Pakollisista Yo-aineista hesarissa 12.3

Suomen rehtoreitten puheenjohtaja Ari Pokka:
"Pokkakin olisi valmis lisäämään yo-tutkinnon pakollisuutta palauttamalla pakolliseksi esimerkiksi englannin"

Yliopistotutkintolautakunnan puheenjohtaja Juhani Lokki:
"Lokki heittäisi pakollisten joukkoon matematiikan"


Että eipä ole ruotsi tekemässä paluuta pakollisiin aineisiin vaikka Ruotsalainen puolue niin toivoo.
8124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jo silloin kun tätä susimallia värkättiin, niin päätettiin että jos toisen kotimaisen kirjoittaneiden määrä tippuu likkaa niin se palautetaan pakolliseksi. Siitä on siis jo päätös. Mutta oletettavasti se ei ole vielä tippunut dramaattisesti.

Nämä puheet kuitenkin osoittavat todeksi sen mitä jokainen täyspäinen ymmärtää. Alaikäisille pakko on paras motivaattori ja ohjaaja. Siihen maamme kuolutusjärjestelmä on aina nojannut, ja siihen suuntaan mennään taas sekä peruskoulussa että luiossa. Hyvä niin (ihan riippumatta toisen kotimaisen statuksesta).

Äänestä
  • Kun teetetään pakolla turhaa työtä, nuorilta menee usko koko yhteiskuntaan ja myös työh tekemisen moraali.

    Äänestä

  • Turha puhua susimallista. Tavoitteena oli vahvistaa matemaattisten aineiden opiskelua liian kielipainotteisen yo-kokeen sijaan ja myös mahdollistaa ammattikoulun kautta kaksoistutkintojen suorittaminen.

    Ei edelleenkään ole perusteltua vaatia kaikilta kirjoittajilta ylioppilaskirjoituksissa kolmea kielikoetta (äidinkieli, pitkä kieli ja kolmas kieli, joka useimmilla olisi ruotsi) eli käytännössä viiden aineen kirjoittamista.

    Jo aiemmin – vuonna 2004 – RKP esitti samanlaista kolmen kielikokeen mallia, mutta se torjuttiin eduskunnassa, tässä perusteita:

    - Jos nykylukioon tuodaan viiden pakollisen aineen malli, reputtaneiden määrä kasvaisi huimasti.

    - Viiden pakollisen aineen järjestelmä vahvistaisi entisestään tutkinnon kielipainotteisuutta, joten yo-tutkinnon uusimiseen liittynyt tavoite lisätä matemaattisten aineiden lukijoita ja kirjoittajia ei onnistuisi.

    - On ollut tavoitteena lisätä ammatillista väylää tulevien lukion suorittamista. Tällä hetkellä 80 prosenttia ammatillisen tutkinnon kautta tulleista kirjoittaa ylioppilaskokeessa neljä pakollista ainetta, viides pakollinen tekisi kaksoistutkinnosta entistä rankemman ja laskisi kaksoistutkinnon suorittajien määrää.

    - Lukio-opiskeluaika on jo nyt venynyt. Viiden aineen malli ei auttaisi lyhentämään lukion suoritusaikoja vaan pidentäisi niitä entisestään.

    - Asiantuntijatahot hyvin laajasti vastustivat viiden aineen mallia, muun muassa lukioiden rehtorit olivat hyvin laajalti sitä vastaan.

    Äänestä

  • Nykyisellään tosiaan lukiosta voi selvitä helpoimmin jättämällä matikat ja fysiikat minimiin. Sen sijaan kaikkien on pakko opiskella psykologiaa, filosofiaa, terveystietoa, uskontoa/elämänkatsomustietoa.

    Pitäisi tehdä mahdolliseksi valita aidosti vaativia kursseja (pitkä matematiikka. laaja fysiikka ja kemia) ja korvata niillä tätä humanistista sillisalaattia.

    Äänestä

@Reuters http://ra.fi/MfWY Please hlp us to abandon mandatory swedish in Finland. its based on corruption PLZ RTW

Äänestä

Eikö englanti sitten jo ole pakollinen? Tuohan oli yllätys.

Siis aiemmin VAIN ruotsi oli pakollinen!! No se ei valitettavasti ole yllätys...

Äänestä

Lukion uudistamisen esteenä on niin ikään pakkoruotsi.

Nyt on tulossa suuri lukiouudistus heti peruskoulujen tuntijaon perään. Molemmissa ruotsinkieliset yrittävät säilyttää pakkoruotsin, jopa lisätä sitä. Peruskoulussa varhentaa ja lisätä tunteja, lukiossa palauttaa pakolliseksi kolmas kielikoe, jolloin useimmat kirjoittaisivat ruotsin.

Tähän pitäisi päästä puuttumaan. Jokaisessa puolueessa tulisi olla järkilinja, joka haluaa nuorten ja Suomen parasta ja irrottaa meidät pakkoruotsista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


26 kirjoitti:

Suomen rehtoreitten puheenjohtaja Ari Pokka:
"Pokkakin olisi valmis lisäämään yo-tutkinnon pakollisuutta palauttamalla pakolliseksi esimerkiksi englannin"

Yliopistotutkintolautakunnan puheenjohtaja Juhani Lokki:
"Lokki heittäisi pakollisten joukkoon matematiikan"


Että eipä ole ruotsi tekemässä paluuta pakollisiin aineisiin vaikka Ruotsalainen puolue niin toivoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu