Lääkäri raiskasi

?? ikävä olo

Menin lääkärille valittamaan alavatsakipuja. Hän sanoi ota housut pois ja käy kyljelle makaamaan tutkimuspöydälle. Tein sen. Ilman mitään varoitusta hän työnsi sormensa peräaukkooni. Järkytyin syvästi, koska en ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta tutkimuksesta. Olin silloin melko nuori. Olin shokissa, ja kun kävelin kotiin terveysasemalta, tunsin yhä sen sormen siellä. Olin häpeissäni ja raiskattu olo. Jos hän olisi kysynyt saako hän tehdä niin, olisin todennäköisesti kieltäytynyt.
Eli kaikki jotka menette lääkärin vastaanotolle varautukaa johonkin tällaiseen sormellatunkeutumiseen! Jäi loukattu mieli.

8

3913

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saman kokenut

      samantapaisia kokemuksia. ensin menin naislääkärille peräaukon kutinan vuoksi. hän ei juuri kysellyt vaan käski kylkimakuulle ja yhtäkkiä työnti sormen peräaukkoon. ja sanoi ettei mitään ole. toinen kerta mieslääkäri komensi housut alas ja pyllistä. edellisestä viisastuneena kysyin mitä oikein meinaat kun veti muovihanskaa käteen. sanoi vain tunnustelevansa eturauhasen kokoa. enkä siinä ehtinyt edes sanoa mielipidettäni kun jo oli sormi pyllyssä. tällä kertaa sattui ja se kestikin kauemmin kun teki tutkimustaan. oli äärimmäisen nöyryttävää. missä tahansa tilanteessa toiminta luettaisiin raiskaukseksi koska yksilön omaa tahtoa ei huomioitu. mutta kun lääkäri on kyseessä se on täysin normaali toimenpide. tuntui loppupäivän kuin olis paskat ollu housuissa.

      • Ihan normaalia se on

        Joku lääkäri kertoi että "gynekologiseen tutkimukseen tulisi aina kuulua rectovaginaalinen tutkimus eli tutkimus joka suoritetaan rectumin eli peräaukon kautta. tällöin pystytään tunnustelemaan kohdun takaosa ja fossa douglas eli peräsuolikohtusyvänne. tätä kautta saadaan myös parempi tuntemus munasarjoihin. tutkimus ärsyttää peräsuolta ja saa aikaan joskus ulostamisen. täysin luonnollista "

        Joku nainen kertoi että "Minua tutkittu jo pitkään persekan kautta(40vuotias)varsinkin kun etsittiin syitä kuukautis-sekä yhdyntäkivuille.Mm.endometrioosin löytyminen,seuraaminen vaatii aina peppureikään rasvatun käsineen ja pari sormea."

        "kyllähän naiset tietää että gynekologi laittaa sormen pyllyyn joka kerta tutkimuksen aikana!"

        " On useita kakruja tullut tehtyä ja muutenkin tullut gynellä käytyä ja näin se vaan on, että peräsuolen kautta tutkitaan myös. Paskajuttu ;)tietysti, ei kiva tilanne muutenkaan ja sitten vielä tungetaan sormia joka aukkoon "

        Sääliks käy gynejä koska ne ottavat hirvittävän riskin tulla jonkun ylihysteerisen tutkittavan taholta syytetyksi seksuaalirikoksesta?


    • Siinä SE tuli!

      Just niin.. tätä olen oikein odottanut että koska joku tepe keksii VÄITTÄÄ että gynen tutkimus on RAISKAUS!???

      Koska nykyään tuomioon riittää että mikäli asianomistaja (ns.uhri) KOKEE teon seksuaalisena, vaikkei tekijä (syytetty) olekaan tarkoittanut tekoa seksuaalisena, niin syytetty saa tuomion.

      Eli periaatteessa jokainen lääkäri joka koskettelee potilasta saattaa tietämättään syyllistyä seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

      Kaikkien kannattaakin muistaa että kuka tahansa voi saada ns. pedotuomion ja joutua pedohunttereiden tai ylihysteeristen pedofobien jahtaamaksi!!!

      • Kaikkea on nähty

        Tällaisia tuomioita on jo jaettu. Ei toki lääkäreille, niillä on sentään arvovalta ja tukevat kollegat, vaan vaihtoehtohoitojen tekijälle eli kiropraktikolle. Toinen "potilas" eli asiakas ei todellisuudessa ollut edes saanut tuota hoitoa, jossa mennään emättimeen. Ja ensimmäinen asiakas oli saanut ennen hoitoa hyvät selvitykset ja oli suostumus hoitoon, mutta silti mies tuomittiin vankilaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asiakkaan aviomies tuli mustasukkaiseksi.


    • juu.

      No jos mulle tehtäis noin niin ensimmäinen reaktio olis varmaan potkasta sitä pervoa päähän.

      • ÄLÄ mene lääkärille!

        No mitäs sitten menet lääkärille?

        Sinun oikeutesi on ihan rauhassa kuolla kohdunkaulansyöpään tai eturauhassyöpään.

        Mutta oikeutesi ei ole syyttää ihmistä perättömillä väitteillä vain siksi että tämä yrittää auttaa sinua!


    • outoa

      No kyllä lääkärin pitäisi kysyä lupa kun tunkee sormiaan tai yhtään mitään miehen peräsuoleen.

      • Huh mitä jaskaa...

        Tai naisen. Ei mitään eroa sukupuolella tässä asiassa.

        Ja tuo, mitä joku kirjoitti tuolla että gyne työntää aina sormen perseeseen, ei todellakaan pidä paikkaansa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe