Perinnän perusteet?

Minulla on yksi ongelmaksi muodostunut vanha hyvä asiakas. Aiemmin hoiti maksut kunnialla ja sen johdosta suostuin myymään omalla laskulla. Nekin hoiti alkuun asiallisesti, mutta viime syksynä tapahtui jotain ja yhä tapellaan 800 euron suuruisesta laskusta. Kun ei alkanut maksua kuulumaan eräpäivän jälkeen otin yhteyttä ja sen jälkeen suoritti 300€. Siitä eteenpäin kyselin viikon välein miten olisi taas lyhennyksen laita ja kerran on nyt tämän vuoden puolella maksanut satasen lisää. Jäljellä on siis 400€. Ei vaikuta että olisi halukas maksamaan eikä tee itse minkäänlaisia alotteita minkään suhteen että esim. ilmoittaisi maksun viivästyvän tms. vasta kun pistän useamman tiukkasanaisen mailin niin vastaa n. viikon viiveellä jossa sanoo että nyt just ei ole rahaa ja maksaa kun taas pystyy.

Oma intressit hoitaa asia nätisti ovat jo melko vähissä.

Tuli tuossa justiinsa mainosmaili Suomen perintätoimistolta: Aidosti maksuton perintäpalvelu!

Mitenkä tuommoinen nyt laiteittaisiin "oikein" perintään. Voinko toimittaa sen laskun perintätoimistolle joka on yhä maksamatta? Siinä näkyy eräpäivä viime syksyltä. Summa ei ole enää 800 euroa, mutta lisämaininnaksi vaikka että jäljellä 400 euroa?

Pitääkö asiakkaalle lähettää joku tietynmuotoinen tieto/kirje ennenkuin voi pistää perintään?
8308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos olet lähettänyt kaksi kirjallista maksumuistutusta eikä vielä ole maksanut niin voit siirtää perintään.

Äänestä
  • Sähköpostitse useammankin, mutta vastaako tuo kirjallista muistutusta? Onko sen oltava postin kautta kirjeitse?

    Äänestä

Taas kirosana näitä paukapäitä. Joojoo, on hienoa sissimarkkinointia.
Suosittelen ettei kukaan käytä tota toimistoo perintähommiin. Sama vaikka maksaisivat perinnästään.

Sen verran on kokemusta, että kelpuuttaavat muuten asiakkaakseenkin ihan päättömät firmat. Ei mitään tarkistusta ilmeisesti, joten aika huteralla pohjalla tunnutaan menevän. Kaipa se sitä on kun pitää kasvaa tms.

Äänestä

Asiakkaasi kannalta olisi hyvä, jos voit vielä pitkittää saatavasi perintää. Vaikka satanen kuussa. Kuitenkin loppupeleissä on hyvä, mikäli asiakassuhteenne jatkuisivat ja asiakasyrityksenne pääsisi vielä jaloilleen. Eihän tuo 400 euroa maata ja yritystäsi kaada.

Äänestä

>>Asiakkaasi kannalta olisi hyvä, jos voit vielä pitkittää saatavasi perintää. Vaikka satanen kuussa.>>

Aivan turhaa pitkittää, jos tuollaiseen selkeään, ja myös oikeasti kuukausittain pitävään, maksusuunnitelmaan ei ole saatu asiakkaalta hyväksyntää.

Lasku perintään vaan, perintätoimiston kautta. Sopivaa toimistoa en osaa suositella. Itse olemme käyttäneet Intrum Justitiaa, heillä vuosittain veoitettava perusmaksu on muistaakseni 81 eur / v alv luokkaa.

Kaipa nuo "aidosti kuukausimaksuttomat" perintätoimistotkin voivat tällaisen perusperinnän hoitaa. Mistään Number One asiakkaasta ei ilmeisesti teillä ole kyse? Niiden kanssa kannattaa olla hiukan varovaisempi, hyvät asiakkaat ovat kallisarvoinen luonnonvara.

Mutta anna perintä jollekin hyväksi havaitsemallesi toimistolle vaan. Tähän mennessä lähettämäsi sähköiset maksumuistutukset ovat aivan riittävä määrä, lisää ei tarvita.
Toki VOIT laittaa vielä yhden e-mailin, että ellei maksua suoriteta 23.3.2012 mennessä, annat maksun perintätoimistolle

Saattaa olla että se viimeinen nelisatanen yllättäen kuitenkin voi löytyä aika nopeastikin, kun perintätoimiston kirje tulee.

Äänestä
  • Ei ole mikään äärimmäisen tärkeä asiakas. Nyt tämän episoodin jälkeen loppu aiemmin annetut erikoisalennukset sekä poistuu lasku maksutavoista.

    Toisen yrittäjätuttavan kautta kuultuna tällä ongelmatapauksella olisi jonkinsorttisia henkilökohtaisia ongelmia elämässään ja ei ole tainnut pisnes kiinnostaa viimeaikoina. Pisnekseen ei pitäisi sotkea tunteiluja mutta kyllähän se aina pistää miettimään että kun kyse ei ole mistään elämän ja kuoleman suuruisesta summasta niin onko kannattavaa syventää toisen ahdinkoa perinnällä. Alkaa vaan tuntumaan että jää loput velasta saamatta jos ei tee mitään.

    Periaatteessa toisen ongelmat eivät kaiketi ole minun ongelmiani. Näin varmaan ajattelisi ainakin joku piinkova liikemies.

    Äänestä

Lähetä tratta, ihan itse. Kun sinulla ei näemmä perintähommia ole ruuhkaksi asti niin yksittäiset jutut kannataa hoitaa itse samalla vaivalla kuin setvisi asiaa perintätoimiston kanssa. Parikymppiä voi kuluja laskuttaa itselleen.
Ohjeita löytyy kyllä netistä tai asiakastiedon tratta-asioiden numero on Puh. 010 270 7300

Äänestä

>>Pisnekseen ei pitäisi sotkea tunteiluja mutta kyllähän se aina pistää miettimään että kun kyse ei ole mistään elämän ja kuoleman suuruisesta summasta niin onko kannattavaa syventää toisen ahdinkoa perinnällä.>>

Ittelläsi ei ole mitään vaikeuksia elämässä ollut, ei ennen eikä nyt? Että oli ihan oikein että tuo yrittäjä käytti sinua hyväkseen, ja sallit sen saman muiltkain yrittäjiltä?

Jos oikeasti lastesi ensi viikon ruoasta ja lämmöstä kyse, niin tuskin tuollaisten tunnontuskien kanssa siekailisit yhtään? Harva kestää yhtään omien penskojen itkua ja parkunaa ruoan puutteessa.

Mutta jos tunnet että sinulla on nyt varaa joustaa, ja haluat niin tehdä, niin se on kunkin oma asia, mitä rahoillaan tekee.

Kyllä ainakin 90% yrityksistä perii ihan vakkiona aina, ja kaikilta, myös tuolta sinunkin asiakkaaltasi ovat perineet jo. Mutta se loppu 10% saa tietysti tehdä toisenlaisen päätöksen asiassa jos haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei-jaksa-enää kirjoitti:

Minulla on yksi ongelmaksi muodostunut vanha hyvä asiakas. Aiemmin hoiti maksut kunnialla ja sen johdosta suostuin myymään omalla laskulla. Nekin hoiti alkuun asiallisesti, mutta viime syksynä tapahtui jotain ja yhä tapellaan 800 euron suuruisesta laskusta. Kun ei alkanut maksua kuulumaan eräpäivän jälkeen otin yhteyttä ja sen jälkeen suoritti 300€. Siitä eteenpäin kyselin viikon välein miten olisi taas lyhennyksen laita ja kerran on nyt tämän vuoden puolella maksanut satasen lisää. Jäljellä on siis 400€. Ei vaikuta että olisi halukas maksamaan eikä tee itse minkäänlaisia alotteita minkään suhteen että esim. ilmoittaisi maksun viivästyvän tms. vasta kun pistän useamman tiukkasanaisen mailin niin vastaa n. viikon viiveellä jossa sanoo että nyt just ei ole rahaa ja maksaa kun taas pystyy.

Oma intressit hoitaa asia nätisti ovat jo melko vähissä.

Tuli tuossa justiinsa mainosmaili Suomen perintätoimistolta: Aidosti maksuton perintäpalvelu!

Mitenkä tuommoinen nyt laiteittaisiin "oikein" perintään. Voinko toimittaa sen laskun perintätoimistolle joka on yhä maksamatta? Siinä näkyy eräpäivä viime syksyltä. Summa ei ole enää 800 euroa, mutta lisämaininnaksi vaikka että jäljellä 400 euroa?

Pitääkö asiakkaalle lähettää joku tietynmuotoinen tieto/kirje ennenkuin voi pistää perintään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu