Puukon kääntäminen haavassa

Hallituksen politiikka on yllättävän provakatiivistä Kepun suuntaan. Yleensähän hallitukset eivät halua antaa kovin hanakasti aseita opposition käyttöön, mutta tämä hallitus ei näytä arkailevan yhtään. Se on hyvä asia. Omasta politiikasta pitääkin pitää kiinni eikä käännellä takkia.

Kuntauudistus on tietysti suurin kysymys, millä haastaminen aloitettiin. Siihen liittyy myös mahdollisuus valtionosuukisen vähentämisestä. Lasten kotihoidontuki on vaarassa muuttua. Se on Kepun pitemmän ajan lempilapsi. Varuskuntien lakkauttaminen hiertää aluepoliitikkoja. Esillä on ollut myös ruuan alvin nostaminen eli Kepun edellisen hallituksen ns. saavutuksen kumoaminen. Vielä puuttuu se, että maataloustukia päätettäisiin alentaa.

Tämän päivän Hesarissa sosiologi Sari Näre kehotti hallitusta - nyt kun Kepun on oppositiossa - muuttamaan nuorten koulutuspaikkapolitiikkaa niin, että koulutusta annetaan siellä, missä on myös työtä eikä aluepoliittisin perustein. Tässä kohdin Näre ei kuitenkaan ehkä ymmärrä sitä, että kouluttamalla syrjäseutujen nuoria muihin kuin maatalousammatteihin, itse asiassa joudutetaan maaseudun tyhjentymistä. Kun kerran työtä ei takahikiöillä ole, koulutetut nuoret ostavat biletin Helsingin tai jonkun muun suuren kaupungin junaan ja käyvät sitten seuraavan kerran kotikulmillaan joulua viettämässä.

Kuntauudistusen hyvä puoli on siinä, että se nostaa aluepolitiikan pramille koko hirveydessään. Nekin äänestäjät, jotka eivät ole aiemmin tajunneet olevansa maksajan osassa, alkavat tämän ansiosta entistä paremmin sen ymmärtää. Se lisää vastakkainasettelua, mutta niin pitääkin, jotta epäoikeudenmukaisuudet saadaan poistetuksi.

Meillä on nyt hallitus, jollaista en aiemmasta historiasta muista. Se on avoimen Kepu-vastainen ja tekee sitä politiikkaa, mitä on aikonutkin. Tämä tekee tästä hallituksesta poikkeuksellisen hyvän ja sille voi toivoa pitempääkin ikää.

14

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin oN

      Hallitus eroo muista valehtelutaidoissa. Jutan valehtelu on vanha juttu. Nyt esillä on Wallinin valehtelu.

      Miksi Mielipidepankki hyväksyt valehtelun? Veikkaan, että sinusta ei ole miestä sanomaan suoraan kantaa Wallinin(-kaan) casesta?

      • Wallinin tapaus on tyypillistä kotiinpäinvetoa, mikä on aina ollut Kepun ja RKP:n tavaramerkki. Siinä koko Suomen etu aina väistyy. Wallinin toiminnat ansaitsevat lähemmän uudelleentarkastelun mutta kiihkottomasti kuten Ilkka Kanerva on esittänyt. Siinä ei ole kyse suuresta asiasta, mutta periaatteelisesti alue- ja kielipoliittiset valinnat ovat aina syvältä.


      • Näin oN
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Wallinin tapaus on tyypillistä kotiinpäinvetoa, mikä on aina ollut Kepun ja RKP:n tavaramerkki. Siinä koko Suomen etu aina väistyy. Wallinin toiminnat ansaitsevat lähemmän uudelleentarkastelun mutta kiihkottomasti kuten Ilkka Kanerva on esittänyt. Siinä ei ole kyse suuresta asiasta, mutta periaatteelisesti alue- ja kielipoliittiset valinnat ovat aina syvältä.

        Sinä siis hyväksyt Wallinin eduskunnassa valehtelun? Kyllä vai ei?


      • Näin oN kirjoitti:

        Sinä siis hyväksyt Wallinin eduskunnassa valehtelun? Kyllä vai ei?

        Luetun ymmärtämisen taito on sinulla siis hakusessa. Suhtaudun kaikenlaiseen pekkarointiin erittäin kielteisesti. Minusta tämä taisi tulla kyllä aiemmista kirjoituksista vesiselväksi, mutta kerrattakoon nyt sitten.


