Argghh en nyt tiiä miksi tänne kirjottelen mutta kait tää jotenkin voi oloa helpottaa..oon ollu nyt masentunu aika pahasti jtn kuukausia ja olo ei ole tuntunut helpottavan. Lääkkeet on mutta terapia on viellä aika auki. Selvä on kyllä että keskustelu apua tarvitsen että sais näitä ongelmia jotenkin selvitettyä jne. jne. oon vaan jotenkin niin turhauttava olo ja semmonen ettei kukaan ymmärrä. Omat vanhemmat ei näytä kokonaan ymmärtävän tätä tilannetta. ei ymmärrä että voimat on jtnki vaa niin lopussa. Tuntuu että on niin yksin maailmassa näitten asioitten kanssa.elämä tuntuu turhalta, joka pvä vaan tätä samaa. toisaalta ei jaksa tehdä hirveesti mitään. terapiaan pääsen joskus elokuussa..välillä on aika kamala olo.
En kohta enää kestä...!!!
Likka
8675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse sairastunut masennukseen jo yläasteella,kaksi vuotta sitten vasta huomasin sen.Itsemurhan partaalla kävin eikä kukaan edes huomannut mitään,itse apua hain,selvinnyt olen ilman lääkkeitä,yritin niitä syödä mutta en tykkännyt miten ne vaikutti mieleeni,ei suruja eikä iloja.Nyt 2kk elämä hymyillyt ja ei loppua näy,mikään ei ole oikeasti muuttunut vaan oma asenne elämään.
Kuinka selvisit masennuksestasi ohi ilman lääkkeitä?
Itsellänikin on alkanut masennuksen oireet yläasteen lopulla. Lukion ekalla oli uniongelmat jo niin pahat, että jouduin keskeyttämään päivälukion. Nykyään en jaksa oikeastaan tehdä mitään, mitä nyt muutaman kerran viikossa harrastaa liikuntaa, kuunnella musiikkia, soittaa kitaraa ja käyttää tietokonetta.
Monesti tulee todella ahdistunut olo kaikista tekemättömistä asiasta ja muutenkin. Joskus tuntuu, että voisi lopettaa elämänsä. En mitenkään erityisemmin ole itsemurhaa ajatellut, mutta kyllä joskus tekisi mieli lopettaa tämä jatkuva henkinen ja fyysinen kärsimys.
Olen käynyt psykiatrilla, mutta minulla diagnisoitiin "vain" lievän masennuksen oireita, vaikka minusta nämä oireet vaikuttavat elämääni Todella paljon! En edes tiedä haluaisinko lääkkeitä kokeilla, olen niistä lukenut niin paljon negatiivisia kommentteja.
Olen alkanut käyttämään E-EPA ja karnosiini nimisiä luontaistuotteita. Niistä on löytynyt tieteellistä tutkimusta niiden positiivisista vaikutuksista mielenterveysongelmiin ym. Pitää katsella, jospa nämä auttaisivat.
Toivottavasti vastaat.
Kyllä se vaati/vaatii edelleen ponnisteluja ja muuta ajateltavaa.Taustana alkoholisti äiti,fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä kotona ja kodin ulkopuolella,läheisten "isän,siskon kuolema ja äidin lukuisat itsemurha yritykset".Koulukiusaus jne...En itsekään ole koskaan yrittänyt itsemurhaa mutta parivuotta sitten huomasin junaa odotellessa ajattelevani hyppäämistä toisen junan eteen joka oli menossa aseman ohi pysähtymättä.Pari askelta vaan ja kaikki ois ohi.Sitten joku takaraivossa oleva tunne sai minut ajattelemaan että ei ole sun vielä aika mennä että jokin "tehtävä tai tarkoitus" mun elämässä varmasti vielä on,niinpä päätin hakea apua ja ainakin oma lääkäri ohjasi mut heti eteenpäin,eikä sille tarvinut sanoa kuin että ois ehkä tarvetta jutella jonkun kanssa,enempiä se ei kysellyt.Viikko meni kun pääsin juttelemaan ja testien perusteella olin syvästi masentunut ja alkoholin käyttö oli myös karkaamassa käsistä.Siellä sit juttelin viikottain ja kun siskoni kuoli vielä parin viikon sisällä kun olin apua saanut niin masennuin ihan täysin ja sain 1kk sairaslomaa ja aloitettiin lääkitys.Pari viikkoa söin pillereitä ja kun ne alkoi vaikuttaan niin aluksi olo oli hyvä mut pian huomasin et mikään ei tunnu miltään ja lopetin niiden syönnin eka kuukauden jälkeen.Yritti ne mua saada syömään jotain muuta merkkiä ja sairaslomaa olis jatkettu,mutta päätin olla ilman.Puoli vuotta kävin keskustelemassa siellä säännöllisesti,kunnes se loppui ja aloitin ryhmäterapian jota nyt olen käynyt n.10kuukautta.Suurin muutos elämässäni oli vuoden alussa vaihtunut työpaikka.Paska duunista loisto paikkaan,työt on periaatteessa samaa mutta firma ja työkaverit aivan huippuja edelliseen verrattuna ja tämä piristi mieltäni huimasti,eli entinen firma masensi mua entisestään.Ja ikävää kun se onkin erosin tyttöystävästäni n.1kk sitten ja elämä sen kun piristyi jälleen,suhteeni ei ollutkaan mieleiseni,vaikka naisessa ei ollut niin sanotusti vikaa mutta ei meillä ollut oikein mitään yhteistä,ei harrastuksia ei mitään.Töistä kotiin sohvalle syömään ja katsomaan tv:tä,eikä koskaan puhuttu mitään,ainakaan rakentavaa.Puhuin alkuaikoina paljonkin elämästäni,haluistani ja masennuksestani,mutta tämä ei ymmärtänyt kun ei ollut itse koskaan masentunut tai kokenut mitään masentavaa,ei ainakaan koskaan minulle puhunut,ihmetteli vain miten joku voi olla masentunut aikoja sitten tapahtuneista asioista.
Eli kovalla sisulla ja ajatuksella että minullakin on jokin merkitys niin sillä ja siitä olen saanut voimia jatkaa.Ehkä kirjoitan kokemuksistani joskus kirjan ja jos se auttaa edes yhtä ihmistä niin se olisi mulle ja mun elän tarkoitukselle lottovoitto ja ehkä tämä netissä kirjoittaminenkin auttaa jotain.Kysellä saa lisääkin...
Ensin tuosta vanhempiesi ymmärtämättömyydestä. Asia vain on niin, että masennus on sellainen juttu, että sitä ei voi ymmärtää sellainen ihminen, joka ei ole sitä kokenut. Alkoholistikin sanoo, että häntä voi ymmärtää vain toinen alkoholisti, meistä muista se on kummallista, ei vain tarttuisi pulloon. Samoin on masentuneella, toiset ihmettelevät, miksi et ryhdistäydy, mutta kun niitä energiavaroja ei ole.
Ihmettelen, että terapiasi alkaa vasta elokuussa, etkö ole osannut olla tarpeeksi surkea vai oletko jotenkin yrittänyt ryhdistäytyä. Muista, että terapiaan mennään hakemaan apua eikä selittämään, että kyllä tämä ehkä joskus tästä. Löytyisikö yhtään ihmistä, jonka kanssa voisit keskustella, kuka tahansa avarakatseinen ihminen, kummit, serkut jne. Yksi asia vielä, älä syyllistä itseäsi, meitä on kyllä monia samanlaisia. Iloitse edes minuutista päivässä, jolloin ei ahdista. Jaksamista!
Kiitos sulle "kerrallaan" kirjottajalle kivasta kirjotuksesta. No ton terapian kanssa senkin takia on vähän auki nää asiat kun käyn koulua toisella paikkakunnalla ja toi kouluun paluukin on ihan auki. Just tossa opiskelussa vanhemmat ei oikeen ymmärrä että miten voi olla siinä kunnossa ettei yksinkertasesti jaksa. Toisaalta on niitä syyllisyyden tunteitakin että pitäis yrittää edes. Olen käynyt kyllä pari krta terapeutin luona mutta se oli vaan semmonen alkuhaastattelu. Ja sitte viellä noista lääkkeistä..en ajattele niin negatiivisesti niistä. Nehän onkin tarkotettu juuri siihen todella vaikeeseen aikaan kun voimavaroja ei ole. Se auttaa suoraan sanottuna ihmistä niin ettei se muumioidu kokonaan. Mua ne on auttanu ihan hirveesti. Jaksan enemmän kyllä mutta eihän se masennus mihinkään ole kadonnut ja se ei tod. vie niitä mahdollisiä ongelmia jotka on ton masennuksen taustalla pois.
Hyvä, että saat jatkossa apua. Psykologin apu on luottamuksellista ja ammatillista. Saat purkaa itseäsi täysin vapaasti. Yritä jaksaa odottaa. Psykologi kuuntelee sinua eri näkökulmasta kuin vanhempasi ja muut läheisesi, kuitenkin sekä heitä että sinua ymmärtämään yrittäen. Suurin osa potilaista saa selkeän avun, tämä on tutkimuksissa todettu. Hyvää kesää sinulle, ota siitä kaikki hyvä irti ja nauti sitten kaikesta siitä, minkä terapiasuhde sinulle tulee tarjoamaan!
hmmm, toi kuulosti anteeksi nyt vaan ihan kuin olisit lukenut ton kirjasta.... elämä on helvettiä... masennusta ei voi osata kuvailla... ei noin ainakaan... ei masennus ole sitä että kuinka sinua väsyttää....jne. voi olla että oikeasti olet masentunut... mutta tuntuu pahalta kun lukee kuin kirjaa... mulla on elämä mennyt alusta asti vituilleen(anteeksi), isä hakkasi minut pienestä pitäen ja hakkasi hän myös äitini.. äitini näkee minussa isäni joten hän vihaa minua ja syyttää minua siitä kun isäni kuoli leukemiaan...kouluni menee perseelleen..työni menee perseelleen... kukaan ei ole koskaan kuysynyt,että "miltä sinusta tuntuu"...kaikki kerääntyy sisälleni...mä romahdan ja olen myös romahtanut .. mutta en osaa edes kuvailla tätä vihaa,surua...masennus on sitä kuinka tunteet keräytyy sisälle, etkä saa niitä tunteita ulos itsestäsi...tuntuu kuin kukaan ei voisi auttaa sinua...kunpa joku voisi ymmärtää, ajattelemme..kunpa joku antaisi sen hyvän olon takaisin minulle... kunpa joku tulisin ja veisi pahan pois....lääkkeet ei auta muuta kuin sillä hetkellä kun niitä otat, kukaan muu ei voi auttaa kuin me itse...ei terapiat ei läkkeet...VAAN me itse.. vaikka siinä menisi koko elämä niin emme saa antaa periksi....
Lukenut kirjasta? Okei tajuun mitä tarkotat mutta enpäs osaa oloani muutenkaan kuvailla! Ja on sulla pokkaa tommosta sanoa ku et tunne etkä tiedä mua.