”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Mark. 10:42–45.)
Luukas kertoo, miten Jeesus tunsi opetuslasten sydämen ajatuksetkin, kun he kiistelivät keskinäisestä suuruudesta. Jeesus asetti lapsen heidän keskelleen ja sanoi: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri.” (Luuk. 9:48.)
Kun opetuslapsilla tuli kiistaa ehtoollisen asettamisen jälkeen, kuka heistä olisi suurin, Jeesus sanoi: ”Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija. Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.” (Luuk. 22:26–27.)
Puhuessaan Johannes Kastajasta Jeesus sanoi, ettei vaimosta syntyneitten joukossa ole suurempaa kuin Johannes, mutta vähin Taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Tällä Jeesus osoitti sen, mikä on evankeliumin merkitys. Johannes Kastaja uskoi lupauksen sanaan, mutta Jumalan valtakunnassa on anteeksiantamuksen evankeliumi. Siinä on Jumalan lapsen suuruus, ei hänen ihmisyydessään.
Jumalan Pojan palvelus oli syvästi hengellistä palvelua mutta myös käytännön tekoja erilaisille ihmisille. Hän asetti ehtoollisen, jakoi leipää nälkäisille, paransi sairaita, antoi sokealle näkönsä ja palautti kuurolle kuulon. Hän rohkaisi hyljeksittyjä ja antoi syntejä anteeksi. Ajallinen ja iankaikkinen palvelu kulkivat yhdessä, käsi kädessä. Jeesus palveli Pyhässä Hengessä sanoilla ja teoilla.
Luukkaan evankeliumissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten Jeesus kohteli erilaisia ihmisiä: pieniä ja syrjäytyneitä, halveksittuja ja epäonnistuneita, syntisiä ja elämän kolhimia ihmisiä. Ainutkertaisia ihmisiä, joista vain Luukas kertoo, olivat esimerkiksi Sakkeus, ristin ryöväri, kymmenen spitaalista miestä, Martta ja Maria sekä syntinen nainen. Kun nainen sai syntinsä anteeksi, hän kiitollisena pesi kyynelillään Jeesuksen jalat ja antoi ehkä ajattelemattaankin samalla hyvän oppitunnin omavanhurskaille.
Luukkaan mukaan Jeesus oli kiinnostunut myös erilaisista ihmisryhmistä, joita muut halveksivat. Näitä olivat muun muassa samarialaiset, joita muut pitivät hylkiöinä sen tähden, että he olivat juutalaisten ja pakanoiden välisten avioliittojen jälkeläisiä pakkosiirtolaisuuden ajalta. Jeesus kohtasi myös muulla tavoin hyljeksityt, kuten paimenet, tullimiehet ja julkisyntiset. Luukas itse kuului syntyperänsä mukaan pakanoihin. Hän kuvaakin Jeesusta pakanoiden valkeudeksi.
Alkuseurakunnankin aikana oli niitä, jotka sanoivat uskovansa, mutta eivät eläneet uskosta. Jaakob kirjoittaa oman aikansa kristityille, miten usko ja teot kuuluvat yhteen. Hän sanoo kirjeessään, että usko ilman tekoja on kuollut. Sillä hän tarkoittaa, että sanojen ja tekojen tulee olla yhtäpitävät. Usko ilmenee teoissa. Hän ei puhu uskoon tulemisesta, vaan miten usko säilyy elävänä. Hän puhuu siitä, miten kristitty elää Jumalan valtakunnassa tämän maailman keskellä. Apostoli Paavali keskittyi kirjeissään puhumaan uskossa vanhurskauttamisesta – siinä ei tarvita tekoja. Vanhurskauttavia tekoja ei ole olemassakaan. Nämä kaksi näkökulmaa pitää aina erottaa toisistaan.
Ylpeä ihminen syyllistää helposti niitä, joilla ei elämä mene hyvin. Jumalan lapsikin joskus unohtaa, mitä hänen omalla kohdallaan on tapahtunut. Lapsuuden uskossa olevan on hyvä muistaa, ettei hän itse ole voinut valita onnellista osaansa, vaan se on lahjoista suurin. Elävä usko on voimanlähde kaikessa.
Rakkauden apostoli Johannes muistuttaa kirjeessään: ”Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä? Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” (1. Joh. 3:17–18.)
Luukas kertoo, miten Jeesus tunsi opetuslasten sydämen ajatuksetkin, kun he kiistelivät keskinäisestä suuruudesta. Jeesus asetti lapsen heidän keskelleen ja sanoi: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri.” (Luuk. 9:48.)
Kun opetuslapsilla tuli kiistaa ehtoollisen asettamisen jälkeen, kuka heistä olisi suurin, Jeesus sanoi: ”Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija. Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.” (Luuk. 22:26–27.)
Puhuessaan Johannes Kastajasta Jeesus sanoi, ettei vaimosta syntyneitten joukossa ole suurempaa kuin Johannes, mutta vähin Taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Tällä Jeesus osoitti sen, mikä on evankeliumin merkitys. Johannes Kastaja uskoi lupauksen sanaan, mutta Jumalan valtakunnassa on anteeksiantamuksen evankeliumi. Siinä on Jumalan lapsen suuruus, ei hänen ihmisyydessään.
Jumalan Pojan palvelus oli syvästi hengellistä palvelua mutta myös käytännön tekoja erilaisille ihmisille. Hän asetti ehtoollisen, jakoi leipää nälkäisille, paransi sairaita, antoi sokealle näkönsä ja palautti kuurolle kuulon. Hän rohkaisi hyljeksittyjä ja antoi syntejä anteeksi. Ajallinen ja iankaikkinen palvelu kulkivat yhdessä, käsi kädessä. Jeesus palveli Pyhässä Hengessä sanoilla ja teoilla.
Luukkaan evankeliumissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten Jeesus kohteli erilaisia ihmisiä: pieniä ja syrjäytyneitä, halveksittuja ja epäonnistuneita, syntisiä ja elämän kolhimia ihmisiä. Ainutkertaisia ihmisiä, joista vain Luukas kertoo, olivat esimerkiksi Sakkeus, ristin ryöväri, kymmenen spitaalista miestä, Martta ja Maria sekä syntinen nainen. Kun nainen sai syntinsä anteeksi, hän kiitollisena pesi kyynelillään Jeesuksen jalat ja antoi ehkä ajattelemattaankin samalla hyvän oppitunnin omavanhurskaille.
Luukkaan mukaan Jeesus oli kiinnostunut myös erilaisista ihmisryhmistä, joita muut halveksivat. Näitä olivat muun muassa samarialaiset, joita muut pitivät hylkiöinä sen tähden, että he olivat juutalaisten ja pakanoiden välisten avioliittojen jälkeläisiä pakkosiirtolaisuuden ajalta. Jeesus kohtasi myös muulla tavoin hyljeksityt, kuten paimenet, tullimiehet ja julkisyntiset. Luukas itse kuului syntyperänsä mukaan pakanoihin. Hän kuvaakin Jeesusta pakanoiden valkeudeksi.
Alkuseurakunnankin aikana oli niitä, jotka sanoivat uskovansa, mutta eivät eläneet uskosta. Jaakob kirjoittaa oman aikansa kristityille, miten usko ja teot kuuluvat yhteen. Hän sanoo kirjeessään, että usko ilman tekoja on kuollut. Sillä hän tarkoittaa, että sanojen ja tekojen tulee olla yhtäpitävät. Usko ilmenee teoissa. Hän ei puhu uskoon tulemisesta, vaan miten usko säilyy elävänä. Hän puhuu siitä, miten kristitty elää Jumalan valtakunnassa tämän maailman keskellä. Apostoli Paavali keskittyi kirjeissään puhumaan uskossa vanhurskauttamisesta – siinä ei tarvita tekoja. Vanhurskauttavia tekoja ei ole olemassakaan. Nämä kaksi näkökulmaa pitää aina erottaa toisistaan.
Ylpeä ihminen syyllistää helposti niitä, joilla ei elämä mene hyvin. Jumalan lapsikin joskus unohtaa, mitä hänen omalla kohdallaan on tapahtunut. Lapsuuden uskossa olevan on hyvä muistaa, ettei hän itse ole voinut valita onnellista osaansa, vaan se on lahjoista suurin. Elävä usko on voimanlähde kaikessa.
Rakkauden apostoli Johannes muistuttaa kirjeessään: ”Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä? Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” (1. Joh. 3:17–18.)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Missä tässä kirjoituksessa kerrotaan lapsista, jotka ovat kaikkein pienimpiä jumalanvaltakunnassa?
Miksi kirjoituksessa oli kuva äidistä ja lapsesta, jos kirjoitus ei kerro lapsista?
Mononen olisi onnistunut kirjoituksessaan laittamalla sen raamatun kohdan artikkeliinsa, johon otsikko viittaa.
Miksi hän jätti ko. raamatun kohdan pois?
Matteuksen evankeliumi:
18:1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?
18:2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
18:3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
18:4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
18:5 Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut.
18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
18:7 Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
18:8 Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.
18:9 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.
18:10 Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.
18:11 Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut.
18:12 Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä?
18:13 Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet.
18:14 Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.
Onko SRK kieltänyt puhumasta/kirjoittamasta tästä raamatun kohdasta:
8:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Mononenkin lopetti raamatun lainaamisen juuri ennen tuota raamatun kohtaa.
Se tuntuu oudolta, koska kohta on erittäin ajankohtainen vl-liikkeessä, miksi kohdasta ei koskaan saarnata tai kirjoiteta mitään?
Luulen, että tulevassa vuosikirjassa (Vuosikirja 2012) on paljon tästäkin aiheesta, ihme olisi jos ei olisi.
Ihanko totta, laittaako SRK tämän vuoden vuosikirjaan vl-pedofiliasta. Nyt ymmärrän, miksi Mononen ei keskittynyt kirjoittamaan otsikon aiheesta, siitähän tulee artikkeli SRK:n vuosikirjaan v. 2012.
SRK:n tarkoitus on laittaa vuosikirjaan 2012 lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, että saataisin myytyä kirjaa suviseuroissa.