Katainen helmikuussa: "Absoluuttinen fakta"

Näin Katainen vakuutti helmikuussa varuskuntauudistuksesta:

"Absoluuttinen fakta"


Sunnuntai 18.3.2012 klo 19.09 (päivitetty klo 20.14)

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) vakuutti helmikuussa eduskunnalle, että hallitus ei ole näpelöinyt varuskuntauudistusta aluepolitiikan eikä minkään muunkaan politiikan perusteella.



Pääministeri Jyrki Katainen (kok) ja puolustusministeri Stefan Wallin (r). (JENNI GÄSTGIVAR)

Eduskunnan pöytäkirjojen mukaan Katainen sanoi välikysymyskeskustelussa, että se on ainoastaan luottanut puolustusasiantuntijoiden ratkaisuihin. Hän korosti, että tämä on "absoluuttinen fakta".

Tuolloin ei ollut vielä tiedossa, että puolustusministeri Stefan Wallin (r) on ohjannut ennen hallituksen käsittelyä Puolustusvoimia säästämään Dragsvikin varuskunnan.

STT
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikä on Kataisen asema tämän jälkeen? Katainen puolusti valehtelevaa ministeriä joten Katainen tulee olemaan vastuussa tapahtuneesta.

Äänestä
  • Kysymys kuuluu, mikä tulee olemaan Kataisen asema omassa puolueessaan.

    Kokoomuksen puoluekenttä on lopen kyllästynyt Kataisen svekoiluun.

    Pitää muistaa, että perinteisesti juuri Kokoomus on ollut mamme sinivalkoisin ja suomenmielisin puolue.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä on fakta nyt? kirjoitti:

Näin Katainen vakuutti helmikuussa varuskuntauudistuksesta:

"Absoluuttinen fakta"


Sunnuntai 18.3.2012 klo 19.09 (päivitetty klo 20.14)

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) vakuutti helmikuussa eduskunnalle, että hallitus ei ole näpelöinyt varuskuntauudistusta aluepolitiikan eikä minkään muunkaan politiikan perusteella.



Pääministeri Jyrki Katainen (kok) ja puolustusministeri Stefan Wallin (r). (JENNI GÄSTGIVAR)

Eduskunnan pöytäkirjojen mukaan Katainen sanoi välikysymyskeskustelussa, että se on ainoastaan luottanut puolustusasiantuntijoiden ratkaisuihin. Hän korosti, että tämä on "absoluuttinen fakta".

Tuolloin ei ollut vielä tiedossa, että puolustusministeri Stefan Wallin (r) on ohjannut ennen hallituksen käsittelyä Puolustusvoimia säästämään Dragsvikin varuskunnan.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu