sos foobikon koulun keskeyttäminen

Hyvä että joku puhuu täällä asiasta, minulla sama "tilanne" / sairaus. Joskus pahimpina aikoina tuntuu, että pitäisi vain luovuttaa kokonaan ja pysyä neljän seinän sisällä koko loppuelämä, jättää opiskelusta haaveileminen tai töistä haaveileminen, sitä mukaan siinä myös menee kaikenlainen muu haaveilu, kun ei ole rahaa. Ei voi ostaa koskaan omaa taloa (minulla lapsi) ei pääse koskaan matkustelemaan, ei saa omaa autoa eipä juuri mitään muutakaan. Ja köyhänä saa kituutella pienillä tuilla. Kaiken tämän lisäksi opiskelemattomuudesta (tutkinto, opiskelen kyllä kotona asioita jotka kiinnostavat, luen paljon) ja työssä käymättömyydestä saa ihmisten halveksumisen ja sitä myötä häpeää itseään kun ei ole "kunnon" kansalainen muiden silmissä.
Nyt oon pitkästä aikaa työtä kokeilemassa, vähän kuin apulaisena. Joudun olemaan todella monen ihmisen keskellä päivän aikana ja se pelottaa ja ahdistaa niin paljon että pelkästään ajatus seuraavasta kerrasta ahdistaa ja vie voimia ja väsyn helposti. Syyt tähän fobiaan ovat varmaan koulukiusaamisessa ja muissa elämänkokemuksisEn usko että kauaa jaksan tuollakaan töissä mutta kokeiltava on... Ala silti kiinnostaa kovastikin.... Voimia sulle, muuta en osaa sanoa. Kesken kaikki minultakin jääny.

Joo mullakin on lapsi ja olen jo sen ikäinen että pitäis kai töitäkin tehdä. Rahaa ei paljoo oo ja elämä on kituuttamista sen osalta. Ja tuttua on se häpeä siitä, ettei pysty elämänn kuin "normaalit" ihmiset ja käydä töissä 8h päivässä. Koulukiusaammista mullakin historiassa mutta en mä laittais tätä vaivaa pelkästään sen piikkiin. Kai sitä on saanut herkän hermoston jo synnyinlahjanaan.

Sos.fobiaan täytyy hakea apua esim. mielenterveystoimistosta. Lääkäri voi määrätä
masennuslääkkeitä. Syy on ihan biologinen ja lääkkeet auttavat selviämään pelottavista tilanteista. Turha kärsiä.

Saat hoidon kuulostamaan aika yksinkertaiselta ja siltä, että siitä selviää aika helposti. No on joo kokeiltu kaiken maailman SSRI:t ja neuroleptit, bentsot, beetat ja luontaistuotteet. Psykoterapiaa monta vuotta, työkokeilua, kuntoutuskursseja, altistusta yms. Eipä näytä paljoo auttavan.

Jospa hakeutuisit johonkin yksinäisees työhön, esim. siivoustyö jossa ei tarvi olla ihmisten kanssa tekemisissä.

olisin itse voinut kirjoittaa tekstisi....
mä olen käynyt neljää eri koulua peruskoulun jälkeen, yhden pääsin jopa läpi, mutten koskaan pystynyt menemään alan töihin.
Tällä hetkellä neljännessä koulussa olen aivan paniikissa työharjoittelun takia, ahdistaa 24/7. Tekisi mieli lopettaa ihan koko ajan, pelkään koko päivän harjoittelussa kaikkea mahdollista, ja välttelen niin paljon kuin suinkin. Ahdistava olo seuraa kotiin ja pysyy viikonlopunkin yli. Olen fyysisestikin aivan väsynyt kaikesta ahdistelusta ja jännittämisestä, sillä se vaikuttaa nukkumiseeni ja ruokahaluun. Arvaa vaan pelkäänkö että se raja ylittyy taas kerran että ilmoitan etten enää mene, ja sen jälkeen se häpeän määrä kun joutuu selittämään kaikille ihmisille että taas mä lopetin.
Elämä on kyllä ihan pyllystä tälläisenä sosiaalisten tilanteiden pelkääjällä... Miks ei pystyi unohtaa näitä pelkoja, miks niitten pitää olla tälläisiä "pakko ajatuksia" joilta ei saa rauhaa...

Kai se on sitä, että autonominen hermosto "ylireagoi" eikä siihen oikein pysty vaikuttamaan pelkällä positiivisella ajattelulla, kun hormoonit ja välittäjäaineet kiljuu aivoissa. Pahinta tässä vaivassa kai on, et ihminen yleensä luulee, et on vaan ujo ja pitää näitä pelkoja luonteenpiirteinään. Se johtaa sit siihen ettei apua hae ja jää vaan häpeämään itseään

Tää on niin tuttua. Mäkin olen aloittanut ja lopettanut niin kouluja kuin töitä.
Aina se ahdistus kasvaa niin suureksi ettei muuta mahdollisuutta näe.
Tiedän että itsensä pakottaminen auttaa mutta entä sitten kun on henkisesti ja fyysisestikin aivan hajalla työn aiheuttaman stressin takia?? pitääkö sittenkin vain sinnitellä??

Sitten kun on ollut pidempään kotona ja ajattelee taas aloittavansa jotain ja kun sen saa toteutettua, niin aina kuitenkin tulee jotain mikä pakottaa keskeyttämään. On se sitten huono ryhmähenki, työharjoittelu, esitelmät, jne.

Sitten tästä kaikesta joutuu vielä kantamaan suunnatonta häpeää. Ihmiset ympärillä ajattelee luuseriksi tai yhteiskunnan elätiksi. Joutuu vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin tulevaisuutta koskien.

Käyn itsekin asian takia terapiassa ja mua pakotetaan tälläkin hetkellä jatkamaan koulua. Tiedän sen itsekin että en nyt saa antaa periksi. Mutta kun nyt on niin hemmetin kauhea olla. En sitten tiedä miten tämäkin päättyy. Toisaaltaa saan jo itsetuhoisia ajatuksia tän ikuisen kamppailun kanssa kun mikään ei vie pelkojani pois...

Jep, itse oon jättäny pari koulua ton takia kesken ja toinen niistä oli viel sellanen joka kiinnosti mua ja en tiiä pääsenkö enää vastaavaan.. Tällä hetkellä oon kuukauden työharjottelussa ja enää 5 päivää jäljellä sitä.. Ja ahdistaa helkkaristi mennä sinne taas huomenna.. Sain lisäksi aika huonoa palautettakin niin on sellainen olo että ei mun sit oo järkeä siel olla.. En sit tiiä olisko palaute ollu erilaista, jos tietäisvät että jännitän niin paljon. Oon ajatellu jo pitkään et olis ihanaa vaa olla kotona eikä tarvis koskaa mennä töihin tai kouluun, mut sit taas toisaalta olis kivaa olla ''normaali'' ja käydä joku koulu..

Jännityksen takia mun maha menee välillä sekaisin niin sekään ei oo kivaa. Ja en keksi kauheasti puhuttavaa kaikkien ihmisten kanssa. Mietin koko ajan et mitä ne nyt musta ajattelee ja usein koulun kanssa kävikin niin että jäin kotiin ettei tarvi mennä jännittämään sinne.. En tiedä et mitä tälle vois tehdä, hävettää kertoa tutuille ja sukulaisille ku niistä monet menestyy elämässä.. :o

Oon itsekkin siinä tilanteessa että joudun varmaan antamaan periksi kun ei voimavarat yksinkertaisesti riitä enää mihinkään. Haluaisin olla vain omassa rauhassa ja nukkua.

mulla on kans. sos. tilanteiden pelko.. ja olen itse jättänyt opiskelut kerran ja en ole mennyt kokeisiin...nyt alotin opiskelut ja olen aika usein poissa.. tietysti opettajat luulee, että olen laiskuuttani pois. Yhdelle kerroin, että kärsin ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä (vasta terapeutti sanoi, että kyseessä on sos. pelko) ja olen nyt käynyt terapiassa ja tänään kävin eka kertaa hypnoterapeutilla, eli aion käydä nyt 4 kertaa hypnoosissa.. ja olen luottavainen. tänään tuli sellainen tunne, että ehkä tästä selvitään. ja jos selviän, niin sitten myös tekin! olen kärsinyt tästä ongelmasta 10 vuotta, aina vältellyt ihmismassoja, esiintymisiä.koulua..olen paennut monen monista tilanteista.. viimeeksi lähdin kesken tunnin vessaan, kun olisi pitänyt esiintyä enkä tullut 1,5 h takas ja käskin muiden tuoda repun ja selitin, että sain ruokamyrkytyksen.. hmm? :D
Mutta en aio miettiä noita enää, enkä mieti sen enempää, mitä muut ajattelee musta (juu, varmaan pitävät outona) mutta siinähän pitää. MINÄ AION PÄÄSTÄ TÄSTÄ YLI! kuvittelen aina, että muut katsovat, nauravat ja pitävät mua nolona, mutta, luultavasti näin ei kuitenkaa ole.. yritän miettiä näin.. kuka muistaa jonkun esitelmän parin vuoden takaa? ei kukaan. kuka muistaa minun änkyttämisen ja tärisemisen parin vuoden päästä? luult. ketään muuta, paitsi minua kiinnostaa.. mutta laitan toivoni hypnoosiin. tsemppiä. yes we can!

Suomi on varmaankin yksi ainoista teknologiassaan kehittyneistä maista, jossa ei ole mahdollista suorittaa mitään ammattitutkintoa TÄYDELLISESTI ETÄOPISKELLEN! Painotan sanaa täydellisesti. Esimerkiksi Englannissa pystyy lukemaan itsensä vaikka tohtoriksi saakka, mutta Suomessa ei edes mitään ammattikoulututkintoa pysty suorittamaan etänä. Nettilukio on edelläkävijä alallaan, koska siellä koko lukion voi käydä etänä, mutta siihen opinnot sitten tyssäävätkin. Surullista, mutta totta. Tehkää kuten minä ja vedotkaa kaikkiin mahdollisiin tahoihin, että etäopiskelu tehtäisiin Suomessakin tutkintoon johtavaksi. Sosiaalisesta fobiastakin kärsivien olisi näin mahdollista suorittaa tutkintoa kotoa käsin. Eikö sekin olisi yhteiskunnalle kannattavampaa kuin makuuttaa pelkääjiä kotona tyhjän pantteina?