http://www.talouselama.fi/uutiset/professori kataisesta dragsviksotkussa raukka mies/a2092098
Emeritusprofessori Jukka Kemppinen ei ole blogissaan tyytyväinen puolustusministeri Stefan Wallinin ja pääministeri Jyrki Kataisen toimintaan Dragsvikin varuskunnan suhteen.
Kemppinen kritisoi Wallinia totuuden vääristelystä Uudenmaan Prikaatin asemaa koskevassa keskustelussa. Alkujaan Uudenmaan Prikaati oli mukana niiden varuskuntien ja hallintayksiköiden joukossa, joiden asemaan oli tarkoitus tehdä muutoksia. Hän vetosi esimerkiksi ruotsinkielisten asemaan.
Wallinin ohjauksen jälkeen Uudenmaan Prikaati jätettiin kuitenkin neuvottelujen ulkopuolelle. Myöhemmin Wallin väitti, että päätös oli tehty vain sotilaallisin perustein ja se oli tullut armeijalta.
"Vaikka asia painettaisiin villaisella, pelkään pahoin, että ministeri Wallin on nyt vahingoittanut ruotsia äidinkielenään puhuvan vähemmistön asemaa", Kemppinen kirjoittaa blogissaan.
Hän kritisoi myös sitä, ettei Katainen ollut kertonut totuutta.
"Ei se ole sotilaallinen salaisuus. Raukka mies", Kemppinen kirjoittaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voimia vaan Walliinille. Dragsvikiikistä tulee Suomen puolustuksen lukko. Ruotsinkieliset ovat kansamme eliittiä niin sodassa kuin rauhassakin.