Voisiko joku tietäväisempi kertoa, mikä minua oikeasti vaivaa? Olen 22-vuotias nuori, ulkoisesti suht normaalilta näyttävä nainen. Aloitin viime syksynä opiskelun ammattikorkeakoulussa, ala tai siis tuleva ammattini on varsin naisvaltainen. Olen sairastanut syömishäiriötä noin 17-vuotiaasta asti, viime vuodet se on tosin oireillut lievemmin. Masennusta taustalla myös, mutta sitä ei ole varsinaisesti diagnosoitu koskaan, psykologin juttusilla olen kyllä käynyt, mutta lopetin käynnit epäpätevän (mies)psykologin vuoksi.
Nyt viime vuoden ongelma on lähinnä ollut puhumattomuus ja syrjään vetäytyminen. Ystäviä minulla ei ole ollut sitten yläasteen, seurustelukumppani kyllä. Vastaan jos minulta esim. koulussa kysytään jotain, mutta en saa mielestäni mitään selkeää tai fiksua suustani, änkytän ja tunnen itseni täydelliseksi idiootiksi sanoinpa mitä tahansa. Hetki hetkeltä ja sana sanalta puhuminen tuntuu vaikeammalta, ja nykyisin olen vain mieluummin suosiolla hiljaa. Itsemurhalla olen leikitellyt jo kauan, mutta nyt nekin ajatukset käyvät voimakkaammiksi. Apua en halua, en koe että ketään kiinnostaisi mun asiat niin paljoa. Työtähän ne vain tekee ja tuntuu että kaikki on enemmän tai vähemmän nykyisin vittuuntuneita työhönsä joten miksei näitä leipääntyneitä henkilöitä olisi myös psykologeissakin... Ainakin mun kohdalle sattui viimeksi sellainen.
Välillä tuntuu, että älyssäni on muutenkin jotain vikaa, vaikka lukiosta selvisin ihan kiitettävin arvosanoin. Nykyisin en koe edes osaavani ajatella. Mitä oireilua tällainen eristäytyminen teidän mielestänne on??
Nyt viime vuoden ongelma on lähinnä ollut puhumattomuus ja syrjään vetäytyminen. Ystäviä minulla ei ole ollut sitten yläasteen, seurustelukumppani kyllä. Vastaan jos minulta esim. koulussa kysytään jotain, mutta en saa mielestäni mitään selkeää tai fiksua suustani, änkytän ja tunnen itseni täydelliseksi idiootiksi sanoinpa mitä tahansa. Hetki hetkeltä ja sana sanalta puhuminen tuntuu vaikeammalta, ja nykyisin olen vain mieluummin suosiolla hiljaa. Itsemurhalla olen leikitellyt jo kauan, mutta nyt nekin ajatukset käyvät voimakkaammiksi. Apua en halua, en koe että ketään kiinnostaisi mun asiat niin paljoa. Työtähän ne vain tekee ja tuntuu että kaikki on enemmän tai vähemmän nykyisin vittuuntuneita työhönsä joten miksei näitä leipääntyneitä henkilöitä olisi myös psykologeissakin... Ainakin mun kohdalle sattui viimeksi sellainen.
Välillä tuntuu, että älyssäni on muutenkin jotain vikaa, vaikka lukiosta selvisin ihan kiitettävin arvosanoin. Nykyisin en koe edes osaavani ajatella. Mitä oireilua tällainen eristäytyminen teidän mielestänne on??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki johtuu jostakin, mutta ihan ensimmäiseksi lähtisin miettimään sitä itsemurha-asiaa. On todella väkivaltaista edes ajatella sellaista itselleen. Kannattaa hetki miettiä ja katsoa asioita ympärillään, enkä onko ne tosiaan niin huonosti ja kurjasti että täältä maailmasta pitäisi pois päästä. En usko että sinulla on älyssä mitään vikaa, kirjoitat hyvin selkeästikkin miltä tuntuu..
olen itse 23 vuotias nainen, ja mulla on liuta ongelmia, mutta osasta olen päässyt yli koska olen miettinyt niin että minulla on oikeus hyvään elämään. Kannattaa miettiä, että sinullakin on oikeus hyvään elämään. :) Ja pikkuhiljaa kun on vähän höllempi itselleen esimerkiks muiden kanssa keskustelemisen suhteen, niin sekin helpottaa. Ei aina tarvitse edes olla mitään sanottavaa. Mä olen yleensä aika hiljanen, ja se oli mulle joskus tosi vaikeaa, olla hiljaa, tunsin syyllisyyttä siitä että en osannut sanoa johonkin asiaan jotain ja jos sanoin niin sitten mietin että mun sanois ei ole mitään järkeä,että miksi ylipäätään sanon mitään. Mutta ei aina tarvitse sanoa mitään. aivot oppii reagoimaan tiettyihin asioihin tietyllä tavalla... kestää jonkun aikaa että saa päästään pois sellaiset negatiiviset ajatukset. Pahoittelen jos meni monimutkaseksi tai epäselväksi, tuli vain mieleen ja annoin ajatusten virrata sormien kautta näppäimille. ota iisisti =)
Älyssäsi ei ole varmasti vikaa. Jos niin olisi et olsi. selvinnyt lukiossa niin hvyin. Sinulla on itsetunto-ongelmia. Tulee mieleen että kierrät ympyrää yhä vain pienenenevää kohti ympyrän keskipistettä kohden. Asenteeesi on negatiivien: en välitä itsestäs ja oletat että et ole minkään arvoinen kenellekään. Ajatuksilla ja asenteella on valtava voima. Jospa alkaisit tietoisesti muuttaa ajatuksia positiiviseen suuntaan. Mene aamulla peilin eteen ja sano ääneen että siinä katselle erittäin näppärä ja mukiinmenevä tyttö. Mieti ja että olethan ollut älykäs ja hyvä lukiossa. Tee ja palkitse itseäsi hyvällä.Siirrä kokonaan tuo negatiivinen vaihe päältäsi.
Todennäköisesti sinua ei ole osattu kannustaa ja rohkaista tarpeeksi kasvuaikanasi. Onko vaadittu liikaa ja olet saannut enemmän kielteistä palautetta.
Jospa hakeudut uudelleen terapeutille. Ei kaikkien kanssa välttämättä synny luottamusta ja yhteistyötä.