Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kurkku

Onko teillä jotain hyviä vinkkejä kuinka esim kurkkua voisi käyttää hyödyksi itsetyydyksessä? Kuvittelisin sen olevan hyvän apuvälineen, mutta en kai osaa hyödyntää sitä, se kun ei tunnu missään. Minkä paksuinen hyvä? Kannattaako ottaa mahdollisimman paksu?
Koitin tässä sellaista, jonka ympärysmitta oli n.14cm - ekalla kertaa se se sattu, mutta kun yritin muutamien päivien kuluttua uudelleen, ei tehnyt tiukkaakaan saada sitä sisään. Sinänsä se hieman ihmetyttää, sillä olen kuitenkin neitsyt.
109472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

en tiedä hirveästi naisten itsetyydytyksestä mutta, kun sanoit, että toisen kerran jälkeen ei 14 cm ympärysmitaltaan olevan kurkun työntäminen tuntunut missään. Niin olisiko mahdollista, että lantionpohja lihaksesi olisivat huonossa kunnossa. Se ainakin minun mielestäni mahdollista. Nimittäin vaikka usein miten eka kerta sattuu naisilla hieman se ei johdu siitä, että emätin olisi liian tiukka vaan immenkalvon tiukkuudesta.

parhaiten lantionpohjan lihasten kunnon selville, kun menet kyykkyyn ja työnnä sormen emättimeen ja jännität lantionpohjan lihakset.
Jos tunnet puristuksen sormen ympärillä kaikki kunnossa. Jos et, johtuu isonkin kurkun emättimeen työntäminen helpolta lantionpohja lihasten huonosta kunnosta.

Muuten tuli vielä mieleen kaikki naisten eivät välttämättä saa emättimen kautta orgasmia. Mutta kokeile osua kurkulla G-pisteeseen ja käytä mieluiten kondomia kurkun päällä.

Tämä olisi näkökulmani miehenä. oikaiskoon joku paremmin kehostaan perillä oleva nainen mahdolliset virheeni.

Äänestä
  • mies 18 v. kertoo naiselle miten kurkulla kannattaa runkata! HYVÄ!

    Äänestä

Kun kurkkukin menee sisään noin sujuvasti olet valmis koittamaan nyrkkipanoa. Laita ensin muutama sormi itsesi sisään..sitten koko nyrkki. Tuntuu hyvälle.

Äänestä

ranskanleipä on hyvä anna sen kuintenkin olla pussissa

Äänestä

..jätä se kasvis lämpiämään ensin, tai jopa lämpimään veteen..pehmenee ja tuntuu muutenkin pareelle..laita kortsu..ja kokeile hk:n sinistä myös.

Äänestä

Kertomasi mukaan olet työntänyt sisääsi 14 cm halkaisijaltaan olevan kurkun-ja silti olet mielestäsi vielä neitsyt?Horoskooppimerkiltäsikö?

Äänestä
  • vaikka olisit tunkenut halon sisääsi ja et olisi ollut yhdynnässä, olisit silti neitsyt!

    immenkalvon repeäminen ei tarkoita samaa kuin neitsyyden menettäminen!!

    Äänestä

  • Eikä se kartanonherra osaa lukeakkaan, tai ei ymmärrä lukemaansa.
    Irkku selvästi kertoi että ympärysmitta oli kyseinen 14cm, joten olisiko pienestä matematiikan opiskelusta hyötyä?

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    vaikka olisit tunkenut halon sisääsi ja et olisi ollut yhdynnässä, olisit silti neitsyt!

    immenkalvon repeäminen ei tarkoita samaa kuin neitsyyden menettäminen!!

    hän juuri on. Ei erota seipäitä.

    Äänestä

  • tyhmähän kirjoitti:

    hän juuri on. Ei erota seipäitä.

    Kyllä pimpsaan kurkk usopii täytyy vaan osata käsitellä lihaksiaan,jos miehelläkin mahtimela niin e itodellakaan kannata pilluaan jännittää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


irkku kirjoitti:

Onko teillä jotain hyviä vinkkejä kuinka esim kurkkua voisi käyttää hyödyksi itsetyydyksessä? Kuvittelisin sen olevan hyvän apuvälineen, mutta en kai osaa hyödyntää sitä, se kun ei tunnu missään. Minkä paksuinen hyvä? Kannattaako ottaa mahdollisimman paksu?
Koitin tässä sellaista, jonka ympärysmitta oli n.14cm - ekalla kertaa se se sattu, mutta kun yritin muutamien päivien kuluttua uudelleen, ei tehnyt tiukkaakaan saada sitä sisään. Sinänsä se hieman ihmetyttää, sillä olen kuitenkin neitsyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu