help!!

Eli mulle sattu tuossa torstain hieman inhottava tilanne ja haluaisin kysyä mielipidetänne ja apua. Olen 16- vuotias ja halusin matkustaa Kilosta Helsinkiin. Minulla on Espoon sisäisen lipun aika (((ottaen huomioon että espoon sisäisen ajan kortin hinta on kalliimpi kuin helsingin sisäinen)))ja kortillani oli arvoa n. 5 euroa. Kilossa menin sitten lähimpään vaunuun ja katsoin sen olevan lipunmyyntivaunu. Maksoin ajalla että pääsisin tavallaan leppävaaraan asti. otin 2,30e käteeni ja odotin siinä sitten kiltisti että konduktööri tulisi ja ostan lipun koska halusin säästää ne 5e kortilla sitten myöhempiä tilanteita varten ja samoin ajattelin että maksan koulumatkani jälkeisen reissun niillä rahoilla. Nooh istuin sitten junassa ja pasilan kohdalla olin juuri nousemassa sitten sinne lippukoneelle että maksan matkan mutta siinä vaiheessa tulivat tarkastajat. Sanoin heille että konduktööri ei tullut ja haluaisin maksaa lipun nyt että minulla on rahaa ja haluan maksaa arvolla koska muuten menisin pummilla. Olen aina maksanut lippuni ja aionkin rehellisesti tälläkin kertaa maksaa vaikka olikin enää yksi pysäkki jäljellä ja olisin säästänyt rahaa ja päässyt pummilla. Tarkastaja sitten väitti että valehtelin ja että tämä on vaunu jossa ei myydä lippuja. no sanoin sitten että eihän ole että konduktööri ei ole tästä mennyt ja että tämä on vaunu jossa ei myydä lippuja niin ei ihme että ei konduktööri ole kävellyt ohi. Sanoin sitten rehellisesti että en oikeasti tiennyt ja että voinko maksaa matkan ku minulla on maksettu siis se espoon maksu ja hän sitten sanoi että tämä masiina mikä ihme tarkastaakaa onko lippu maksettu ni että SIINÄ EI NÄY ETTÄ OLISIN MAKSANUT! pyysin että voinko maksaa nyt arvolla ja jos hän päästäisi minut varoituksella ja että seuraavalla kerralla tarkastan viisikymmentä kertaa että ostan varmasti lipun ja muutenki että kaikki on kunnossa. EI! hän jämäytti minulle 80e tarkastusmaksun ja sanoi että istut väärässä vaunussa ja että hän ei usko että olisin maksanut lipun (ymmärrän että tämä on hänen työtään ja että ihmisestä ei näy päälle päin onko tämä rehellinen tai muuta!), mutta minusta oli typerää antaa sakko siitä että jos hän näkee että voin maksaa lipun ja olinkin menossa sinne koska tajusin että tämähän ei ole lipunmyyntivaunu niin miksei hän voinut päästää minut maksamaan vaan piti sitten antaa heti se sakko! haluaisin tietää että mitä minun pitää nyt tehdä ja miten voin tehdä valituksen? kiitos paljon..
3138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin sitä sitten halutaan matkustaa ilman ei makseta ei. Ja ei sun sitä alaikäisenä tarvi maksaa. Nämä lipputarkastajathan ovat spedejä. Jot sillai.

Äänestä

lol Jonne... maksa se lippu vaan

Äänestä

anteeks nyt vaa mut en oo mikää jonne! :DDDd LOL! XDoon aina maksanu lipun ja ostanu kaikki helppo sun on sanoo ku saatat saada rahaa noin vaa! mä oon sentään käyny töissä ja ansainnut rahat itse joten kyllä toi 80e vähän kipristää ku joudun omista rahoista maksaa. mutta aion tehdä valituksen ja jos ei mene läpi niin sitten ei voi mitään! maksan sen enkä jää surkuttelemaan jatkan ahkerasti töitä ja ansaitsen noi 80e takasin!turhaa jonnettelet siinä xDkysyin vaa neuvoo ja jos on jtn negatiivista kommentoitavaa ni pidä suusi supussa ja ajattele sitä omassa päässäsi. typerää kun ajattelette että kaikki nuoret ovat sellaisia ketkä matkustavat pummilla eivätkä halua maksaa mistään!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


argh kirjoitti:

Eli mulle sattu tuossa torstain hieman inhottava tilanne ja haluaisin kysyä mielipidetänne ja apua. Olen 16- vuotias ja halusin matkustaa Kilosta Helsinkiin. Minulla on Espoon sisäisen lipun aika (((ottaen huomioon että espoon sisäisen ajan kortin hinta on kalliimpi kuin helsingin sisäinen)))ja kortillani oli arvoa n. 5 euroa. Kilossa menin sitten lähimpään vaunuun ja katsoin sen olevan lipunmyyntivaunu. Maksoin ajalla että pääsisin tavallaan leppävaaraan asti. otin 2,30e käteeni ja odotin siinä sitten kiltisti että konduktööri tulisi ja ostan lipun koska halusin säästää ne 5e kortilla sitten myöhempiä tilanteita varten ja samoin ajattelin että maksan koulumatkani jälkeisen reissun niillä rahoilla. Nooh istuin sitten junassa ja pasilan kohdalla olin juuri nousemassa sitten sinne lippukoneelle että maksan matkan mutta siinä vaiheessa tulivat tarkastajat. Sanoin heille että konduktööri ei tullut ja haluaisin maksaa lipun nyt että minulla on rahaa ja haluan maksaa arvolla koska muuten menisin pummilla. Olen aina maksanut lippuni ja aionkin rehellisesti tälläkin kertaa maksaa vaikka olikin enää yksi pysäkki jäljellä ja olisin säästänyt rahaa ja päässyt pummilla. Tarkastaja sitten väitti että valehtelin ja että tämä on vaunu jossa ei myydä lippuja. no sanoin sitten että eihän ole että konduktööri ei ole tästä mennyt ja että tämä on vaunu jossa ei myydä lippuja niin ei ihme että ei konduktööri ole kävellyt ohi. Sanoin sitten rehellisesti että en oikeasti tiennyt ja että voinko maksaa matkan ku minulla on maksettu siis se espoon maksu ja hän sitten sanoi että tämä masiina mikä ihme tarkastaakaa onko lippu maksettu ni että SIINÄ EI NÄY ETTÄ OLISIN MAKSANUT! pyysin että voinko maksaa nyt arvolla ja jos hän päästäisi minut varoituksella ja että seuraavalla kerralla tarkastan viisikymmentä kertaa että ostan varmasti lipun ja muutenki että kaikki on kunnossa. EI! hän jämäytti minulle 80e tarkastusmaksun ja sanoi että istut väärässä vaunussa ja että hän ei usko että olisin maksanut lipun (ymmärrän että tämä on hänen työtään ja että ihmisestä ei näy päälle päin onko tämä rehellinen tai muuta!), mutta minusta oli typerää antaa sakko siitä että jos hän näkee että voin maksaa lipun ja olinkin menossa sinne koska tajusin että tämähän ei ole lipunmyyntivaunu niin miksei hän voinut päästää minut maksamaan vaan piti sitten antaa heti se sakko! haluaisin tietää että mitä minun pitää nyt tehdä ja miten voin tehdä valituksen? kiitos paljon..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu