Ovatko sekarotuiset koirat sairaita?!

Hei!

Olen 19-vuotias ja muutin puoli vuotta sitten omilleni pois vanhempieni luota. Asun nyt siis 58 neliön luhtitalokaksiossa. Asun kihlattuni kanssa. Vanhemmillani on aina ollut koiria (beagleja) niin kauan kuin muistan. Nyt asun kuitenkin siis omillani ja tuntuu niin tyhjältä ja "yksinäiseltä" ilman koiraa. Haluaisin meille jonkin pienen koiran, joka sopeutuisi meidän pieneen asuntoomme (:

Olen siis nyt koko aamun katsonut näitä pieniä koirarotuja (esim. kääpiösnautseri, cairnterrieri, mopsi, cavalier) ja huomasin, että pennut ovat todella kalliita. Ajattelin, että koira saisi maksaa korkeintaan 200e, koska olen kuitenkin opiskelija eikä rahaa ole ylenpalttisesti. Yritin myös etsiä tietoa roduille ominaisista sairauksista, koska eläinlääkärikulutkin ovat todella kalliit, joten koiran tulisi olla perusterve ilman pitkää listaa perinnöllisistä sairauksista.

Kääpiösnautseri olisi paras vaihtoehto, koska sillä ei ollut pitkää listaa perinnöllisistä sairauksista, kuten muilla roduilla oli. Haaveeni kaatuu kuitenkin tuohon hintaan, koska käppänöistä pyydettiin yli 1000 euroa eikä minulla ole varaa laittaa tämmöistä summaa koiraan tällä hetkellä.

Kysynkin siis sekarotuisten koirien omistajilta, että ovatko sekarotuiset koirat sairaampia, kuin puhdasrotuiset? Miksi puhdasrotuisista pyydetään 600-2000 euroa, mutta sekarotuisista alle 100 euroa? Todella epäilyttävää...
37295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ei ole.

Äänestä

Yleisesti ottaen sekarotuiset ovat juuri näitä terveimpiä koiria. Alhaisilla hinnoilla ei ole mitään tekemistä "sairauden" kanssa, vaan seropit ovat halvempia koska monirotuisuutensa vuoksi niitä ei voi rekisteröidä kennelliittoon, eikä niitä voi käyttää virallisissa näyttelyissä.
Tosin terveydestä ei voi mennä takuuseen sillä seropeille tehdään paljon vähemmän terveystutkimuksia kuin puhdasrotuisille.

Äänestä
  • Korjaan: Sekarotuiset voidaan rekisteröidä kennelliittoon ja se on suositeltavaakin. FIN-rekisterin sijaan sekarotuinen rekisteröidään FIX-rekisteriin. FIX-rekisterin nimi tulee FI -eli suomalainen- ja X -eli X-rotuinen- .

    X-rotuisen rekisteröinti edellyttää tunnistusmerkitää, eli sirutusta tai tatuointia. Sekarotuisen kanssa ei voi kilpailla pk-lajeissa, mutta muut lajit onnistuvat, mikäli sekarotuinen on rekisteröity Kennelliittoon. Rekisteröimättömällä koiralla ei voi osalistua kilpailuihin, kilpailukirjaan nimittäin vaaditaan rekisterinro ja tunnistemerkintä, jotta koira voidaan todentaa kyseiseksi koiraksi.

    Ja yleisesti ottaen on väärin kuvitella sekarotuisen olevan yhtään sen terveempi, kuin rotukoirakaan. Sekarotuinen kuitenkin kantaa ihan rotukoirien perimää ja vieläpä vähintään kahdesta eri rodusta. Esim saku-belgi -yhdistelmässä koira kantaa perimässään sekä sakemannin että belgianpaimenkoiran perinnöllisiä vikoja (lonkat, kyynärät, korvatulehdukset, gluteeniton ruokavalio sakulta ja belgiltä mm. kaihi, syöpä, epilepsia.. jne.)

    Tämä "sekarotuinen on terveempi" -harhaluulo johtuu siitä, että sekarotuisia ei vain tutkita niin paljon kuin rotukoiria.

    Äänestä

  • UPDATE_9923391 kirjoitti:

    Korjaan: Sekarotuiset voidaan rekisteröidä kennelliittoon ja se on suositeltavaakin. FIN-rekisterin sijaan sekarotuinen rekisteröidään FIX-rekisteriin. FIX-rekisterin nimi tulee FI -eli suomalainen- ja X -eli X-rotuinen- .

    X-rotuisen rekisteröinti edellyttää tunnistusmerkitää, eli sirutusta tai tatuointia. Sekarotuisen kanssa ei voi kilpailla pk-lajeissa, mutta muut lajit onnistuvat, mikäli sekarotuinen on rekisteröity Kennelliittoon. Rekisteröimättömällä koiralla ei voi osalistua kilpailuihin, kilpailukirjaan nimittäin vaaditaan rekisterinro ja tunnistemerkintä, jotta koira voidaan todentaa kyseiseksi koiraksi.

    Ja yleisesti ottaen on väärin kuvitella sekarotuisen olevan yhtään sen terveempi, kuin rotukoirakaan. Sekarotuinen kuitenkin kantaa ihan rotukoirien perimää ja vieläpä vähintään kahdesta eri rodusta. Esim saku-belgi -yhdistelmässä koira kantaa perimässään sekä sakemannin että belgianpaimenkoiran perinnöllisiä vikoja (lonkat, kyynärät, korvatulehdukset, gluteeniton ruokavalio sakulta ja belgiltä mm. kaihi, syöpä, epilepsia.. jne.)

    Tämä "sekarotuinen on terveempi" -harhaluulo johtuu siitä, että sekarotuisia ei vain tutkita niin paljon kuin rotukoiria.

    Tuossa vielä linkki sekarotuisen rekisteröintiin. Kopioitu suoraan Kennelliiton sivuilta.

    http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/5BA2BA38-512A-4EA4-9159-2971A1C145D3/0/FIXomistTodHakemus_2012.pdf

    Äänestä

  • UPDATE_9923391 kirjoitti:

    Korjaan: Sekarotuiset voidaan rekisteröidä kennelliittoon ja se on suositeltavaakin. FIN-rekisterin sijaan sekarotuinen rekisteröidään FIX-rekisteriin. FIX-rekisterin nimi tulee FI -eli suomalainen- ja X -eli X-rotuinen- .

    X-rotuisen rekisteröinti edellyttää tunnistusmerkitää, eli sirutusta tai tatuointia. Sekarotuisen kanssa ei voi kilpailla pk-lajeissa, mutta muut lajit onnistuvat, mikäli sekarotuinen on rekisteröity Kennelliittoon. Rekisteröimättömällä koiralla ei voi osalistua kilpailuihin, kilpailukirjaan nimittäin vaaditaan rekisterinro ja tunnistemerkintä, jotta koira voidaan todentaa kyseiseksi koiraksi.

    Ja yleisesti ottaen on väärin kuvitella sekarotuisen olevan yhtään sen terveempi, kuin rotukoirakaan. Sekarotuinen kuitenkin kantaa ihan rotukoirien perimää ja vieläpä vähintään kahdesta eri rodusta. Esim saku-belgi -yhdistelmässä koira kantaa perimässään sekä sakemannin että belgianpaimenkoiran perinnöllisiä vikoja (lonkat, kyynärät, korvatulehdukset, gluteeniton ruokavalio sakulta ja belgiltä mm. kaihi, syöpä, epilepsia.. jne.)

    Tämä "sekarotuinen on terveempi" -harhaluulo johtuu siitä, että sekarotuisia ei vain tutkita niin paljon kuin rotukoiria.

    Tuo hokema ""sekarotuinen on terveempi" -harhaluulo johtuu siitä, että sekarotuisia ei vain tutkita niin paljon kuin rotukoiria." taas ei perustu yhtään mihinkään.

    Ei kyseessä ole harhaluulo vaan tutkimusten osoittama fakta. Jo perusbiologiakin kertoo heteroosin eduista. sekarotuiset ovat keskimäärin katsottuna rotukoiria terveempiä.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Tuo hokema ""sekarotuinen on terveempi" -harhaluulo johtuu siitä, että sekarotuisia ei vain tutkita niin paljon kuin rotukoiria." taas ei perustu yhtään mihinkään.

    Ei kyseessä ole harhaluulo vaan tutkimusten osoittama fakta. Jo perusbiologiakin kertoo heteroosin eduista. sekarotuiset ovat keskimäärin katsottuna rotukoiria terveempiä.

    Sekarotuisella ja sekarotuisellakin on eroja. Rotukoiria terveempiä ovat nämä ns. monenpolven sekarotuiset (joita usein maalla tapaa), joiden molemmat (tai ainakin toinen) vanhemmat ovat sekarotuisia, vieläpä monessa polvessa. Näin ollen niillä on laajempi geeniperimä, mikä taas tekee koirasta terveemmän. Nykyään muotia olevat kahden rodun mixit taas tuskin ovat sen terveempiä, kuin rodut joista ne on jalostettu. Yhden polven sekarotuisella kun geeniperimä ei ole vielä merkittävästi laajempi kuin rotukoirallakaan. Pahimmassa tapauksessa voi käydä jopa niin, että mix perii kummankin rodun sairauksia. Rotukoirien terveysongelmia aiheuttaa nimenomaan (ulkomuodon ylikorostuksen lisäksi) kapea geeniperimä, sisäsiitos jne. Joissakin roduissa aletaan olemaan jo siinä tilanteessa, että melkeinpä jokainen koira on jotakin sukua toisilleen (toiset lähempää, toiset etäisempää). Toki voi käydä myös niin, että sekarotuisellekin koiralle tulee perinnöllisiä sairauksia, mutta todennäköisempää se on rotukoiralla. Sen takia olisikin ((varsinkin rotukoirilla, mahdollisuuksen mukaan myös sekarotuisilla) tärkeää tutustua koiran sukupuuhun, vanhempien ja isovanhempien terveydentilaan, tsekata mahdolliset sukusiitosprosentit jne. Ja ottaa koira pentueesta, jolla on parhaat edellytykset kasvaa terveiksi aikuiseksi, eikä vain ensimmäistä vastaantulevaa koiraa, kun ei muuta jaksa odottaa.

    Äänestä

  • Höpönlöpö! Jos puhdasrotuiset ovat niin paljon sairaampia, niin miten kahden sairaan puhdasrotuisen cocktailista yhtäkkiä tulee terve? Matala sukusiitosprosenttikaan ei nyt sentäs kaikkea pelasta. Seropien terveys on silmänlumetta, joka perustuu Ruotsin vakuutustilastoihin. Niiden mukaan seropit sairastelevat vähemmän. Tosin taas ollaan vedetty johtopäätökset sen tarkemmin miettimättä. Jos koiran hinta niin kovin huolettaa ja päädytään sen vuoksi seropiin, niin toki se sitten on sen verta "tervekin", ettei se tarvitse ikinä kalliita ristarileikkauksia tai muita hintavia toimenpiteitä. Tässä kohden tarvitseminen on toki kovasti kiinni koiranomistajan kukkarosta. Jos hankitahinta jo hirvittää, niin tokkopa sitä omistaja kovin paljoa viitsii hoitoonkaan panostaa. Tästä seurauksena sairainkin seropi on aina niin terve, ettei se hoitoa tarvitse. Tai saa... Oli tarvetta tai ei! Ystäväni kehuu kaiken aikaa seropiensa terveydellä. Kertaakaan ei ole kuulemma tarvinnut eläinlääkärissä niiden kanssa juosta. Toki hänellä on ollut jo kolme seropia siinä ajassa, missä minulla on ollut yksi puhdasrotuinen. Olen toki joutunut sitä eläinlääkärissä käyttämään, mutta ehkä kuitenkin pidän yhden koiran mielummin kauan, kun kolme lyhytikäistä! Tosin koira ei olekaan minulle mikään ilmaisprojekti. Tuen mielelläni vastuuntuntoisten koirankasvattajien rodun eteen tekemää jalostustyötä, jotta minulla tulevaisuudessakin olisi hyvä koira.

    Äänestä

Sekarotuiset on halpoja, koska niitä ei voi rekisteröidä Kennelliitoon, eikä käyttää virallisissa näyttelissä. Ja koska seropeilla ei virallisii näyttelyihin ole asiaa, ei voida määritellä onko pentu hyvä vai huono, jolloin se sitten myydään suht halvalla. Lisäksi sekarotuiset voivat olla hyvinkin usein vahinkolapsia, jolloin niistä halutaan pian eroon.

Oletko varma että pystyt pitämään koiraa jos hintavaatimuksesi rotukoiralle on 200 e? Rotukoiran vähimmäis hinta on n. 500 e, harvemmin saa halvemmalla TERVETTÄ rotukoiraa. Lisäksi kasvattajalle koituu pennuista kuluja, jotka pyritään edes jotenkuten kattamaan pennun hinnalla

Äänestä

Kiitos tiedosta, luulin sekarotuisten olevan halvempia siksi, että ne olisivat jotenkin "huonompia" kuin puhdasrotuiset. Tai sairaampia.

Ja pystyn kyllä pitämään koiraa, palkkani riittää kyllä ruokiin tms. mutta jos pitäisi sitten yhtäkkiä lähteä viemään lääkäriin (joka maksaa helposti vaivasta riippuen monta sataa) niin siihen mulla ei kyllä sitten enää rahat yhtäkkiä riittäisikään, että siksi koiran pitäisi olla perusterve (: Ja voin tietenkin säästää tuon 1000 euroa, että saan rotukoiran, mutta hinku olisi kova saada se mahdollisimman pian niin siksi tuo 200e hintarajana (:

Äänestä
  • Mikään ei takaa, että sekarotuinenkaan koira olisi perusterve, varsinkaan jos se on kahden samankaltaisen rodun sekoitus.

    Jos haluat perusterveen koiran 200 eurolla, ota vanhempi kodinvaihtaja. Edellinen omistaja tietää koiran terveydentilan, ja koska koira on vanhempi, sen saa edullisesti, jollei jopa ilmaiseksi. Jos otat pennun, et voi koskaan olla täysin varma sen terveydestä. Vanhemmat koirat ovat myös yleensä sisäsiistejä ja pahin tuhovimma on mennyt jo ohi.

    Itselläni ei ole koskaan ollut pentukoiraa, enkä varmaan koskaan tule pentua hankkimaan.

    Äänestä

  • SIIS HÄ!!! Sulla ei olisi varaa jos koira sairastuisi niin viedä eläinlääkäriin.. ÄLÄ NY JUMAKAVITA KOIRAA OTA !! KETUTTAA ETTÄ TOMMOSIA ITSEKKÄITÄ VATIPÄITÄ LÖYTYY!!

    Äänestä

  • Mikään määrä sekarotuisuutta ei takaa sinulle perustervettä koiraa. Jos koiran otat, niin sinun tulee AINA olla varautunut esimerkiksi vatsalaukunkiertymään, joka vaatii kiireellistä leikkaushoitoa ja yöpäivystykset eivät ilmaisia ole. Hintaa sellaiselle leikkaukselle tulee helposti useampi satanen, lähemmäs tonni paikkakunnasta riippuen. Jos sinulla ei ole varaa tarjota koirallesi apua ja meinaat vaan katsella vierestä, kun se kuolee tuskaisen ja hitaan kuoleman, niin jättäisin koirahaaveet sikseen ja hankkisin sen koiran sitten kun on taloudellinen tilanne on vakaampi.

    Äänestä

Mitä sitten jos se perusterve koira loukkaa itsensä tai sairastuu muuten ? Eläinlääkäriin palaa tälläisessa tapauksessa helposti 500-1000 e . Rokotukset 50-70 e vuosi ja mitä laadukkaampaa ruokaa syötät sen terveempi karvakorva sinulla on .

AINA täytyy olla joku suunnitelma mistä sitä rahaa ottaa jos koiralle käy jotain . Vakuutus on hyvä olemaan ehdottomasti .

Sinuna säästäisin rahaa koska 200 e et saa ede sekarotuista pikkuoiraa...niidenkin hinnat lähtee 500 e ylöspäin . Kodinvaihtajaa suosittelen jos sinulla on jo koirakokemusta muuten en leikkiin ryhtyisi .

