Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Olenko kamala ihminen?

ehdoton ei

Tässä on tapahtunut ikäviä asioita, iäkäs äitini nukkui pois pari viikkoa sitten, olen ollut hänen elämässään koko ikäni lähellä ja viimeiset 10 vuotta hoidin häntä tiiviisti, hän oli vahvasti uskovainen ihminen ja aivan ihana persoona.
Valtava ikävä on...

Hautajaisia järjestellessä on tullut lisäksi erimielisyyttä sisaruksien kesken, (meitä on useita ja kaikki asuvat toisella paikkakunnalla) kukaan muu ei ole osallistunut äidin hoitoon koko hänen sairautensa aikana, kuin minä, olin siis läheisin ihan kirjaimellisesti.

Äidillä oli viimeinen tahto, jonka minä aikoinaan kirjoitin ylös, jossa hän toivoi tietyn paikan ja papin missä siunataan, tästäkin oli erimieltä jo joku sisar, mutta pitkin hampain viimein suostui tähän.

Nyt on tällä samalla sisarella päähänpinttymä, että pitäis saada verisukulaiset kantamaan ja nimesi ketkä, minulle tämä ei käynyt, koska joukossa on yksi kaveri mikä juuri äidin kuoleman hetkellä oli laittanut äidistä tekstiviestiä omalle äidilleen ( yhdelle sisarelleni) karmivia uskontoon viittaavia solvauksia.
tästä syystä en hyväksy häntä kantajaksi, joka ei edes ole anteeksipyyntöä esittänyt.
Toinen siskostani on vaan puolustelemassa tätä tyyppiä ja moittii minua siitä kun en hyväksy, syrjin häntä muka, saa tulla puolestani kyllä hautajaisiin, mutta kantamaan en halua häntä, kantomiehiä kyllä on muitakin.
Tämä tressaa minua kovasti tässä suuressa surussa, kaiken järjestelyn keskellä, tuntuu että koko sisariparvi on minua vastaan kaikessa...
Sain hoitaa äitiä mikä ei ollut todellakaan mitään helppoa, yksin, jos joskus satuin jotain "valittamaan" kun itsekkään en ole terve ihminen, niin vastaus oli tyyliin onhan nuita kodinhoitajia olemassa tai vanhainkoteja, lopuksi en enää viittinyt mainita mitään koko asiasta, vaan pakersin omin avuin...
Apuja ei sisarilta tullut koskaan, mutta niitä neuvoja kylläkin...

En silti ole siitä katkera, sain kuitenkin niin paljon kun sain olla äidin kanssa nämä vuodet, olen kiitollinen siitä, minulla on jotain mitä muilla ei ole ja mitä toiset ei saa pois minulta, nyt sen vasta oivalsin, siinä mielessä on hyvä olo.

Tiedän ja ymmärrän, että asuivat muualla, mutta eivät kyllä kaukana, kävivätkin tosi harvoin, tuntui pahalta kun äiti odotti lapsiaan käymään ja pettyi aina kun niitä ei näkynyt, usein itkin sitä surua mitä äiti kantoi, en kuitenkaan ruvennut kantelemaan heille siitä käymättömyydestä, ajattelin että kukin itse tietää mitä tekee, usen tuli kyllä mieleen miten sitten kun äiti lähtee lopullisesti, miten suhtautuvat, onko syyllisyyttä yms.en tiedä onko....ovatko nyt kateellisia minulle.

Kysymys kuuluu teenkö nyt vieheen kun kiellän tämän sukulais pojan kantoavun, en tiedä onko hän edes halukas tulemaan kantamaan, sekin on epäselvää ja minusta hänen itsensä pitäis miettiä tätä ja hävetä edes.

6

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sedfhsdf

      Kysymys kuuluu teenkö nyt vieheen..."vieheen"...hmm. rapalaltakin saa?

      • kirj.virhe

        Kiitos asiallisesta vastauksesta! huono vitsi!
        etkö ymmärtänyt pointtia kirjoitusvirheestä huolimatta, jos et niin mene muualle


    • Pipepo

      Kuulostaa niin tutulta kuin ikinä voi olla. Odotahan vielä, kun perunkirjoitukset tulevat. Olin vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, toki asia vähän erilainen. Olet mielestäni oikeutettu tekemään nämä tärkeät päätökset. Mielestäni verisukulaiset pitäisi aina kuitenkin ensin huomioda, vaikka kaikki heistä eivät olisikaan ihan sinun mieleesi. Voitko tuomita ihmisen pelkästään jonkin tekstarin takia? Kyllä tuollaiset asiat pitäisi laittaa hautajaisten ajaksi taka-alalle.

      Ymmärrän kyllä, että olet tehnyt suuren työn äitisi vuoksi. Ja varmasti myös hän oli siitä kiitollinen. Yritä nyt kuitenkin jaksaa kaiken tämän myllerlyksen keskellä.

    • ap.

      Ei kyse ole pelkkä tekstari, mutta viimeinen niitti sille miten on mummi ollut vihan lietsonnan kohteena ja ihan uskonnon takia, äiti oli mitä ihanin mummi varmaan kaikille lastenlapsilleen, eikä varmaan ikinä koskaan olisi sanonut saatipa tehnyt mitään pahaa, ainut mitä on heille tehnyt on rukoillut heidän puolestaan, sen tiedän, mutta onko se paha asia? kaikkea hyvää on halunnut kaikille se on varmaa!

      Siskoni lähettelee jatkuvasti sähköpostia ja minun piti jo kieltää yhteyden otto kokonaan, minu on saatava olla nyt rauhassa, luulen että tässä on kyse jonkinlaisesta kostosta, mikä ehkä kuulostaa sivulliselle pahalta, mutta niin luulen...

      Minulla on puhdas omatunto, enkä haluais olla riidoissa kenenkään kanssa ja siksi katkaisin nyt välin, väliaikaisesti ettei riitely tästä asiasta paisuisi lisää, tiedän että äiti ei haluaisi meidän riitelevän vaan olevan sovussa keskenään.

      Olen päättänyt että en osallistu perunkirjoitukseen ollenkaan, laitan valtakirjan ja kaikki asiakirjat, kuitit yms. menemään, mulle on ihan sama mitä tekevät lopuilla saatavilla, minä en ole mitään vailla pitäkööt mitä on jäljellä...
      en ole saanut yhtään enempää kuin hekään, päinvastoin olen ollut antamassa äidille, no tosin olenhan saanut, pitää äidin lähelläni tänne asti, se on suuri rikkaus ja lohtu minulle...

      • Le

        Hei ap.
        Sinulla on puhdas omatunto ja sen vuoksi pystyt tekemään oikeat päätökset, mitä sydämmesi kertoo.
        Olet tehnyt äidillesi kaiken sen mitä lapsen pitääkin, ja äitisi on taivaassa.
        Sinä tunnet sen ja tiedät sen.Sen vuoksi,sinun ei tarvitse kulutaa voimiasi perunkirjoituksiin.
        Hautajaisten järjestelyissä sinä voit kertoa oman tuntemuksesi, mielipiteesi ja Äidin toiveen.
        Riitelemisen sinun ei tarvitse kuluttaa voimiaan. Sinun on aika levätä ja aloitaa elämään uutta jaksoa elämässäsi.

        Rauha ja valo kanssasi. järkeä ja viisautta sisarruksillesi.


    • ap.

      Niin eipä tässä vielä kaikki....
      Minua syytetään erottelusta, niimpä....
      Kuitenkin äidin viimeinen tahto oli myös että vain läheisten kesken hautajaiset, nyt sisaret on kutsuneet kaikki serkut ja ja .... pappia ei saa pyytää siunauksen jälkeen ruokailuun eikä kahville vaan hänen on poistuttava paikalta ja minun pitäis vielä tämä ilmoittaa papille, ketään äidin ystäviä, joita olisi ollut tasan viisi kappaletta ei saa kutsua, koska osa näistä kuuluvat tuohon uskoon, jos vaikka kutsuisinkin, miten voisin eroittaa että sinä et saa tulla sitten syömään kun olet tuohon uskoon kuuluva.
      Minäkö olen se eroittelija, miksi sisaret minua kutsuu?
      On tämä yhtä hullun myllyä, eikä varmaan koskaan ole tämmöistä tapahtunut, missään.
      Olen ollut niin monessa hautajaisessa ja eri uskontoihin kuuluvissa, aina on pappi ollut kutsuttuna muistotilaisuuteen, tai ainakin syömään / kahville, KYLLÄPÄ HÄVETTÄÄ!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2047
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1374
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1311
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      75
      1282
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe