Aina saa kuulla tutkimuksissa ja muissa että naiset masentuvat miehiä herkemmin. Totuus on vain se että naiset myöntävät tämän herkemmin ja naisilla se on enemmän huomiohakuista ja hyväksyttävää. Miehet ovat todellisuudessa enemmän masentuneita ja se on järkeenkäypää koska heillä siihen on myös yhteiskunnassamme paremmat edellytykset.
He eivät vain myönnä sitä, tai tarkemmin voitaisiin sanoa että he eivät saa myöntää sitä (siis muuten kuin anonyymisti). Mieshän ei saa koskaan näyttää olevansa heikko millään tapaa naisten ja muiden miesten silmissä. Mieshän aina helpoiten leimataan "luuseriksi" muutenkin yhteiskunnassamme. Tästä syystä miehet eivät halua myöntää sitä itselleenkään eikä "alistua" johonkin turhaan hoitoon. Siksi miehet hakeutuvat muihinkin hoitoihin vastahakoisemmin.
Sama koskee itsemurhia. Naisilla ne ovat useammin huomionhakuisia yrityksiä joillain lääkkeillä tai naurettavilla viiltelemisillä. Mies kun on oikeasti ja syvästi masentunut, hän vain pitää sisällään ja peittää sen, puree hammastaan ja koittaa selviytyä niin pitkään kuin pystyy. Sitten voimat loppuvat niin että mies ihan oikeasti haluaa tappaa itsensä ja tekee sen myös mahdollisimman varmalla tavalla.
Tästä syystä miehet tekevät 4 kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset.
He eivät vain myönnä sitä, tai tarkemmin voitaisiin sanoa että he eivät saa myöntää sitä (siis muuten kuin anonyymisti). Mieshän ei saa koskaan näyttää olevansa heikko millään tapaa naisten ja muiden miesten silmissä. Mieshän aina helpoiten leimataan "luuseriksi" muutenkin yhteiskunnassamme. Tästä syystä miehet eivät halua myöntää sitä itselleenkään eikä "alistua" johonkin turhaan hoitoon. Siksi miehet hakeutuvat muihinkin hoitoihin vastahakoisemmin.
Sama koskee itsemurhia. Naisilla ne ovat useammin huomionhakuisia yrityksiä joillain lääkkeillä tai naurettavilla viiltelemisillä. Mies kun on oikeasti ja syvästi masentunut, hän vain pitää sisällään ja peittää sen, puree hammastaan ja koittaa selviytyä niin pitkään kuin pystyy. Sitten voimat loppuvat niin että mies ihan oikeasti haluaa tappaa itsensä ja tekee sen myös mahdollisimman varmalla tavalla.
Tästä syystä miehet tekevät 4 kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onhan se totta, että maailma on täynnä pintapuolisia roskatutkimuksia.
Ei masennus on olleenkaan ainoa syy itsemurhaan, eikä edes tärkein.
Masentuneet kyllä ajattelevat itsemurhaa ja ehkä viiltetvät, mutta kyllä syyt on jossain muualla. Esimerkiksi minä olen yrittänyt itsaria, mutten masennuksen vuoksi vaan siksi, että olin ihan mahdottomassa umpikujassa, johon en pystynyt vaikuttamana mitenkään.
Se on totta että miehet mielummin juovat viinaa kuin menevät psykiatrin pakeille.
Luin juuri tästä: Tutkimusekn mukaan nuorena pojolla ja työillä on saman verran masennnusta. Sitten jo murkkuiästä alkaen naisilla on kaksi kolmekertaa enemmän masennusta kuin miehillä. Miehille masennus on tois vaarallista koksa he tekevät kuusi kertaa helpommin itsemurhan ja etsivät lääkettä alkoholista, päihteistä ja eisosiaalisesta käytöksestä. Sortuvat rikoksen teille.
Aloitus on loistava. Aihe on saanut aivan liian vähän huomiota.
"Totuus on vain se että naiset myöntävät tämän herkemmin ja naisilla se on enemmän huomiohakuista ja hyväksyttävää"
Tältä se vaikuttaa. Miehenä voin itse sanoa, että syvää masennusta ei edes tunnista itse ennen kuin lääkäri alkaa kysellä. Masennus on vain äärimmäistä ruumiillista uupuneisuutta.
Naisilla on selvä etu tässä suhteessa. Sen näkee tämänkin palstan keskusteluissa. Naisilla on jotenkin luontaisesti parempi itsetuntemus. Luultavasti tuska on aivan yhtä suurta. Siitä kertoo viiltely, josta naiset usein kertovat. Vuosituhannen vaihteessa baarissa näin naisen, joka oli viiltänyt itseään. Ei kaunista. Ei varmasti naisenkaan masennus ole juhlaa.
"Miehet ovat todellisuudessa enemmän masentuneita ja se on järkeenkäypää koska heillä siihen on myös yhteiskunnassamme paremmat edellytykset."
Miesten on todellakin syytä olla huolissaan. Ilman työelämää ei ole mahdollisuutta parisuhteisiin. Toisaalta menestyäkseen työelämässä pitää tulla toimeen ryhmätöissä jo opiskeluaikana vähäpukeisten naisten (avonainen kaula-aukko esimerkiksi) kanssa. Pitää olla jo valmiiksi täydellinen: kunnon katutappelija ja fysiikan nobelisti, toisaalta hiljainen erämaaretkeilijä ja sulava kosmopoliitti. Auton rassaaja ja runoilija.
Nykyajan duunarillakin pitää olla maailmanmiehen elkeet, pohjaton itsevarmuus, teräksiset nivelet ja rakettitieteen peruskurssi suoritettuna. Kaikki tämä siitä huolimatta, että meillä on koneita, joiden tarkoitus oli alunperin helpottaa elämää!!
Työelämästä on tulossa terveiden ja virheettömien yksilöiden etuoikeus. Elämme selvästi jonkinlaista murroskautta.
30-40 vuotiaana on myöhäistä päästä mihinkään, vaikka kuinka olisi elämänsä kunnossa. Ensin olin vihainen. Nyt on aika sopeutua todellisuuteen. Ei tästä itse asiassa kannata olla katkera. Maailmassa on kirjoittamattomia sääntöjä.
Toki jos olet TODELLA hyvä koulussa, hommia riittää TKK:n tutkijana tai erikoislääkärinä. Jos olet TODELLA lahjakas sosiaalisesti, hommia riittää esim. matkailualalla, joka on iso teollisuudenala nykymaailmassa. Ja niin edelleen.
Mutta jos et kuuluu 10% parhaimmistoon....... niin olet luuseri kaikkien silmissä. Jos joku aikuinen sattuu bongamaan sinut oikealla hetkellä, voit päästä vaikkapa yleisurheiluun ja kilpailemaan. Mutta ei sinnekään keskivertojuoksijat yms. pääse.
"He eivät vain myönnä sitä, tai tarkemmin voitaisiin sanoa että he eivät saa myöntää sitä (siis muuten kuin anonyymisti). Mieshän ei saa koskaan näyttää olevansa heikko millään tapaa naisten ja muiden miesten silmissä. "
Näin se valitettavasti on. Asenteet ovat agraariyhteiskunnan ajoilta, jolloin jokaiselle riitti hommia kykyjensä mukaan vaikkapa kasvimaan kuokkijana.
Miesten pitää miehistyä. Vastaavaa sanaa (miehistyminen) naisten kohdalla ei ole edes olemassa. Eiköhän tämä kerro olennaisen miehen elämän kurjuudesta.
Vaikka kuinka elettäisiin tasa-arvon aikaa tms, ihmisten asenteet ovat jotakin 1800-lukulaisia.
"Mieshän aina helpoiten leimataan "luuseriksi" muutenkin yhteiskunnassamme. Tästä syystä miehet eivät halua myöntää sitä itselleenkään eikä "alistua" johonkin turhaan hoitoon."
Itse olen hakeutunut hoitoon jo viimeiset 18 vuotta, mutta tunnen menettäneeni miehisyyteni. Pidän itseäni heikkona, kun olen joutunut turvautumaan hoitoihin. Ei se ole vahvuutta, vaikka toisin väitetään.
"Sama koskee itsemurhia. Naisilla ne ovat useammin huomionhakuisia yrityksiä joillain lääkkeillä tai naurettavilla viiltelemisillä."
Kuten sanoin jo yllä, ei naisillakaan varmasti juhlat ole masentuneena. Minä en ole iloinen naisten harjoittamasta viiltelystä. Ei naisten itsetuho auta minua miehenä mitenkään. Olen vain kateellinen naisille, koska heiltä ei ympäristö vaadi vahvuutta ja sankarisuorituksia kuten miehiltä.
"Mies kun on oikeasti ja syvästi masentunut, hän vain pitää sisällään ja peittää sen, puree hammastaan ja koittaa selviytyä niin pitkään kuin pystyy. Sitten voimat loppuvat niin että mies ihan oikeasti haluaa tappaa itsensä ja tekee sen myös mahdollisimman varmalla tavalla."
Itse en ole tällaiseen jostakin syystä ryhtynyt... En uskalla. Pelottaa.
"Tästä syystä miehet tekevät 4 kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset. "
Vaikka masennuksesta parantuisikin, ei se poista syytä tehdä itsemurhaa. Miehen elämä on suorittamista kaikkialla. Renttuilu ja elämäntaiteiljana toimiminenkin on suorittamista: nämäkin roolit on vedettävä hyvin ollakseen todellinen elämäntaiteilija.
Poliisimurhaaja sai säkkikaupalla avioliittotarjouksia, ja on tietääkseni onnellinen isä näinä päivinä. Mutta poliisimurhatkin pitää tehdä oikein. Eivät aivan kaikki poliisimurhaajat saa täyttä säkillistä postia naisväeltä.
Lainaan slogania: "parisuhde on jatkettua asevelvollisuutta"
Jepjep. Näinhän ne asiat menevät 100% tarkkuudella.
Naisilla on aina kaikki etu kaikessa. Hehän ovat luontaisia virtuooseja, muotien suunnittelijoita ja kehittelijöitä, sekä saavat miehen kuin miehen! JA millä avuilla? Pelkällä meikkaamisella ja pukeutumisella tietenkin. On vain näytettävä hyvältä ja seistävä miehen rinnalla koristeena.
Mutta entä sitten kun tulee vastaan kertomasi viillellyt nainen, jonka elämä ei olekaan niin juhlaa? Onkin helpompi tuomita juuri noin kuten sanoit: ei kaunista. Ei ole naistenkaan elämä juhlaa kun aina täytyisi miellyttää miehiä ja näyttää joka päivä kauniilta ja pyöriä tämän ulkonäkökeskeisyyden nimissä.
Ei ole naisillakaan ilman työelämää mahdollisuuksia suhteisiin. Miehet ajattelevat, että tuo on vain rahapussin perässä juoksenteleva eukko, joka yrittää päästä helpolla ja aina tilaisuuden tullen tästä asiasta sitten muistutetaan kun on päiviä, jolloin masentaa eikä jaksaisi tehdä kerrassaan mitään. Onkin sitten helppo uhkailla, että löytää kyllä itsenäisemmän ja paremman naisen, joka selviytyy asioista leikiten.
Tulisi olla itsenäinen, urbaani sivistynyt businessnainen, joka kulkee kynähameessa ja jakussa säästä huolimatta. Siinä samalla tulisi olla lämmin kodin hengetär joka saa lapset kuin lapset nukkumaan ja lattioiltahan voisi töistä palaava mies vaikka syödä herkullisen gourmet ateriansa.
Viikonloppuna sitten nainen toimii talon emäntänä ja tarjoilee miehen miesystäville herkulliset ateriat ja juomat ja huolehtii, että kukaan ei sammalla ja kuukahda.
Miehille sentään hyväksytään koneiden käyttö. Nainen jos käyttää koneita niin eihän hän silloin enää ole nainen eikä kelpaa parisuhdemarkkinoille. On erittäin miehekästä jos nainen on miehekkäällä alalla. Eihän hänestä suinkaan ole perheen äidiksi ja tyttöystävä ainekseksi. Samaan aikaan on kehitettävä itsetuntoaan ja naisistuttava tässä ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa ja pärjättävä ilman miestä.
Kun ei kelpaa niin ei kelpaa.
Naiset viiltelevät, koska vihaavat itseään. Olen harvoin törmännyt mieheen, joka myöntää inhoavansa itseään. Sitä enemmän tätä olen kohdannut teinipoikien keskuudessa. Ei se välttämättä kuoleman halusta kerro, vaan epätoivoisesta kuilusta, jossa ei tiedä mitä tehdä. Ei välttämättä haluaisi kuollakaan (esim. lapsien, kavereiden tms.) tähden. Toivo voi elää, vaikka olisikin masentunut.
Näin lopuksi vielä haluan sanoa, että olen 100 % tosissani niin kuin sinäkin.
"Naiset viiltelevät, koska vihaavat itseään. Olen harvoin törmännyt mieheen, joka myöntää inhoavansa itseään."
Olen minä ainakin vihannut itseäni siinä joskus 26-vuotiaana aivan suunnattomasti, vaikka olenkin mies. Siitä eivät muut tienneet kuin yksi psykoterapeutti. Viha itseään kohtaan on ollut minulla aivan suunnatonta, sairaalloista suorastaan. Hyvin vaikea sellaisesta on päästä pois.
Ei tuollaisessa olotilassa voi naisiin tutustua eikä kiinnostua muusta kuin omasta haavemaailmasta. Kuljeskella päämäärättömästi metsäpoluilla, kaupungissa jne.
"Sitä enemmän tätä olen kohdannut teinipoikien keskuudessa."
No jaa, en ole liikkunut laajoissa piireissä. Perinteinen ongelmani on aina repivä ristiriita ja ikuinen pelko kokeilla uusia asioita. Suurin ongelma on siinä kun ei tiedä mistä lähtisi liikkeelle ja mihin kannattaisi edes mennä, kun lapsuuden innostus ja mielenkiinto ympäristöön on hukassa. Luulen että tässä suhteessa olen Suomen ennätysluokkaa.
No mitä tein 10 vuoden ajan: baari, kuntoliikunta, TV, pop/rockmusiikki, radioviihde. Väkinäinen pakkomielteinen opiskelu. Päivittäinen haaveilu jostain kaukaisesta epämääräisestä onnesta ja seikkailuista. Mutta kaiken esti ajatus syntisyydestä, epäeettisyydestä... tyyliin "kunnon ihminen ei tee sellaista ja sellaista" tai "mies ei saa ajatella näin" tai "mitä jos joku näkee".
Pari kertaa kuussa menin kaverien kanssa leffaan tai baariin, joskus pikku retkelle/kuntoilemaan. Aina oli se outo tunne, että tässä vaan ajelehtii toisten mukana, ja nämä toiset pärjäävät ja osaavat ottaa rennosti.
Ruumis toimii mutta ajatus on jossain todella kaukana.
Elämän ja nuoruuden hukkaamista. Ajelehtiminen 15-vuotiaasta lähtien.
"Ei se välttämättä kuoleman halusta kerro, vaan epätoivoisesta kuilusta, jossa ei tiedä mitä tehdä. Ei välttämättä haluaisi kuollakaan (esim. lapsien, kavereiden tms.) tähden. Toivo voi elää, vaikka olisikin masentunut."
Tässä ollan mielenterveyden ytimessä! Siis kun puheena oli tuo itsensä vihaaminen, vahingoittaminen, epätoivo tms. Juuri naulan kantaan: kuilu jossa ei tiedä mitä tehdä!
Selkäytimessä on jokin opittu malli/muotti, jota on pakkomielteisesti toteutettava, vaikka se tuottaa tuskaa. Haluaa poiketa muotista, muttei tiedä edes omia lahjakkuuksiaan ja kiinnostuksiaan, koska muotti vetää puoleensa. Kun päässä pyörii lapsen mieli mutta peilistä katsoo aikuinen mies. Oikeastaan tämä on hulluutta ja mielisairautta, jos menneisyyden hetket sekoittuvat järjettömällä tavalla tähän hetkeen.
Kai sitä voi ajatella, terve ihminen osaa erottaa nykyhetken ja haave-elämän toisistaan. Terveellä eivät oudot toisten huutamat lauseet ja tapahtumat sekoitu valveilla ollessa toiminnan keskelle. Esimerkki: oppitunnilla tai kadulla kävellessä pyörii jatkuvalla syötöllä jokin ilkeän tyypin sanoma lause vaikkapa yläasteen ajalta (esim. luokkatoveri tai oma vanhempi). Se on kuin ääni joka hokee... ääni joka ei jätä rauhaan... pakko päästä aikakoneella taaksepäin kostamaan...
Voin ihan rehellisesti myöntää, että pahansorttinen masennus on jo lähellä harhaisuutta: kävelet mihin tahansa, aina se tietty tilanne näkyy silmissä, vaikka silmissä kaiken järjen mukaan pitäisi näkyä sen hetkinen ympäröivä maailma!
Joskus tuntuu, että skitsofrenian takia eläkkeellä olevat ovat paremmin mukana menossa kuin minä itse, jolla on "pelkkä" syvän masennuksen diagnoosi vuosien takaa.
Mutta ei yleisön kannata pelätä masentunutta: ei masentunut tietääkseni käytännössä tapa muita, vaan hautoo tehokkainta keinoa tappaa itsensä. Koska tuska on niin suuri ja koska sairaus on totta.
Voin sanoa parantuneeni tai tulleeni paremmaksi. Itse asiassa olen äskettäin kuin herännyt 20 vuoden koomasta. Nyt on aivan hirveä kiire palauttaa mieleen, mitä olen tehnyt kuluneet 20 vuotta.
Ei se ole masennus, mistä olen palautunut, vaikka diagnooseissa yksi sana olikin masennus. Se mistä olen parantunut (mennyt parempaan päin) on vaikea mielen sairaus.
Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi kannattanut kokeilla kaikki mahdolliset vertaistukiryhmät, eikä ajatella, että niissä kuitenkin on akateemisia/ juntteja/ juoppoja/ hulluja/ rumia/ kauniita/ vanhoja/ nuoria tai muuten vaan vääriä ihmisiä.
Yhdestä vertaisporukasta on toki hauskoja muistoja. Siellä kävin yhden talven ajan. Muutamat jutut hymyilyttävät vieläkin.
Tietysti sitä miehenä haluaa näyttää itselleen olevansa vahva. Kestävänsä fyysisesti ja henkisesti mitä vain. Olisihan se mahdoton ajatus mennä naisten eteen kertomaan kärsivänsä masennuksesta. Tässä on suuri henkilökohtainen kynnys. Nyt olen sen kynnyksen ylittänyt.