Joensuun talous on ylijäämäinen vuodesta toiseen ja veronmaksajia jonotutetaan kokonaisen työpäivän verran sairaanhoitajan vastaanotolle.
Sairaalan päivystyspkl jono 8 h!
Verokapinaan!
8226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin ja siitä ilosta pitää vielä maksaa!!!!
Ei sairaanhoitajalla käynti maksa, vain lääkärillä käynti ja vuoden aikana kolme kertaa sit ilmaiseksi.
Mutta tosi on että saat jonottaa ja kauan, mutta niin se on ollut aina.
Parannuksen paikka olisi tuo päivystys ym. terveyskeskus asiat.
Ja jos yrität puhelimella saada ajan omaan terveyskeskukseen niin ensin jonotat puhelimessa ja jo 10 min. päästä sanotaan ettei aikoja ole tälle päivälle, soita huomenna uudestaan.
Ja henkilökohtaisesti kuultu terveyskeskuksen ilmoittautumisluukulla henkilöiden puhuvan puhelun jälkeen keskenään ja nauravan että eihän niitä aikoja ole kyllä huomennakaan ja nauroivat perään.
Kaikilla ei ole myöskään varaa tuohon yksityiseen lääkäriin!
Voi kun mekikin rahalla yksityisen puolella joudumme odottelemaan lääkärille pääsyä.
Suomeen on koulutettava kaksinkertainen määrä lääkäreitä, niin ensin saadaan nämä yksityisenpuolen lääkärit saataville ja sitten riittää julkiselle puolelle.
Pitäisihän ainakin rahalla päästä heti lääkäriin.
Rumat,juopot ja tautiset tupakoijat kuormittavat sairaanhoitoa. Tästä ei tule mitään. Puolueet pilaavat lopunkin yrityksen keksinnöillään. Onkohan niin että hoitoon pääsee vain valtapuolueiden jäsenet?
Et taida yksityispuolellä käynyt kun puhuit palturia.Joensuussa ainakin yksityiselle saa ajan ja minulla on aikataulussa pysynyt muutaman minuutin tarkkuudella.Mihin lääkriin olet mennyt,kerro lääkärin nimi ja mikä lääkärikeskus?t
Kauniit ja terveet eivät tarvitse lääkäriä, vain sairaat joita me kaikki joskus olemme.
Kannattaisi ottaa aikaa paljonko tarvitaan vastaanottamiseen ilmottautumisessa sekä hoitoon ohjaamisessa. Toisinaan tuntuu että resursseja on mutta miten niitä sitten hyödynnetään..kuka valvoo ja tarkkailee. Toisinaan tuntuu tehottomalta.
Niimpä käykää yksityisellä ei tarvitse jonotella oli oikea tai luulo sairaus. Palvelu pelaa ja ei maksa kuin muutaman kympin.
LKK ITE:llä ei pelannut palvelu. Aamupäivällä puhelimessa tehty ajanvaraus oli unohtunut kirjaamatta ja jouduin odottamaan sovittua aikaa yli tunnin. Lääkärin asiantuntemus oli vajavainen ja kun tämä naisyleislääkäri ei löytänyt syytä vaivaan niin eikun keppiä vaan ja kassan kautta. Maksamisestakin joutui maksamaan. Painoin lääkärin nimen ja naaman mieleen niin että en ikinä koskaan saavu edes samaan firmaan jossa tämä yleisepäasiantuntija on töissä. Laskutus toimi tehokkaasti, mutta mikään muu ei toiminut. Kuriositeettina todettakoot että sairaanhoitaja löysin syyn ja hoitokeinot vaivaani. ITE:n lääkäri ei löytänyt. Ihan suht tavallinen vaiva, vaan vaikeapa se on maallikon arvella vaivaansa kun vaiva ilmaantuu ensimmäisen kerran.
Tikkamäen päivystyksessä ja joensuun terveyskeskuksissa on useita hyviä ja päteviä lääkäreitä, jos vaan vastaanotolle onnistuu pääsemään.