Suomi Wiki

Venäjä ryhtyi sotaan Ruotsia vastaan helmikuussa vuonna 1808, koska ruotsalaiset kieltäytyivät liittymästä Napoleonin Britannian vastaiseen mannermaasulkuun. Sodan seurauksena Suomi liitettiin Venäjään. Venäläisten valtaamasta suomalaisalueesta muodostettiin Suomen suuriruhtinaskunta vuonna 1809 Porvoon valtiopäivillä. Käsite Suomen suuriruhtinaskunta oli esiintynyt jo Ruotsin vallan aikana, mutta varsinaista hallinnollista ja valtiollista merkitystä se alkoi saada vasta nyt.

Suomi säilytti Ruotsin vallan aikaisen virallisen kielen, uskonnon sekä lainsäädännön, ja sillä oli Ruotsin valtakauden lopusta poiketen oma hallinto ja oikeusjärjestelmä. Venäjän keskusjohdon ja suomalaisten aloitteellisuuden yhteisvaikutuksesta suuriruhtinaskunnalle muotoutui ajan myötä autonomia, joka laajeni 1800-luvun lopulle asti. Vuoden 1809 vallanvaihdosta seurasivat uudistukset: Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Suomeen vuonna 1812, pääkaupunki ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin ja maahan perustettiin senaatti ja keskusvirastoja.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


historiaa... kirjoitti:

Venäjä ryhtyi sotaan Ruotsia vastaan helmikuussa vuonna 1808, koska ruotsalaiset kieltäytyivät liittymästä Napoleonin Britannian vastaiseen mannermaasulkuun. Sodan seurauksena Suomi liitettiin Venäjään. Venäläisten valtaamasta suomalaisalueesta muodostettiin Suomen suuriruhtinaskunta vuonna 1809 Porvoon valtiopäivillä. Käsite Suomen suuriruhtinaskunta oli esiintynyt jo Ruotsin vallan aikana, mutta varsinaista hallinnollista ja valtiollista merkitystä se alkoi saada vasta nyt.

Suomi säilytti Ruotsin vallan aikaisen virallisen kielen, uskonnon sekä lainsäädännön, ja sillä oli Ruotsin valtakauden lopusta poiketen oma hallinto ja oikeusjärjestelmä. Venäjän keskusjohdon ja suomalaisten aloitteellisuuden yhteisvaikutuksesta suuriruhtinaskunnalle muotoutui ajan myötä autonomia, joka laajeni 1800-luvun lopulle asti. Vuoden 1809 vallanvaihdosta seurasivat uudistukset: Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Suomeen vuonna 1812, pääkaupunki ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin ja maahan perustettiin senaatti ja keskusvirastoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu