Miksi Neuvostoliitto valitsi ystäväkseen Urho Kekkosen ja nimesi vihollisekseen Väinö Tannerin?
Kyllä Kremlissä tiedettiin hyvin molempien taustat. Kekkonen teloitti vuonna 1918 punikkeja. Nykymoraalin mukaan hän kuuluisi Haagin ihmisoikeustuomioistuimeen.
Tanner taisteli punaisiin kohdistunutta murha-aaltoa vastaan ja sai Ruotsinkin tukea.
Jo koulupoikana Kekkonen värväsi heimosotureita Vienan Karjalaan ”vapauttamaan” suomalaisia. Ihanteena hänellä oli Juho Vesainen, joka 1560-luvulla poltti venäläisen luostarin Petsamossa ja tappoi kaikki munkit.
Vesainen oli niin palvottu terroristi, että maalaisliitto antoi varhaisnuorisojärjestönsä nimeksi Vesaiset.
Kun Tanner vuonna 1920 neuvotteli ns. Tarton rauhan Venäjän kanssa, oli Kekkonen tervaamassa Helsingin Katajanokalla Haminan rauhan kunniaksi rakennetun Rauhankappelin, joka jouduttiin purkamaan.
Tanner taisteli ruotsinkielisten oikeuksien puolesta, kun Kekkonen kiihkoili kielisodassa heitä vastaan. Kekkosen ruotsalaisfobia aiheutti sen, että hän katkaisi Suomen ja Ruotsin urheilusuhteet 1930-luvun alussa.
Kekkonen äänesti talvisodan rauhaa vastaan, kun Tanner oli lähes koko sodan ajan yrittänyt suhteidensa avulla saada sodan loppumaan.
Jatkosodan aikanakin Kekkonen oli pitkään melkoinen sotakiihkoilija, joka unelmoi suur-Suomesta. Samaan aikaan Tanner yritti käydä rauhanneuvotteluja. Hän uskoi koko ajan, että Saksa häviää sodan ja Suomi sen mukana.
Kekkonen havahtui tähän tietoisuuteen vasta loppuvuodesta 1942 ryypätessään Rovaniemellä. KGB sai Tukholmassa otteen Kekkosesta, ja sen jälkeen hän oli Neuvostoliiton nöyrä palvelija.
Tanner oli aktiivisesti tekemässä kolmea rauhaa Neuvostoliiton kanssa. Kahta niistä Kekkonen vastusti ja kolmanteenkaan hänellä ei ollut osuutta.
Kekkosen suurimmat sotaan liittyvät saavutukset olivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnit, joissa hän osoitti pahansuopaista aktiivisuutta enemmän kuin Neuvostoliiton johtama valvontakomissio vaati. Kekkonen sai poliittiset kilpailijansa linnaan.
Kun Tanner täytti 60 vuotta 12. maaliskuuta 1941, Kekkonen ylisti häntä Helsingin Sanomissa kansanvallan tukipylväänä, rehellisenä ja luotettavana, uskollisena asialleen ja tovereilleen, lämpimänä ja rohkeana.
Kun Tanner kuoli 19. huhtikuuta 1966, Kekkonen luikki hautajaisten ajaksi Lappiin hiihtämään ja lähetti adjutanttinsa viemään seppeleen Vanhaan kirkkoon.
Ilmeisesti ikävät Tanner-arviot ovat lähtöisin Kremlistä Josif Stalinin ja Otto Wille Kuusisen aivoista. Nämä arviot painavat vielä tänäänkin suomalaisten intellektuellien aivoja, minkä osoitti hyvin tohtori Jukka Tarkan säälittävä ja perätönkin arvio Väinö Tannerin unohdetut päiväkirjat –teoksesta keskiviikon Helsingin Sanomissa.
Tarkka piti säälittävänä Tannerin sodanjälkeistä uraa. Mitä säälittävää siinä oli? Tanner ja asevelisosialistit pystyivät lykkäämään 20 vuodella suomettumista, joka sittemmin tuli hallitsemaan Suomen politiikkaa ja historiankirjoitusta niin, että suuri osa ihmisistä uskoo vieläkin Urho Kekkosen ja hänen perinneseuransa ylläpitämiin myytteihin.
Ilman Väinö Tanneria olisimme eläneet ainakin 45 vuotta neuvostotasavallassa, suuri osa Siperiassa ja upseerit sekä poliisit Katynin mullan alla.
Kyllä Kremlissä tiedettiin hyvin molempien taustat. Kekkonen teloitti vuonna 1918 punikkeja. Nykymoraalin mukaan hän kuuluisi Haagin ihmisoikeustuomioistuimeen.
Tanner taisteli punaisiin kohdistunutta murha-aaltoa vastaan ja sai Ruotsinkin tukea.
Jo koulupoikana Kekkonen värväsi heimosotureita Vienan Karjalaan ”vapauttamaan” suomalaisia. Ihanteena hänellä oli Juho Vesainen, joka 1560-luvulla poltti venäläisen luostarin Petsamossa ja tappoi kaikki munkit.
Vesainen oli niin palvottu terroristi, että maalaisliitto antoi varhaisnuorisojärjestönsä nimeksi Vesaiset.
Kun Tanner vuonna 1920 neuvotteli ns. Tarton rauhan Venäjän kanssa, oli Kekkonen tervaamassa Helsingin Katajanokalla Haminan rauhan kunniaksi rakennetun Rauhankappelin, joka jouduttiin purkamaan.
Tanner taisteli ruotsinkielisten oikeuksien puolesta, kun Kekkonen kiihkoili kielisodassa heitä vastaan. Kekkosen ruotsalaisfobia aiheutti sen, että hän katkaisi Suomen ja Ruotsin urheilusuhteet 1930-luvun alussa.
Kekkonen äänesti talvisodan rauhaa vastaan, kun Tanner oli lähes koko sodan ajan yrittänyt suhteidensa avulla saada sodan loppumaan.
Jatkosodan aikanakin Kekkonen oli pitkään melkoinen sotakiihkoilija, joka unelmoi suur-Suomesta. Samaan aikaan Tanner yritti käydä rauhanneuvotteluja. Hän uskoi koko ajan, että Saksa häviää sodan ja Suomi sen mukana.
Kekkonen havahtui tähän tietoisuuteen vasta loppuvuodesta 1942 ryypätessään Rovaniemellä. KGB sai Tukholmassa otteen Kekkosesta, ja sen jälkeen hän oli Neuvostoliiton nöyrä palvelija.
Tanner oli aktiivisesti tekemässä kolmea rauhaa Neuvostoliiton kanssa. Kahta niistä Kekkonen vastusti ja kolmanteenkaan hänellä ei ollut osuutta.
Kekkosen suurimmat sotaan liittyvät saavutukset olivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnit, joissa hän osoitti pahansuopaista aktiivisuutta enemmän kuin Neuvostoliiton johtama valvontakomissio vaati. Kekkonen sai poliittiset kilpailijansa linnaan.
Kun Tanner täytti 60 vuotta 12. maaliskuuta 1941, Kekkonen ylisti häntä Helsingin Sanomissa kansanvallan tukipylväänä, rehellisenä ja luotettavana, uskollisena asialleen ja tovereilleen, lämpimänä ja rohkeana.
Kun Tanner kuoli 19. huhtikuuta 1966, Kekkonen luikki hautajaisten ajaksi Lappiin hiihtämään ja lähetti adjutanttinsa viemään seppeleen Vanhaan kirkkoon.
Ilmeisesti ikävät Tanner-arviot ovat lähtöisin Kremlistä Josif Stalinin ja Otto Wille Kuusisen aivoista. Nämä arviot painavat vielä tänäänkin suomalaisten intellektuellien aivoja, minkä osoitti hyvin tohtori Jukka Tarkan säälittävä ja perätönkin arvio Väinö Tannerin unohdetut päiväkirjat –teoksesta keskiviikon Helsingin Sanomissa.
Tarkka piti säälittävänä Tannerin sodanjälkeistä uraa. Mitä säälittävää siinä oli? Tanner ja asevelisosialistit pystyivät lykkäämään 20 vuodella suomettumista, joka sittemmin tuli hallitsemaan Suomen politiikkaa ja historiankirjoitusta niin, että suuri osa ihmisistä uskoo vieläkin Urho Kekkosen ja hänen perinneseuransa ylläpitämiin myytteihin.
Ilman Väinö Tanneria olisimme eläneet ainakin 45 vuotta neuvostotasavallassa, suuri osa Siperiassa ja upseerit sekä poliisit Katynin mullan alla.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Kekkonen oli kaiken kaikkiaan patriootti, joka toimi Suomen itsenäisyys koko ajan mielessään.
Toki hän pelkäsi Neuvostoliittoa kuollakseen. Siihen oli erityisesti 60 luvun alussa ihan perusteltua syytäkin.
Kekkosella oli myös nyanssien tarkkuudella suuren naapurin olemus selvillä.
Venäläinen piti mahtavista sanoista ja siksi UKK pystyi käyttämään mesterillisesti YYA- liturgiaa instrumenttina, jonka avulla hän piti aloitetta käsissään.
Kekkosta on kiittäminen Suomen tämänhetkisestä tilasta. Hänen jälkeiset päämiehet eivät ole yltäneet lähellekään samaa tasoa.
Nykyisistä poliitikoista Väyrynen tuntee parhaiten naapurin toiminnan ja osaa myös katsoa Suomen edun ensimmäisenä.
P.S. Jäi Suomen valtaeliitille myös paljon henkistä painolastia YYA- ajoilta, puhdistautumisriitti siitä ei näytä vielä edes alkaneen.
"Kekkonen oli kaiken kaikkiaan patriootti, joka toimi Suomen itsenäisyys koko ajan mielessään."
Kekkonen tiesi Suomen realiteetit kylmän sodan Euroopan geopoliittisessa asetelmassa ja toimi niiden mukaan maan etu koko ajan mielessään. Mitä paremmat Suomen suhteet itäänpäin olivat, sitä enemmän Suomella oli liikkumavaraa lännen suuntaan. Mitä suurempaa luottamusta Suomi nautti Neuvostoliiton silmissä, sitä enemmän Suomi saattoi solmia taloudellisia ja kaupallisia suhteita kapitalistiseen länteen. Ilman Kekkosen idänpolitiikkaa ei Suomi olisi noussut kehitysmaasta Euroopan kehittyneimpien valtioiden joukkoon.
"Toki hän pelkäsi Neuvostoliittoa kuollakseen. Siihen oli erityisesti 60 luvun alussa ihan perusteltua syytäkin."
Ennen kaikkea Kekkonen pelkäsi Suomen joutuvan mukaan suurvaltojen väliseen konfliktiin, jopa kolmanteen maailmansotaan - ydinsotaan. Siitä syystä hän teki nuo kuuluisat ja usein (varsinkin nykyisin - tahallisesti) väärinymmärretyt aloitteensa ydinaseettoman Pohjolan puolesta.
"Kekkosella oli myös nyanssien tarkkuudella suuren naapurin olemus selvillä."
Kaikki Suomen historian suuret valtiomiehet ovat olleet suuria Venäjän tuntijoita ja ymmärtäjiä fennomaaneista ja vanhasuomalaisista Mannerheimiin, Paasikiveen ja Kekkoseen. Ja kyllä Väyrynenkin kuuluu samaan sarjaan.
"Venäläinen piti mahtavista sanoista ja siksi UKK pystyi käyttämään mesterillisesti YYA- liturgiaa instrumenttina, jonka avulla hän piti aloitetta käsissään."
Aivan. Ns. suomettuminen koski enemmän neuvostojohtoa kuin Suomea. Kekkonen vei heitä enemmän kuin he Kekkosta.
"Kekkosta on kiittäminen Suomen tämänhetkisestä tilasta."
Niin, Kekkosta on kiittäminen kaikesta hyvästä, mitä Suomessa yhä vielä on jäljellä - huolimatta kaikesta väärästä politiikasta, jota Suomessa on harjoitettu Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen presidenttikausien aikana presidenttien ja ennen muuta eri hallitusten toimesta.
"Hänen jälkeiset päämiehet eivät ole yltäneet lähellekään samaa tasoa."
Kekkosen elämän suuri tragedia oli se, ettei hän löytänyt arvoistaan seuraajaa, vaikka Kekkonen sitä pitkään etsikin. Ei Kekkonen olisi tahtonut olla presidenttinä niin pitkään kuin hän joutui olemaan. Mutta eihän maan asioita voinut jättää tunarien käsiin. Lopulta juuri niin kuitenkin kävi.
"Nykyisistä poliitikoista Väyrynen tuntee parhaiten naapurin toiminnan ja osaa myös katsoa Suomen edun ensimmäisenä."
Juuri siksi Väyrysestä täytyy tehdä Suomen pääministeri mahdollisimman pian. Maailmantilanne on kriittinen ja jännittynyt aivan kuten 1960-luvun alussa kylmän sodan ollessa kireimmillään. Silloin Suomella oli Kekkonen peräsimessä. Miten on nyt? Katainen ja Niinistö eivät selviydy, jos Suomi joutuu vaikeuksiin. Suomi tarvitsee kipeästi Väyrystä, Väyrysen kykyjä, kokemusta ja näkemystä.
"Jäi Suomen valtaeliitille myös paljon henkistä painolastia YYA- ajoilta, puhdistautumisriitti siitä ei näytä vielä edes alkaneen."
Suomen poliittinen eliitti näyttää ajattelevan, että Suomen yya-ajan myyttinen "suomettuminen" täytyy jotenkin pestä pois Suomen nykyisellä monta kertaa pahemmalla "lännettymisellä" eli passiivisella alistumisella länsimaiden "kansainvälisen yhteisön" lähes kokonaan suomalaisten ulottumattomissa olevan päätöksenteon eteenpäin lykkimäksi ajopuuksi. Väyrynen ei näe tällaista tarvetta. Väyrynen on sinut menneisyyden kanssa ja suhtautuu siksi nykyhetkeen ja tulevaisuuteen yhtä realistisen ennakkoluulottomasti.
Kekkosen suurimmat sotaan liittyvät saavutukset olivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnit, joissa hän osoitti pahansuopaista aktiivisuutta enemmän kuin Neuvostoliiton johtama valvontakomissio vaati. Kekkonen sai poliittiset kilpailijansa linnaan.
"Tanner ja asevelisosialistit pystyivät lykkäämään 20 vuodella suomettumista, joka sittemmin tuli hallitsemaan Suomen politiikkaa ja historiankirjoitusta niin, että suuri osa ihmisistä uskoo vieläkin Urho Kekkosen ja hänen perinneseuransa ylläpitämiin myytteihin."
On totta että Tanner, Leskinen ja kumppanit pystyivät pitkään vaikeuttamaan Suomen ulkopolitiikan ja idänsuhteiden sujuvaa hoitamista. Paasikivi ja Kekkonen saivat paljon tuskailla sosiaalidemokraattien "mahdottomuuden" vuoksi. Leskinen sentään hyvitti aikaisemmat typeyytensä muuttumalla 1960-luvun puolivälissä K-linjan mieheksi ja normalisoimalla SDP:n suhteita Neuvostoliittoon.
Jos neuvokasta Kekkosta ei olisi ollut, Tanner olisi neuvostoliittolaisten vaatimuksesta luovutettu Neuvostoliittoon tuomittavaksi sotasyyllisenä. Tuomio olisi ollut vuorenvarmasti kuolemantuomio. Neuvostoliitossa se toteuttiin niskalaukauksella 9 mm Naganilla.
Kekkonen sääli Tanneria - olihan hän sentään suomalainen. Vaikka tanner oli omalta osaltaan syyllinen talvisodan tragediaan koska ei antanut hankkia Suomeen kunnon aseistusta, ei Kekkonen häntä vihannut. Siksipä hän auttoi miestä mäessä ja pelasti hänen henkensä. Hyvänä näyttelijänä hän onnistui vakuuttamaan epäluuloiset neuvostoliittoliittolaiset joille Tanner oli sotarikollinen no.1. Kekkonen vannoi neuvostoliittolaisllle että Tanner ei tule pääsemään vähällä. Neuvostoliittolaiset uskoivat, että Kekkonen vähintään hirttää Tannerin munista, ja luopuivat ehdottomasta vaateestaan.
Ei Kekkonen ole saanut kiitosta hyvästätyöstään. Ei hän sen tarpeessa ole ollutkaan. "Haukkukoot ja tehkööt mitä vaan mutta ainakaan tiineeksi eivät saa", hymähti Kekkonen kommentoidessaan häntä kohtaan esitettyjä syytöksiä.
Nykyaikana Kekkonen tuomittaisiin sotarikoksista Haagissa Suomen 1918 tapahtumien vuoksi. Näin on todettu monelta taholta.
Mutta samoin tuomittaisiin tuhansia ellei kymmeniätuhansia muitakin v:n 1918 valkoisia.
Siinäpä onkin hieman miettimistä!
Voitko kertoa, missä vaiheessa NL vaati Tanneria luovutettavaksi Neuvostoliittoon?
"Ei Kekkonen ole saanut kiitosta hyvästätyöstään."
Ehkäpä kuitenkin maalaisliittolaiset Kekkosen puoluetowerit Reinikka ja Kukkonen kiittivät siitä, että Kekkonen järjesti heidät ominpäin sotasyyllisten listalle, vaikka valvontakomission listalla heitä ei ollut.
Eipä ihme, että Kekkonen presidenttinä halusi jyrkästi kieltää jopa keskustelemasta vuoden 1918 tapahtumista. Mitä tuo mies kuvitteli? Kuvitteliko salailemalla saavansa tehdyt rikokset tekemättömäksi? Ei varmaan. Halusipa vain, ettei niistä puhuta, koska totuus niistä ajoista olisi himmentänyt Kekkosen keinotekoista sädekehää kaljun ympärillä.
Koskaan Suomessa ei ole julkisuudessa puhuttu niin paljon vuoden 1918 tapahtumista kuin Kekkosen aikana. Yleisradion ja sanomalehtienkin vasemmistolaiset toimittajat pitivät aihetta esillä. Joka ainoa vappu tuli pari tv-ohjelmaa aiheesta.
Mutta varsinainen keskustelu oli tosiaan vähäistä - kyllä se enemmänkin yksipuolista julistusta oli. Haastateltiin punavankeja ja niin pois päin, valkoisia tuskin koskaan. Harvemmin sodasta kysyttiin historioitsijoiltakaan. Ilmeisesti heitäkin pidettiin valkoisina.
