Onko tuo Beckin masennustesti ollenkaan luotettava? Sain 44 pistettä enkä usko sen kertovan paljoakaan.
Olen 13-vuotias, viiltelen ja laihdutan välillä (ja onnistun)
Kukkahattutädit voivat lähteä saman tien.
Vastasin kaikkiin kysymyksiin rehellisesti.
Jos joku haluaa kysyä jotain niin kysykööt, minä vastaan samalla nimimerkillä
Olen 13-vuotias, viiltelen ja laihdutan välillä (ja onnistun)
Kukkahattutädit voivat lähteä saman tien.
Vastasin kaikkiin kysymyksiin rehellisesti.
Jos joku haluaa kysyä jotain niin kysykööt, minä vastaan samalla nimimerkillä
Vastaukset 73
Vanhimmat
Kyllä tuo pistemäärä antaa viitteitä että olet masentunut. Ei viiltely ja ja kehosi tarkkailu varsinkaan viiiltely terveen nuoren puuhia ole. Mitä nyt tarkittanet kukkahattutädeillä. Haluat varmaan että joku ikäisesi kommentoisi. Et halua mitään hössöttelyä, mutta kyllä sinä aikuisen rakkautta ja hoivaa kaipaat.
Luojan kiitos että joku ottaa tosissaan
olen kukkainen hattutäti
niin minäkin tykkään *** lapsia peppuun
ahh
Sinun iässä ei kannattaisi laihdutella, koska sinulla on vielä pituuskasvu ja muukin kehitys kesken. Itseä harmittaa kun ei murrosikäisenä pituuskasvun aikaan tullut syötyä ja nukuttua kunnolla. Jäin lyhyeksi.
Kai olet kertonut vanhemmillesi masennuksestasi?
...Toivottavasti en vaikuttanut "kukkahattutädiltä".
Voi jumalauta tyttö nyt marssit jonnekin mielenterveysvastaanotolle/ terkkarille tms!!
Ja opettele syömään kuin työmies tai miksei tiedemieskin: kunnolla. Vaikka siis oletkin tyttö ;)
Terkkarit vaan voivottelee ja ilmottaa vanhemmille, siinä niiden apu ja mielenterveysvastaanotolle vaikee mennä kun asun korvessa mutta kiitos kommentista
Et vaikuttanut mutta äidille en kerro, se ei ota tosissaan. Naurais varmaan yhtä paljon kun mun ensimmäiselle mustapäälle. Niin ja muutenkin se purkaa stressinsä minuun "henkistä väkivaltaa" käyttäen silloin tällöin ja juo, muttei koko ajan, onhan hän töissäkäyvä ihminen (ja huomasin hänen käyttävän masennuslääkkeitä). Isää rakastan liikaa, en halua väsyttää sitä yhtään enempää koska muutenkin joutuu kuuntelemaan äidin "typerys" kommentteja ja vapaa-aikaa on harvoin. Mummi 69-vuotias ihminen on liian rakas myös, ja hänellä on ilmeisesti paniikkihäiriö, muttei sitä huomaa. Sain tietää vasta äskittäin kun hänen jalkansa murtui ja hoitaja toi lääkkeitä.
Kinkkinen tilanne. Kaveritkaan tuskin ottaa tosissaan jos kerron
Kesäisin olen äitini lapsenvahti, talutan vessaan kun itse ei pysy pystyssä humalaltaan.
Minulla itsellä ei ole lapsia ja ei sitten nuoriakaan, mutta ymmärrän eitä rakaat nuoret. Te olette järkeviä ja tiedätte nykyään paljon asioita, mutta kyllä ihmisen pitäsi saada olla rauhassa lapsi ja nuori. Kyllä on aikaa olla aikuinen ja vanha. Ei sinun tehtävä olis olla äidille lapsen vahtina joskaan et itsekkään enää ihan vessaan taluttajaa tarvitse.
Kiva että sinulla on vastuullinen ja tolkku isä ja mummikin. Ei tarvitse ihan oman onnensa nojassa elämää opetella.
Avaudu vain isälle. Kyllä hänen rakkaus kestää ja varmaan hän iloitsee kun hänellä on kiva rakastava tytär ja tuskin muumikaan asiasta luhistuu.
Ja helpottaa valtavasti jakaa ajatuksiaan ja murheita kirjoittelemalla. Äitisi ei varmaan halua olla ilkeä, mutta hän väsynyt ja masentunut. Kyllä hänkin rakastaa sinua, mutta ei vain osaa sitä ilmaista omien ongelmiensa vuoksi. Ei kyllä ole kiva ja oikein, että hän purkaa pahaa oloa motkottamalla sinulle. On äidilläkin ollut omat ongelmat nuorena - hän on tainnut unohtaa olleensa nuori.
mikä on kukkahattutäti
No sellanen ärsyttävä niuhottajanainen joka höpöttelee päivästä toiseen ja vuodesta toiseen ja hiljenee tyytyväisenä vasta kun sitä naipi moneen kertaan.
Kannustaisin sua puhumaan isällesi.
Sulla on siihen erityisen hyvä syy koska rakastat häntä. Ja luulempa että myös isäsi haluais kuulla sun asioista mieluummin tässä vaiheessa kuin myöhemmin, jotta vois auttaa sua parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Tiedän, että se vaatii rohkeutta, mutta yritä silti puhua, oman itsesi parhaaksi:)
En ole kukkahattutäti, vain vähän sua vanhempi, mut olen itsekin kovia kokenut, ja jotenki näkisin et puhumisessa ei ainakaan mitään menetä vaan se voi olla portti parempaan:)
Tsemppiä sulle,tosi paljon!
Kiitos
Voiko tämän ikäinen saada lääkityksen? Jos siihen on tarvetta
voit saada lääkityksen, ei se ikää katso
Lääkityksestä on apua, mutta kyllä sinä ihan konkreettista aikuisen tukea ja apua tarvitset. Jos jotakin muutosta voisi tulla, että saisit olla vain nuori ja ei tarvitisis ottaa murheita äitisi jaksamisesta.
Hei Kyyhkynen. Olen fiksu ja herkkä nuori, ja toivon, että saat lisää uskoa itseesi ja voimia jaksaa eteenpäin. Usko vaan, saat kyllä apua, kun haet sitä. Jos et halua puhua isällesi tai äidillesi (mikä olisi kyllä hyvä, mutta ymmärrän, jos on vaikeaa uskoutua heille), niin ota vaan rohkeasti yhteyttä terveyskeskukseen, ei siellä sinulle naureta. Tarvitset nyt aikuisen tukea, ja on hyvä, että osaat noin hyvin ilmaista itseäsi täällä palstalla. Osaat varmaan kertoa ongelmistasi myös kasvokkain, joten koeta rohkaistua ottamaan kontaoktia johonkin henkilöön, jolle voisit kertoa tunteistasi ja ongelmistasi. Anna meille (välillä vähän typerille) aikuisille edes mahdollisuus ja ennen kaikkea, anna itsellesi mahdollisuus. Uskon, että sinulla on edessäsi hyvä elämä, Kyyhhynen.
Siis "olet"...
Kyllä lääkityksen voi saada minkä ikäisenä tahansa, jos siihen on tarvetta.
Minua ei ainakaan naurata. Tuo testi on luotettava. Tarkistin itse. Mutta tuo määrä on jo hälyyttävä. Eikö olisi mitenkään mahdollista puhua jollekulle?
Entäpä onko siellä missään nuorisoneuvolaa? Sinne yleensä menee minkä ikäisiä ihmisiä tahansa samaisesta aiheesta. Luotettava paikka jossa yritetään ratkoa ongelmia.
Ja en ole kukkaishattunen, koska olen vain vuoden vanhempi.
On vain vaikea kuvitella että menen esim. isäni luokse joka istuu nojatuolissa lihapiirakka lautasellaan - Moi iskä, mä oon masentunu. Mitä pitäs tehä? Se ei vaan tunnu luontevalta. Miten voisin ottaa asian esille kavereiden kanssa? V:lle kerron paljon asioita, jotka voivat heitellä perhe-asioista henkilökohtaisempiinkin asioihin jotka tässä iässä ovat usein mielessä (jokainen päätelköön mitä tarkoitan) K:n kanssa en ole kovin läheinen, mutta hän on mukava ja ihana ystävä. V2 on positiivinen ihminen ja hän... No en tiedä. Hän vaan on jotenkin niin erilainen masentuneissa keskusteluissa. Muuten hän on kyllä lahja jota en ole ansainnut
En osannut ollenkaan odottaa näin suvaitsevia kommentteja suomi24 keskustelussa. Mukavaa että ihmiset ottaa tosissaan nykymaailman ongelmat.
kyyhkynen13
Becin masennustesti on kyllä hyvin luotettava, poikkeuksiakin tosin on.
Mutta. Se lääkkeiden saaminen ei varmasti tilannettasi ja masennustasi paranna. Tiedät sen varmasti itsekin..?
Saan kyllä heti kiinni tuosta kertomastasi, on käsittämättömän vaikea kertoa masennuksestaan ihan omankaan perheen jäsenille. Testattu. Kun enhän minä silloin ymmärtänyt itsekään mikä hemmetti se masennus oikein on.
Olet 13 joten pääset varmasti helposti ja nopeasti hoitoon kun vaan menet sitä hakemaan. Kerro tuon testin tulos kun menet. Ja kotitilanteesi.
Sillä kyllä ne kotiin ilmoittaa - mutta siinä menee sitten sun ongelma sen kanssa että miten kertoa asiasta..
..vaihtoehtoisesti voit kirjoittaa vaikka isällesi lapun jossa kerrot asiasta ja jättää sen vaikka niin että olet poissa kotoa juuri silloin. Isäsi saa hetken tuijottaa sitä ja googlata että mitä se masennus oikein tarkoittaa..
kyyhkynen13! Mene kouluterkalle juttelemaan huolistasi. Kokeile mummiasi ja isääsi ensin kertomalla heille asiasi. jos äitisi olisi taqrpeeksi fiksu hän puhuisi omassa "hoitopaikassaan" sinusta ja huolistasi ja saisi sitä kautta sinulle apua. Itse olen ollut äitinä masentunut mutta rakastan lapsiani sen verran että heille olen pyytänyt apua kun omat voimani ovat olleet vähissä. Tyttäreni oli sinun ikäinen kun kerroin että hän rupesi oireilemaan sain hänelle apua nuorisopsykiatrian puolelta (hän sai jutella rauhassa murheistaan eikä vanhemmat saaneet tietoja jos ei nuori halua). Tunnut todelta "kypsältä" ikäiseksesi uskon että saat apua kun sitä haet äölä anna periksi sillä elämällä on sinulle vielä paljon hyvää annettavana. Kokeile kouluterkkaa ole tiukka ja vaadi että haluat saada apua. Kyllä sinä myös lääkitysen saat mutta oikean löytäminen vie joskus aikaa.
No ei syyllistetä kyyhkysen äitiä. Kyllä hän rakastaa sydämessään tytärtään mutta äidillä ei yksinkertaisesti ole nyt voimia ajatella ja ottaa vastuuta. Olet vielä hyvin nuori ja ei sinulla ole resusseja olla äitis huoltaja ja isälläkään ei ole kykyä ymmärtää, että tytär joutuu kantamaan vastuuta, mikä ei perheessä hänelle kuulu. Jonkun aikuisen tukea sinä tarvitset. Eivät kaveritkaan voi paljoa sinua tukea. Tietenkin helpottaa, jos voisi niistä jutella.
Älä ota itsellesi stressiä äitisi hyvinvoinnista liikaa. Sinä et ole mitenkään vastuussa hänen hyvinvoinnistaan. Toivotaan että perheessä asiat järjestyvät muuten kuin että sinun jaksamista alettaisiin tukea lääkityksellä.
Masentuneisuus ei ole ainoa ongelmani. En osaa kertoa tätä, mutta hyvä jos joku ymmärtää jotenkuten mitä tarkoita.
Tuntuu että olen sisältä aivan turta. Olen jossain kadoksissa, ja välillä en edes tajua milloin olen missäkin. Koulussakin menin maalausluokkaan välitunnilla (luvan kanssa, koulutyöni oli kesken), ja yhtäkkiä, varoittamatta kyynel vierähti poskelle. En ymmärrä. Se ei johdu siitä että haaveilisin koko ajan jossain mielikuvitusmaailmassa eieiei, tuntuu siltä että todellisuudentaju on kadonnut. Vähän niin kuin en olisi läsnä.
Tilanteestani sen verran, että helppo itsemurha on vaihtoehto. Viiltely on lisääntynyt ja olen itkuherkempi ja väsyneempi. En ole saanut suutani oikein auki, kaverille vaan vihjasin ja siihen se sitten jäi.
Mua ei enään ole.
Katosin pimeään enkä löydä tietä pois.
Anteeksi kaikille, joille olen aiheuttanut mielipahaa, en mä tahallani
Nuo kaikki ovat masennuksen oireita. Masennukseen ei liity pelkästään mielialan lasku, vaan hyvin paljon muitakin oireita. Turtuneisuus, keskittymiskyvyn puute, itkuisuus, "poissaoleva tunne", kaikki nuo voivat esiintyä masennuksessa, ja monia monia muita oireita. Tunnistan itse nuo kaikki oireet itsestäni (useampi kerta elämässä ollut masennusta), etenkin kun kirjoitit:
"Tuntuu että olen sisältä aivan turta. Olen jossain kadoksissa, ja välillä en edes tajua milloin olen missäkin. (...) Se ei johdu siitä että haaveilisin koko ajan jossain mielikuvitusmaailmassa eieiei, tuntuu siltä että todellisuudentaju on kadonnut. Vähän niin kuin en olisi läsnä."
Juuri tuolta minusta tuntuu, kun olen masentunut. Aivan kuin en eläisi oikein enää samassa maailmassa kuin muut, kuin olisin sisältä kuollut enkä tunne enkä ymmärrä enää mitään normaalien ihmisten maailmasta. Siitä nimimerkkinikin tulee - masentuneena minulla on sellainen olo kuin eläisin lasin takana eristyksissä muusta maailmasta ja katselisin maailman menoa ikään kuin lasin tai ikkunan läpi, kykenemättä itse elämään mukana. Ja toisaalta tuntuu kuin olisin itsekin lasia, saatan "särkyä" milloin tahansa, alkaa itkeä ilman mitään syytä, niin kuin sinäkin kuvailit.
Masennukseen kuuluu usein sekin, ettei oikein saa suutaan auki eikä tiedä mitä sanoa. Miten oloaan voisikaan sanoin kuvailla? Tuntuu niin tyhmältä yrittää selittää, kun tuntuu etteivät "normaalit" ihmiset voi lainkaan ymmärtää, mikä ero on tavallisella surullisuudella ja masennuksella. Ja suoraan sanottuna ei suurin osa oikein ymmärräkään. Mutta lääkärit ja hoitajat on koulutettu tunnistamaan masennus, ja he kohtaavat masentuneita ihmisiä työssään jatkuvasti. Tiedän, että masennuksestaan on vaikea puhua ja sitä on vaikea selittää, mutta ota vaikka tuo täyttämäsi Beckin masennustesti mukaan terveydenhoitajalla tai lääkärille. 44 pistettä todellakin kertoo, että sinulla on asiat huonosti. Kyseistä testiä käytetään yleisesti mielenterveyspuolella diagnoosin apuna, se ei ole mikään turha nettitesti vaan juuri terveydenhuollon käyttöön kehitetty. Voit myös kirjoittaa joitakin oireita paperille ja ottaa sen vaikka mukaan jos tuntuu ettet osaa selittää. Jos sinusta tuntuu, ettei sinua ymmärretä hoitajan/lääkärin luona, ole sitkeä. Jos kerrot noita asioita, joita olet tänne kirjoittanut, on hoitajalle/ lääkärille varmasti ihan selvä, että olet masentunut. Ei sinulle naureta. Monesti sieltä saa myös jonkinlaisen pienen infovihkosen mukaan masennuksesta, jonka voit antaa vaikka vanhemmillesi. Tai ehkä voit hoitoon päästyäsi pyytää sinua hoitavaa henkilöä vaihtamaan muutaman sanan vanhempiesi kanssa masennuksesta. Lääkäri on sellainen auktoriteetti, että lääkärin sanaa ei yleensä kyseenalaisteta.
Vanhempiesi ja ystäviesi kohdalla voisit yrittää myös kirjeen kirjoittamista. Älä ajattele, että sen pitää olla hienosti kirjoitettu tai mitään, kirjoita vain suoraan miltä sinusta tuntuu, kaunistelematta ja kiertelemättä. Jätä kirje vaikka keittiön pöydälle tai muualle mistä vanhemmat sen huomaavat. Jos vanhempasi ovat kotona ja olet itse muualla hetken aikaa, voit jättää kirjeen vaikka silloin heille, jos sinua ahdistaa olla kotona sillä hetkellä kun vanhempasi sen lukevat. Minulle ainakin kirjoittaminen on usein helpompaa kuin puhuminen. Tänne ainakin kirjoitat hyvin kypsästi. Voisit kirjoittaa samoja asioita kirjeeseesi kuin tännekin. Voit myös ehkä mainita, että pelkäät etteivät he ota sinua todesta, tai että olet taakaksi ja murheeksi heille. Se on masentuneilla yleinen tunne, mutta saatat huomata olevasi väärässä kunhan uskallat avautua.
Ja jos mahdollista, ota hieman henkistä etäisyyttä äitiisi. Tiedän, että hän on äitisi, ja koet ehkä velvollisuudeksesi auttaa häntä. Mutta äitisi on aikuinen ihminen ja hänen on huolehdittava itsestään, ei sinun. Sinä olet se, jota aikuisten pitää suojella ja huolehtia ja auttaa elämän alkuun. Tiedän tämän omakohtaisesti - äitini sairastui parantumattomasti kun olin 16, ja ryhdyin hoitamaan häntä. Sellainen on ihan liikaa noin nuorelle.
Tuli vähän ylipitkä viesti, mutta toivottavasti tästä oli jotain apua...
Hei Kyyhkynen !
Ihan ehdottomasti sinun täytyy hakea apua!! Moni onkin jo kommentoinut tilannettasi hyvin neuvoin.Esim tätä omaani edellinen aivan loistavaa tekstiä.
Ehdotan myöskin,että lähestyt isääsi tai mummiasi ja kerot rehellisesti olostasi,ajatuksistasi ja viiltelystä.Voitte varmaan järjestää rauhallisen kahdenkeskisen tilanteen tätä varten.Ei äidille ole pakko heti avautua jos et halua.
Mutta tarvitset myös ammattiapua.Varaa aika terkkarille,lääkärille tai vastaavalle.Sinulla aivan selvät vähintäänkin masennusoireet.Voisit saada keskusteluapua ja luult. myös mieliala/masennuslääkitystä.Ne lääkkeet eivät aiheuta riipuvuutta,eivät turruta vaan nimenomaan auttavat sinua jaksamaan arjessasi.Olosi muuttuu parin kolmen vk:n kuluttua lääkityksen aloittamisesta selvästi siedettävämmäksi.On omakohtaista kokemusta asiasata. HAE NIIN SAAT APUA !!! Voimia ja parempaa jatkoa!!!!
Olen tehnyt vaikka kuinka monta kirjettä, mutta en ole antanut niitä kellekkään. Esim. Illalla olen itkenyt äitini takia ja kirjoitan kirjeen siitä, että hänen täytyy muuttaa tapojansa, minä ja muut perheen jäsenet emme enään jaksa. Aamulla koko juttu tuntuu jo liian loukkaavalta.
Tein tuon masennustestin uudestaan, sillä en uskonut enään sen olevan 44, tuntui sille että olen varmasti suurennellut, mutta ei, se oli sama.
Kuten kirjoitin aikaisemmin, äitisi on aikuinen ihminen ja hänen on pidettävä huoli itsestänsä. Sinä et saa olla vanhempiesi hoitaja, se on täysin väärin ja aivan liian raskas taakka sinulle kantaa. Jos äitisi käytös satuttaa sinua, sinulla on täysi oikeus ilmaista se hänelle. Läheisiin ihmissuhteisiin kuuluu se, että myös pahat tunteet saa ilmaista, ja mikä olisi lähempi suhde kuin äidin ja lapsen? Sinä saat sanoa hänelle vastaan, saat arvostella hänen käytöstään, saat käskeä häntä lopettamaan. Sinä saat ilmaista mielipiteesi. Hän on äitisi, ja mikään ei oikeuta äitiään tekemästä pahaa lapselleen, suoraan tai välillisesti. En tiedä, millainen äitisi on humalassa, puhuuko hän rumasti, huutaako, riehuuko, jne., mutta jo pelkkä vanhemman humalassa näkeminen ilman sellaistakin käytöstä tekee lapselle pahaa. Sättivän kirjeen jättäminen äidillesi on todella, todella pieni "loukkaus" äitisi käytökseen verrattuna. Kuulostaa siltä, että patoat kaikki pahat tunteet sisällesi etkä saa niitä ilmaistua. Nyt pahojen tunteiden painolasti on tainnut kasvaa jo liian suureksi sinulle kantaa. Siksi olisi tärkeää, että pääset purkamaan ne jollain tavalla, ennen kuin muserrut tuon taakan alle.
Haluaisin vielä kerran rohkaista sinua ottamaan yhteyttä terveydenhuollon puolelle. Jos läheisille kertominen kirjeen tai puhumisen muodossa tuntuu vielä liian vaikealta, niin ehkä kannattaa sitä ennen käydä terkkarilla tai lääkärillä puhumassa. He ovat ammattilaisia ja osaavat suhtautua tilanteeseesi asiallisesti. Heille voi olla helpompi puhua siksikin, että he ovat "puolueettomia", eivät tunne eivätkä tuomitse sinua. Sinä tarvitset nyt apua, ja toivottavasti itsekin ymmärrät sen.
Masentuneet monesti häpeävät itseään ja ajattelevat liioittelevansa oireitaan. Häpeä voi olla niin musertavaa, ettei sen takia uskalla kertoa kenellekään omasta olostaan. Sitä pelkää, ettei kukaan usko tai välitä, tuntee olevansa tyhmä tai vainoharhainen ja ettei kukaan muu voi olla näin kurja ihminen kuin itse on. Tällaisia tunteita ainakin minulla oli hoitoon hakeutuessani ja on edelleen. Masennus on edelleen alidiagnosoitu sairaus, ja yksi syy on juuri se, että hoitoon hakeutuminen on masentuneelle niin vaikeaa. Mutta tilanteesi kuulostaa sellaiselta, ettei se mene itsestään ohi, jos sille ei tehdä mitään. Tämä kuulostaa nyt tylyltä, mutta jos haluat että olostasi tulee parempi, sinun on itse otettava ensimmäinen askel ja soitettava itsellesi aika hoitajalle tai lääkärille. Ilmeisesti vanhempasi eivät ymmärrä sitä puolestasi tehdä, mikä on tietysti todella ikävää. Joten ole itsellesi hyvä ja mene ammattilaisen puheille. Tämä on klisee, mutta sinulla on vielä koko elämä edessä, vaikka sinusta ei nyt siltä tuntuisikaan. Sinä olet arvokas ihminen ja ansaitset päästä elämään hyvää, normaalia, turvallista elämää.
Anna lopulta tuo kirje äidille. Et loukkaa vaan autat häntäkin. Voi olla että aluksi ei ymmärrä, mutta se saa hänekin ryhdistäytymään ja etsimään apua.
kyyhkynen13, kuukausi sitten lääkäri totesi masennukseni ja sain Escitalopram -nimistä masennuslääkettä, joka kuuluu SSRI-lääkeryhmään. Aloitin lääkityksen 5 mg päivässä, mikä on vähimmäismäärä. Olo ei juurikaan parantunut, tunsin olevani lievässä tokkurassa ja päätä jomotti eikä minulla enää seinonut (olen siis mies).
Luin lääkkeistä enemmän ja päätin lopettaa sen käytön, vaikka lääkäri määräsi toisin. SSRI-lääkkeiden sivuvaikutuksia on todettu yli 2800 kappaletta, ja lääkkeen on mitätön teho ja vaikutus. Outoja unia ja turruttavaa mieltä aiheuttava lääkitys saattaa kuulostaa jännälle, mutta minäpä kerron: monet sivuvaikutukset ovat aivoissa pysyviä. Jos käyttäisin lääkettä pidempään, seksin voisin unohtaa kokonaan. Näin myös naisilla. Masennuslääkkeiden käyttö tuhoo aivosolujen reseptoreita.
Kuulostaako uskomattomalle? Katsopa tämä: http://www.youtube.com/watch?v=51ZgU5YOId8
kyyhkynen13. Jos hakeudut masennuksesi takia lääkäriin, lääkäri määrää sinulle todennäköisesti masennuslääkityksen. Lääke auttaa sinua vain jos keksit keinon kuinka psyykkaat itsesi irti masennuksesta, mutta sillä välin lääke sisältää älyttömästi sivuvaikutuksia ja tuhoaa aivoja.
Miten minä selvisin masennuksesta? Aloin syömään terveellisesti ja kunnolla. Tärkeimpinä seikkoina näkisin kuitenkin, että keksin itselleni järkevää tekemistä ja aloitin myös meditoinnin. Pelkästään kuuntelemalla tiettyjä kappaleita saa ihmeitä aikaan. Jos sinulla on kuulokkeet, kuuntele näitä samalla kun olet tietokoneen äärellä ja tunne mielenrauhaa:
http://www.youtube.com/watch?v=fc4_xaWsQC4&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=e-6H3HUVUaY&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=7wbC2n-9FKI&feature=related
Alussa voi olla tunne, että mitä ihmettä minä kuuntelen. Mutta anna musiikin soida taustalla. Olen varma, että puolen tunnin tai tunnin kuuntelemisen jälkeen tunnet rauhan ja tyyneyden.
Jaksamisia.
Hei haloo! Kannattaisi ehkä miettiä kaksi kertaa ennen kuin kannustaa itsetuhoista 13-vuotiasta tyttöä jättämään masennuslääkityksen syömättä. Sivuvaikutuksilla pelotteleminen on todella, todella edesvastuutonta, kun ketjun aloittaja on noin nuori ja noin huonossa kunnossa. Mitähän päässäsi oikein liikkuu?
Olet kokeillut YHTÄ masennuslääkettä, ja koska sait siitä sivuoireita, päätit ilmeisesti että kaikki masennuslääkkeet ovat yhtä kamalia. Näin ei kuitenkaan ole. Jo pelkästään SSRI-lääkkeitä on lukuisia, puhumattakaan muista mielialalääketyypeistä. Se, mikä lääke kenellekin parhaiten sopii, selviää vain kokeilemalla. Monesti joudutaan kokeilemaan useaa lääkitystä, ennen kuin löytyy sellainen, joka auttaa ilman liian vaikeita sivuvaikutuksia. Kaikki eivät saa masennuslääkkeistä sivuvaikutuksia tai ne ovat lieviä. Ensimmäinen lääke, jota minulla kokeiltiin, ei aiheuttanut minkäänlaisia vaikutuksia, toinen taas aivan hirveitä, sinun mainitsemasi kaltaisia mutta potenssiin kymmenen. Kolmas lääke sen sijaan oli napakymppi, ei lainkaan sivuvaikutuksia ja olo alkoi parantua. Tämä(kään) asia ei ole mustavalkoinen, vaan siinä on monia harmaan sävyjä, joten älä käyttäydy kuin mikäkin maallikkosaarnaaja ja yritä käännyttää kärsiviä ihmisiä puolellesi. Jotkut todella saavat lääkkeistä apua, eikä sitä pidä vähätellä.
Sitä paitsi aivan jokaisella lääkkeellä on sivuvaikutuksia: päänsärkylääkkeillä, antibiooteilla, allergialääkkeillä, ihan kaikilla. Oletko myös sitä mieltä, että astmaatikkolapsen kannattaa olla ottamatta lääkkeensä ja tukehtua, koska astmalääkkeet saattavat hidastaa pituuskasvua? Pitäisikö keuhkokuumetta sairastavan olla syömättä antibiootteja, koska antibioottien vaikutus saattaa säilyä kehossa jopa vuoden ajan? Pitäisikö syöpää sairastavan olla ottamatta sädehoitoja, koska ne voivat viedä hiukset eivätkä ne välttämättä koskaan kasva täysin samanlaisina takaisin? Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Kaikkien edellisten tavoin masennuskin voi olla tappava sairaus. Asenteesi on todella tekopyhä.
Mitä noihin pitkäaikaisvaikutuksiin tulee, niistä ei ole varmaa tutkittua tietoa. On hyvä olla kriittinen, mutta rajansa kaikella. Mitä tahansa masennuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutukset ovatkin, niillä ei voi olla yhtä pahoja seurauksia kuin sillä, että nuori naisen alku vetää ranteet auki luullessaan ettei kukaan tai mikään voi häntä auttaa. Sinä selvisit masennuksesta ruokavalion, kuntoilun ja meditaation avulla - loistavaa sinun kannaltasi, mutta ei toimi kaikilla. Lievään masennukseen nuo varmasti auttavat hyvin, mutta vakavasti masentuneet painivat ihan toisen mittakaavan ongelmien kanssa. Tarkoitukseni ei ole tällä vähätellä kenenkään sairautta tai selviytymiskeinoja, mutta miten voisi hyödyntää edellä mainitsemiasi keinoja, jos ei jaksa edes nousta sängystä ylös? Mitä jos ei jaksa edes peseytyä tai syödä, saati sitten lähteä ovesta ulos? Mitä jos itsemurha pyörii koko ajan mielessä? Mitä jos olo on niin ahdistunut, ettei voi keskittyä mihinkään, ei edes musiikinkuunteluun? Siinä vaiheessa tarvitaan järeämpiä keinoja kuin meditaatiomusiikki.
Homoilla ei seiso.
Kyyhkynen, mielestäni edellinen kirjoitus on kirjoittajan henkilökohtainen mielipide.Olisin toivonut kirjoittajalta harkintaa ennen kuin lisäsi tekstinsä juuri tähän ketjuun.
Sitä paitsi lääkkeitä on hyvin monenlaisia ja suurin osa käyttäjistä hyötyy niistä.Mainitsen esimerkkinä itseni.Ennen lääkityksen aloittamista olin aivan lopussa,itkin monta kertaa päivässä ja kaikki oli niin äärettömän vaikeaa ja ahdistavaa.Lääkkeeni(serotoniinin takaisinoton estävä) aivan selkeästi auttaa ja jaksan huomattavasti paremmin jatkaa elämääni eteenpäin.En itke päivittäin ja koe olevani enää niin toivoton.
Kaikkihan tietävät,että terveellisesti syömällä ja sopivasti liikkumalla auttaa itseään voimaan paremmin,mutta kun on sairastunut keski tai -vaikea-asteiseen masennukseen,niin kaikilla ei ole kertakaikkiaan voimia siihen.Senkin aika tulee varmasti kun olo kohenee.
Suosittelen edelleen,että haet ulkopuolista apua.Siitä hyötyy koko perhe ja nähtävästi kukaan muu ei sitä tajua hakea.Toimi itsesi ja perheesi parhaaksi !!!
Selvennettäköön vielä että kritisoin siis 19 3 :n kirjoitusta !!
Olen samoilla linjoilla Lasitytön kanssa.
Kaikki mahdollinen tuki ja apu nyt Kyyhkyselle !!!
19 3 kirjoitti aivan väärään paikkaan nuo mielipiteensä.Mikä on yhdelle ok ei välttämättä toimi toisella.
Kyyhkynen on nuori ja erittäin vaikeassa tilanteessa etsimässä oljenkortta noin kuvainnollisesti ja toivottavasti hakeutuu ammattiavun piiriin.Sitä minäkin suosittelen!
Mm. Lasityttö ja mamuli ovat kommentoineent asiallisesti ja niistä löytyy aivan varmasti Kyyhkysellekin jotain apua.
BMD on vain suuntaa-antava, mutta noilla tuloksilla (ja kuvailullasi) se viittaa selkeästi masennukseen, joka ei ole ihan lievää. Itselläni tuo testi ainakin heittää tuloksia alakanttiin, koska masennuksesta huolimatta minulla on todella hyvä itsetunto ja olen myös realistinen -tiedän, että asiat voisivat muuttua paremmiksi, en vain jaksa välittää siitä. Mutta sinun todellakin kannattaa hakea apua, aloita vaikkapa terveydenhoitajasta, jos et pysty luottamaan äitiisi. Epäluotettava aikuinen ei auta asiaa vaan voi vain pahentaa tilannetta.
Ja kuten pelkäsit, niin voi olla, että joudut kohtaamaan aluksi ammattitaidottomia ja typeriä hoitajia/lääkäreitä, mutta se on ainoa tapa päästä eteenpäin sellaisten ihmisten juttusille, jotka voivat todella auttaa. Olet niin nuori, että masennuksesi voi kehittyä muutamassa vuodessa todella pahaksi, jos sille ei tehdä mitään, mutta toisaalta hoidon ja ihan pienenkin elämänmuutoksen kanssa masennuksesi voi kadota kokonaan eikä muutu vuosikausia (jopa kymmeniä) kestäväksi olotilaksi.
Masennuslääkkeistä sanoisin, että niiden käyttö ei ole nyt suurin ongelmasi eivätkä ne ole niin kamalia, mitä yllä kuvataan. Sivuvaikutuksia on toki ja alkuun voikin joutua kokeilemaan monia eri lääkkeitä, eikä vaikutuskaan ole 100% varma, mutta ne voivat auttaa. Tosin luulen, että sinulla masennus johtuu hyvin pitkälle elämästäsi, joten lääkkeet olisivat vain parantumistasi tukemassa, eivät parantajia - siksi tarvitsetkin ammatti-ihmisen tueksesi.
Hei Kyyhkynen. Minulla ei ole lapsia,mutta yritän sinua jotenkin auttaa. Mene hyvä ystävä, jonkun asiantuntevan lääkärin juttusille. Ei varmaan vanhempasi halua,että sinulla on koko ajan paha olo. Ehkä he eivät usko,tai oikein ymmärrä, että noin nuorella voi olla masennusta. Mitä aiemmin saat apua,sitä parempi,ettei masennus pääse vielä pahemmaksi. Ja sinä et varmaan ole missään suhteessa huonompi,tai jotenkin erikoisempi,kun muut samanikäiset. Ei sairaudet katso, ikää eikä sitä keneen iskevät. Itselläni on ollut 3v lähtien neurologinen sairaus,ja masennus 20v. Mutta silti haluaisin sinulle ennemmin apua. Ettei nuori elämäsi menisi vika suuntaan, esim. päihteiden käyttöön. Yritä tässä muistaa,että huumeisiin ja lääkkeisiin voi jäädä koukkuun eka keralla. On omaa kokemusta riittävästi. Onhan sinulla varmaan joku sukulainen,joka lähtee kanssasi lääkärille. Toivon tosissani sinulle, että saat onnellisen elämän.
En päässyt nettiin pieneen hetkeen, joten kaikki kommentit ovat jääneet huomaamatta.
Eräs ystäväni kertoi soittaneensa Sihtiin (http://www.kuopio.fi/web/terveyspalvelut/mielenterveyspalvelut)
Hän käy psykiatrinsa luona, en tiedä kuinka usein.
Olo on kuin mikään ei olisi todellista, taidan olla unessa
No, moikka vain!
Kiva kuulla jälleen tai tavata näin. Ei ainakaan haittaa, jos vaikka soittelet Sihtiin. Siellä on ammattilaisia tukena. Pidä vain yllä kontakteja ystäviisi, kyllä aikuiset aina pärjäilevät. Me pidämme sinun puoltasi täällä.
En ole soittanut, en vain voi.
Ja anteeks Vape, sun ei olis saanu pitää tietää näin.
Taidan tästä mennä suunnittelemaan hautajaisiani.
No ei nyt sentään.
Lähelle.
Se ei mua haittaa rakas :)
Haittaa se
HEIJJEIJJEI KUKA LAITTO MIINUKSEN!?
Muuten ihmiset, hymyilen enemmän.
Huonompi juttu vaan, tuntuu kuin katsoisin elämääni kuin elokuvaa. Ei tunnu sille, että voisin hallita omia tekemisiäni, ne kuuluvat käsikirjoitukseen.
Mistä tämä johtuu?
Mua pelottaa että oonki mielisairas.
Enkä enää kykene itkemään vaikka itkettää.
Juttelemaan kouluterveydenhoitajalle ja sitten on vielä nuorten auttava puhelinneuvonta josta voi kysyä neuvoja.
Mulla on 7.lk terkkari nyt kesällä niin yritän (huom. yritän) saada apua.
Hetken aikaa luulin äitini jättävän viinan tältä kesältä, mutta sain pettyä karvaasti.
Mummini sanoi että äiti muistuttaa kovasti isäänsä, joka kuoli lopulta alkoholin takia.
http://liikaasanojaliikaa.blogspot.fi/
Hei nuoret. Olette alkoholistien lapsia. Niin minäkin, mutta aikuinen sellainen. Alkoholistin lapsi kärsii monista oireista, ja masennuksesta kärsiminen ei ole ihme. Ja missään nimessä kenenkään lapsen ei tulisi joutua huolehtimaan kännäävästä vanhemmasta. Siinä tilanteessa jo koko perheenne tarvitsee apua. Jos isä ja mummit eivät ymmärrä että te lapset kärsitte äidin juomisesta niin ottakaa yhteyttä muualle. Varmasti on nuorille/lapsille auttavia puhelimia jos terkkaritkaan eivät ymmärrä. Jos on syömishäiriötä/laihduttelua ja viiltelyä niin heti lääkärin puheille mars!!!
Ottakaa yhteyttä myös tällaiseen:
http://www.helppimesta.fi/Kolo/
Alkoholistin perheenjäsenet sairastuvat henkisesti myös, mistä seuraa monenlaisia ongelmia aikuisuuteen asti. Kannattaa siis hakea apua ja tukea! Alateen antaa henkistä tukea nuorille alkoholistien läheisille, aal alkoholistien aikuisille lapsille ja al-anon muille alkoholistien läheisille. Suosittelen tutustumaan!
Tuskin se alkoholisti on, äiti juo vaan kesällä (mökillä)
Kyllä mummi ymmärtää, mutta eihän se tiedä minun henkilöjohtaisista ongelmista (viiltelystä, itseinhosta, alakuloisuudesta ja ahdistuksesta). Isä sanoi juhannuksena 2008, että äidillä on ongelma. Niin se sanoi myös viime lauantaina. Me ollaan jumissa, ja isä puolustelee äitiä jostain kumman syystä..? Pikkuveli ei niinkään välitä äidin sekoilusta.
Tiedän, että isällä on rankkaa.
aloittaja on vain huomiota hakeva lapsi, joka luulee että masennus ja syömishäiriö on cool.
LOL mee leikkii barbeillas
Kyllä on sairasta. Aloittaja on pieni lapsi ja koittaa väkertämällä väkertää itselleen jotain diagnooseja. Tämä maailma menee kohta siihen, että 7vuotiaatkin syövät mielialalääkkeitä, kun eivät osaa pyyhkiä alapäätä ja tulee huono olo.
"Onko tuo Beckin masennustesti ollenkaan luotettava? Sain 44 pistettä enkä usko sen kertovan paljoakaan."
Se voi olla luotettava tai kaikkea muuta kuin luotettava.
"Olen 13-vuotias, viiltelen ja laihdutan välillä (ja onnistun)"
Olet pieni lapsi. Viiltelyllä haet huomiota, ja haet huomiota koska sinulla on huono olo. Onneksi olkoon laihdutuksesta, tosin se ei välttämättä ole suotavaa ikäisilläsi pienillä lapsilla.
"Kukkahattutädit voivat lähteä saman tien.
Vastasin kaikkiin kysymyksiin rehellisesti.
Jos joku haluaa kysyä jotain niin kysykööt, minä vastaan samalla nimimerkillä"
En ole kukkahattu enkä täti. Hyvä että vastasit kysymyksiin rehellisesti. Voi tosin olla, että keksit täysin rehelliset vastauksesi miellyttävämmän vastauksen tarkoituksena. Minä kysyn. Se testi ei kerro välttämättä mitään.
Käy siellä terapiassa.
No kiitos kiitos.
P.S. Tää on just tätä olet-vielä-lapsi-ja-minä-niin-aikuinen-juttua.
VITTU MÄ ELÄISIN NIIN MIELELLÄNI NORMAALISTI, paina se päähäsi ja poistu tästä keskustelusta.
Ja miksi haluaisin popsia turhaan lääkkeitä, joista saattaa olla ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä?
"P.S. Tää on just tätä olet-vielä-lapsi-ja-minä-niin-aikuinen-juttua."
No et kai sinä halua vastausta, mitä sinä et toivo kuulevasi. Sinä et halua kuulla asian laitaa noin, niinkuin se on. Siis tarkoittaen, että sinä olet vielä lapsi, ja niin sinä oletkin. Se voi olla ärsyttävän kuulloista, mutta niin se vaan on. Älä siitä närkästy. Koitan auttaa.
"MÄ ELÄISIN NIIN MIELELLÄNI NORMAALISTI, paina se päähäsi ja poistu tästä keskustelusta. "
Olenko minä muuta väittänytkään? En ole, joten rauhoitu, koitan vain auttaa. Käyt sitä terapiaa. Varsinkin jos aloitat noin nuorena lääkkeet, sinun kehityksesi vääristyy, ja käytännössä jopa pysähtyy.
"Ja miksi haluaisin popsia turhaan lääkkeitä, joista saattaa olla ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä? "
Tietenkin sinä luulet, että lääkkeistä on hyötyä. Mutta varsinkin sinun tapauksessa, lääkkeet vain pahentavat asioitasi. Sinä olet niin nuori muutenkin, että nämä lääkkeet vääristävä kehitystäsi ja haittaavat kehitystäsi. Sinä kehityt vielä monta monta vuotta.
Terapia on se lääke, jota sinä tarvitset. Ihan oikeasti.
En käy terapiassa, istun illat kotona ja kuuntelen kun äiti huutaa oven takana siitä, miten surkea olen.
käkipää.
"Aloittaja on pieni lapsi ja koittaa väkertämällä väkertää itselleen jotain diagnooseja. Tämä maailma menee kohta siihen, että 7vuotiaatkin syövät mielialalääkkeitä, kun eivät osaa pyyhkiä alapäätä ja tulee huono olo."
Aloittaja on lapsi, mutta siinä hankalimmassa vaiheessa hänen elämäänsä. Murrosiässä. En usko että itse mitään diagnooseja haluaa vängertää, mutta ymmärrän jos hän haluaa tietää mikä hänellä on, jos on. On inhottavaa kun ei tiedä missä itse menee ja on sekasin koko ajan että onko vakavampaa kuin murrisoiän iskuja. Ja jos tietää, siihen ei saa apua juuri siksi että "murrosikä sitä ja murrosikä tätä".
Tämä maailma menee kohta tuohon 7 vuotiaiden lääkkeiden syömiseksi siinä vaiheessa kun sinunlaisesi ihmiset eivät jaksa enää yrittää ymmärtää nuoria.
Itse olen 15 vuotias, todennäköistä masennusta (psykologi ja lääkäri antoivat mielipiteensä, lopullinen diagnoosi tulee kun saan sen kutsun) takana jo 3-4 vuotta.
Itsekin olen viillellyt, ja voin kertoa ettei se mitään huomionhakua ollut, eikä kukaan siitä edes tiedä. Älä oleta asioita noin vain, ihmiset ovat erilaisia.
Kyhkynen13:lle/ Aloittajalle haluan sanoa että ymmärrän.
Vaikken paljoakaan tiedä tilanteestasi, mutta ymmärrän. Minun sukulaisillani jos jonkinmoista sairautta, itsemurhayritystä riippuvuutta jne. Vanhemmat eivät ymmärrä eivätkä ota tosissaan. En myöskään tykkää heille tästä puhua. Yritän jatkuvasti laihduttaa, epäonnistuen.
Kesti tajuttoman kauan että sain järkättyä itseni hoitoon, se tapahtui vähän aikaa sitten terveydenhoitajalla joka suositteli käyntiä psykologille. Kannattaisi sinunkin, lopeta jos ei onnistu. Sieltä voit saada lähetteen eteenpäin, ja jos et sellaista tarvitse, voit jutella silti tälle psykologille. Se voi auttaa. Hänelle kannattaa kertoa jos uskot että ihmiset vähättelevät, ja sinun on vaikea puhua asioista (jos näin on, minun tapauksessani on.) kerro rehellisesti vain.
Itse saan tietää miten minua aletaan nyt hoitaa (jos aletaan) vasta jonkin ajan päästä. Se tuntuu pelottavalta mutta samaan aikaan helpottavalta. Tämä tunne on niin syövyttävä ja se painaa aina mukana.
Itse toivon että saan lääkityksen tuekseni, vaikka sitten muut miettisivätkin että kynteni katkesi ja masennuin. Ei ole minun ongelmani. Sen olen tästä sairaudesta oppinut että kun se sinulla murrosiässä on, se on ihan perseestä. Kukaan ei ota kunnolla tosissaan. Jos nyt onnistaisi..
Niimpä, avauduin yhdelle tutulle ikäiselleni pojalle ja hän vain sanoi että se kuuluu murrosikään.
Se terkkarihan saattaa olla juuri tuollainen kuin "käkipää"-nimimerkkinen kommentoija.
"Aloittaja on lapsi, mutta siinä hankalimmassa vaiheessa hänen elämäänsä. Murrosiässä. En usko että itse mitään diagnooseja haluaa vängertää, mutta ymmärrän jos hän haluaa tietää mikä hänellä on, jos on. On inhottavaa kun ei tiedä missä itse menee ja on sekasin koko ajan että onko vakavampaa kuin murrisoiän iskuja. Ja jos tietää, siihen ei saa apua juuri siksi että "murrosikä sitä ja murrosikä tätä"."
Olenko väittänyt muuta? Olenko väittänyt muuta? Olenko väittänyt muuta? En ole, lue tarkemmin. Toki sanoin tietyt kommentit vähän tylysti, mutta sanoin asiat niinkuin ne on!
"Tämä maailma menee kohta tuohon 7 vuotiaiden lääkkeiden syömiseksi siinä vaiheessa kun sinunlaisesi ihmiset eivät jaksa enää yrittää ymmärtää nuoria."
Hei, älä tule sanomaan minulle että minä en jaksa yrittää ymmärtää. Kun minä ymmärrän itse varsin hyvin, omilla kokemuksilla puhuen. Tämä maailma menee nimenomaan ihmisten jotka luulevat, että lääkkeet ovat ratkaisu kaikkeen, vuoksi tuohon skenarioon. Minä koitin vain auttaa omilla kokemuksilla puhuen, minä todellakin ymmärrän nuoria, kun sellainen itse vielä olen. Joten mieti tarkkaan mitä perättömiä kommentteja päästät suustasi. Ole hyvä ja mene ja puhu pää pimeänä lääkkeiden puolesta ja tuputa niitä joka vaivaan. Mutta tee sitä vain omille perheenjäsenillesi, ja pidä se vääristynyt sairaanloinen ajatus siellä sisällä. Tai siis tarkoitin että puhu niistä vain itsellesi, älä pilaa muiden elämää. Ja nyt vasta luin että olet 15vuotias lapsi. Nyt sanon sen ainakin, älä todellakaan tule minulle neuvomaan mistään asiasta mistä sinulla ei ole kattavempaa kokemusta kuin minulla on. Jos sinulla on huono olo, niin älä sitä muihin pura, varsinkaan niihin jotka koittaa vain auttaa omilla kokemuksilla puhuen.
"Itse olen 15 vuotias, todennäköistä masennusta (psykologi ja lääkäri antoivat mielipiteensä, lopullinen diagnoosi tulee kun saan sen kutsun) takana jo 3-4 vuotta. "
Onneksi olkoon?
"Itsekin olen viillellyt, ja voin kertoa ettei se mitään huomionhakua ollut, eikä kukaan siitä edes tiedä. Älä oleta asioita noin vain, ihmiset ovat erilaisia."
Mistäs päätellen minä en ole viillellyt ja satuttanut itseäni? Viiltely on nimenomaan huomionhakua, ja itsensä satuttamista koska kokee joutuvansa satuttamaan itseään eri syistä. Minä en oleta asioita noin vain, tietyissä asioissa on suurimmalla osalla tietyt kaavat.
En jaksa takertua noihin muihin kommenteihisi, mutta sen verran sanon, että mieti todellakin tarkkaan kommenttejasi, ennekuin niitä suusta ulos päästät.
Ja jos menet niitä lääkkeitäsi syömään sinisilmäisesti ja läträät ja vouhotat niiden kanssa, niin ole hyvä, tee elämästäsi vielä todella vaikeaa, siis oikeasti vaikeaa, ja hyvällä tuurilla pilaa elämäsi. Tulet sen kyllä sitten kantapään kautta oppimaan, ja muistat kyllä tämän henkilön joka kommentoi ärsyttävän kuulloisia kommentteja täällä Suomi24 sivuilla.
Puhun kaikista asioista omalla vuosien kokemuksilla.
"Niimpä, avauduin yhdelle tutulle ikäiselleni pojalle ja hän vain sanoi että se kuuluu murrosikään."
Niin, ja taas vastaus mitä sinä et halua kuulla? Nuo asiat todellakin kuuluvat murrosikään, mutta siihen voi liittyä muutakin.
"Se terkkarihan saattaa olla juuri tuollainen kuin "käkipää"-nimimerkkinen kommentoija. "
Aivan. Näin juuri.
En sitten auta teitä enää? Mene sitten lääkärille, pyydä häntä määräämään sinulle lääkkeitä. Mielialalääkkeitä ja bentsoja sitten rupeat syömään, ja kaikki paranee.
Jos menet sille polulle sinisilmäisesti, voin luvata, että muistat nämä kommentit mitä sinä et vain halunnut kuunnella, ja toivot että olisit kuunnellut. Mutta koska sinä haluat vain tietynlaisia vastauksia, sinä et kuuntele.
Ole hyvä ja mene ja tee asioistasi oikeasti vaikeata. Mutta senkin voin jo sanoa valmiiksi, että se sinun viiltelysi kädestä ja jalasta nousee tietyssä pisteessä sinun kurkullesi.
Tämä on sinun mielipiteesi, minä kyllä hyväksyn sen. Mutta edelleenkin, minun tekisi mieli huutaa sinulle että tajuaisit; en halua lääkitystä, en halua mitään muuta kuin normaalin elämän. Mitä helvettiä minä sille voin, että äitini päästelee kännissä ilmoille asioita, jotka satuttavat todella? Mitä minä muka sille voin, että kotini on tällainen vieras paikka? Mitä minä sille voin että kukaan muu ei puhu äidilleni juomisen lopettamisesta kuin minä? Helvettiin koko murrosikä, saan sanoa äidilleni mitä tahansa tämän juopottelusta niin kaikki pistetään murrosiän piikkiin. Mitään ei oteta todesta koska nyt on se kirottu murrosikä.
Enkä ole väittänyt että sairastaisin masennusta. Aloitin keskustelun siinä toivossa että joku minua viisaampi voisi sanoa kyllä tai ei. Ja en myöskään haluaisi mainostaa, mutta jos haluat todella tietää miksi viiltelen, kurkkaa blogiini. En minä ihan huviksenikaan pilaa vartaloani.
Nyt toivoisin että ymmärrät; en pidä mielenterveysongelmia "hienoina". Kyllä, pidin lääkkeiden syömistä hienona joskus ESKAIKÄISENÄ, koska aikuiset syövät lääkkeitä.
"Tämä on sinun mielipiteesi, minä kyllä hyväksyn sen."
Ja nuo tiety asiat eivät olleet vain minun mielipiteitäni, vain faktoja.
"Mutta edelleenkin, minun tekisi mieli huutaa sinulle että tajuaisit; en halua lääkitystä, en halua mitään muuta kuin normaalin elämän."
Voit huutaa minulle.
Saat normaalin elämän terapian ja psyykisen työn avulla. Edessäsi on kova työ, mutta saat asiat järjestykseen kunhan jaksat yrittää.
"Mitä helvettiä minä sille voin, että äitini päästelee kännissä ilmoille asioita, jotka satuttavat todella? Mitä minä muka sille voin, että kotini on tällainen vieras paikka? Mitä minä sille voin että kukaan muu ei puhu äidilleni juomisen lopettamisesta kuin minä? Helvettiin koko murrosikä, saan sanoa äidilleni mitä tahansa tämän juopottelusta niin kaikki pistetään murrosiän piikkiin."
