Riippuvuudet, omat tekemiset, kova työnteko/urheileminen, lihominen/laihtuminen, ideat, uudet harrastukset, impulsiivisuus, sekainen koti tai järjestys, lyhyt pinna, hermostuneisuus, vakuuttava puhe, puhutaan toista tehdään toista, oman ulkonäön mitätöiminen, paljon kirjoja, todellisuus pakoilu esim pelit, oman parhauden todistelu, pinnalliset suhteet, tunteiden ilmaisun vaikeus ja lähellä olemisen vaikeus,
epäterveellinen ruokavalio, yhtäkkinen häviäminen, omituinen uppoutuminen telkkaan tai nettiin, jatkuva tekeminen, liika ja vähäinen uni, tyytymättömyys, epäsosiaalisuus/ylisosiaalisuus, tunnekylmyys, huono itsetunto tai ylihyvä, rahan tuhlaaminen järjettömiin asioihin,
Haluaisin mielipiteitä ja tietty jos näitä yhteneväisyyksiä tulisi lisää.
epäterveellinen ruokavalio, yhtäkkinen häviäminen, omituinen uppoutuminen telkkaan tai nettiin, jatkuva tekeminen, liika ja vähäinen uni, tyytymättömyys, epäsosiaalisuus/ylisosiaalisuus, tunnekylmyys, huono itsetunto tai ylihyvä, rahan tuhlaaminen järjettömiin asioihin,
Haluaisin mielipiteitä ja tietty jos näitä yhteneväisyyksiä tulisi lisää.
Vastaukset 107
Vanhimmat
Ruoka on ainut riippuvuus, josta välillä pääsee ylitse. Työtä en ole aikoihin pystynyt tekemään, enkä silloinkaan mikään työnarkomaani ollut. Työt hoidin hyvin, mutta en liiallisuuksiin mennyt. Urheilu ei kiinnosta pätkääkään. Jojo-laihdutus on ollut osa elämääni vähän niin kuin aina. Impulsiivisuutta ei juurikaan ole. Sitä pitäisi saada, että olisi sitä elämää edes. Siis positiivista impulsiivisuutta. Harkitsen asioita aina aivan liikaa. Koti on ihan normaali. Ei ylisiisti eikä sotkuinen. Lyhyttä pinnaa olen saanut korjattua todella paljon. En pura olojani toisiin. Puheistani en voi tietää, kun en pääse toisten ihmisten pään sisään, että mitä he minusta tai puheitteni vakuuttavuudesta ajattelevat. Masiksessa tietenkin inhoaa itseään ja ulkonäköään. En pysty keskittymään kirjoihin enää nykyisin. Harvemmin tulee pelattua mitään. Pinnallisia suhteita ei ole enkä sellasia halua. Tunteitani en osaa näyttää ns. julkisissa paikoissa eli lääkärissä yms. Muuten kyllä osaan. Rakastan olla toisen ihmisen lähellä. Ruokavalio on joskus epäterveellinen ja joskus terveellinen. En harrasta katoamistemppuja. Enkä tosiaan tee jatkuvasti yhtään mitään. Päin vastoin... Tarvitsisin energiaa jostain ja paljon, että jaksaisi tehdä asioita. Ketipinorin vuoksi nukun liikaa. Unettomuus tulee stressin myötä joskus. Olen aina ollut vähän erakko ja viihdyn yksin. Ylisosiaalisuus on aivan vieras käsite tälle ihmiselle. En ole tunnekylmä ihminen. Itsetunto on ihan ok, paitsi masennuksessa. Rahaa ei voi tuhlata, kun sitä ei kuntoutustuella juurikaan ylimääräistä ole.
Suurin osa noista piirteistä sopii myös epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.
Ihan kuin olis omasta elämästä toi lista :)
Kahvia ja tupakkaa kuluu kauheasti ja kun musiikkia kuunnellaan niin biisiä ei ennätä kuin vähän alusta kuulla kun vaihdetaan toiseen.
Pyydellään aina kaikkea tekemään mutta vastavuoroisuus puuttuu täysin.
Riippuvuudet bipolla?
En usko asiaan nuo tarinasi asiat viittaavat masennuskeen tai muuhun sellaiseen.
Jonkinlainen riippuvuus tai sellainen joka esiintyi siihen aikaan joka maniassa oli naiset rahalla ja ilman.
Mitään muita riippuvuuksia ei ole poltan tupakkaa, koska se on sama kun haluan kuolla, mutta voin olla polttamatta päiviä. Riippuvuuksia aiheuttavia huumeita olen kokeillut kertaalleen en ehkä tusinaa mutta kuitenkin.
Ainoa riippuvuus on alkoholi ja siitäkin voisin olla erossa, jos jotakin.
Luulen että osa päihderiippuvaisista on meitä bipoja samoin moni alkoholisti on bipo, mutta he saavat eri diagnoosin; narkkari, alkoholisti ja elävät sekä ehtivät kuollakin tuolla diagnoosilla.
Paljon puhutaan että bibo on yli diagnosoitu sairaus, voi olla 30-50 v naisilla, mutta alidiagnosoitu se on 20-40 v miehillä.
Miehet kuolevat siihen
40% bipoista taisi olla päihdeongelmia jonkun tutkimuksen mukaan. Kaksisuuntaisuus on nykyisin ylidiagnosoitu. Lääkärit eivät osaa erottaa kunnolla bipoa ja epävakaata persoonallisuushäiriötä. Myös mahdollinen ADHD sekoittaa pakkaa. I-tyypin bipo on helpompi tunnistaa, kuin II-tyypin bipo lievien oireiden vuoksi. Nykyisin tuntuu, että diagnooseja heitellään vähän liian helpolla, kun B-lausuntoon pitää joku sairaus merkitä. Omassakin tuttavapiirissä epäilen itse, että ainakin muutamalla on väärä diagnoosi. He ovat täysin tyypillisiä epävakaita, mutta mitään bipouteen viittaavaa ei ole. Samaa olen miettinyt omalla kohdallani. Joko sairauteni on todella lievää, tai sitten olen saanut väärän diagnoosin.
Näin omalla kohdallani ja omaa menneisyyttäni ja muutenkin elämää ajatellen rohkenen sanoa, että jokainen ihminen on jonkin verran epävakaa. Oman elämän normaaleihin ongelmiin haetaan liiallisesti ratkaisuja mielenterveyden puolelta. Ihmetyttää, kun aloin näitä keskusteluja lukea, että onkohan täällä oikeasti ketään kellä on todellisesti missään mitään vikaa vai pelkkiä, omasta mielestäni, normaaleja ihmisiä, jotka hakevat vain juttuseuraa. Mikä helvetti on "tyypillinen epävakaa"
"Ihmetyttää, kun aloin näitä keskusteluja lukea, että onkohan täällä oikeasti ketään kellä on todellisesti missään mitään vikaa vai pelkkiä, omasta mielestäni, normaaleja ihmisiä, jotka hakevat vain juttuseuraa."
Siis mielestäsi ei ole mitään vikaa missään, jos on diagnosoitu kaksisuuntainen ja muita juttuja? Tuskinpa kaikki täällä esittävät, että heillä on kaksisuuntainen.
"Mikä helvetti on "tyypillinen epävakaa""
Tyypillinen epävakaa on tyypillinen epävakaa. Mitä epäselvää tuossa on? Eli ihminen on tyypillinen epävakaa persoona käytökseltään. Ainahan voidaan antaa jotain stereotypioita ihmisistä. Vaikka että on tyypillinen blondi. Tai tyypillinen bipo.
No sitäpä juuri. Eli kaikki mielisairaudet ja niiden epävakaat kuvaukset ovat vain mielikuvituksen tuotetta. Mitään sellaista ei ole olemassakaan. Ihmettelen miksi normaalit epävakaat ihmiset jaksavat näistä asioista itkeä, jotka kuuluvat normaaliin elämään.
Ja tuossa huomaa sen, ettet tiedä näistä sairauksista yhtään mitään. Meinaatko, että skitsofreniakin on mielikuvituksen tuotetta? Miksi ihmiset sitten voivat niin perkuleen huonosti, jos kerran näitä sairauksia ei ole olemassakaan? Miksi lääkkeet voivat auttaa siihen, ettei voi niin huonosti? Miksi maanisen ihmisen kanssa tekemisissä olleet ovat suurin osa traumatisoituneet? Eikö maailmassa ole siis myöskään psykopaatteja tai narsisteja? Jos ajateltaisiin, että nämä kaikki ovat vain luonteenpiirteitä, niin miten yhden ihmislauman luonteenpiirteet ovat sitten ihan samanlaisia? Eikös me ollakaan erilaisia yksilöitä?
Sanon tämän sillä perusteella, että olen itse ihminen, joka kärsii oikeasti kaksisuuntaisesta mielenterveyshäiriöstä, vaikka luulenkin, että minut diagnosoitiin väärin. On niin turhauttavaa lukea ihmisten itkemistä, itse olen syönyt kymmeniä eri lääkkeitä ja nyt viimein litoa, mikä tuntuu olevan ainoa, joka edes hivenen helpottaa...vaikkakaan ei täysin, todellakaan, mutta estää pahimmat konkurssit. Voi tietty olla, että olen vain ihmisvihaaja, mutta sellaista diagnoosia ei helpolla anneta eikä virallista sellaista ole olemassakaan. Opin vain tässä vuosien varrella eri pillereitä syödessäni ja eri ihmekursseja käydessäni, että ainoa ratkaisu näihin ongelmiin on oman ajattelutavan täysi muutos, joka on hyvin vaikeaa. Ja se rassaa...itse asiassa, unohda kaikki mitä olen kirjoittanut, en jaksa. Tämä oli täysin turha purkautuminen ja täysin viatonta ihmistä kohtaan, taas kerran. Hyvää pääsiäistä.
Jooh, niin minullakin on kaksisuuntaisen diagnoosi. Ja kyllä se diagnoosi voi helpollakin tulla. Niin minulle kävi. Ja monelle muulle. Ja missä mielessä diagnoosi ei ole virallinen? Ihan viralliseksi sairaudeksi tämä on luokiteltu. Onko tässä kyse siitä, että kiellät oman sairautesi, etkä siksi halua uskoa siihen? Toivot, että se lähtee pois tuosta noin vaan? Oman ajattelutavan muutos ei kai estä maniaa millään tavalla. Onhan siitä kaikenlaisia tutkimuksia, että ajatuksien voima voi olla suuri asia, mutta pystyykö sillä sitten aivokemiat tai välittäjäaineet muuttamaan toisenlaisiksi, niin se on sitten eri asia. Ehkä sinulla on väärä diagnoosi. Onhan epävakaa persoona ja ADHD sekoittava tekijä. Ja monia muita juttuja. Tai sitten sinulla on vaan ollut vaikeita aikoja elämässäsi, ja lääkäri on sotkenut ne tähän sairauteen.
Viimeksi lääkäri sanoi minulle, että tämä sairaus alkaa olemaan ylidiagnosoitu tällä hetkellä eli annetaan diagnoosi liian helpolla.
Olen aina tietänyt, että tämä helposti diagnosoidaan, mutta minulla tämä oli viimeinen ns. "sopiva" diagnoosi ja tämä diagnoosi tehtiin kymmenisen vuotta sitten. Enkä kiellä omaa sairautta, olen vain kyllästynyt turhien lääkkeiden syömiseen, koska useimmat niistä lääkkeistä veivät vuosia elämästäni. Eihän siinä sitten mitään, jos joillain ihmisillä pillerit toimivat niin sehän on vain positiivista koko yhteiskunnan kannalta. Uskon vain siihen, että on monia sellaisia tapauksia, jotka eivät edes tarvitsisi minkäännäköistä hoitoa, että selviävät elämästään, mutta heidät liian helposti ohjataan lääkkeiden ja hoitojen pariin, koska ei jakseta yrittää.
Noin se kyllä menee. Lääkkeillä peitetään oireet. Mitä väliä, mistä masennukset ja muut ovat tulleet, kun nappia naamaan vaan. Itse en ole syönyt lääkkeitä tähän sairauteen. Ketipinoria ihan pienellä annoksella unettomuuteen, mutta senkin haluan lopettaa, koska tunnetusti neuroleptit vaikuttavat aivoihin huonolla tavalla. En näe siinä mitään järkeä, että syön lääkkeitä masennukseen, koska tiedän mistä masennukseni johtuu. Se ei lääkkeillä mene ohi. Se vain loisi sen efektin, että kaikki on hyvin eikä ihminen tee niille masentaville asioille mitään. Ja tämä oli vain minun kokemukseni minun elämästäni, ei mikään vinkki toisille bipoille, että älkää syökö lääkkeitä yms.
Voin itse sanoa kokemuksesta ettei sitä ketipinoria kannata syödä...ei enää pysty toimimaan ns. omana itsenään sen jälkeen. Tietty pieni annos unettomuuteen mutten enää nykyisin sitäkään voi itse ottaa, vetää liian "jumiksi". Herään kuitenkin aamuviideksi töihin. Ja aiemmin senkin annostus mulla oli suorastaan tyrmäävä...kun ei ollut töitä. Eli silloin oli että samapa tuo onko hereillä vai ei...tuo oli vielä niitä tuoreempia "lääkekokeiluja" Aiemmin oli vielä tyrmäävämpää ja myrkyllisempää tavaraa...ja huomaan tän kaiken vasta vuosien jälkeen...tuo litokin on myrkky, mutta tähän mennessä helpoin sellainen, ainoastaan struuman olen saanut.
Oon jatkuvasti ihan väsynyt, vaikka annos on 50mg. Voisin nukkua koko aika. Mitään ei jaksa tehdä. Jalkoihin tulee sähköiskuja ja ties mitä. Niin monesta lääkkeestä lähtee hiukset päästä ja tulee enemmän sivuvaikutuksia kuin hyötyä. Bipot ja masentuneet ovat koehiiriä ihan täysin. "Jos nyt kokeillaan tätäkin vielä." Mutta joo, jos ilman lääkkeitä pystyy elämään, niin sehän on hienoa. Eihän tämä helppoa ole aina, mutta pärjätty on tähän mennessä. Ja onhan se hassua, että monet bipotuttavat voivat minuakin pahemmin, vaikka heillä niitä lääkkeitä on joka lähtöön kokeiltu. Eli mikä järki niitä on aina syödä?
Niin minäkin olen väsynyt koko aika vaikka annos on 50-75mg. Ketipinorissa siis. Monissa lääkkeissä on tosiaan kauheat sivuvaikutukset, eikä apua tunnu tulevan. Olen muuten huomannut saman, että monilla tutuilla on olotilat pahempia, vaikka heillä on lääkitys ja minulla ei. Tietenkin syy voi olla se, ettei meillä ole koskaan bipoa ollutkaan. Kukapa sen sitten tietää.
Sepä se...kun näitä määritellään väärin. Ja tosiaan, se ketipinor on yksi ihmisentappo-pilleri. Itsellä meni 200mg illalla ja 100 aamulla...ei siinä ollut enää mitään järkeä, kun "zombina" nousee ja menee koko päivän. Ei se ollut enää elämää...ja sitä ennen muita samanvahvuisia tyrmäysmyrkkyjä, jotka kyllä pitävät maniat pois, mutta samalla menee koko muu elämä sivu suun, kun et vain yksinkertaisesti jaksa ottaa osaa...
Itsellä ollut ongelmia noitten päihteitten kanssa ja bipo olen. Omalla kohdalla päihteitten käytöllä on yrittänyt helpottaa oloa, vaikka lopputulos ei tietty pitemmän päälle ole ollut välttämättä kovin onnistunut. Pari sairaalareissua on tullut tehtyä kun juhliminen on mennyt vähän yli ja on tullut valvottua muutama vuorokausi liikaa.
Lähisuvusta löytyy itseltä ainakin pari henkilöä kenellä on ollut luultavasti bipo ja molemmat ovat kuolleet alkoholin liikakäytön seurauksiin suhteellisen nuorena.
Omalla kohdalla tilanne tällä hetkellä hyvä kun oikeanlainen lääkitys päällä ja päihteetöntä aikaa takana kohta 5 vuotta :)
Tupakasta en ole jaksanut luopua ja parit saunakaljat kyllä silloin tällöin menee, mutta pitäähän sitä jotain paheita elämässä olla... Ja kahvista en voisi koskaan luopua, paniikki iskee jos porot loppuu purkista.
Ihmissuhteet itsellä hankalia ja niissä tunteiden ilmaisu. Usein huomaan teeskenteleväni iloista vaikka sisältä olen ihan kappaleina.
Uusiin ihmisiin on vaikea luottaa, mutta joidenkin kanssa yhteys löytyy kyllä yllättävän äkkiä. Eläinten kanssa tulen hyvin juttuun, usein paremmin kuin ihmisten ja koirat pitävät huolen että tulee ainakin jonkin verran ulkoiltua joka päivä.
Musiikki on itselle ollut aina tärkeää. Soitan itse kitaraa ja musiikkia kuuntelen paljon, mielialasta riippuu mikä kuulostaa milloinkin hyvältä ja siksi musiikkimaku todella laaja.
Kirjoista tykkään, mutta harvoin jaksan lukea kirjaa loppuun tai sitten sen pitää olla todella hyvä niin että tarina vie mukanaan.
Tällaisia ainakin itsellä bipo tuo tullessaan...
Pelkotilat ja paniikkihäiriö ovat yleisiä.
Tupakoinnin huomaan lisääntyvän ajoittain, samoin alkoholin käytön. Mutten ikinä ongelmaksi asti 8). Levottomuus, "perhosia vatsassa", alkaa janoamaan jännitystä ja suuria tunteita elämään. Parisuhde ahdistaa...
Sitten alkaa painon tarkkailu, useita kertoja päivässä vaa'alle, suupalojen laskeminen, mitä enemmän paino tippuu sitä enemmän itsetunto nousee. Uppudun täysillä johonkin biisiin ja musiikkiin, "leijun" jossain haavemaailmassa.
Mutta sitten kun tipahdan tästä ihmemaailmasta, en halua mitään ääniä ympärilleni, kodin ulkopuolinen elämä ei kiinnosta, juominen vähenee, mutta tilalle tulee syöminen, ahmiminen, itseinhotus.
Ripustaudun mieheeni ja yksin kauppaan meneminenkin tuntuu ahdistavalta ajatukselta. Siihen päälle vielä selittämättömät pelkotilat esim. ollessa yksin kotona..
Äh, tuntuu että on niin paljon kaikkea.. Kaikkea liikaa. Tai liian vähän.
Järjetön tyhjyyden tunne sisällä; kaikki tekeminen tuntuu turhalta. Lenkille ei jaksa lähteä kun se on turhaa, samoin kuntosalilla käynti. Ajatukset lääkkeiden jättämisestä ja lähtemisestä ulos "baanalle" seikkailuun. Mahassa tuntuva hyvä jännityksen tunne kun hypomania nostaa päätään jne.
Valitsin ap:n listasta itseäni koskevat yleistykset:
kova työnteko/urheileminen,
ideat,
uudet harrastukset,
impulsiivisuus,
lyhyt pinna,
hermostuneisuus,
vakuuttava puhe,
oman parhauden todistelu,
pinnalliset suhteet,
yhtäkkinen häviäminen,
omituinen uppoutuminen nettiin,
liika ja vähäinen uni,
epäsosiaalisuus/ylisosiaalisuus
Eli aiika paljon menee yksiin, mutta osa on mulle ihan vierasta, esim. minul ei ole riippuvuuksia, olen tunneihminen ja osaan ilmaista tunteeni myös, syön terveellisesti (joskin epäsäännöllisesti), jatkuvan tekemisen sijaan pystyn lorvimaan loputtomiin...
Mulla taitaa olla myös neuroottinen luonne, se on tuskaa mutta 'säästää' mut joiltain bipo-manian ylilyönneiltä.
Ihon kutina ja raapiminen, huonot hampaat, voimakas hien haju, mauttomien ruokien syöminen / tekeminen( ei väliä miltä ruoka maistuu), agressiivinen ilme vaikka ei olisi agressiivinen muka, ilmeetön naama, vaihtaa jatkuvasti musiikkia kuunneltuaan sekunnin alusta, liian vähäinen pukeutuminen kylmällä ilmalla, anteliaisuus,
Ai, nyt sinä jatkat tuota sairasta sekoiluasi muissa ketjuissa. xD Hanki nyt jo elämä. Vai onko sinun elämäsi bipojen haukkuminen, syyllistäminen ja provosointi? Noloa.
kauheaa potaskaa...
Ihon kutina ja raapiminen, huonot hampaat, voimakas hien haju, mauttomien ruokien syöminen / tekeminen( ei väliä miltä ruoka maistuu), agressiivinen ilme vaikka ei olisi agressiivinen muka, ilmeetön naama, vaihtaa jatkuvasti musiikkia kuunneltuaan sekunnin alusta, liian vähäinen pukeutuminen kylmällä ilmalla, anteliaisuus,
LOOOOLLL onkohan mulla nyt mania, kun tää oli nauratti vallan vietävästi :DDDDDDDDDDDDDDDD
nimim. siinäparit on kyl joku aspergeri tms,ei bipo.
Kyy yllä, olen ollut 1 bipon puoliso 20v ja OIKEESTI haistan kun maniaa tulossa/päällä. Ihan omanlainen ja erilainen kuin normi ominais tuoksu pukkaa ihosta.
Ja toi aggre ilmekkin on tuttuakin tutumpi. Mutta vain kun sairaus on epä balanssissa.
Aggressiivinen ilme, mutta kuitenkin naama on ilmeetön? WTF? :D
ei tyytyväinen kauaa mihinkään, vaihtelunhaluinen, impulsiivinen, aina kiire jonnekin tai jostain pois, painajaisten näkeminen, pohjekrampit, ärtyneisyys, joka näkyy ilmeistä ja kuuluu huokauksista ja muista ääntelyistä ja toisinaan todellakin täysin ilmeetön.
Juu tuo varsinkin että koskaan ei hyvä paikoillaan vaan aina sellainen tuli perseen alla olo...
Jaah, ei mulla vaan sellasta ole. Oonkohan sitten bipo ollenkaan? Nää monet piirteet kuulostaa ihan oudoilta.
pohjekrampit??? No voi elämä. Eiköhän noita ole yhtä lailla ei-bipoillakin.
Ja sama loru jatkuu. Susta saa kyllä hyvät naurut. Kiitos siitä. :D Toi pohjekrampit ja huokailu oli ihan parhaita kohtia. *huokaisee ja pitelee kramppaavaa pohjettaan*
Oletteko kanssa kyllästyneitä helposti omaan asuntoon ja ympäristöön? Olen tehnyt useita muuttoja, sen takia mua ahdistaa! Enkä edes
osaa pysyä samassa osoitteessa yli vuoden. ://
Huh! Pelottavan hyvin sopi JOKAIKINEN kohta tuossa listassa!!! ..... olenkohan mä bipo?? apua... :/
Nuo piirteethän vaihtelevat valtaosassa ihmisiä.
Taitaa siis kaikilla kiristää pipo.
Naurettava lista.
Biponko kanssa parisuhteessa ollut? Noita aloittajan mainitsemia "ominaisuuksia" löytyi? Tosi rankkaa aikaa, ei oikein tiennyt miten päin olisi asiat tehnyt, että asiat olisivat olleet oikein(juuri hänelle sopivasti). Katoamisia...ei vastaillut puhelimeen/viesteihin, tuntui aika ajoin, että häntä täytyi "kehua" ja antaa paljon huomiota. Toisin ajoin hän oli aivan maailman paras kumppani; ihminen, jota olin etsinyt koko elämäni. Koskaan hän ei maininnut, että hänellä olisi tuo sairaus...olisi helpottanut moniakin hetkiä/asioita tuo tieto.
Ei ihmistä pidä hylätä esim. ko.sairauden takia(oma mielipiteeni).
Kuuluuko taudin kuvaan esim. valehtelu...jossain vaiheessa?
Ihmisestä se on kiinni, valehteleeko vai ei. Tietenkin jos on paha mania, niin ihminen voi olla samalla psykoosin rajamailla, joten voihan sitä valehtelua olla. Tai jos pettää, niin harvapa niitä kertoo. Mutta ihan samalla tavalla sitä ns. terveetkin valehtelee. Rehellisiä ihmisiä ei kuitenkaan maailmassa ole. Siis täysin rehellisiä ihmisiä. Siihen olen törmännyt, että jotkut bipot eivät hyväksy sairauttaan, joten saattavat valehdella oireistaan yms.
Hirmu hyvin pärjäsi töissä. Seurustellessa sitä joutui jotenkin varomaan ihan normaaaleja sanojaan hänelle...hän tivasi; mitä sä tolla tarkoitit ,useita kertoja. Näin jälkikäteen kun "asiaan" on tutustunut niin on oppinut löytämään vastauksia noille "erilaisille tempauksille". Sitä jotenkin pyrki aina itse joustamaan monessakin asiassa ja otin syitä päälleni, vaikka todellisuus oli toinen.
Sitä oli valmis tekemään kaikkensa toisen puolesta ja ymmärtämään häntä.
Kuuluuko sairaudenkuvaan että tekee mahdollisesti joitain tekoja(miten sitä sanotaan syyntakeettomasti) joita ei selvänä kautena tekisi? Jostain muistelen lukeneeni tälläista.
Maanisena voi tehdä kaikkia tekoja, joita oikeasti ei tekisi. Bipo on tavallaan kolme eri ihmistä. On se masentunut persoona, sitten se oma persoona ja hypo/maaninen persoona. Itse olen maanisena ihan toisenlainen. Oikein oksettaa, miksi sitä ihminen muuttuu, vaikka oikeasti ei ole sellainen. Maanisena tosiaan ihminen on tavallaan syyntakeeton, mutta itse en antaisi toiselle koko aika sairauden varjolla kaikkia asioita anteeksi. Jotkut ovat niin paskamaisia ihmisiä, että jos huomaavat toisen antavan aina anteeksi maniassa tehdyt teot, niin tekee niitä vielä enemmän. Tuollainen ihminen voi alkaa pitää toista itsestäänselvyytenä. Jokainen bipo on vastuussa sairaudestaan. Ja varsinkin jos on suhteessa, niin on pyrittävä pitämään itsensä kunnossa. Ei saa antaa sairauden hallita. Jotkut vaan rakastavat maanista tunnetta niin paljon, että väkisin sen olotilan haluaa. Itse pelkään maniaa.
Jotenkin sitä ois ollut "helpompaa" kun rehdisti olisi kertonut sairaudesta.
Kyllä sitä olisin "jaksanut taistella hänen rinnallaan arjenaskareissa".
Kaiken huipuksi samaan syssyyn sain kuulla, että eräällä serkulani oli myös ihan samanlainen bipovaimo. Onko sekin mahdollista; bipo alkaa esim. pelätä omaa seurustelukumppaniaan, vaikka ei olisi mitään syytä asiaan...tälläi vähän kävi meikäläisellekkin; ikänäni en ole mitään esim. väkivaltaisuutta tehny.
Aina olen pyrkinyt asiat rauhallisesti keskustelemalla saamaan mallilleen.
Lisäys; serkkuni oli avioliitossa kymmeniä vuosia bipovaimonsa kanssa.
Myötäili häntä ja "ymmärsi", että nyt on vaan hänellä taas tuommoinen kausi.
Samoin sitä tein myös; tuo kuuluu vissiin "tähänaikaan kuukaudesta" malliin.
Hitsi, mutta minä todella pidin tästä omasta parisuhdepuolisostani. En minä voi edes nytkään hänestä mitään pahaa ajatella eli kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Taidan pitää vieläkin ihan ystävä pohjalta.
Kauankos sinulla on ollut tuo diagnosoituna, jos nyt tälläisen kysyä saan.
En minäkään ymmärrä, miksei hän voinut sinulle kertoa sairaudestaan. Ehkä hän sitten pelkäsi sen vaikuttavan jotenkin sinun tunteisiin. Minä sain diagnoosin muutama vuosi sitten. Oireita ollut nuoresta lähtien.
Rehellisesti sanottuna se ei olisi vaikuttanut tunteisiini häntä kohtaan.
Ei tämä elämä itselläkään ole ollut helpoimmasta päästä ja näen, että kyllä tosiystävä ei jätä toista silloin kun tulee vastoinkäymisiä vaan on hänen rinnalllaan.
Itse en ole sitä tyyppiä, joka jättää toisen yksikseen kun alkaa tulla "elämän vastatuulia".
Kyllähän hänestä vielä tosissaan välitän kaikista tapahtuneista huolimatta; hyviä hetkiä paljon ja nyt ymmärrän vieläkin paremmin noita "huonompia hetkiä".
Vieläkin olisin valmis hänen kanssaan "yhteiselämään".
Pieni lisäys: ei varmasti olisi helppoa elämää, mutta valmis yrittämään tosissani olisin. Jokainen ihminen on arvokas.
Inhimillisyys ja toisen ihmisen arvostus hyvine/huonoine puolineen on vaan tuntunut nykyhteiskunnan menossa kadonneen.
Käytetäänkö siihen hoitona, miten se sanotaan "psykiatrin/psykologin kanssa keskusteluja" ?
Yölisäys; kyllä sitä monasti on kyyneleet silmissä ...hänen vuokseen.
Hänen kanssaan tulin alusta alkaen "hyvin juttuun": oli helppo keskustella kaikista asioista maan ja taivaan väliltä. Hän sanoikin minulle jossain vaiheessa, että "sielunkumppanit kohtasivat toisensa".Varmasti hänellä oli "suuri kynnys" tulla kertomaan minulle "biposuudesta"; pelko siitä miten reagoisin; vastaukseni asiaan aiemmassa viestissäni. Aika yleisesti sitä tahtoo nykyyhteiskunnassa käydä, että jos puoliso sairastuu niin "terve" osapuoli "nostaa kytkintä" parisuhteesta. Edellämainittujen "kytkimen nostajien" joukkoon en kuulu.
Tässä omassakin tapauksessa olisin halunnut ja yhä haluaisin olla hänen tukenaan. Koko elämäni mukavimman Vapun vietin hänen kanssaan; pienien eväiden kera sielunkumppanin mukavassa seurassa.
Isosti toivoisin, että saisimme toisen mahdollisuuden.
Hiukkasenhan hänestä kiinni, mutta olisin itse valmis hänen tuekseen elämän myötä- kuin vastatuuliin. Ei pelkkiä sanoja vaan myös tekoja.
Kiitokset weeruskaH... vastauksistasi.
Kunpa elämänelokuvan juoni antaisi vielä mahdollisuuden.
Päivä kerrallaan eteenpäin.
Suihkussa käynti ja shampoo siellä, kynsien leikkaaminen, joskus takkutukan kampailu, käy syömässä mcdonaldsissa ja muissa pikaruokapaikoissa, välinpitämättömyys.
Ei ole riippuvuuksia. Olen tosi itsekurillinen ihminen.
Urheilen tosi paljon, myös kun olen masentunut. Se luo rytmin ja tasaa. Se on kurinalaista ja pitää minut ruodussa. Pidän armeijamaisesta järjestyksestä. Toteutan, huvitti tai ei, oli iloinen tai masentunut, se ei siis vaikuta rutiiniin.
Olen kehittänyt kärsivällisyyttäni ja tunteiden hallintaani. Meditaatiolla.
Mietin ennenkuin lupaan. Olen opetellut siihen, innostun tai en, tuntuu tai ei. Mietin, ja kirjoitan paperille mitä olen sitoutunut tekemään. Luen sieltä jos en muista. Olen siis sitoutunut pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Muita en enää huoli, kaikki muu on alisteista niille. Olen kirjoittanut asiat ylös, että voin tarkistaa sopiiko ne vai ei.
En todistele paremmuuttani, se on aika turhaa kun en ole erikoisen hyvä missään. Pidän sen aina mielessä.
Teen koko ajan ja tasaisella tahdilla.
Suhtaudun unettomuuteen hyödyllisenä asiana, kirjoitan silloin paljon.
Olen tottunut masennukseen ja kestän suunnatonta kipua. Se sattuu joskus ja kyllä, suunnittelen itsemurhaani joka vuosi, ja varmaan joka kuukausi. Mutta en tee sitä. En halua kuolla, en vain halua elää.
En tuhlaa rahaa. Minulla on excell- taulukko, missä on oikeat tuloni ja mihin kirjaan menoni. Innosti tai ei, nään sieltä mikä on fakta. Se on pakko, en muuten tajua aina mihin rahaa menee. Sieltä nään, onko sitä vai ei. Eli ei sitä koskaan ole.
Olen kehittänyt myötätuntoani ja jos menee liian kylmäksi, olen yksin ja meditoin ja mietin. Olen opetellut pyytämään anteeksi.
Olen ajanut itseni burn outtiin 3 kertaa ja viimeksi meinasi lähteä henki, joten en tee sitä enää. En vaan tee. En tee ennemmin mitään. Jos menee yli, lopetan kaiken, siis "tiputan työkalut" ja lopetan.
Olen laskenut järkevän ajan käytön ja sitoutunut tiettyihin asioihin, muuta en tee.
En juo yleensä juurikaan. Minulla on tietyt karkkipäivät jne. milloin saan tehdä. Ne on kalenterissa ja muulloin en saa enkä tee.
En syö lääkkeitä. Masennus on pahinta, ja se, ettei halua elää. Mutta mitä sitten, lohdutan itseäni ajatuksella, että kaikki kuolee aikanaan.
Onneksi olen ehtinyt vaarantaa itseni niin monella tapaa, etten enää halua. Onneksi seuraukset ovat pysyvät, niin muistan ne.
Olen pilannut jo 15 vuotta elämästäni ja kadun sitä loppuelämäni. Joten noudatan täysin orjallisesti tätä vankilaa.
Onko se kivaa? Mitä väliä, ei se toinenkaan ollut. En etsi rauhaa, enkä täydellistä terveyttä, enkä haaveile onnesta... Paitsi joskus salaa :)
Monia käytetty/käytetään seksuaalisesti ja rahallisesti hyväksi. Ylikiltteys tuntemattomia kohtaan tai tietynlainen naivius.
Luulosairaus. Miulla on varmala tämä ja tämä sairaus vaikka olisi normaali pääkipu.
Pimeästä tykkääminen. Voi olla verhot ikkunoissa koko päivän eikä huomaa sitä.
Ei ymmärrystä kuka on ystävä ja kuka kaveri.
Nää listat on kyllä ihan naurettavia. :D Näiden mukaan mä en taidakaan olla bipo. Täytyy ilmoittaa tästä lääkärille, jos sais vaikka terveen paperit. ;)
no_Bipo_anymoren vastaus on hyvin tyypillinen ja yhtenevä kaikille bipoille. Tuosta ylimielisestä ja muiden mielipiteitä vähättelevästä tyylistä bipon voi helposti tunnistaa.
Niin joo, siis muut kuin bipot eivät koskaan vähättele muiden mielipiteitä. :D Olet niin kovin älykäs, että melkein käy kateeksi. Mutta vain melkein.
PS. Parin viimeisen lääkärin mielestä en sittenkään ole bipo. :( Pitää kai ilmoittaa heille, että netissä TAAS joku harhaluuloinen hörhö väittää muuta. Mukavaa ja kaunista päivää sinulle!
totuudentorvi on oikeassa ed.nimimerkin kirjoitus vahvistaa asian!
Opetelkaa edes trollaamaan kunnolla.
no_Bipo_anymore......bipo mikä bipo.
Puhutsä mulleeeee? Enhän pidä.... Bipo lähtee hyvin helposti leijailemaan tuulen mukana, koska se on hyvin kevyt. Sanon sille bye bye, beibi. Ja otan ilolla vastaan terveen paperit. ;)
Bipon kun on kerran saanut se pysyy kantajallaan....
Ei pysy, senkin pölijä. ;) Menes nyt vaikka nukkumaan. Vai eikö ole parempaa tekemistä?
Kun kerta lekuri todennut....pysyy kuin pikaliimalla kiinni.
Parempaa tekemistä....
Lekurillakin on oikeus vaihtaa mielipidettään, kun tutkii asioita tarkemmin. Jos et tajua, että lievää II-tyypin bipoa on vaikea erottaa muutamista muista jutuista.
Tänään bipo huomenna ei bipo.....niinkö se menee
Tuntuu vähän siltä. Diagnoosit vaihtuu lääkäreiden mielipiteiden ja ammattitaidon tai "ammattitaidon" mukaan. Se on sitten eri asia, jos on todella hyvin tunnistettavissa oleva sairaus eli pahoja maanisia kausia. Mutta jos ei ole, niin juttu ei olekaan niin yksinkertainen. Ja varsinkin julkisella puolella hoito on mitä sattuu, kun lääkäriä näkee kerran puolessa vuodessa.
Eikö sitä kannattaisi mennä yksityiselle puolelle....ei kerta käynti ihan maltaita maksa?
Sitä oon ajatellut. Yksityisellä vaativat vähän enemmän käyntikertoja, että tekevät diagnooseja. Kunhan saan tarvittavat paperit kokoon julkiselta puolelta, niin varaan ajan yksityiseltä.
Paremmin hoitelevat asioita muissakin sairauksissa yksityispuolella.
Mahtaa se ainainen diagnoosien vaihtelu ollaa rassaavaa bipollekkin.
Tämän kuule kirjoitin ihan hyvässä mielessä.
En ole asiantuntija, mutta onkos siinä bipona ollessa tosissaan hankala saada unenpäästä kiinni...raskasta valvominen?
Suurimmalla osalla on unettomuutta ja muita univaikeuksia. Itselläni ei onneksi ole ollut. Voin vaan kuvitella, kuinka kamalaa joku unettomuus on.
Sehän kertaantuu ihan hitosti seuraavina päivinä....negatiivisina juttuina.
Jotain painajaisiako myös?
Sinä se sitten omaat ilmeisen hyvät unenlahjat....vielä kuitenkin kukut ylhäällä?
Räps unibipo ei kun unipipo valahti allekirjoittaneen silmille; hyvät yöt ja kiitokset vastauksista...avasi hiukan biponmaailmaa.
Bipokin on ihan inhimillinen ihminen:)
Kyllä tässä vielä aamuun valvotaan, kun oon töissä. Vuorotyö kun on. Unenlahjoista saa kiittää kyllä. Unettomuus on tullut suomalaisilla jo kansantaudiksi suunnilleen nykyisin.
Mites selvisit yöstä?
Eikös sitä saa kelalta korvausta noihin yksityispuolen lääkärikuluihin?
Pystyykö bipoilusta selviämiseen vaikuttamaan kumppanin tuki?
Hyvin selvisin. Kohta taas lähtö töihin. Kyllä Kelalta jotain korvausta saa yksityisistä lääkärikäynneistä. Itselläni ei ole kokemusta siitä, että kumppanilta saisi tukea, mutta uskon sen auttavan. Ja toivonkin, että bipot osaavat arvostaa sitä, jos ovat löytäneet hyvän ja tukea antavan kumppanin rinnalleen.
Itse seurustelin bipon kanssa monia vuosia, ja masennuin pahasti tuon suhteen aikana. Hän oli oikein stereotyyppinen bipo. Henkistä väkivaltaa, katoamistemppuja, toisiin ihastumista, valehtelua, päihteitä ym. Sen suhteen jälkeen en ole ollut entiseni. Erosta on yli kolme vuotta aikaa, enkä ole edelleen päässyt kaikista traumoista yli. Uuteen suhteeseen en ole uskaltanut lähteä.
Sori kun luin vastauksesi vasta nyt. Mukava kun yö sujui. Ilmeisesti harvassa tälläiset tukevat puoliskot...on siinä heilläkin taiteilemista.
Hyvin olet kuitenkin jaksanut käyvä töissä? Mahtaa se olla joskus hankalaakin?
Kyllähän se vähän sellaista taitaa olla, että nykyaikana saa sitä aitoa rakkautta ja välittämistä etsiä. Yhteiskunnasta on tullut melko minä-keskeinen. Olen hyvin jaksanut käydä töissä, ja pidän sitä jopa voimavarana. Saa ajatukset muualle. Ei minulla ole ollut masennusta varmaan yli vuoteen, joten ei se töissä oleminen ole hankalaa ollut. Ja sitäkin ennen masennus oli jo alkanut lieventymään. Tietenkin jokaiselle ihmiselle joskus tuottaa vaikeuksia nousta aamulla ylös tai valvoa öitä töissä. Ei tässä mitään robotteja olla, vaikka sitä kai päättäjät toivoo, kun eläkeikää haluavat nostaa.
Juu kohta sitä "saa" tehdä töitä 80v asti...ja pääsee sitten elakkeelle.
Auttaako siihen bipoiluun keskustelut ammatti-ihmisen kanssa, tuntuisi, että monesti keskustelu olisi "parempi" vaihtoehto kuin lääkkeet.
Sori kun täs kyselen.
Sekin kai riippuu ihmisestä, että auttaako keskustelu mitään. Esimerkiksi terapiasta kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä on kiistelty. Joidenkin mielestä siitä ei ole mitään hyötyä tällaisessa sairaudessa, ja toisen koulukunnan mielestä olisi. Mutta onhan se parempi purkaa olojaan ammattilaisen luona, kun vaikka purkaa sitä läheisiin. Läheiset kun eivät ole mitään psykologeja.
Ja jos bipolla on vaikka liian pahoja masiksia ja manioita, niin en oikein usko, että henkilö pärjää ilman lääkkeitä. Taitaa kyllä olla niin, että melko harvalle se hyvä lääkitys löydetään, että pysyisi oireettomana kauan. Itse en ole suostunut käyttämään lääkkeitä. Olen pärjännyt tähän saakka monia kertoja paremmin, kuin nämä lääkkeitä käyttävät bipo-tuttuni. Yksi lääkäri oli vähän sitä mieltä, että kärsin tuon biposuhteen jälkeisistä traumoista. Mutta kaipa se tässä vuosien aikana selviää, että ollaanko tässä kaksisuuntaisia vai ei. Bipo-diagnoosin teki lääkäri, joka näki minut ensimmäistä kertaa ja tapaaminen kesti 30min. Seuraavat lääkärit alkoivat epäilemään samantien koko diagnoosia.
No nopeasti teki diagnoosin (huh huh). Oot sitten rohkeasti ollu ilman lääkkeitä, varmasti "kaupattiin niitä avuksi". Tietysti se vaatii rohkeutta ja asennetta olla ilman lääkkeitä, että pystyy hallitsemaan tilanteita (vissiin hyvinkin erilaisia ääripäästä toiseen). Noita ääripäitä on näin maallikkona vaikea hahmottaa...lähteekö siinä "mopo käsistä"?
Kyllähän ne on yrittäneet kaikenlaista nappia tarjota. Nykyisin neuroleptejä määrätään jo erosuruihin ja ties mihin elämän normaaleihin kriiseihin, joista pitäisi selvitä ilman lääkityksiä. Ihan uskomatonta toimintaa. En minä nyt oikein näe, että olisin millään tavoin rohkea, kun olen ilman lääkkeitä, koska ei ole mitään ääripäitä mitä pitäisi lääkitä. Joten en osaa siihen omalta osaltani vastata. Ei ole ns. mopo lähtenyt koskaan käsistä. Olen tylsä ja tavallinen kotihiiri. En käytä päihteitä, en harrasta yhdenillanjuttuja, en ole seikkailemassa tuolla maailmalla yms.
Mutta sen mitä tunnen bipoja ja tietenkin exäni, niin kyllähän hyvin monella se mopo karkaa käsistä jo pienessäkin hypomaniassa, saati maniassa. Ja tuntuu, ettei monet pysty sitä käytöstään hallitsemaan. Tai sitten eivät edes halua. Exältäni sain monet kerrat kuulla, että olen tylsä. :D Maanikot ovat melkoisen hankalia tapauksia useimmiten. Jos et ole heidän kanssaan samaan mieltä tai yrität jarrutella, niin kakkaa tulee niskaan.
Joo se taitaa olla tämän yhteiskunnan trendi: nappia joka vaivaan, ite pyrkinyt vaivoissani selviämään mahdollisimman vähillä lääkkeillä. On kai se vähän "potilaan" asenteestakin kiinni. Tässä mitä ollaan kirjoiteltu: et tylsältä vaikuta ja kotihiiriominaisuus on tässä kiireisessä maailmanmenossa vain hyve.
Tunteeko sen etukäteen mikä vaihe on tulossa? Taas yksi tyhmä kysymys:(
Pamahti tuossa mieleen tuo kirjoitukseni: "unibipo silmille"...ei ollu tarkoitus mitenkään loukata.
Maanikoiden mielestä nyt tuntuu kaikki vähänkin normaalit olevan tylsiä. Ja varsinkin jos menet hämmästelemään heidän touhujaan. Tai ainakin näin olen saanut muutamilta kuulla. Heh, en loukkaantunut siitä unibiposta. :) En osaa omalta osaltani taas sanoa mitään siihen, että tunteeko sen jos tietty vaihe on tulossa. Jotkut sanovat, että oppivat tietyistä merkeistä tunnistamaan, koska on masennus tai hypo/mania tulossa. Monilla vähenee yöunet, tulee energiaa lisää yms. kun hypo/mania alkaa pukkaamaan päälle. On kuulemma myös sellaisia bipoja, joilla nuo oireet pamahtavat päälle hyvin nopeasti, eikä siihen ehdi reagoimaan millään tavoin.
Itselläni oli parisen vuotta sitten noin viikon pituinen jakso, jossa olin hyvin levoton, ahdistunut yms. Tämän sitten tuo yksi lääkäri tulkitsi hypomaniaksi. Ja nuo oireethan sopivat ahdistukseen. Välillä tulee päiviä, kun levottomuus pahenee iltaa kohti ja mukana on pahaa ahdistusta. Luulin itsekin niitä hypomanioiksi, mutta eihän hypomania tule tuolleen tipottain silloin tällöin. Kyseessä on ahdistuneisuushäiriö. Tätä nyt sitten mietitään, että onko tosiaan diagnoosi hyvin pielessä. Mutta se selviää ajan kanssa sitten, että tuleeko jotain kunnollisia hypomanioita, jotka ovat ihan selviä, ettei niistä voi enää erehtyä. Joko sairaus on hyvin lievä, tai sitten sitä ei ole ollenkaan.
Mukava kun tuo unibipo ei loukannut:) Mielestäni on hienoa, että olet perehtynyt diagosoituun sairauteesi, varsinkin kun dignoosi hiukan hataralla pohjalla. Sivistät tässä minuakin. Oisko niin että sairastumiseen vaikuttaisivat myös ulkoisettekijät esim. yllättävät negatiiviset elämäntilanteen ...ite aattelisin että vois olla vaikutusta?
Sori kun vastaus kesti meni yhteyet poikki hetkeksi...ukkostako?
Kyllähän sairastumiseen nekin vaikuttavat.
"Sairauden laukaisevana tekijänä voi olla esimerkiksi jokin kuormittava stressitilanne, poikkeava elämäntilanne tai vaikkapa päihteiden liikakäytön tai muun tekijän aiheuttama aivovaurio. Moni, joka on myöhemmin sairastunut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, on kuvannut ennen sairastumistaan ja sairauden aikana huomattavia vaikeuksia uni-valverytmin säätelyssä."
Sinä tunnet asiaa hyvin. Kiitokset näistä tietoiskuista. Nyt valahti unibipo silmille...;)
Aamu se sitten koitti tänäänkin. Nykymaailman meno rassaa ja mittaa kyllä ihmisen rajoja. Uni,valvonta, stressi yms. Sitä pitäis osata olla vaan "rento", ottamatta turhaa pulttia asioista. Sellainen "rentous" tuntuu lähes tavoittamattomalta saavuttaa nykymenossa. Tämä on tätä "suorittamisen ja jatkuvan kilpailun yhteiskuntaa". Mites pitkiä nuo eri "bipojaksot" voivat olla?
Yksityispuolelta saa varmasti paremmat palvelut tähänkin "sairauteen".
Heillä on aikaa potilaalle, jota tuolla julkisella puolella rajallisesti. Joka euro ja sentti mene hyvään kun sen satsaa omaan terveyteen:)
kiristääkö.pipo saitko hoitoasioita kondikseen?
Ensi viikolla on aika yksityiselle lääkärille. Luulen senkin olevan aika yksilöllistä, että minkä aikaa masennus, hypomania, mania tai sekamuotoinen tila kestää. Lääkkeet voivat tietenkin auttaa siinä, että jakso katkeaa tai niitä tulee harvemmin tai ei ollenkaan. Jossain luki, että masennus harvemmin kestää yli vuotta putkeen, paitsi vanhuksilla. Hypomanian kesto olisi muutamista päivistä muutamiin viikkoihin. Mania taas muutamasta viikosta viiteen kuukauteen. Mutta tiedän kyllä bipoja, jotka ovat jatkuvasti maniassa tai hypomaniassa ja joilla ei juuri tule masennusta, ja normaaleja kausia on hyvin vähän. Joten se on tosiaan ihmisestä kiinni. Sitten on vielä niitä, joilla masennus ja mania/hypomania vuorottelevat nopealla tahdilla eli normaaleja jaksoja ei juurikaan ole.
Pieni positiivinen askel siis eteenpäin(tuo yksityiselle meno). Varmasti antaa tsemppiä arkeen. On semmoinen positiivinen odotus sen käynnin suhteen.
Mikä noista(masennus/hypo/mania) olis se "pahin jakso"? Tuossa hypossako sitä painetaan kauhealla tohinalla menemään? Edellinen aika vapaamuotoinen lause ja huonoa suomea, toivottavasti ymmärsit.
Luulen, että sekamuotoinen jakso on pahin kaikista. Siinä mielialat vaihtelevat nopealla tahdilla masennuksesta maniaan/hypomaniaan. Mitä nyt olen kuullut, niin siinä itsemurhariski on todella suuri. Monet joutuvatkin osastolle tuolloin. Masennus on toki hirveää, mutta maniassa taas bipo voi tuhota läheisten ja oman elämän. Hypomania on lievempi versio maniasta. Hypomania voi olla niin lievä, ettei edes läheiset pysty erottamaan oireilua. Monilla se vain ilmenee sillä tavoin, että jaksaa tehdä asioita normaalin ihmisen tavoin. Sen vuoksi on todella vaikeaa erottaa II- tyypin bipoa jossa on vain lieviä hypomanioita, epävakaata persoonallisuushäiriötä, ADHD/ADD:ta tai pahaa ahdistuneisuushäiriötä keskenään, koska niissä on niin samanlaisia oireita. Noiden asioiden vuoksi niitä vääriä diagnooseja tulee.
Mutta tietenkin on myös niitä, joilla hypomaniassa on selkeämmät oireet. Manian oireet pitäisi olla selkeästi tunnistettavissa. Itse voin kyllä myöntää, että pidän suurinta osaa maanikoista ja hypomaanisista ihmisistä erittäin ärsyttävinä. Vaikka onhan se toki monille hetken helpotus pahasta masennuksesta.
Ei kuulosta olevan mikään "helppo rasti" tuo koko biposuus. Saattaa varmaan tulla tehtyä sellaisia asioita, joita muuutoin ei tekisi. Yrittää nyt siinä sitten pysyä balanssissa. Kyllä sitä bipoisuutta varmaan on vaikea kertoa esim. kumppanilleen, mutta ainaskin sen kertominen selvittäisi selkeäksi "peliikentän" (tais olla huono termi), voishan siinä joku ottaa jalat alleen. Itse lähtisin siitä eteenpäin, että kun tosissaan toisesta ihmisestä välittää, niin kestää tälläisetkin vastatuulet. Sairastuuhan sitä ihmiset muutoinkin ja on kaikensortin vajeita(kuurous,sokeus jne.) Oiskohan tuollaiset projektityöt/pätkähommat parhaita bipoille?
Helskutin hienoa, että olet jaksanut "ajaa asiaasi" ja nythän se tuntui loikkaavan oikeaan suuntaan:)
Tuli mieleen että oisko se biposuus tälläista vertauskuvallisesti: tuupattaisiin ihminen luistelujäälle tylsät luistimet jalassa...yritä pysyä pystyssä, mutta siihen kaverin tuki auttaisi varmasti.
Tuskin pätee tässäkään nimimerkin Totuusmies yleistys biposuudesta. Jokainene on oma persoona.
Nimimerkille kiristääkö.pipo tuo yksityiselle meno kertoo siitä, että haluat saada asioihisi selvyyden. Kaikki ei varmasti "selkiä" kertakäynnistä. On varmaan aika hankalaa saada "perutuksi" tuo "hätäpäissä" tehty diagnoosi, jota aivan syystä aprikoit.
Hiljaa hyvä tulee sopinee tähänkin. Miten tuolla yksityisellä puolella ihmistä kohdellaan. Kohellaanko hyvin ja kuunnellaanko asiakasta, julkisella puolella tuo kyllä visusti unohettu....resepti kouraan ja kotia:(
Nimimerkki kiristääkö.pipo kuis yksityisellä käynti meni?
Se on meidän IHMISTEN vaan ymmärrettävä: NARSKUT, BIPOT, MITKÄ TAHANSA. NE eivät maksa mitään takaisin!! JOKAINEN bipo on luottotietonsa menettänyt? HETI kun tiedätte että läheinen ihminen on bipo niin KADOTKAA! KADOTKAA HETI! BIPOPASKO yrittää vain huijta teiltä rahaa: BIPO on sama kuin NARSISTI PSYKOPAATTI SOSIOPAATTI! Minä puhun totta: OLEN TUNTENUT KYMMENIÄ BIPOPASKOJA!!!
Mulla ei ole koskaan diagnosoitu biboa, rajatilapersoona kylläkin. Mutta mun mielestä mulla on piirteitä bibolaarisuudesta, ainakin mun mies sanoi niin, hänellä on diagnosoitu kaksisuuntainen. Meitä on siis kaksi samassa perheessä, suhteemme ei ole helppo..Mulla on ollut yleensä aina masennuksen puolella, kun olen käynyt lääkärillä, bibo-oireista en ole maininnut. Mutta miltä kuulostaa: Olen aina ollut todella impulsiivinen, olen ostanut pienen ajan sisällä ensin rivitalo-asunnon, myynyt sen, sitten ostanut omakotitalon, myynyt senkin ja ostanut mökin. Olen eräänä vuonna muuttanut yhteensä 8 kertaa. Olen ostanut hevosen 500 km:n päästä näkemättä sitä. Ostin toisen hevosen ollessani raskaana, myin ne, kun ei ollutkaan varaa pitää, eikä jaksamista. Olen ollut itsetuhoinen, masentunut. Mulla on aina joku riippuvuus, nykyisin roikun paljon netissä. Kuulostaako bibolta..
Tuo kuulostaa myös epävakaalta, koska epävakaahan on impulsiivinen. Mutta minkälaisia muita oireita liittyy niihin vaiheisiin, kun olet muuttanut monia kertoja vuodessa tai ostanut hevosia yms. ?
No mulla on ollut hirveä kiire ja pakkomielle saada nuo asiat. Mikään ei olis voinut estää mua. Nykyisin mua onneksi estää se, että mulla on maksuhäiriömerkintä, eli en voi saada lainaa ja toteuttaa hulluja päähänpistojani. Muuten olisin jo varmaan ostanut hevosen/hevosia tuonne takapihalle tai ostanut talon, missä hevosia voi pitää. Nyt mulla on se, että kun riidellään miehen kanssa, olen etsimässä omaa asuntoa, olen hakenutkin ja 7 kertaa nyt perunut ja pistänyt hakemuksen uudelleen vireille. Olen siis todella impulsiivinen.
No mutta edelleen haen niitä manian piirteitä... Hypomaniassa tuskin kukaan ihan noin impulsiivinen on, kun sitä pystyy vielä hallitsemaan, mutta mania on sitten jo toinen juttu. Onko mieliala tuolloin korkea tai todella ärtynyt ja raivokas? Entä seksuaalisuus? Miten nukut tuolloin? Onko itsetunto tuolloin erittäin korkealla? Olet suunnilleen Jumala. Puhut paljon ja ajatukset kiitävät lujaa vauhtia?
24/7 sekstailua....ei siinä kerkeä nukkua....impulssiivisuutta
Mieli-ala on silloin lähinnä kiihtynyt,innostunut,ajattelen että ongelmat ratkeaa,kaikki on sitten loistavasti. Tuntuu vaan mahtavalta. En tiedä itsetunnosta,mulla se on aina huono,tai varmasti parempi näiden pakkomielteiden aikana kunnes tipahdan kuvitelmistani rytinällä todellisuuteen. Olen aina nukkunut pitkiä yö unia. Seksihaluja ei juurikaan ole.
Ei tuo vielä ihan manialta kuulosta. Epävakaassakin voi tulla euforisia olotiloja. Tietenkin ihmiset oireilevat eri tavalla. Itse pilasin luottotietoni sillä, että ostelin kaikkia tavaroita, koska ne täyttivät jotain tyhjiötä sisälläni. Tuli hetkeksi parempi olotila, kun sai jotain uutta. Voihan tietenkin olla, että jotain hypomaanista oireilua on, tai sitten ei. Mutta mene ihmeessä lääkäriin, niin tuokin asia selviää. Täällä ei oikein tämän enempää voi auttaa.
Joo,mulla nuo jutut on olleet ehkä pakoa todellisuudesta. Tällähetkellä olen todellisuudessa kiinni,en unelmoi hepoista,en elä siinä maailmassa. Olen tunne-elämältäni epävakainen,mun on vaikea rakastaa,etsin vaan miehestäni vikoja. Ymmärrän kyllä miestäni,hänellä on sairaus,joka tekee hänestä sellaisen kun hän on. Helpottavaa tunnustaa itselleen, etten mäkään ihan terve ole,ei voi miestä parisuhdevaikeuksista syyttää pelkästään. Toisaalta se lähentää, kun ollaan kummatkin vähän sekopäitä. Taidan siis olla ennemminkin toi epävakaa, enkä bibo.
Paha epävakaus voi tosiaan olla yhtä paha kuin bipokin. Ja II-tyypin bipoa ja epävakaata on todella vaikea erottaa toisistaan. Edes ammattilaiset ei aina siihen pysty. Mutta onneksi tämä persoonallisuushäiriö voi iän myötä lieventyä. Mulla on Ketipinor auttanut tosi hyvin siihen, että mielialat pysyy suht tasaisena. Tietenkin huonoja päiviä tulee, mutta täytyy vaan tehdä pirusti töitä, että häiriö lievenisi entisestään. Tsemppiä sulle ja kumppanillesi!
Joo kyllä mulla on lieventynyt tämä, nuorempana olin heti viiltelemässä ranteita tai ottamassa yli-annostusta, mitä lääkkeitä vaan löysin, jos oli parisuhteessa jotain ongelmaa (yleensä omaan riittämättömyyteeni naisena liittyvää ja pelkoa toisen menettämisestä). Niitä tunteita on edelleen, mutta en ole enää itseäni tappamassa sentakia, vaikka itsetuhoisia ajatuksia kyllä välillä onkin. Mun miehelläkin on ketipinor, mutta ei tahtoisi syödä niitä, kun kuulemma väsyttävät. Kiitos, tsemppiä sullekkin!