Ei sitä ole väitettykään, etteikö olisi puhuttu. On väitetty, että Kekkonen halusi kieltää puhumisen.
"Haastateltiin punavankeja ja niin pois päin, valkoisia tuskin koskaan. Harvemmin sodasta kysyttiin historioitsijoiltakaan. Ilmeisesti heitäkin pidettiin valkoisina. "
Nythän historioitsijat ovat saaneet äänensä kuuluville. Ja Heikki Ylikangaskin on samn tien saanut punikin leiman otsaansa, kun on kirjoittanut vastoin "valkoista totuutta", pelkkiin tosiasioihin perustuen, ketään puolustamatta, ketään syyttämättä.
"Haastateltiin punavankeja"
Jäikö niitä vielä haastateltaviksikin? Siksikö täällä innokkaimmat asianharrastajat kertovatkin, että homma jäi kesken 1918?
Se on Kepumytologiaa, jolle ei ole, kuten muullekaan kekkos-stalinistiselle totuudelle mitään todellisuuspohjaa.
Kekkonen Tannerista:
"Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettien mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihmisenä, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa."
osoittaa tuo lausunto. Urho Kekkonen oli armelias myös vastustajiaan kohtaan. Vaikka Kekkonen ei pikkukyylän sielulla varustettua sossu-bossia tämän kuoltua kovasti kaivannut, hän piti tälle kauniin muistopuheen joka sai silmänurkat kosteiksi.
Kekkonen oli niin suuri mies, ettei hänelle löytynyt vastusta. Miksi hän olisi nälvinyt vastustajansa ruumista. Päinvastoin - oli syytä olla tyytyväinen että arkussa makasi Tanner eikä Kekkonen.
Missä ihmeen arkussa?
Stalinin muistoa Kekkonen kunnioitti liikuttavalla puheellaan ja oli laskemassa seppelettäkin Stalinin arkulle omituisen Jussi Mäkisen, suojattinsa, kanssa.
Tannerista Kekkonen puhui noin Tannerin täyttäessä 60v.
Henkilöpalvonta Suomessa
Suomessa ei ole syntynyt henkilökultteja samassa laajuudessa kuin Neuvostoliiton tai natsi-Saksan kaltaisissa totalitaristisissa järjestelmissä. Urho Kekkosen presidenttiyden loppuvaiheissa on presidentin heikkenevän terveydentilan salassapidossa ja perässähiihtäjissä havaittavissa piirteitä, joita voidaan pitää henkilökultin esiasteena.[79] Kekkosen pitkään presidenttikauteen liittyneen henkilökultin ja aidon arvostelun ja opposition häviämisen on katsottu heikentäneen suomalaista demokratiaa, vaikka se ei sitä oleellisesti murtanutkaan
"Kun Tanner kuoli 19. huhtikuuta 1966, Kekkonen luikki hautajaisten ajaksi Lappiin hiihtämään ja lähetti adjutanttinsa viemään seppeleen Vanhaan kirkkoon."
Stalinin lasiarkulle Kekkonen suorastaan vaati päästä pillittämään.
Kekkonen vastasi Stalinin kuoleman vaatimista toimenpiteistä Suomen valtiopäämiehen asemasta ihan normaalien käytöstapojen mukaan jossa oli mukana Kekkosen omaama valtava tietotaito käyttäytymisestä venäläisessä kulttuurissa.
Kekkonen ei ollut moukka. Olisi ollut moukkamaista ja tyhmää ruveta haukkumaan vainajaa arkussa. Sitä olisivat pitäneet typeränä Stalinin venäläiset vihaajatkin.
Mikä Suomen valtiopäämies Kekkonen oli vuonna 1953?
Hiä olj Suomen piäministerj. Jos Savo olis mua, olis hiä ollu Savon kuningas.
Ei pääministerit olleet tuohon aikaan valtion päämiehiä. Ei siitäkään huolimatta, että pääministeri Mauno Koivisto sanoi presidentti Urho Kekkoselle, ettei hallitus kaipaa Kekkosen, vaan eduskunnan luottamusta, kun Kekkonen Neuvostoliiton pönkittämänä yritti siirtää Koiviston sivuun saadakseen Neuvostoliitolle mieluisan hallituksen.
Ja kuka tässä on sanonut, että Kekkosen olisi pitänyt haukkua Stalinia? Korkeintaan on vihjaistu, että vähempikin /seen nuoleminen olisi riittänyt. Mutta tokihan Kekkosen 1942 takinkääntönsä jälkeen piti /settä nuolla. CCCP tiesi Kekkosen menneisyyden ja piti tiukassa otteessaan kaljupään.
loukkaa vainajaa. Kekkonen ei ollut moukka. Olisi ollut moukkamaista ja tyhmää ruveta haukkumaan vainajaa arkussa. Sitä olisivat pitäneet typeränä Stalinin venäläiset vihaajatkin.
Ihme urpoja nuo nykypäivän kekkosvihaajat. Helppoa ja vaaratonta on haudassa makaavaa parjata mutta takuulla noilla ressukoilla olisi tullut paska housuun yhdestä live-Kekkosen vihaisesta mulkaisusta.
Siksi Kekkostakin arvostellessa tulee osata erottaa ilkeämielinen parjaaminen tosiasioiden kertomisesta, joita Kekkosen aikana pyrittiin kovasti salaamaan. Kekkonen halusi estää eläessään tiettyjen asioiden kertomisen, Kekkosen kehujakerho puolestaan haluaa estää eräiden asioiden kertomisen, koska Kekkonen on kuollut. Joku jossain jolloinkin kirjoittikin, että milloin Kekkosesta saa saa kertoa totuuden, kun ei eläessä, ei kuoltua?
Demareiden puoluesihteeri Mikael Jungner ja Sdp:n historiaa kirjoittava tutkija Mikko Majander sanovat, että sosialidemokraatit tekivät pahan virheen lähtiessään sisällissotaan 1918.
"Sota oli helvetinmoinen virhe, suurin, minkä työväenliike on Suomessa tehnyt. Siitä maksettiin kauhistuttava hinta – ja laskua kesti pitkään", arvioi Majander.
Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner sanoo, että "voi hyvin tunnustaa, että se oli virhe, ja samaan aikaan tuntea empatiaa ja sympatiaa sodassa kärsineitä kohtaan". Työväenliikkeen suuri onni oli, että se sai heti sodan jälkeen uuden mahdollisuuden.
Sen mahdollisuuden soivat punavallankumouksen kukistaneet SDP:lle. Kekkonenkin oli presidenttinä ollessaan armollinen entisille vallankumouksellisille. Väinö Tannerkin sai hänen silmissään armon. Kekkonen mm. teki tyhjäksi neuvostoliittolaisten aikeet viedä Tanner Neuvostoliittoon tuomittavaksi sotarikollisena.
Tanner ei osannut olla tästäkään tyytyväinen vaan käyttäyi uhmakkaasti. Tannerin käytöstä naureskeltiin selän takana. Tannerin viimeisten vuosien poliittista puusilmäisyyttä pidettiin vain merkkinä vanhuudenhöperyydestä.
Virhe tai ei, mitkään Jungnerit ei olleet silloin edes syntyneet, kun Kekkonen teloitutti siviilejä.
Joko alkoi kekkoslainenkin Jungnerin virsiä veisaamaan?
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Historioitsija Sisällissota oli Sdpltä helvetinmoinen virhe/1135262151753
"Kekkonen mm. teki tyhjäksi neuvostoliittolaisten aikeet viedä Tanner Neuvostoliittoon tuomittavaksi sotarikollisena."
Kerrotko, missä vaiheessa Neuvostoliitto vaati Tannerin viemistä Neuvostoliittoon tuomittavaksi? Ja millä valtuuksilla? Taidat olla asioista yhtä pihalla kuin Kekkonen siinä vaiheessa, kun hän joi vettä 52 numeron kengästään vuonna 1971 taloudenhoitajan hienotunteisesti kääntäessä päätään, ettei näkisi tuotakin irvokasta tapausta.
mulkoilee ja kaatuilee.
http://www.youtube.com/watch?v=S2P6xHrakMM
SIVIILEJÄ.
Joka lukea osaa ja lukee tästä asiasta, tulee pakostakin toteamaan, että ne Kekkosen teloitusmääräyksellä ammutut henkilöt olivat siviilejä.
Kekkonen ei teloittanut yhtään siviiliä. Kaikki teloitetut olivat rikollisia murhamiehiä.
pitivät turpansa visusti tukossa. Heh-heh niitä haudalle kusevia pelkuriraukksia.
Ei ole edes väitetty kekkosen teloittaneen ylipäätään ketään.
Älä nyt kiihdy. Laita niitä faktoja mieluummin pöytään.
Tuskin ladon seinään aseella olisi osunut muutoin kuin sisältä. Tästä on jopa sellaista aikalaisten kertomaa tietoa, että Kekkonen pelkäsi ja kammoksui tuliaseita vanhoilla päivillään. Olisikohan nuoruusmuistot aseiden kanssa heilumisesta olleet syy..?
Kekkosen omista kirjoituksista voit lukea, jos luetuttaa, että ne olivat siviilejä.
Ahti taustalla, kotio tullaan..
Ahti sentään pysyy pystyssä. Aivan kuin pysyi pystyssä siinäkin tilaisuudessa, kun Kekkonen oli juhlistamassa Leninin muistokyltin kiinnittämistä. Ahti nojasi sen verta tukevasti siihen seinään, johon kyltti kiinnitettiin, ettei ollut vaaraa kaatumisesta. Ei seinän eikä Ahdin. Kekkonen ylisti Leniniä pyöritellen karvalakkia käsissään KGB:n miesten seuratessa silmä kovana, miten Kekkonen tehtävästään suoriutuu,
http://www.historianhavinaa.net/sodatjajalleenrakennus/sotasyylliset.html
Missä kohtaa kerrotaan Neuvostoliiton vaatineen Tannerin LUOVUTTAMISTA NEUVOSTOLIITTOON?
Valvontakomission johtaja, kenraalieversti Andrei Ždanov uhkaili useampaan kertaan vaativansa muutaman ”pahimman sotarikollisen” (joukossa Tanner) luovuttamista Neuvostoliittoon tuomittavaksi koska hänen mielestään suomalaiset viivyttelivät oikeudenkäynnin aloittamisen kanssa. Yhteensä 73 valvontakomission nimeämää henkilöä vietiin noina vuosina Neuvostoliittoon. Suuri osa heistä teloitettiin.
Kyllä siinä Tannerinkin nirri oli vaarassa. Ilman JKekkosen ripeää toimintaa, Tanner olisi jonain pimeänä yönä muilutettu venäläiseen junaan muiden lähtijöiden joukkoon. Sen jälkeen Tannerista ei olisi kuultu ikinä mitään.
”… Neuvostoliiton valvontakomission kärkiryhmä saapui Torniin kenraali Grigori Savonenkovin johdolla 26. syyskuuta 1944. Komission johtajaa, kenraalieversti Andrei Ždanovia odotettiin Suomeen vasta lokakuussa. Hän ei asunut Tornissa vaan etupäässä Latvian entisessä lähetystötalossa Kaivopuistossa…
…Valvontakomissio painosti Suomen hallituksia ja antoi tylyjä, pikkutarkkoja määräyksiä. Ulkomaalaisia luovutettiin Neuvostoliittoon. Armeijaa ja poliisia puhdistettiin ja järjestöjä lakkautettiin. Kirjoja takavarikoitiin ja teatteriesityksiä joutui mustalle listalle.
Komission kakkosmiehen, kenraali Savonenkovin huone oli neljännessä kerroksessa Yrjönkadun puoleisella käytävällä. Siellä sai kuulla kunniansa sisäministeri Yrjö Leino 1946 sen jälkeen kun Tornin seinään oli vapun aikaan heitetty kivi ja kaksi valkolakkista henkilöä oli huudellut loukkauksia valvontakomission jäsenille.
Kahdeksantena heinäkuuta 1947 pääministeri Mauno Pekkala toi Tornista presidentti J. K. Paasikivelle Savonenkovin viestin. Neuvostoliitto ei sallinut Suomen saavan Marshall-apua Yhdysvalloista.
"Tämä on hirmuista! Mitä tästä meidän elämästämme tulee? Mitä aikomuksia venäläisillä on? Arvatenkin saadaan täällä aikaan samanlainen komento kuin Unkarissa", Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa samana päivänä.
Vuoteen 1946 mennessä kaikkiaan 73 henkilöä oli pidätetty häiritsevästä esiintymisestä valvontakomission jäseniä kohtaan. Ilman rangaistusta jäivät ilmeisesti ne Ressun oppilaat, jotka kertoman mukaan olivat kadun toisella puolella maalanneet puluja punaisiksi.
Kolmen vuoden kuluttua valvontakomissio palasi Moskovaan. Torni luovutettiin takaisin suomalaisille 25. syyskuuta 1947. Samana päivänä Moskovaan matkusti myös komission tulkki Stefan Smirnov, joka palasi Helsinkiin 1952 Pravdan kirjeenvaihtajaksi…”
Lähteet:
Stefan Smirnov: Tornin miehet, Tammi 1995
Aulis Blinnikka: Valvontakomission aika, WSOY 1969
Ei ole Tannerin nimeä mainittu Zdanovin vaatimuksissa.
Vidu että saa nauraa skeebujen kustannuksella. Vesaisten terroristijärjestö...hohhohhooooo....koulutetaan uusia mielenosoittajia sianpäitä heiluttamaan mielenosoituksiin ja yhteiskuntarauhaa rikkomaan.
mistään mitään ymmärrät? Keskusta on hieno puolue ja sopii hyvin Hesan kundeille. Pitäkää te maalais-sossut vain lärviä pienemmällä.
Neuvoistoliitossa sanottiin että Suomlaiseen kommunistiin ei voi luottaa.
Joka pettää kansansa pettää kaikki muutkin.
Eihän Tanneri kovin kauasn tuosta Suomeliasesta kommun istista heittänyt. Petti kansansa, vaikkakin katui myöhemmin ja muutti tapansa myöhemmin mutta leima jäi.
Wäinö Tanner oli eräs vuoden 1918 punaisen vallankaappauksen sosiaalidemokraattisista taustavoimista. Vallankaappauksen alkupäivinä sosiaalidemokraatit mm. murtautuivat Suomen Pankkiin ja ryöstivät kultavarannon punakaadereiden aseistamista varten. Kansa ei taipunut punakomentoon ja sisällissotahan siitä seurasi.
Sosiaalidemokraattiset vallankaapparit kärsivät nöyryyttävän tappion. Helsingin vapauttaneissa valkoisissa joukoissa marssi myös eräs kansamme kohtaloihin suuresti vaikuttanut nuori mies. Hän oli Urho Kekkonen. Punakapinan johtohenkilöt pakenivat Neuvostoliitoon. Eräs heistä, sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Otto Wilhelm Kuusinen kohosi uuden kotimaansa Neuvostoliiton johtomiesten joukkoon. Hän onkin ylivoimaisesti merkittävin Suomen sosiaalidemokraattisesta liikkeestä noussut henkilö.
Kapinan jälkeen eräästä helsinkiläisestä kellarista piileksimästä löytynyt Wäinö Tanner istutettiin kovien madonlukujen saattelemana SDP:n johtoon. Tulenpalava sosialisti Tanner nöyrtyi ja lupautui kuohitsemaan sosialidemokraattisen puolueen. Toinen vaihtoehto - teloitustuomio, ei häntä houkutellut.
Takkinsa kääntänyt Tanner osoittautuikin valkoisille isännilleen kuuliaiseksi mieheksi ja muunsi puolueensa täydelliseksi kvasivasemmistolaiseksi liikkeeksi. Tannerin toimia valvottiin tarkasti koko hänen elämänsä ajan ja SDP pysyikin kurissa.
Väinö Tanner kyllä pysytteli sivussa niin kapinan valmistelusta kuin itse sodastakin. Keskisessä ja pohjoisessa Suomessa kokonaiset työväenyhdistyksetkin tekivät saman ratkaisun. Ehkä sotket hänet Oskari Tokoihin, joka yllättävää kyllä, kuului näihin kapinallisiin.
Tähänkin ketjuun tulleet vastineet osoittavat, että kepulaisille Kekkonen on tosiaan jotain elämää suurempaa. Jumalasta seuraava ylöspäin on Kekkonen kepulaisten mielestä. Voi tuota sokeuden määrää, mutta sellaiseen nojatenhan Hitlerkin nousi valtaan.
Kekkonen on kuollut.
Istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä vielä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, uskoo kekkosuskovaiset.
"Jo koulupoikana Kekkonen värväsi heimosotureita Vienan Karjalaan ”vapauttamaan” suomalaisia."
Ei tuollaiset ajatukset pyöri niiden päässä, jotka todella ovat lähtöisin köyhistä oloista. Kekkonen syntyi hyvin toimeentulevaan perheeseen, missä ei sinänsä ole mitään pahaa. Se on arveluttavaa, että Kekkosen poliittista uraa vauhditettiin "lepikontorppa/kansanmies"-valheilla. Tuohon aikaan ei parikymppiset torpan pojat kulkeneet puku päällä lakia opiskelemassa ja juopottelemassa. Kekkonen kulki.
Kekkosen toiminta ansaitsee kiitoksen. Toimen mies jo vuodesta 1918.
Tosiasia on, että Kekkosen palvojat ovat kokeneet pienoisen järkytyksen, kun vääjäämättä on osoitettu Kekkosen "isänmaan" olleen Neuvostoliitto.
Olette käsittäneet väärin tämä muun maan ystävä on Paavo Lipponen kuten Wikileaks kertoi.
Neukkujen painostuksen ja heikentämispyrkimysten kohde oli SDP, ei Tanner. Tanner oli tosi mies, ei mikään punapyllyjä lipova kumiselkärankakekkonen.
Laitisen helppo kirjoittaa, kun on asioista perillä.
Tanner oli suuri patriootti. stalin pyrki likvidoimaan isänmaalliset ja kyvykkäät henkilöt. Juoksupojikseen hän otti keskinertaisia pyrkyreitä. Maalaisliitto-Kepun k-linja.....