Voit poistua paikalta. Voit mennä muualle asumaan. Voit soittaa sosiaaliviranomaisille. Mutta näitä et varmaan halua tehdä. Sinä et voi valitettavasti muuttaa äitiäsi, mutta voit muuttaa itseäsi. Muita ihmisiä ei voi muuttaa.
" Mitään ei oteta todesta koska nyt on se kirottu murrosikä."
Minä ainakin otan. Mutta tiettyjä asioita otetaan lääketieteellisestä näkökulmasta liian todesta, pelkkää lääkekasaa tuijottaen.
"Enkä ole väittänyt että sairastaisin masennusta. Aloitin keskustelun siinä toivossa että joku minua viisaampi voisi sanoa kyllä tai ei. Ja en myöskään haluaisi mainostaa, mutta jos haluat todella tietää miksi viiltelen, kurkkaa blogiini. En minä ihan huviksenikaan pilaa vartaloani."
No joku asia meni ristiin rastiin. Joku voisi sanoa kyllä tai ei mihin? Mihin sinun blogeisi minä kurkin ja missä?
Sinä todella viiltelet itseäsi koska sinulla on huono olo, haluat satuttaa ja "rankaista" itseäsi, ja täten haet huomiota. Et tietenkään sitä huviksesi tee, en sitä ole väittänytkään.
"Nyt toivoisin että ymmärrät; en pidä mielenterveysongelmia "hienoina"."
Olen kokoajan ymmärtänyt teitä.
" Kyllä, pidin lääkkeiden syömistä hienona joskus ESKAIKÄISENÄ, koska aikuiset syövät lääkkeitä. ""
Hyvä että olet tullut viisaammaksi ja tiedät että niihin ei ole kuin kepillä koskemista aivan viimeisenä kaikkien muiden mahdollisten hoitojen kokeilujen jälkeen.
oletko sattumoisin "Birgittabirrebibsu" keskustelussa ---> http://keskustelu.suomi24.fi/node/10645707 ?
silmiinpistävän rasittava sarkastinen tyyppi
"oletko sattumoisin "Birgittabirrebibsu" keskustelussa --->
silmiinpistävän rasittava sarkastinen tyyppi "
Me emme ole valitettavasti "Birgittabirrebisu" keskustelussa ---> http://keskustelu.suomi24.fi/node/1064570?
Oletteko te?
"silmiinpistävän rasittava sarkastinen tyyppi "
Siltä vaikuttaa. Oletteko te hän?
sen blogin osote on tässä keskustelussa liikaasanojaliikaa.blogspot.com
Jos 13-v. tarvii tehdä masennustestiä, viillellä ja laihduttaa, niin mua ei naurata - vaan itkettää. Mikään em. ei ole lapsen eikä edes varhaispuberteetti-ikäisen juttu. Mitä sun vanhemmat tekee? Missä ne on?
Viitsisitkö linkittää tuon Beckin masennustestin?
Jos tämä sua lohduttaa niin jos joutuisi asumaan arabimaassa, niin voisi joutua vainotuksi ja pelkäämään henkensä edestä.
Kaikki on suhteellista, Kyyhkynen13, muista tämä ja yritä opetella rakastamaan elämää.
http://xestia.net/testit/bdi.php
Minusta noi testikysymykset eivät oikein natsaa, asiat on toisaalta näin ja silti toisaalta näin, itsekin toisaalta haluan päästä pois täältä paskasta paikasta ja nopeasti, mutta toisaalta silti rakastan elämää, ei asiat ole noin yksioikoisia kuin nuo testikysymykset alleviivaavat.
Jonain päivänä luulen et voin saada täydet pisteet testistä, ja taas toisena alle 15 pointsia, ehotankin sulle kyyhkynen et kokeile uudestaan jonain valoisampana päivänä, ja mieti että onko asia toisaalta, kuitenkin tosi hyvin sulla.
Kaikki on suhteellista. Jos joutuisimme asumaan Auswitschissä ja sieltä vapautumisen jälkeen tekisimme Beckin testin, niin tulisiko edes kymmentä pistettä täyteen?
Juuri niin, testit ovat testejä eivätkä välttämättä kerro monimutkallisesta todellisuudesta juurikaan mitään, ja tämä koskee kaikenlaisia testejä.
Millaiset pisteet keräisi hän, joka joutuu näkemään nälkää kehitysmaassa tai sota- tm. pakolaisena telttahökkelikylässä vailla mitään mukavuuksia eikä tietoakaan huomisesta. Tosin 13-v:aan voi olla vielä vaikeaa asettaa vastakkain arvioitavaksi maailman kaikkia pahoja ja epäoikeudenmukaisuuksia kun esimerkkejä ei ole riittävästi, ei hyvästä eikä pahasta.
Nyt 13-v:aan pitäisi keskittyä siihen, mikä on hyvää ja koettaa pärjätä sillä niin kauan, että pääsee omilleen, jos kotiolot eivät ole tyydyttävät. 13-v:lle on tärkeintä käydä koulunsa hyvin loppuun ja kerätä tietoa, taitoa ja käsitystä tulevaisuutta varten, jotta se olisi hyvä. Ehkä tätä päivää helpottaisi myös joku sellainen harrastus, mieleinen puuha, johon voisi säännöllisin väliajoin hukuttaa itsensä ja murheensa, unohtaa edes hetkittäin huoliensa ympärillä pyöriminen ja keskittyä siihen mukavaan ja mieluisaan tekemiseen. Se on myös hyödyksi tulevaisuutta ja omaa kasvamista ajatellen.
Pidättekö te minua aivan tomppelina? Vaikka olenkin niin nuori, se ei tarkoita, että olisin täysin aivoton. Totta kai olen tehnyt tuon testin parempinakin päivinä, mutta pohjimmiltani olen aina samaa mieltä.
Ja kyllä, niin monella ihmisellä on asiat huonommin, mutta se ei poista omia ongelmia. Ja kyllä, tuo testi ei ole aina luotettava. JA KYLLÄ olen niin kyllästynyt, että kaikki (täällä ruudun toisella puolen) unohtavat, että 13-kesäiset tietävät niin helkkarin paljon enemmän, kuin antavat ymmärtää. Nyt eletään 2000-lukua.
Ja tottakai joku tulee valittamaan tästä purkauksestani. "Kyllä minä ymmärrän, mutta sinä olet lapsi ja sinähän leikit barbeilla" Ei.
Anteeksi jos suututin esim käkipäätä, mutta asia on vain niin. Sovitaan sitten, että olen aivan normaali ja koitan selvitä 18-vuotiaaksi.
Enkä tällä^^ tarkoittanut kaikkia teitä. Tehän olette aikuisia ettekä enää lapsia. Te ette enää pyöri nuorten piireissä ja te ette kuule mitä he puhuvat.
Tulen katumaan tätä viestiä, mutta katsotaan nyt miten paljon vihaa tämä lietsoo joissakin. Ehkä leimaan itseni tällä totaalisen tyhmäksi, mutta ei sille voi mitään. Jokainen tavallaan.
Jos on - tai luulee olevansa - viisas, fiksu, tietävä, taitava, aikava ... niin sitten pitää tietää myös, mitkä ovat keinot, joilla elämä kulkee eteen päin ja tulee hyväksi. Ja mitkä taasen ovat niitä asioita, jotka vievät ojasta allikkoon ja perikatoon.
Vain "tomppelit" masentuvat - ja kuuntelevat kavereitten puheita. Ja jos kaveri hyppää jyrkänteen reunalta alas, hyppäätkö sinä perässä?
En ole väittänyt olevani fiksu, viisas, tietävä, taitava jne.
Kyllä, hyppäisin jyrkänteeltä alas. Ja ihan vain siksi, että kynteni katkesi.
Blogisi ei ole luettavissa, aijotko laittaa sen kaikille näkyväksi vai oletko poistanut sen kokonaan?