      • Nurkkakuntaisuudesta
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Wallinin tapaus on tyypillistä kotiinpäinvetoa, mikä on aina ollut Kepun ja RKP:n tavaramerkki. Siinä koko Suomen etu aina väistyy. Wallinin toiminnat ansaitsevat lähemmän uudelleentarkastelun mutta kiihkottomasti kuten Ilkka Kanerva on esittänyt. Siinä ei ole kyse suuresta asiasta, mutta periaatteelisesti alue- ja kielipoliittiset valinnat ovat aina syvältä.

        Jos koko maan edun väistyminen kotiinpäinvedon vuoksi on jonkun puolueen tavaramerkki, niin ei ainakaan Keskustan. Miten se voisi ollakkaan puolueella jonka yksi merkittävä lähtökohta on juuri olla koko maan tasapuolisen kehityksen puolesta.

        Nurkkakuntaisuudessaan ykkösiä ovat Vihreät. Puolet vihreiden kansanedustajista tulee yhdestö ainoasta vaalipiiristä - Helsingistä. Puoleen näkökulma on city-vihreän kapea katsanto. Vihreät ovat tämän maan suvaitsemattomin ryhmä - edes kristilliset eivät kykene olemaan suvaitsematta niin montaa asiaa kuin vihreät. Vihreät eivät suvaitse yksityisautoilua, ei ydinvoimaa, ei lihansyöntiä, ei metsähakkuita, ei omakotitaloja, ei maaseudulla asumista ja päälle päätteksi vielä vieroksuvat oikeaa työntekoakin - yhdelläkään vihreällä kansanedustajalla ei ole työkokemusta (opiskeluaikojen kesätöitä lukuunottamatta) yksityiseltä sektorilta. Sinnemäen aikanaan harjoittamat Ultra-Bra sanoittaja jutut nyt juuri ja juuri voidaan katsoa muuksi kuin julkisen sektorin työksi.

        RKP tietysti on myös nurkkakuntainen tuolla kielipoliittisella tarkastelulla.


    • ‹(•¿•)›

      Tämä hallitus on myös poikkeuksellisen rehti, sillä hallituksessa ei ole ainuttakaan kepulia ilmapiiriä ja rehellisyyttä pilaamassa. Hallitus saa tehdä hartiavoimin töitä, että se saa korjatuksi kaikki Kepun tekemät virheet ja laittomuudet. Pekkarisen risupaketin purkaminen esimerkiksi on tärkeä tehtävä.

    • Näin oN

      Veikkaan hallituksen rehtiyden näkyvä SDP.n gallupluvuissa. Kansa on saanut kyllikseen valehtelusat.

    • Totuus siinä

      Hyvin on "äimät hatussa", kun kääntää jälleen mpp:n "asian" päälaelleen.

      • Kuseksi suuhusi

        Jopas viimein piti tollakko-punikinkin tulla päästämään homoininäänsä. Olisit vitttupää mennyt itkeen omiesi palstalle ay-liikkeen surkeutta. Hallitus tappelee verissäpäin ja rintamat rakoilee. Ei tuolle hallitukselle povaa pitkää ikää muut, kuin sinä ay-pöllö ja ryssä-ernesto, tuo sinun ja kapin anusputsari. Näkyy tuon hullun vastauksia sekoosi olevan useampiakin.


    • ismo lehtola

      meillä on nyt erinomainen hallitus ja konnapuolue Kepu voimaton. Nyt on mahdollista edistää hyviä asioita.

    • Tosiasiat ja historia eivvät tue näkemyksiäsi. Edellisen hallituksen aikaannäimme, ettei opposition sanomiset riipu hallitusken tekemisistä. Sdp haukkui hallitusta kaikesta , jopa soinikin jäi kakkoseksi heinäluomalle.

      Vanhan totuuden mukaan hallituksessa tehdään sitä mitä on oppositiossa vastustettu. Kokoomuksen ei ole tarvinut muuttaa mitään, se toteuttaa vanhaa politiikkaansa nyt vaan vasemmiston kanssa. Tämän politiikan punainen lankahan on se, että muutetaan valtion progresiivisetä verotusta kunnallisveron, alv:n ja muiden tasaverojen suuntaan. vasemmisto ei ole ainakaan toistaiseksi kokoomuksen/hallituksen linjaa pystynyt muuttamaan.

      Kuntauudistuksesta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Tosiasia on, ettei uudenmaan kuntapäättäjät suostu suurkuntiin ilman, että toteutetaan samalla terveydenhoidon siirto pois kunnilta. Hallitus ei pysty muutokseen ilman uuttamaata.

      Koulutuksen siirto kuntakeskuksiin vaatii uusien koulutustilojen rakentamista, koska ainakin pääkaupunkiseudulla paikat on täynnä. Tiloja ja opettajia ei ole tällähetkellä. Muun suomen osalta en tunne asiaa.

      Loppulauseeseen sen verran kertausta: hallitus tekee kokomuslaista politiikkaa, siinä ei ole muuttunut kuin kumppanit. Vasemmisto on joutunut ja joutuu tekemään vaaleissa vastustamiaan asioita, sitä kutsutaan myös takin käätämiseksi

      • Hyvä analyysi

        Asiasisällöltään ala-arvoisen avauksen jälkeen on mukava nähdä, että joku kykenee analyyttisesti käsittelemään asioita. Kiitos siitä.

        Kuntauudistuksen kärki on tosiaankin Uudellamaalla, siis jos halutaan tuloksia. Ensiarvoista on saada Helsingin äärettömän kankeat ja kalliit hallintokoukerot oikaistua. Helsingissä Kokoomuksen kakkospuolueena oli pitkään SDP ja sittemmin Vihreät. Molemmat ovat erikoistuneet monimutkaisten ja byrokraattisten hallintohimmeleiden luomiseen, ja Helsingissä siinä myös onnistuneet. Metropolialue pitää saada yhteen ja Espoon sekä Vantaan parhaat käytännöt ottaa koko uuden suurkaupungin käyttöön. Helsingin käytännöt saa pääosin heittää romukoppaan.

        Vasemmiston toiminta on suorastaan surkuhupaisaa: SDP tekee itsestään täydellisen vitsin pomppimalla kuin pelokas jänis milloin minkäkin opposition vaatimuksen perässä. Viimeksi SDP kuvittelee saavuttavansa kannatusta puolustrusministeri Wallinin vastustamisella. Myös kuntakysymyksessä SDP:llä on yksi mielipide hallituksen sisällä ja toinen toreilla puhuttaessa. Rädyn aloittama ay-liikkeen sisäisen rappion paljastuminen ei sekään lisää SDP:n kannatusta, eihän yksikään korkeanprofiilin vaikuttaja-demari ole vakavasti vaatinut tilanteen vakauttamista Rädyn syrjään siirtämisellä. Ympäripyöreitä puheita on piisannut senkin edestä.


    • >>>Hallituksen politiikka on yllättävän provakatiivistä Kepun suuntaan. Yleensähän hallitukset eivät halua antaa kovin hanakasti aseita opposition käyttöön, mutta tämä hallitus ei näytä arkailevan yhtään.

      • Halooo hallyyy

        Kauankohan Sdp sa rakentaa uutta oppositioa hallituksen sisällä, kuten viimeaikoina on ollut havaittavissa.
        Hallituspolitiikka repeää heti, kunhan demut ovat saaneet sinetöityä valtiontalouden kehysriihessä ökyrosvoilleen lisää voita leivälle, köyhien kirnusta.
        Sittenhän ne voivatlkin alkaa keskitymään äänten kalastelun, kun muut köyhienkusetukset astuvat automaattisesti jo päätetyinä asioina voimaan vuosien 2013-2015 aikana.
        Nyt pitäisi hallitus saada nurin, jotta Kerkeäisi vielä jollakin keinoin perumaan tuon yleveron, joka on sevää puoluetukea, ja mainosrahaa rosvoille.
        Ohjelmat huononee ja piilomainonta lisääntyy.

        Nyt on myöskin kiireesti alettava purkamaan ruotsalaisrällistystä, ei ole oikein, että enemmistö joutuu kärsimään hurrimahdista, vai halutanko maahan tahallan luoda vihan ilmapiiriä, kuten jossakin maassa on jotkut sunnit, ja joku toinen.
        Rkp oppositioon ja heti, kun hallitus kaartuu, missään laissa ei lue, etä RKP:llä on oltava ministerinsalkuja, ja ikuinen hallituspaikka. Tai paremminkin nehän ovat yliedustettuja kaikissa hallintoelimissä, kuin myöskin tiedotusvälineissä.
        En ole aikaisemmin huomioinut koko RKP:tä tai maamme ruotsinkielistä väestöä, mutta nyt nuo ovat alkaneet räkimään silmille, niin suomalaisten on on vastattava heille pudottamalla ne pois hallituksesta.
        Kun Suomen armeija annetaan noiden ajaa alas, niin eihän hureilla ole kummoinenkaan hommeli alistaa kansaamme, varsinkin, kun siellä demut, jotka yhdessä Venäjän kanssa sitten panevat maamme suomaisväestön ahtaalle.
        hei haloo nyt.

        lLpponen tiesi tuostakin, vaan kun on salakähmijädemari, niin eipäs saanut ulos kakaistua. Vihjaili kylläkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      256
      2348
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1704
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      50
      1389
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      58
      1088
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      856
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      32
      821
    8. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      26
      794
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      788
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe