Lehman Brothersin kaatumisesta syksyllä 2008 alkanut myllerrys muutti hallitusten ja keskuspankkien suhtautumista markkinatalouteen. Vapaan markkinatalouden arvoja puolustanut Yhdysvallat puuttui pankki- ja sijoitusmarkkinoiden toimintaan. Yksityisiä pankkeja ja vakuutusyhtiöitä pidettiin julkisella rahalla pystyssä.
Markkinatalous on kova järjestelmä. Se korjaa itse virheensä mutta rajusti eli konkurssien kautta.
Liika ahneus johtaa markkinataloudessa vastaliikkeeseen. Juuri tästä oli kyse Yhdysvaltain toissavuoden kriisin lähtötilanteessa. Investointimarkkinoille oli luotu monimutkaisia sijoitusmuotoja. Niiden riskejä kukaan ei pystynyt hahmottamaan. Riskit laukesivat.
Kun menettäjänä oli koko pankkijärjestelmä, julkinen valta ei antanut pankkien kaatua. Pankit ovat talouden verisuonisto. Ilman niitä koko talousjärjestelmä luhistuu.
Nyt euromaat ja IMF yrittävät pitää Kreikan valtion luottokelpoisuuden pystyssä 110 miljardin euron lainoilla.
Kreikan pelättiin syöksevän Portugalin, Espanjan, Irlannin ja jopa Italian valtioiden luotot hurjan kalliiksi. Se kaataisi valtiotaloudet.
Yhteinen rahajärjestelmä tasasi hyvinä vuosina euromaiden väliset korkoerot. Valtiontalouden kunto ei juuri vaikuttanut korkomarginaaliin. Hyvin taloutensa hoitaneet maat ja löysäkätisesti eläneet maat maksoivat samaa korkoa. Riskejä ei siis hinnoiteltu.
Riskeillä pitää kuitenkin olla hinta. Jos riskillä ei ole hintaa, joku joutuu maksamaan toisten virheet. Nyt pankkien ja Kreikan riskejä on sosialisoitu.
Markkinatalouden toimintaan pitäisi periaatteessa luottaa. Se tarkoittaisi Kreikan talousromahdusta ja aikanaan sitten toipumista. Mutta Eurooppa ei halua ottaa sitä riskiä, että kriisi leviää.
Rahamarkkinoiden ja Kreikan kriisi osoittavat, että markkinatalous ei aidosti toimi. Nykyinen malli sallii liian suuret riskit. Riskien ottaminen on esimerkiksi suurpankeissa houkuttelevaa, sillä voiton keräävät johtajat ja omistajat mutta mahdollisen tappion kantaa yhteiskunta.
Markkinatalouden sijasta sisään on astunut suojaustalous. Mutta pitäisikö kuitenkin luottaa markkinatalouteen ja antaa mätien omenien pudota puusta?
Markkinatalous on kova järjestelmä. Se korjaa itse virheensä mutta rajusti eli konkurssien kautta.
Liika ahneus johtaa markkinataloudessa vastaliikkeeseen. Juuri tästä oli kyse Yhdysvaltain toissavuoden kriisin lähtötilanteessa. Investointimarkkinoille oli luotu monimutkaisia sijoitusmuotoja. Niiden riskejä kukaan ei pystynyt hahmottamaan. Riskit laukesivat.
Kun menettäjänä oli koko pankkijärjestelmä, julkinen valta ei antanut pankkien kaatua. Pankit ovat talouden verisuonisto. Ilman niitä koko talousjärjestelmä luhistuu.
Nyt euromaat ja IMF yrittävät pitää Kreikan valtion luottokelpoisuuden pystyssä 110 miljardin euron lainoilla.
Kreikan pelättiin syöksevän Portugalin, Espanjan, Irlannin ja jopa Italian valtioiden luotot hurjan kalliiksi. Se kaataisi valtiotaloudet.
Yhteinen rahajärjestelmä tasasi hyvinä vuosina euromaiden väliset korkoerot. Valtiontalouden kunto ei juuri vaikuttanut korkomarginaaliin. Hyvin taloutensa hoitaneet maat ja löysäkätisesti eläneet maat maksoivat samaa korkoa. Riskejä ei siis hinnoiteltu.
Riskeillä pitää kuitenkin olla hinta. Jos riskillä ei ole hintaa, joku joutuu maksamaan toisten virheet. Nyt pankkien ja Kreikan riskejä on sosialisoitu.
Markkinatalouden toimintaan pitäisi periaatteessa luottaa. Se tarkoittaisi Kreikan talousromahdusta ja aikanaan sitten toipumista. Mutta Eurooppa ei halua ottaa sitä riskiä, että kriisi leviää.
Rahamarkkinoiden ja Kreikan kriisi osoittavat, että markkinatalous ei aidosti toimi. Nykyinen malli sallii liian suuret riskit. Riskien ottaminen on esimerkiksi suurpankeissa houkuttelevaa, sillä voiton keräävät johtajat ja omistajat mutta mahdollisen tappion kantaa yhteiskunta.
Markkinatalouden sijasta sisään on astunut suojaustalous. Mutta pitäisikö kuitenkin luottaa markkinatalouteen ja antaa mätien omenien pudota puusta?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.