Meidän taloyhtiö on rakennettu 2000 luvun alkupuolella eli vesieristeiden olisi kuulunut olla kunnolliset. Nyt naapurissa on sattunut vesivahinko, seinä on ilmeisesti kastunut ja pakkanen sitten jäädyttyttänyt niin, että on sitten haljennut. Kuinka paljon seinän korjaamisesta kuuluu taloyhtiölle, saahan naapuri uuden kauniin kylppärin siinä samalla. Alkuperäiset laatat eivät ole kauniita, eikä niitä enää myydäkkään.
Riittääkö esimerkiksi vaurioituneen alueen korjaaminen rärälle alueelle asti. Kylpyhuoneet ovat aika suuria ja maksajia vain muutama perhe, tuntuu jotekin epäreilulta makaa koko remontti, pitäisikö siinä samalla laittaa omakin seinä rikki, että saisi uuden kylppärin.
Riittääkö esimerkiksi vaurioituneen alueen korjaaminen rärälle alueelle asti. Kylpyhuoneet ovat aika suuria ja maksajia vain muutama perhe, tuntuu jotekin epäreilulta makaa koko remontti, pitäisikö siinä samalla laittaa omakin seinä rikki, että saisi uuden kylppärin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eiköhän se korjata alkuperäiselle tasolle taloyhtiön piikkiin. Eli jos aiemmin ollut laattaa niin uusi laatta, jos muovit niin taloyhtiö maksaa vedeneristyksen ja sen alapuolella olevat työt ja osakas laatan ja laatoituksen. Tämä koskee sekä lattiaa, että seiniä, koska vesieristystä ei voi oikein luotettavasti paikkailla vain vauriokohdista vaan se on vedettävä kokonaan uusiksi sekä lattiaan että seiniin.
Toki jos vesivahinko on aiheutunut naapurin törkeän huolimattomuuden tms. takia niin silloin tilanne on toinen.
Näinhän se menee, kuten rraaa vastasi. Tietojen perusteella menee kokonaan yhtiön korjattavaksi, jollei tosiaankaan ole tuota huolimattomuutta tai tahallisuutta tai yhtiöjärjestyksessä muuta määrätä.
Asunto-osakeyhtiössä asuminen on kuin vakuutuksen ottamista: jos omaan huoneistoosi tulee isompaa vikaa, niin kaikki osallistuvat maksamiseen mutta vastaavasti itse joutuu osallistumaan myös kustannuksiin kun vikaa muualla.
Nyt oikeesti sattuu päähän. Se tulee maksaan 2000 per kämppä. Sitten vielä ne saa kivat laatat kun me kaikki muutkin vihaamme näitä kukikkaita kauhean värisiä paskoja.
Mun mielestä ne vois edes maksaa laattansa itse kun kerta kivammat saa ilalle.
Oivoi harmitusta...
"Sitten vielä ne saa kivat laatat kun me kaikki muutkin vihaamme näitä kukikkaita kauhean värisiä paskoja."
Kukittaita laattoja 2000-luvulla rakennetussa asunnossa rakennusliikken alkuperäisasennuksena? Anteeksi nyt vain, mutta tuollaisia ei vain ole olemassakaan. Vaikka rakentaja olisi sellaiset valinnut, niin jokainen rakennusvaiheessa ostanut olisi vaihdattanut ne uusiin vaikka omalla kustannuksellaan.. 1980-luvun taloissa ovat tosin yleisiä, mutta sellaisessahan et kertomasi mukaan asu.
Ja jos kosteueristeet ovat pettäneet yhdestä asunnosta, niin ne pettävät muistakin, joten teetätte samalla sanerauksen jokaiseen yhtiön kylpyhuoneeseen, lattialaataksi harmaa tai beige 10x10 laatta ja seiniin valkoinen 15x15 laatta.
Jos maksajia on "vain muutama" perhe (mitä sitten "muutama" tässä tapauksessa tarkoittaakaan), niin ainahan voidaan sopia muusta jos kaikki siihen suostuvat. Minäkin asun paritalossa, joka on virallisesti taloyhtiö, mutta kyllä me naapurin kanssa molemmat maksamme omiin huoneistoihimme kohdistuvat työt itse, vaikka kyseessä olisikin jonkin lain mukaan "yhtiön" vastuulle kuuluva työ. Eri asia sitten, esim. vesikatteen uusiminen tai kaapeli-tv-liittyminen, jotka tietysti maksoimme tasan puoliksi.
Tuohon ei kannata ryhtyä, siitä seuraa pitkässä juoksussa ongelmia ainakin jos yhtiössä on paria enempää asuntoja. Tällaisissa järjestelyissä pitää muistaa, että nuo eivät sido millään tavalla tulevia uusia osakkaita - ovat lähinnä herrasmiessopimuksia.
Asia voidaan hoitaa kyllä ihan laillisestikin - muutetaan yhtiöjärjestystä niin että siellä osakkaan vastuulle merkitään näitä asioita. Tuolloin ne sitovat sekä nykyisiä, että tulevia osakkaita. Jos yhtiössä on yksimielisyyttä asiasta ja pieni yhtiö, niin muutos on hyvin helppo tehdä. Yhtiöjärjestyksessähän voidaan sanoa, että esim kylpyhuoneen korjaus kuuluu osakkaan vastuulle.
Eikö taloyhtiöllä ole vakuutusta? Yleensä sellainen kyllä korvaa, etenkin kun vahinko kuulostaa äkilliseltä (jotain putkien pikkuhiljaa tihkumisia ei yleensä korvaa).
Tätä vahinkoa ei ilmeisesti vakuutus korvaa kun on heidän mukaansa rakenteellinen virhe. Olisi kiva kuulla onko vakuutusyhtiö joskus korvannut jollekkin jotain.
Laattoihin, omasta mielestäni olisi kohtuullista, että naapuri maksaisi edes ne laatat itse kun niistä pääsee nauttimaankin. Jokaisessa kämpässä, kuten aikaisemmin mainitsinkin, on ne rumat poordilliset laatat. Tämä tyyli oli silloin 2000 vuonna jonkun mielestä muotia. Oli boodit, vanhahtava keittiönkaapit ja vahvat värit keltainen, vihreä (jopa keittiön kaapeissa) 90 lukua eli tuolloin vuonna 2000 vähän jo out. Kukaan ei ole alkuperäinen asukki.
Pystyykö sitä mitenkään perustelemaan, että muovi tapetti olisi ollut rakennusliikken tarjoama peruskunto ja että asennetut laatat olisi saanut lisämaksusta?
Tuo värimaailma ei edelleenkän tue kertomustasi...
Keltainen, oranssi, ruskea ja vaaleansininen = 1960-luku
Vihreä ja ruskea = 1970-luku
Kukkalaatat/-boordit = 1970- ja 1980-luku
Kuviollisia boordeja asennettiin vielä 90-luvulla vauhdikkaasti kuten myös niiden pariksi marmorikuvioituja laattoja. Eiköhän ap. viitaa juuri tähän vähemmän onnistuneeseen yhdistelmään.
"Pystyykö sitä mitenkään perustelemaan, että muovi tapetti olisi ollut rakennusliikken tarjoama peruskunto ja että asennetut laatat olisi saanut lisämaksusta?"
Jos juuri kellään taloyhtiössänne ei ole ollut muovitapetteja niin kyllä tuo aika kaukaa haetulta kuullostaa. Mutta muuten ainakin meillä on korvattu seuraavan ajatuksen mukaan:
-koska alkupeäiset laatat ovat olleet halpoja rakennusliikkeiden "bulkkilaattoja", laatat korvataan saman logiikan mukaan rautakaupan peruslaatan hinnan mukaan. Jos asukas haluaa parempia/kalliimpia tilalle, hän maksaa neliöhinnan erotuksen.
Rivarin/kerrostalon kylppärirempassa laattojen osuus kustannuksista on pieni. Jos oletetaan että tilan ala on vaikka 4m2, tulee laatoitettavaa noin 20m2 seinien kanssa. Ihan ok laattaa saa 20 eurolla neliö, jolloin laattojen hinta 400e. Pelkästään työtä tuollaisessa keskiverto kylppärirempassa tulee usein parikin viikkoa, jos koko roska uusitaan kalusteita myöten, tarvitaan myös sähkäriä ja putkaria. Töihin voi mennä jo se 4000e. Laatat on häviävän pieni osa kokonaiskustannuksia.
Nyt on homma selvitetty. Naapuri tykkäsi itsekkin, että on kohtuulista maksaa laatat itse, kun pääse nauttimaankin. Talomme on yksitasoinen ja kylppäri invakelpoinen niin että sitä kokoakin sitten on. Normaali kauniit laatat tulevat maksamaan naapurin arvion mukaan n 1500 euroa. Loput tulevat sitten meille muille maksettavaksi. Sovimme, että lainaa haetaan ja naapurille maksetaan muut ainekset ja erotus töistä kotitalousvähennyksen jälkeen. Tilanne tosiaan saattaa muuttua jos remontin edetessä todetaan, että takana on vain kosteussulku, silloin tarvii varmasta laittaa kaikki muutkin kämpät kuntoon.
Kiitos kaikille asiallisista vastauksista.
"Loput tulevat sitten meille muille maksettavaksi. Sovimme, että lainaa haetaan ja naapurille maksetaan muut ainekset ja erotus töistä kotitalousvähennyksen jälkeen."
Millä perusteella nuo maksetaan? maksaako naapuri 60 % veroa maksetusta rahasta, yksityishenkilö kun ei voi laskuttaa yhtiötä. Miksi teette veropetoksen, ovatko kaikki yhtiön osakkaat jonkin tunnetun rikollisjengin jäseniä?
Tavallaisessa ja rehellisessä yhtössä on kuitenkin tapana maksaa koko remppa yhtiön toimesta, ja sen jälkeen laskuttaa laatat osakkaalta.
P.S. Miten normaali ja tervejärkinen ihminen saa tuhlattua 1.500 € pelkkiin laattoihin??