalla näyttää.
Toivon todella sinulle kaikkea hyvää ja että joku nainen jossain on sinulle se oikea vaikka ajatus sinusta toisen naisen kanssa sattuukin paljon.
Elämä jatkuu, kyllä mä pärjään ja pääsen sinusta yli, aikanaan.
Me soudettiin niin kauan ilman suuntaa, jatkuvasti paikoillaan. Kunnes minä
taisin tippua veneestä sinun jatkaessasi matkaa.. kohti päämäärää.
Kiitos kuluneista vuosista!
Jää hyvästi, rakkaani!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ehkä jotkut vielä palaavat takaisin!
En puhu hyvästi. Elämä ei ole niin yksinkertainen!
Matka ilman päämäärää.
Rakkaus on ainoa syy elää.
Tämä tikka se on kuin nakutettuna pystyssä joka viestin kyljessä oli vuorokauden aika mikä hyvänsä ja palsta mikä hyvänsä.
Rakkaus voi olla ainoa syy elää mutta vaikuttaa siltä että sekoitat rakkauden tähän
harrastamaasi nettihörhöilyyn !! Ja ne ovat valovuosien päässä toisistaan.
ja aina joku lankee loveen päämäärättömällä matkallaan luullen kaiken olevan itselleen.
Miksi kukaan sanoisikaan hyvästi täysin tuntemattomalle ihmiselle ? Lienee kellonajalla vaikutus ensimmäiseen vastaukseen vai onko vastaaja sitä mieltä että
jokainen viesti täällä on juuri hänelle ?
Olisiko syytä hieman vähentää palstailua, näyttää ainakin siltä että tarvetta olisi.
Olette eläneet vuosia yhdessä ja hän lähti ovet paukkuen ... sitten tulet tänne ja tunnistat heti hänen kirjoituksensa ... jokin ei ihan täsmää .. tässä on nyt mennyt oikea elämä ja palstaelämä täysin sekaisin.
Anteeksi vain ja sitten joku toinen yökyöpeli tunnisti heti itsensä kymmenessä minuutissa .... voi teitä.
feikkien leikki
varmaan jotain sekaisin, todellisuus sekoittui nettileikkiin. Vuosien yhdessäolo vaihtui äkkiä nettiyhdessäoloon ! Ja tunnissa löytyi se " rakastaja " !
Aika pahasti vinksahtelee ihmisillä.