Luin juuri Nykyajan Baabelin Orjat pdf -kirjan.
On hyvä, että aivopesun läpikäyneilläkin on toivoa, kuten Herrick Åberg ja Jarkon tapaukset osoittavat Pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ajatella omilla aivoillaan.
Itse olin myös vuosia jehovantodistaja - kastettu sellaisen, kunnes minut erotettiin.
Syynä oli ilmeisesti tyypillisin syy, eli sukupuolisuhteet. Olen hyvin kiitollinen jehovantodistajavanhemmistolle siitä, että he erottivat minut. Olin niin aivopesunu uhri, etten itse osannut lähteä pois tuosta uskonnosta. Minut erottamalla vapauduin pikkuhiljaa ja näin ulkopuolisesti jehovantodistajien järjestön raakuuden ja ihmisten hyväksikäytön. Itse menetin eottamiseni yhteydessä isäni ja äitini sekä veljeni, jotka eivät enää kutsuneet kotiin, eivätkä tervehtineet. Samalla meni kaikki kaverini. Olin vähän yli parikymppinen. Mutta tämä koettelemus oli kuitenkin sen arvoista, koska pääsin pois jehovantodistajärjestöstä.
Mitähän kuuluu nykyisin Herrick Åberg ja Jarkolle, kuka kertoisi.
Herrick Åberg ' kirja
7
595
Vastaukset
- minä
Suosittelen myös lukemista! Ei mennyt kuin 25 sivua kun printtasin molemmille puolin arkkia.
- Aikalainen
"Herrick Åberg kuoli ilmeisesti 1980-luvun alussa, kuitenkin ennen vuotta 1987, olihan jo tuolloin kirja oikeudet lesken Ulla Åbergin nimissä."
http://www.aimoo.com/forum/postview.cfm?id=311102&CategoryID=3459&ThreadID=1561938 Olen lukenut kirjan jo kauan aikaa sitten. Kuten myös toisen, Hannu Nyman nimisen miehen kirjoittaman "Toisenlainen Evankeliumi". Jälkimmäisessä käydään läpi niin Jehovan todistajien kuin myös Mormonien uskonnot, niiden eroavaisuudet alkuperäiseen evankeliumiin.
Molempien uskontojen pohjana on muunnneltu raamatun alkuperäinen oppi. Näiden muutosten johtopäätöksenä Hannu Nyman toteaa mm. näin: "Tästä ei voi tehdä muuta johtopäästöstä kuin sen, että Jumala on tullut toisiin ajatuksiin."
Jehovan todistajat ovat muuttaneet jopa omaa oppiaan useasti historiansa aikana. Alkuperäiset Charles Russel (Jehovan todistajat) ja Joseph Smith (Mormonit) tuskin enää edes allekirjoittaisivat järjestöjen toimintaa omakseen.
Sillä siitähän loppujen lopuksi on kysymys. Ihmisen omalla "viisaudellaan" omaksi hyödykseen muuttamaa Jumalan sanaa. Alkuperäinen sanoma on laitettu palvelemaan johtajien parasta, ei johdettavan paranemista.- Anonyymi
Jehovan todistajat eivät saarnaa parannuksen tekoa vaan Harmagedonin pelkoa.
Sen lisäksi heidän keskeinen opinkappaleensa on uudestisyntymättömänä meneminen Jumalan valtakuntaan.
Ai niin; eiväthän he olekkaan menossa Jumalan valtakuntaan vaan paratiisiin. Sinnehän ovat menossa myös muslimit.
Voi voi. Ota nyt selvää näiden lahkojen jutuista.- Anonyymi
"eiväthän he olekkaan menossa Jumalan valtakuntaan vaan paratiisiin. "
-Tuo paratiisi sai alkunsa siitä haramgeddonin pelottelusta.
-Harmageddonia luvattiin vuodelle 1925 (mm. kirja "Miljoonat, jotka nyt elävät eivät kuole koskaan")
Ja lahkojohtaja, jehovakanava Rutherford korosti lopun väistämättömyyttä sillä että taivas oli jo täynnäkin (enempää kun ei mahtuisi, "eikö sinustakin olisi järkevää että tulisi loppu"), näin siis Rutherfordin uni 1930 -luvulla.
Kun loppua ei tullut, sanoi jehovakanava Rutherford löytäneensä Raamatusta maanpäällisparatiisin, jonka vuoksi myös kannatti kaupitella vartiotornia.
Taivaaseen menisivät ilmestyskirjassa luetellut Israelin sukukunnat.
Sitten on tullut muutos, taivaaseen pääseekin myös, jos kirjauttaa itsensä vartiotorniseuran kortistoon taivaaseen menoa varten (meikäläistäkin kiinnostaa, missä vartiotornissa ja millä sanoilla muutos tuli). Jotkut ovat kiinnittäneet huomiota siihenkin että vartiotorniseuran säännöt vaativat jäseniksi, alkujaan v. 1914 tapahtumat nähneitä, sitten taivaaseen menijöitä.
Nyt tosin pyhät asiat järkkyvät. taivaaseen kirjautuneet ovatkin todetut mielenvikaisiksi vartiotornissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"eiväthän he olekkaan menossa Jumalan valtakuntaan vaan paratiisiin. "
-Tuo paratiisi sai alkunsa siitä haramgeddonin pelottelusta.
-Harmageddonia luvattiin vuodelle 1925 (mm. kirja "Miljoonat, jotka nyt elävät eivät kuole koskaan")
Ja lahkojohtaja, jehovakanava Rutherford korosti lopun väistämättömyyttä sillä että taivas oli jo täynnäkin (enempää kun ei mahtuisi, "eikö sinustakin olisi järkevää että tulisi loppu"), näin siis Rutherfordin uni 1930 -luvulla.
Kun loppua ei tullut, sanoi jehovakanava Rutherford löytäneensä Raamatusta maanpäällisparatiisin, jonka vuoksi myös kannatti kaupitella vartiotornia.
Taivaaseen menisivät ilmestyskirjassa luetellut Israelin sukukunnat.
Sitten on tullut muutos, taivaaseen pääseekin myös, jos kirjauttaa itsensä vartiotorniseuran kortistoon taivaaseen menoa varten (meikäläistäkin kiinnostaa, missä vartiotornissa ja millä sanoilla muutos tuli). Jotkut ovat kiinnittäneet huomiota siihenkin että vartiotorniseuran säännöt vaativat jäseniksi, alkujaan v. 1914 tapahtumat nähneitä, sitten taivaaseen menijöitä.
Nyt tosin pyhät asiat järkkyvät. taivaaseen kirjautuneet ovatkin todetut mielenvikaisiksi vartiotornissa.Helluntaikanava on on taituri asioiden vääristelyssä. Kuka vähäkin tuntee asioita, tietää kirjoituksen mielettömyyden.
- Anonyymi
Kyllä myös ne lehtitelinevartiotornikauppiaat puhuvat maanpäällisparatiisista.
Jos se mieletöntä on, niin kysymyksessä on lahkon mielenhallinta, opit voidaan muutella edes takaisin, eikä todistaja tiedä, mitä hänen tulee seuraavan vartiotornin kertomana uskoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217