Kreikka voi selvitä jos elää niukasti

vuoteen 2030.

Jokainen vähänkin realismia omaava henkiö tietää, että tämä on kestämätön yhtälö. Nuoret jättävät tämän EU:n tuhoon vieneen maan. Nuoret hakeutuvat ulkomaille töihin jaKreikan tilanne pahenee entisestään.

Miksi ei voida myöntää, että EU ei toimi eikä tule koskaan toimimaan tälä maiden kokoonpanolla mikä nyt on vallalla.

Kreikka oisi pitänyt heti alkuunsa laittaa hallittuun velkasaneeraukseen ja mitä pidemmälle mennään, sitä syvempään velkaloukkuun muut asiansa hoitaneet maat joutuvat. Nyt ollaan tuhon tiellä!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Espanja tippumassa samaan ja Suomen luottoluokitus!

Äänestä

Eikö me mitään voi tehdä, kuinka on mahdollista että vain muutama puupää voi
tuhota koko maan?

Äänestä

Kriisimaiden auttamiseksi ottamamme velka tuhoaa jo näillä määrillä maamme talouden nopeammin kuin mikään EU ikinä osaisi. Ajatelkaa kuinka kauan eläkeläisiltä menee sadankin miljardin maksaminen korkoineen takaisin! Ei ihme. että luokitus laskee kuin lehmän häntä. Ja Reeni haluaa kaikenmaailman mongooliat mukaan EU:hun

Kuunnelkaa sukulaisiamme udmurtialaisia eukkoja Venäjän EU viisuissa! Se kuvastaa koko totuuden maastamme ja varsinkin sen hallitsijoista.

Äänestä

VAADITAAN SUOMEEN KANSAN ÄÄNESTYSTÄ EU/EURO niin nähdään kumpi puoli voittaa..
kun ei ole KANSALTA KYSYT NIIN OLEMME TÄSSÄ TILANTEESSA NYT..

Äänestä

Tarkoitit siis, että jos Suomi elää tarpeeksi kivuliaasti ja antaa tarpeeksi rahaa kreikkalaisille he voivat törsäillä entisen malliin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennustus! kirjoitti:

vuoteen 2030.

Jokainen vähänkin realismia omaava henkiö tietää, että tämä on kestämätön yhtälö. Nuoret jättävät tämän EU:n tuhoon vieneen maan. Nuoret hakeutuvat ulkomaille töihin jaKreikan tilanne pahenee entisestään.

Miksi ei voida myöntää, että EU ei toimi eikä tule koskaan toimimaan tälä maiden kokoonpanolla mikä nyt on vallalla.

Kreikka oisi pitänyt heti alkuunsa laittaa hallittuun velkasaneeraukseen ja mitä pidemmälle mennään, sitä syvempään velkaloukkuun muut asiansa hoitaneet maat joutuvat. Nyt ollaan tuhon tiellä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu