Olen tällä palstalla usein kauhistellut tavasta, joilla moni terve kirjoittaa bipoista. Mutta nyt ymmärrän kaiken. Olen itse II-tyypin bipoa sairastava nainen, ja mieheni 1-tyypin bipo. En edes osannut kuvitella, minkälainen maaninen ihminen on. Nyt sen olen kokenut. Mies ei välitä pätkääkään lääkityksestään. Kaikki on jättänyt syömättä jo viikon ajalta ja alkoholi maistuu. Olen melkein kuin ilmaa hänelle. Kaverit ja ryyppääminen kiinnostaa. Ei ota mitään vastuuta mistään. Oksettavan ylimielinen ja narsistinen. Seksi kyllä kiinnostaa kanssani, mutta ei mikään muu. Tunnen itseni ihan hyväksikäytetyksi. Flirttailee koko aika muille, ja ihan kuin hänen tunteensa olisivat kadonneet taivaan tuuliin. Onko niitä koskaan ollutkaan. Miten aikuinen mies voi käyttäytyä kuin pahanen teini. Kielenkäyttö on aivan järkyttävää. Hän pitää minua tylsänä tapauksena tällä hetkellä.
Ei kai tässä auta muu, kuin alkaa tosissaan miettimään, että kannattaako tällaista suhdetta jatkaa. Suhde on kuitenkin hyvin tuore vielä. Hän ei kerran siitä välitä, että hoitaako itseään vai ei. Silloin hän ei mielestäni välitä myöskään minusta, jos ei halua olla kunnossa. Minähän tässä kärsin, eikä hän. Hänellä on hauskaa, minulla ei.
Ei kai tässä auta muu, kuin alkaa tosissaan miettimään, että kannattaako tällaista suhdetta jatkaa. Suhde on kuitenkin hyvin tuore vielä. Hän ei kerran siitä välitä, että hoitaako itseään vai ei. Silloin hän ei mielestäni välitä myöskään minusta, jos ei halua olla kunnossa. Minähän tässä kärsin, eikä hän. Hänellä on hauskaa, minulla ei.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Todella harmillista. Ja jos yhtään lohduttaa, et ole kokemukseni kanssa yksin. Tuon kokeneita on monia.
Ainut asia millä tilanne purkautuu on että miehesi mania talttuu. Ja kuten varmasti tiedät, niin kunnon maniassa olevan hoitoon hakeutuminen on lähes nolla.
Pidä itsestäsi huolta. Ja muista ettei ihan kaikkea tarvitse kestää.
Olen maripetin kanssa smaa mieltä, keskity nyt pitämään itsestäsi huolta. Kunnon mania on läheisille todella kamalaa ja voi olla hyvin tuhoisaakin kaikin puolin. Voimia ja viisautta sinulle.
Olen aloittajan kanssa täysin samoilla linjoilla. Itselläni on II-tyypin melko lievä bipo. Toista kertaa en enää toista bipoa miehekseni huoli. Hänelle riitti pelkkä hypomania siihen, että flirttailee muille ja minä unohdun samantien. Alkoholi oli lempijuoma ja vieraat naiset elämän rakkaus. Hän oli aikoinaan sairaalassa muutaman kuukauden, ja sieltäkin iski hoitajia selkäni takana. Suosittelen lähtemään ennen kuin rikot itsesi täysin. Minä tyhmä katselin vuosia tätä miestä ja rikoin itseni täysin. Jos toisen sairaus on lääkkeistä huolimatta hoitamatta, alkoholi maistuu ja maaniset jaksot on jatkuvia, niin suhteesta ei tule mitään. Eivätkä monet näistä tapauksista kadu tekojaan koskaan. Heistä se on vaan hiton hauskaa. Ei mitään väliä, vaikka kohelletaan ja sekoillaan. Muiden tunteilla ei ole mitään merkitystä. Meidän monien II-tyypin bipojen on hyvin vaikeaa ymmärtää tuota käytöstä, mitä näillä "oikeilla" maanis-depressiivisillä ihmisillä on.
Olin aikoinani bipokursseilla ja siellä meitä "oikeita maanis -depressiivisiä" bipoja oli vain pari yli kymmenestä osallistujasta.
Bipo on todellakin niin paha sairaus, että parisuhde on riski omallekin mielenterveydelle. Lähes koko elämäni olen kuitenkin parisuhteessa ollut.
Jos bipo ottaa lääkkeensä ja suhtautuu vakavasti sairauteensa, niin parisuhdekin onnistuu, mutta nämä jotka eivät lääkettä ota tahallaan keräävät itselleen hypomanian, jolloin pettäminen ei ole pettämistä ja mikään ei ole mitään.
Minulla helpotti kovasti kun vuosien jälkeen sain oikean lääkkeen Liton. Helpotti kai myös tuo eläke, ei ole tarvis tehdä mitään. Jolloin tarvittaessa voi ottaa tarpeeksi seroquelia, eikä tarvi miettiä töihin menoa puolisekaisin.
Meitä aidosti maanisia kausia kokeneita bipoja todellakin täälläkin haukutaan, mutta aidosta syystä.
Olen itsekin tehnyt maniassa vaikka mitä, edelliselle vaimollineni sanoin jo suunnilleen tavattaessa, että tuskin olen kovin kovin uskollista sorttia, mutta niin vain meni 8 vuotta enkä pettänyt kertaakaan. Avioliittoni ei päättynyt käyttäytymiseni vuoksi vaan lähinnä siksi että sain pysyvän eläkkeen, joka oli minun palkkaani nähden naurettavan pieni.
Itse en hauku niitä, jotka saavat manioita lääkkeistä huolimatta, koska oikean lääkkeen löytäminen ei ole helppoa ja toisille niitä oikeita lääkkeitä ei löydy koskaan. Ärsyttää vain sellaiset bipot, jotka eivät hoida itseään, jättävät mahdolliset toimivat lääkkeet ottamatta, käyttävät alkoholia ja täten pilaavat suhteensa. Ja aiheuttavat traumoja läheisilleen. Sitten itketään jälkeenpäin, kun kaikki menee pieleen elämässä. Kuitenkaan ei oteta mitään vastuuta elämästään, ja muiden hyvinvoinnista. Liian moni piiloutuu sairautensa taakse. Hienoa, että sinä ainakin olet oppinut ja saanut sopivan lääkkeen/eläkkeen. :) Toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin.
Tunteeko joku sellaista lääkäriä kuin Arvilommi?
Kävin joskus 90-luvun lopulla hänen vastaanotolla, sairastaa itsekin kaksisuuntaista. Tarkemmin en lähde tässä netitse muuta hänestä kertomaan.
Toimii tällä hetkellä Kivelän psykiatrian poliklinikalla tutkimuslääkärinä.
Nyt on sitten mies kadonnut taivaan tuuliin. Olin käymässä vanhempieni luona, ja koin kamalan yllätyksen kotiin tullessani. Mies on kadonnut jäljettömiin. Tasan yhteen viestiin on vastannut: "Olen Norjassa." Siis anteeksi mitä? Hän on aikoinaan asunut siellä muutaman vuoden, ja näemmä jostain kumman syystä (manian?) on lähtenyt sinne sanomatta sanaakaan. Ei ole kenellekään läheiselle kertonut asiasta. Mistä hän on edes rahat saanut. En tosiaan ymmärrä enää mistään mitään. Olen kauhuissani valvonut koko yön pelätän, että mitä ihmettä on tapahtunut. Miten tällaista voi tapahtua. Ihan kuin eläisi painajaisessa.
Minunkin miehen on mania saanut lähtemään maasta, kunnon mania on maanikon läheisille todellinen painajainen. Mitä vain voi tapahtua ja kaikki tapahtuu nopeasti. Keskity nyt siihen, että itse selviät ja jaksat.
Puhutko tosta lääkäristä?