Äänestä
  • "Sinuna säästäisin rahaa koska 200 e et saa ede sekarotuista pikkuoiraa..."
    - Kyllä niitä koiria löytyy vaikka ilmaiseksi jos etsii oikeista paikoista, ja vielä ihan asiallisista olosuhteista. Esim. oma koiramme on _puhdasrotuinen_ rekisteröity terrieri, kaikin puolin terve, tavaroita tuli mukaan ja vielä kotiin tuotuna 200e.
    Mutta herra onkin jo aikuinen, pennut toki on hinnakkaampia.

    Äänestä

Riippuu siitä kuinka sekarotuinen koira on -eli jos on vain kahta rotua, niin saattaa pahimmassa tapauksessa periä molempien rotujen sairaudet. Yleensä ne joissa on vaikka kuinka monta rotua on terveempiä, mutta mitään takeita yhtään mistään ei ole. Nykyisin kyllä noilla pienillä seropeillakin pidetään hirveitä hintoja, jopa samaa tasoa puhdasrotuisten kanssa olevia, koska pikkukoirat ovat "muotia" ja "asusteita" -kiitos kaiken maailman Paris Hiltoneitten. Pienten sekarotuisten kohdalla on myös paljon sitä, että tehtaillaan pentuja, ja tällaista toimintaahan ei kannata tukea, jos koirista välittää.

Äänestä

juntti8849494 sulle tiedoksi, että kyllä mää sen koirani TIETENKI lääkäriin veisin, oli rahaa tai ei (voinhan aina lainata vanhemmiltani, jotka ovat koiraihmisiä). Tarkoitin tuossa lähinnä sitä, etten halua valmiiksi ottaa sellaista koiraa, josta tiedän, että se todennäköisesti sairastuu jossakin vaiheessa liutaan eri sairauksia. En ole mikään välinpitämätön, joka ajattelee vain, että koira on saatava hinnalla millä hyvänsä.

Ja kiitos muille asiallisista kommenteista ja vinkeistä (:

Äänestä
  • Ole hyvä!

    Äänestä

  • Harva kasvattaja sellaisia koiria kasvattaa, jotka todennäköisesti joskus sairastuvat. Tai no rotujen välillä on eroja, mutta omassa rodussani tehdään kyllä terveystutkimukset tunnollisesti ja niiden ansiosta ollaan muutama perinnölliseksi katsottu sairaus jo miltei kokonaan voitettukin. Ei kasvattajat tieten tahtoen ota terveysriskejä pentueillensa. Joskus käy huono säkä, mutta niin voi käydä seropinkin kanssa. Rotukoiraa ostettaessa rotuun tutustuminen on yksi tärkeimpiä asioita. Pitää tietää rodussa esiintyvät perinnölliset sairaudet ja varmistua, että kasvattaja tietää mitä tekee niiden osalta.

    Äänestä

  • :-) kirjoitti:

    Harva kasvattaja sellaisia koiria kasvattaa, jotka todennäköisesti joskus sairastuvat. Tai no rotujen välillä on eroja, mutta omassa rodussani tehdään kyllä terveystutkimukset tunnollisesti ja niiden ansiosta ollaan muutama perinnölliseksi katsottu sairaus jo miltei kokonaan voitettukin. Ei kasvattajat tieten tahtoen ota terveysriskejä pentueillensa. Joskus käy huono säkä, mutta niin voi käydä seropinkin kanssa. Rotukoiraa ostettaessa rotuun tutustuminen on yksi tärkeimpiä asioita. Pitää tietää rodussa esiintyvät perinnölliset sairaudet ja varmistua, että kasvattaja tietää mitä tekee niiden osalta.

    Harva kasvattaja niin tekee, mutta valitettavasti niitäkin löytyy. Ei ehkä tehdä tieten tahtoen sairaita koiria, mutta ei paljon välitetäkään siitä millaisia pentuja sieltä tulee, pääasia että tulee. Sukusiitosprosentit on korkeita, vanhemmat liian nuoria tai vanhoja, liian monta pentuetta jo koiralla, terveystutkimuksien tulokset on merkityksettömiä (jos niitä edes tehdään), joillakin jopa rotuyhdistyksen jalostuslautakunnan puolto pentueelle.. Kunhan vaan saadaan mahdollisimman paljon tuottoa/koira. Ja tälläisiäkin kasvattajia todella löytyy sieltä virallisten kasvattajien joukosta, koirat rekisteröityjä, samoin pennut. Ja aina valitettavasti löytyy näillekin pennuille ottajia (eihän toki muuten olisi tälläisiä kasvattajiakaan).

    Koiranottajana välttyy monelta harmilta, ongelmalta ja mielipahalta, sekä ylimääräiseltä rahanmenolta, kun vähän kasvattajan/pentueen ja sen vanhempien taustoja selvittää.. Pieni vaiva, iso hyöty.

    Äänestä

Juu ei ole. Terveempiä ovat.

Äänestä

"Haaveeni kaatuu kuitenkin tuohon hintaan, koska käppänöistä pyydettiin yli 1000 euroa eikä minulla ole varaa laittaa tämmöistä summaa koiraan tällä hetkellä."

-"Tällä hetkellä" ? Miksi juuri tällä hetkellä ? Etkö voi vaikka yhtä vuotta säästää rahaa niin, että saat kasaan tarpeeksi rahaa rotukoiraan ? Jos vaikkapa pistät säästöön 100 e/kk, sinulla on vuden päästä 1200 e koiraa varten ? Kai sinulla on jo valmiiksi säästössä rahaa koiraa varten, etkä osta sitä hetken mielenjohteesta ? Kannattaa alkaa säästämään rahaa koiraan jo ennen kuin sellaisen hankinta tulee ajankohtaiseksi.

Äänestä

Kuten jo aika moni onkin todennut, maksaa rotukoirissa juurikin se, että ne ovat rotukoiria (voi viedä näyttelyihin, rekisteröidään kennelliittoon). Sekarotuisia harvemmin tekemällä tehdään, ovat usein vahinkopentuja, jotka halutaan vain saada hyviin koteihin, mutta muita odotuksia kasvattajalla ei niiden suhteen ole. Rotukoira on kasvattajan "työn tulos". Siihen on käytetty aikaa ja vaivaa, valikoitu vanhemmat (usein kasvatettu ainakin toinen), astutettu, hoidettu jne..

Jos suunnittelet sekarotuisen ottamista, ei kannata hairahtaa näihin tekemällä tehtyihin mixeihin (kahden tai muutaman rodun sekoitus), vaan ottaa ns. perinteinen sekarotuinen (ainakin toinen tai molemmat vanhemmat sekasrotuisia, usein vahinkopentueita). Kahden rodun mixit eivät ole sen terveempiä kuin rotukoiratkaan, mutta nämä useamman polven sekarotuiset ovat, koska niiden geeniperimä on paljon runsaampi kuin rotukoiran tai mixin (eikä näin ollen saa niin suurella todennäköisyydellä perinnöllisiä sairauksia).

Sinuna harkitsisin koiran ottoa vielä hetken. Jos olet haaveilun vasta tänä aamuna aloittanut, niin hiukan pidempään kannattaa pohtia. En sano, etteikö koiraa sinun kannata ottaa, mutta asiaa kannattaa ensin oikeasti tovin pohtia (ihan jokaisen koirasta haaveilevan). Mieti rotuvalintaa, tutustu rotuun ja tutki kasvattajia (sekä mieti keneltä pennun haluat). Koiran ottaminen on kallista, mutta niin on myös sen pitäminen. Koiran tarvikkeet maksavat, samoin rokotukset, madotukset, punkkisuoja kesällä, ruoka, mahdolliset lonkka- tms. kuvaukset, harrastukset/koirakurssit jos moisesta on kiinnostunut sekä mahdolliset yllättävät eläinlääkärimenot. Entä riittääkö sinulla/poikaystävällisi aika koiran kasvattamiseen ja sen hoitamiseen, niin nyt kuin tulevaisuudessa, seuraavat jopa 15 vuotta? Entäs mahdolliset matkat tms, luovutko niistä, valitsetko vain paikat joihin koirankin voi ottaa mukaan, tai löytyykö koiralle hoitopaikka? Jos olet valmis maksamaan sekarotuisesta 200€ (eikä enempää todellakaan kannata maksaa), niin ei mene kuin puolisen vuotta, että olet säästänyt rotukoiran hinnan... Otitpa kumman tahansa, rotukoiran tai sekarotuisen niin jonkin verran kannattaa alkuun olla säästössä rahaa. Koiran ensimmäinen vuosi on kallis juurikin ostohinnan, ja useamman rokotuskäynnin sekä tarvittavien tarvikkeiden ostamisen takia. Aina kannattaa olla myös jonkinlainen hätävararahasto, jolla pystyy yllättävätkin menot kattamaan. Kannattaa myös jo siitä syystä miettiä koiran ottoa hetken ja asiaa suunnitella huolella, että ainakaan rotukoiraa ei vastuullinen kasvattaja (eikä sekarotuistakaan, jos pentueelle parhaat mahdolliset kodit haluaa) myy koiraa kenellekään, joka on idean vasta keksinyt ja haluaa koiran heti kun on idean koiran ottamisesta keksinyt. Se, että on koiraa valmis odottamaan ja asian huolella suunnittelee, osoittaa että on hommassa täysillä mukana, ja koiran eteen todella vaivaa näkemään ja sitä myös todella haluaa.

Äänestä

Jos sekarotuisessa koirassa olevat rodut ovat sairaita, on myös niiden sekarotuinen jälkeläinen sairas. Jos taas kaksi ei-niin-sairasta rotua yhdistetään, voi olla että koira ei sairasta elämänsä aikana ollenkaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Seropeissa oltava tavallaan vieläkin tarkempi kuin rotukoirien kanssa. Ja luotettava kasvattajaan joka sanoo mitä sanoo koiran taustasta. Monet ei tutkituta koiriansa. ja emoa saatetaan käyttää pentutehtaana varsinkin pienissä kalliimmissa sekoituksissa.

    Äänestä

Otathan huomioon kaikki tarvikkeet myös mitä pitää ostaa koiralle?? Itselläni oli ennestään jo 1 koira, kun toisen koiran ostin. Pelkästään se mitä olen tälle uudelle koiralle ostanut tavaroita/ruokia/ym niin pentuun on mennyt 300e ( koiran hinta, vakuutukset, eka rokotus = 1300e), ja pentu on ollut minulla vasta vähän päälle kuukauden. Ok tuohon hintaan sisältyy muutamat yhteiset tavarat molemmille (leluja, herkkuja/puruluita) mutta silti.

Ensimmäinen koirani on sekarotuinen, maksoin siitä 50e. Tähän on myös menny julmetusti rahaa. Sen tavarat ja rokotukset ja vakuutukset ja ja ja ja..

Koiran pitäminen ei ole halpaa (varsinkaan 2 ison koiran jotka minulla on). Älä osta hetken mielijohteesta. Säästä eka se koiran hinta, sitten tarvikkeisiin, sitten ala säästämään pahan päivän varalle, sitten vasta suosittelen ostamaan itse koiran. Vakuutus kaikkine herkkuineen (vastuu, henki/käyttö ja eläinlääkäri) maksaa jo sen 300e/vuosi (Tapiola). Tietenkin tuosta lähtee yksi 0 perästä jos ei ota eläinlääkärivakuutusta, mutta entä jos tapahtuukin jotain (tippuu portaissa, auto tönäsee, mahalaukun kiertymä, suolitukos, yhteen otto verisin tuloksin toisen koiran kanssa, jne jne) ja ei olekkaan sitä eläinlääkärivakuutusta, sitten kyllä varmaan siinä vaiheessa toivoisit et olisit ottanut myös sen vakuutuksen

Äänestä

Keltaisestapörssistä löytää parhaat koirat.
Varsinkin ne ilmoitukset jotka on kirjoitettu hoono soomi. Saat hyvän ja terveen koiran satasella ja pentu tuodaan vaikka kotiovelle ladan takaluukussa.

Äänestä

Jos sinulla ei ole kuin 200e pentuun muttei yhtään rahaa jos koira sairastuu plus rokotuksiin ollaan huonoilla vesillä. Säästä vararahaa pennun hoitokuluihin. Entä ruokinta?

Voit ottaa myös sijoituskoiran. Tai hieman iäkkäämmän.

Ja sekarotuisista niin katso mitä rotuja taustalla jos labbis niin lonkat pitäisi olla kuvattu, jne..Monet teettää seropeissa pentuja joita ei ole tutkittu tai vanhemmat arkoja. Varsinkin chihuahualinjoissa myös epämääräisyyksiä. Ole siis tarkka seropien suhteen. Ne on usein risteytyksiä kuin sekarotuisia. Joten terveystilanne niilläkin muuttunut. Ellet löydä todellista ei rotuja laisinkaan tiedossa sekarotuista jo monessa polvessa.

Äänestä

En nyt haluaisi olla tyly, mutta jos asetat koiran hinnan suhteen noin tarkkoja rajoituksia, niin mieti uudestaan. Toki itsekin olen etsimässä koiraa, mahdollisimman halpaa, mutta toden totta pidän huolen että minulla on aina jokin keino saada koiran maksut maksettua.
Mainitsit toki, että voisit lainata vanhemmiltasi rahaa hätätilanteessa, mutta kehtaatko tosiaan lähteä ruinaamaan rahaa koiran hoitoon, vaikka olet sen itse ostanut? Vanhemmillasi on täysi oikeus sanoa ei, jos he kokevat ettei heidän kuulu maksaa koirasi kuluja (mikä olisi mielestäni vain oikein!). Mitä teet siten, jos vanhemamt vaikka maksavatkin ekat eläinlääkärit, mutta hätätilanteen sattuessa sanovatkin että sinun koira sinun vastuu? Tai suostuvat maksamaan vain hätätilanteet, eivät pakollisia kuluju?

Lisäksi, vaikka ottaisit pennun joka on terve, sillä voikin ilmetä jotakin sairautta. Et voi rodun yleisterveydellä määrittää, onko ottamasi pentu terve. Monet rotujen sairauksista ilmenevät vasta, kun koira varttuu. On totta, että jotkut rodut sairastuvat herkemmin kuin toiset, mutta tähänkin voit itse vaikuttaa. Eli otat pennun joltakin vastuulliselta kasvattajalta joka on teettänyt pennut niin, että vanhempien ominaisuudet täydentävät toisiaan.

Todellakin, jos olet vain halvan koiran perässä, niin mietippä vielä. Koiran pitäminen on kallista, eikä 200 e ole kuin pikkusumma

Äänestä

Mein mustin ristari leikkaus maksoi 1600e kipulääkkeet ym "jälkikulut" 400e
Että kannattaa miettiä onko oikeasti varaa hoitaa koira kuntoon jos jtn sattuu.

Ja juu tottakai on vakuutukset olemassa mutta noitten vakuutusyhtiöitten kanssa pelaaminen ei aina suju niin kuin pitäisi.

Äänestä
  • Paras vakuutus on avata erillinen tili koiran kuluille, ja laittaa sinne joka kuu rahaa varojen mukaan. Itse laitan 50-100e tilille joka kuukausi, ja tiliile on jo kertynyt hyvänkokoinen potti. Ei haittaa vaikka yhtäkkiä tulisikin parin tuhannen leikkauslasku.

    Äänestä

Siis mulla kyllä jää joka kuukausi yli rahaa palkastani. Ylijäämät ovat säästössä säästötililläni. En vain halua koko säästöjäni pistää kerralla haisemaan, koska tiedän, että pitää ostaa muutakin, kuin vain se koira. Eli jos ostan 1000 euroa maksavan koiran niin eipä niistä mun säästöistä sitte jääkkään mitään ylimääräistä, että voisin ostaa edes ruokaa koiralle. Että olen kyllä miettinyt myös näitä muita kustannuksia ja minulla on siis rahaa säästössä.

Ja en siis alkanut vasta tuona aamuna asiaa miettimään vaikka tuosta kirjoituksesta varmaan sellaisen kuvan saikin (: Olen siis melkein koko tämän puolen vuoden ajan haaveillut koirasta ja suunnitellut, että jonakin päivänä koiran ostan. Ajattelin vain tätä kautta kysyä neuvoja täältä ja hyviä neuvoja olen saanutkin. Kiitos näistä kaikista!

Äänestä
  • Hienoa että olet vastuullinen ja suunnittelet tarkkaan koiran hankintaa :) Itse valkkailin rotua noin kolme vuotta, etsin kasvattajaa vuoden ja jonotin pentua puolitoista vuotta. Itse päädyin puhdasrotuiseen koska silloin voi tietää mitä saa, rodulla on tyyppiluonne, koulutettavuus jne. Ja terveyshistorian saa tarkistettua Koiranetin avulla. Enkä ole katunut, jos on valmis tekemään vähän tarkempaa työtä pentua etsiessä niin se sinulle täydellinen koira voi löytää tiensä sinun luoksesi :)
    Olenkin auttanut tuttuja metsästämään pentua koska se on vaativaa hommaa jos sen tekee kunnolla.
    Tsemppiä sinulle ja onnea matkaan pennunetsinnässä!

    Äänestä

Aloittajalle.. Vaikutat oikeasti todella epäkypsältä koiranomistajaksi vielä. Vaikka olisi koira, jolla ei paljoa olisi perinnöllisiä sairauksia, se ei todellakaan tarkoita etteikö se koira voisi johonkin sairastua ja sen seurauksena, joudut mahdollisesti viemään koiran lääkäriin.

Haluat siis koiran mutta pelkäät että sen pitäminen tulisi liian kalliiksi? Semmostapa se on. Ruoka, rokotukset, madotukset maksaa. Varmasti haluat ostaa koirallesi leluja, nekin maksaa. Luita pureskeltavaksi, ne maksaa myös.

"Olen opiskelija eikä rahaa ole ylenpalttisesti" Kannattaako sun oikeasti edes hankkia vielä koiraa..? EI VARMASTI.

Et voi olettaa että joo kun koira on perusterve (että ei paljoa perinnöllisiä sairauksia) niin sitäpäs ei tarttekaan käyttää lääkärissä. Edelleenkin, mikä tahansa koira voi sairastua tai loukata itsensä ja silloin mahdollisesti on edessä lääkärireissu!!

Olen itsekin opiskelija, oma koirani maksoi 350€. Koira on vielä pentu mutta siitä kasvaa aika iso (noin 40kg), 10kg penturuokaa maksaa 33€ ja niitä menee noin 2 säkkiä kuussa. 66€ siis kuussa pelkästään tuohon. Aika iso summa, ainakin opiskelijalle ja monille työssäkäyvillekin saattaa olla.

Mutta mikäpäs siinä maksella jos säästössä on rahaa. Mutta sinähän et halunnu säästörahojas koiraan vain käyttää, ainakin semmosen kuvan tekstistäsi sai?

Hinku saada mahdollisimman pian koira..? Mikä ihmeen kiire on? Jos haluat tonnin maksavan koiran, säästele rahaa niin kauan että saat sen tonnin maksavan koiran.

Voit lainata vanhemmilta jos vaikka tulee yhtäkkiä koiran kanssa eläinlääkärireissu? Oletko kysynyt heiltä sopiiko tuollainen asia? Sullakin sen verran jo ikää että pitäisi yksin pystyä hoitamaan tuollaiset asiat, eikä ajatella, että ei tässä hätää ainahan voin turvautua vanhempiin.

Sun koira, sun velvollisuus sitä hoitaa! Ei muiden tarttisi maksella sun koiran kustannuksia.

Äänestä

Oon siis jo kysyny mun vanhemmilta tuosta maksuasiasta. En todellakaan OLETA, että he maksavat MUN koiran ilman mitään kysymättä. Enkä ole muutenkaan menossa heiltä kysymään rahaa muulloin, kuin todellisessa HÄTÄtilanteessa. Maksan rahat myös heille takaisin heti, kun itse sitä saan lisää (näin olemme aina tehneet ja varmaan tulemme jatkossakin tekemään).

En myöskään tarkoittanut sitä, että jos koiralla ei ole perinnöllisiä sairauksia, sitä ei tarvitsisi ikinä käyttää lääkärissä. Tottakai mitä vain voi silti tapahtua :D Haluaisin kuitenkin välttää lääkärikäynnit niin hyvin, kuin mahdollista, joten katselen heti alusta pitäen sellaista koiraa, jolla olisi mahd. vähän sairauksia (:

Ja en siis halua laittaa koko säästöjäni koiraan siten, että ostan koko rahalla koiran. Voin siis käyttää kaikki säästöni koiraan ostamalla sille leluja, ruokaa tms. mutta en siihen, että ostan koko rahalla koiran ja sitten rahaa ei enää olekaan muihin koiran tarpeisiin (:

Mutta voitte olla myös oikeassa, etten ehkä ole vielä kypsä ottamaan koiraa, joten harkitsen kaikki teidän antamat hyvät neuvot ja otan neuvoista vaarin. Todella hyvä idea oli ainakin tuo "koiran säästötili", jolle voisi joka kuukausi laittaa vähän rahaa (:

Äänestä

No, nyt itse ymmärsin mitä tarkoitit vähän paremmin. Aikaisemmista viesteistäsi sai hieman epäkypsän vaikutelman. Siis sellaisen, ettet välttämättä oikeasti ehkä olisi valmis vielä hankkimaan koiraa ja huolehtimaan siitä. Kuulosti siltä että hinku olisi koira saada, mutta ei tarpeeksi pitkälle ajatella mitä se voisi tuoda tullessaan.

Toivottavasti olet myös ottanut huomioon sen että jokainen koira täytyy kouluttaa, ellet sitten osta koiraa joka on jo hyvin koulutettu. Ja koulutus maksaa, mikäli aikoo mennä kursseille. Mutta jos kouluttaa itse niin asia on eri.

Itsellä kävi niin että vaikka vuoden verran koiran hankintaa miettiin ja lopulta koiran ostin niin koirasta tuli todella arka. Sitten juuri samoihin aikoihin oli paljon laskuja ja menoja, joten tili kun tuli niin siinäpä se melkein menikin. Huomasin, ettei ole varaa lähteä kurssille kouluttamaan koiraa. Maksoi 80€/h. Yksityinen, koska koira oli niin arka etten voinut mennä koulutukseen jossa oli muita koiria (sitä testattiin aluksi).

Päätin että koulutan koiran itse. Tai no oikeastaan, se oli melkeimpä ainoa vaihtoehto. Toki olisin voinut pyytää vaikka kaverilta lainaa mutta en viihtinyt. Onneksi mulla on koirien kouluttamisesta kokemusta mutta en ennen ollut noin aran koiran kanssa toiminut.

Luin kirjoja paljon ja netistä ohjeita. Nyt koira tosiaan sen 10kk ja paljon on edistymistä tullut.

Kunhan kerroin. Tietty jokaisen oma asia hankkiiko koiran vai ei ja ite sen parhaiten tietää.

Tarkoitus ei edellisessä viestissä ollut kuulostaa mitenkään nalkuttavalta eikä tuomita, vaikka se siltä voi vaikuttaa. Lähipiirissä nähny vaan tarpeeksi tuota kuinka hankitaan koira, sitten tulee vaikka vauva ja koira saa luvan lähteä tai ei ole varaa ruokkia tai mitään. Tai ei lenkkeilytetä tarpeeksi, ei tarpeeksi tai lainkaan mitään aktiviteettia. Syitä on monia. Ja se ketuttaa itseä.

Kyllä itsekin tein virheitä koiraa hankkiessa. Koira oli vahinkopentu, joten ei miltään kasvattajalta ainakaan hankittu. Olisi kannattanut paremmin katsoa mistä ja keneltä koiransa ottaa. Mutta virheistä oppii. Tottakai siltikin rakastan koiraani aivan älyttömästi ja se on mulle tärkeä vaikka luonne ei välttämättä kaikista ihanteellisin ole (arka, pelokas..).

Kaikkea hyvää kuitenkin ja onnea sen koiran hankintaan jos meinaat sellaisen hankkia!

Äänestä

Samaa mieltä

Äänestä

Tää on kyllä paras provo palstalla ikinä, en meinaa keksiä vertausta tälle.
Vähän kuin kysyisit saatko terveemmän lapsen jos teet se sisaresi kanssa kun olette molemmat terveitä?
Vastaus on:Ette saa.
Seropit hakkaa terveydellään jalostetut mutta niistäkin löytyy toki vääriä yhdistelmiä.

Mulla ilmainen seropi 7v ja ainoat lääkärikulut on pakolliset rokotukset. sillä on yläkulmahampaat poikki kun pisetty pentuna häkissä mutta ei oireile mitenkään.
En koskaan vaihtaisi rotukoiraan vaikka rotukoiran saatan vielä hankkiakkin.

Koira on täydellinen eikä mulle ole eroa onko se ilmainen tai 2000€ arvoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Klover kirjoitti:

Hei!

Olen 19-vuotias ja muutin puoli vuotta sitten omilleni pois vanhempieni luota. Asun nyt siis 58 neliön luhtitalokaksiossa. Asun kihlattuni kanssa. Vanhemmillani on aina ollut koiria (beagleja) niin kauan kuin muistan. Nyt asun kuitenkin siis omillani ja tuntuu niin tyhjältä ja "yksinäiseltä" ilman koiraa. Haluaisin meille jonkin pienen koiran, joka sopeutuisi meidän pieneen asuntoomme (:

Olen siis nyt koko aamun katsonut näitä pieniä koirarotuja (esim. kääpiösnautseri, cairnterrieri, mopsi, cavalier) ja huomasin, että pennut ovat todella kalliita. Ajattelin, että koira saisi maksaa korkeintaan 200e, koska olen kuitenkin opiskelija eikä rahaa ole ylenpalttisesti. Yritin myös etsiä tietoa roduille ominaisista sairauksista, koska eläinlääkärikulutkin ovat todella kalliit, joten koiran tulisi olla perusterve ilman pitkää listaa perinnöllisistä sairauksista.

Kääpiösnautseri olisi paras vaihtoehto, koska sillä ei ollut pitkää listaa perinnöllisistä sairauksista, kuten muilla roduilla oli. Haaveeni kaatuu kuitenkin tuohon hintaan, koska käppänöistä pyydettiin yli 1000 euroa eikä minulla ole varaa laittaa tämmöistä summaa koiraan tällä hetkellä.

Kysynkin siis sekarotuisten koirien omistajilta, että ovatko sekarotuiset koirat sairaampia, kuin puhdasrotuiset? Miksi puhdasrotuisista pyydetään 600-2000 euroa, mutta sekarotuisista alle 100 euroa? Todella epäilyttävää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu