Limaa irrottavan yskänlääkkeen tuotanto katkesi kesken pahimman flunssakauden.
Keuhkoahtaumaa sairastava Pekka Tuominen, 72, on tyrmistynyt, koska hänelle määrätty reseptilääke on loppu Suomesta.
- Apteekista luvattiin, että Codesan comp mikstuuraa tulee apteekkeihin viikolla 10, mutta ei ole tullut vieläkään. Miten Leiraksella voi olla monopoli lääkkeeseen? hän kysyy.
Raumalla asuva Tuominen sai yskänlääkereseptin erikoislääkäriltä viime viikon alussa. Koska Tuominen kärsii myös sydämen läppäviasta, hänelle ei löydy mikstuuraa korvaavaa lääkettä.
- Sydän pantiin uudestaan rytmiin pari viikkoa sitten sairaalassa nukutuksessa, hän kertoo.
Pahaksi onnekseen Tuominen sairastui kovaan flunssaan, mikä tarkoittaa keuhkoahtaumaa sairastavalle runsasta limaneritystä. Siihen hänen piti saada apu kodeiinia sisältävästä Codesan compista.
- On aika paljon tällaisia potilaita kuin minä, ja tuntuu hämmästyttävältä, ettei lääkettä ole apteekeissa. Kun soitin apteekkeihin, minulle sanottiin, ettei lääkettä ole missään koko Suomessa.
Codesan compia tuo maahan Leiras.
- Tämä on vääryys potilaita kohtaan, koska vastaavaa lääkettä löydy, eikä lima ei lähde millään poppakonsteilla, Tuominen sanoo. Hän joutuu yskimään lähes jokaisen lauseen jälkeen.
Tärkeä lääke loppui apteekeista
7
869
Vastaukset
- dfghkjhgfdö.
Raaka-aine loppu
Leiraksen lääketieteellinen johtaja Sanni Lahdenperä kertoo, että Codesan compin tuotanto-ongelmat johtuvat siitä, että lääkettä valmistava puolalainen tehdas ei saanut yhtä lääkkeen kolmesta vaikuttavasta raaka-aineesta.
- Tehdas ei saanut cocillana-uutetta. Se on kasviperäinen uute, joka vaikuttaa limaa irrottavasti.
Lahdenperä tarkentaa, että lääketehtaalle Puolan Lysckowichiin saapui erä uutetta, mutta se ei ollut laatuvaatimusten mukaista. Huonolaatuisen uutteen tilalle ei heti saatu kunnollista erää. Cocillaana-uute saadaan eteläamerikkalaisen puun kaarnasta.
Suomi ei ole ainut maa, jossa Codesan compia ei ole nyt myynnissä, vaan samassa tilanteessa ovat muutkin maat.
Lahdenperä pahoittelee syntynyttä tilannetta.- ei hätää.
Tulossa apteekkiin
Pekka Tuomisen kysymykseen Leiraksen mahdollisesta monopolista Lahdenperä vastaa, että lääkkeen markkinointiin on mahdollisuus muillakin kuin Leiraksella.
- Ei tämä ole perinteinen monopoli. Lääkkeelle haetaan myyntilupa Fimeasta, ja mikä tahansa lääkeyritys voi tuoda lääkkeen markkinoille, jos hakee sille myyntiluvan.
Lahdenperällä on kuitenkin hyviä uutisia lääkettä tarvitseville: uusi erä yskänlääkettä on jo saapunut lääketukkuun, ja apteekeissa sitä pitäisi olla tämän viikon lopulla.
- ..............
pyhä yksinkertaisuus...............
- 20 per päivä
punasta norttia ja johan loppuu rykiminen
- ikävä yskänlääkettä
Yskänlääkkeistä ei ole tieteellisen tutkimuksen mukaan mitään hyötyä,keventävät vain lompakkoa.Lima lähtee irtoamaan,kun lähtee kävelylle ulkoilmaan ja ottaa höyryhengitystä.
- Anonyymi00006
Sir ephedrin..on korvaava lääke codesan compille
- Anonyymi00007
puhalla pulloon
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 24014957
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?451915- 1811420
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1021310- 281199
- 122958
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30912Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex81774Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t80728- 75658