Saa aikain merkeistä katsella, ei ole pitkälti matkaa

Vl-papille sanoisin että;
Ei tässä kannata maailmaa mielistellä ja hakea sieltä irtopisteitä. Jos Jumalan sanassa haluamme pysyä, emme kiitosta saa. Johan Raamattu sen selkiästi sanoo meille monessa kohtaa. Kumpi on siis tärkeämpää. Mari Leppänen otti tietoisen askeleen eikä totellut seurakunnan neuvoja saatika Raamatun opetusta. Hänen tukenaan oli oma aviopuoliso. Olisi ollut aika sekava tilanne mikäli uskovaisten joukko olisi näin jakautuneena jatkanut matkaa selkeästi opillisessa asiassa. (Tässä yhteydessä tarkoitan nimenomaan sananpalvelian tehtävää ajatellen)

Kari Mäkinen on oikeutettu mielipiteeseensä, mutta Hän ei tarkastelekkaan asiaa Siionin sisätä käsin. On omantunnon asia kuunnella sitä mitä Henki seurakunnan kautta opettaa kuin lähteä kuunteleman arkkipiispojen mielipiteitä. Kirkko opetuksessaan ei ole pysynyt Raamatun sanassa. On ollut surullista seurattavaa rakkaan kansankirkkomme kehitys. Rukouksin saamme pyytää Taivaan Isältä että saamme pysyä yhä kirkon sisällä!

On selvää että elämme levottomia aikoja myös siionin sisällä ja paine ulkopuolelta ajan saatossa senkuin kasvaa. Mutta Herra Jeesus on luvannut olla ostolaumansa kanssa maailman loppuun asti. Ja tulemme näkemään ajan jolloin ovet todellakin suljetaan katua vastaan. Se ei ole mitenkään sattumalta Raamattuun tallennettu.

Nähdäkseni hamassa tulevaisuudessa tulee siis aika jolloin vainojen tähden Jumalan lapset joutuvat kokoontumaan salassa viranomaisilta ja seurat ovat laittomia. En onneksi tiedä milloin se aika on, mutta Raamatun sanoma on kuitenkin lopulta lohdullinen; Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu(Matt 24:10-13)
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Herman G. 34 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu