Hei. Olen rapiat parikymppinen miesopiskelija. Olen huomannut nyt, että mitä todennäköisimmin minulla on taipumusta ahdistuneisuuteen / neuroottisuuteen, tai miten tätä nyt kutsuisi. Minulla on tapana olla hyvin itsekriittinen. Arvioin itseäni joka tilanteessa, miten suoriudun, miten minun odotetaan olevan. Se vaikuttaa myös sosiaaliseen elämääni. Naisia uskallan lähestyä melko harvoin, silloinkin ehkä liian humalassa, kun olen turruttanut yliaktiivista yliminääni.
Lapsena muistan minulla olleen tapana toistella asioita, ikäänkuin pahat ajatukset siten häviäisivät tai minulle ja perheelleni ei tapahtuisi mitään pahaa kun teen jotakin tietyllä tavalla. Nuorena pelkäsin hirveästi sairauksia ja olin kerrankin syksyllä melkein satavarma etten näe enää seuraavaa kesää. Ajattelin olevani kuolemansairas vain siksi, että en ollut 100% varma ettei näin ole. Siis jos jokin oli mahdollista, se oli myös minulle käytännössä todellista.
Vartuttuani aloin järkeistää asioita enemmän ja pääsin eroon itsepintaisita ajatuksista ja aloin enemmän ajatella asioita järjen ja todennäköisyyksien kautta. Pääsin siten eroon tai ainakin lievitin taipumustani. Syytä tähän muutoksen en tiedä, mutta luulin jo päässeeni eroon siitä.
Nyt vanha neuroottisuus tuntuu hiipivän jälleen elämääni. Pelkään taas sairauksia. Pelkään myös, että menetän kontrollin omasta elämästäni. Vihaan sitä, etten pysty vaikuttamaan itseäni koskeviin asioihin. Nyt aikuisena myös seksuaalisen heräämisen myötä pelkään melkein hysteerisesti sukupuolitauteja ja sitä, että saatan tahtomattani jonkun raskaaksi. Muserrun melkein sisältä päin jos jokin menee ehkäisyssä vikaan. Tiedän että sukupuolitautien mahdollisuus on loppujen lopuksi pieni ja ei-toivotun raskauden melkein häviävä jos vaikka kondomi irtoaa kesken kaiken. Silti kun sanotaan, että kumpikin on mahdollista, niin yliminäni itsepintaisesti on alkanut vanhaan tapaan inttämään minulle että kyllä se nyt on menoa. Meneillään on järjen ja ehkäpä neuroottisen yliminän kamppailu. Ja kumpikin sisälläni. Mistähän saisin apua, ettei vanha neuroottisuus tule takaisin, sillä jo nyt ahdistus vaikuttaa toimintakykyyni hyvin paljon monella tavalla.
Lapsena muistan minulla olleen tapana toistella asioita, ikäänkuin pahat ajatukset siten häviäisivät tai minulle ja perheelleni ei tapahtuisi mitään pahaa kun teen jotakin tietyllä tavalla. Nuorena pelkäsin hirveästi sairauksia ja olin kerrankin syksyllä melkein satavarma etten näe enää seuraavaa kesää. Ajattelin olevani kuolemansairas vain siksi, että en ollut 100% varma ettei näin ole. Siis jos jokin oli mahdollista, se oli myös minulle käytännössä todellista.
Vartuttuani aloin järkeistää asioita enemmän ja pääsin eroon itsepintaisita ajatuksista ja aloin enemmän ajatella asioita järjen ja todennäköisyyksien kautta. Pääsin siten eroon tai ainakin lievitin taipumustani. Syytä tähän muutoksen en tiedä, mutta luulin jo päässeeni eroon siitä.
Nyt vanha neuroottisuus tuntuu hiipivän jälleen elämääni. Pelkään taas sairauksia. Pelkään myös, että menetän kontrollin omasta elämästäni. Vihaan sitä, etten pysty vaikuttamaan itseäni koskeviin asioihin. Nyt aikuisena myös seksuaalisen heräämisen myötä pelkään melkein hysteerisesti sukupuolitauteja ja sitä, että saatan tahtomattani jonkun raskaaksi. Muserrun melkein sisältä päin jos jokin menee ehkäisyssä vikaan. Tiedän että sukupuolitautien mahdollisuus on loppujen lopuksi pieni ja ei-toivotun raskauden melkein häviävä jos vaikka kondomi irtoaa kesken kaiken. Silti kun sanotaan, että kumpikin on mahdollista, niin yliminäni itsepintaisesti on alkanut vanhaan tapaan inttämään minulle että kyllä se nyt on menoa. Meneillään on järjen ja ehkäpä neuroottisen yliminän kamppailu. Ja kumpikin sisälläni. Mistähän saisin apua, ettei vanha neuroottisuus tule takaisin, sillä jo nyt ahdistus vaikuttaa toimintakykyyni hyvin paljon monella tavalla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
..jos et vielä ole käynyt. Hän ohjannee terapiaan. Tarvitset apua juuri tässä elämänvaiheessasi.