Nythän se myrkyn lykkäs. Sairastin masennusta, oli lääkkeet ja lopulta pääsin kelan terapiaan. Alkoi mennä hyvin, lopetin lääkkeet ja hyvä olo jatkui. Sitten piti päättää lopetanko terapian vai jatkanko vielä toisen vuoden. Päätin lopettaa koska pitkään oli mennyt hyvin ilman lääkkeitäkin.
Sitten aloitin opiskelun, oli mukavaa ja opiskelut sujui. Kaikki oli hyvin, oltiin onnellisia, mies oli juuri valmistunut ja pääsi heti töihin. Suunniteltiin perheen perustamista kunhan tämä mun koulutus loppuu ensi vuoden kesällä. Mulla oli vielä hoitosuhde mielenterveystoimistoon mutta pyysin heitä kirjaamaan mut ulos koska olin menossa psykiatriselle puolelle harjoittelemaan enkä halua että nimeni pompsahtaa sieltä missään vaiheessa esiin. Ja sitä paitsi, minähän olin terve.
Sitten mieheni sairastui, lääkärit ei osaa sanoa mikä vaivaa, mutta kävelemään ei tahdo päästä eikä oikein mitään pysty tekemään, kivut on jatkuvia. Töissä ei ole ollut sen jälkeen. Mulla tuli koulussa takaiskuja, ei mitään suurta mutta ne tuntuivat hirveen isoilta. Mulle ei kuulemma löytynyt harjoittelupaikkaa sairaalasta, vaikka kaikille muille löytyi. Aloin itkeskellä kaikkia asioita, ihan pieniäkin. Sitten tuli itsetuhoiset ajatukset ja suunnaton ahdistus. Iltaisin odotan että mieheni nukahtaa jotta voin itkeä rauhassa. En voi kertoa hänelle, en millään raaski, hänellä on niin vaikeaa.
Pari viikkoa on nyt ollut jatkuvaa itkun tihrua. Mulla on noita vanhoja lääkkeitä melkein sata kappaletta jäljellä, mutta en ota niitä ihan vielä. Terapiaa en enää saa, koska kelan terapian saa vain kerran. En tiedä mitä tehdä.
Miten kaikki voikin romahtaa niin äkkiä. Vielä hetki sitten kaikki oli hyvin ja tulevaisuus valoisa. Nyt ei ole enää mitään, ei tulevaisuutta eikä toivoa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinulla olo on pysynyt hallinnassa lääkityksen avulla. Kannattais varmaan aloittaa lääkitys ja jatkaa sitä terapiaa. Onko niin että toisinaan ongelmat psysyvät lepotilassa mielen sokkeloissa - sitten taas kuin yllättäen pulpahtavat ja heräävät henkiin.
Jotenkin pitäisi jakaa terapiaa.
Terapiaa ei saa mistään. Tai saa jos on varaa maksaa, mutta meillä ei ole. Minä opiskelen ja mies on työtön ja tietysti hänellä menee paljon rahaa lääkäreihin ja lääkkeisiin.
Kyllä ne satsaavat nuroeen ihmiseen. Mene vain takaisin lääkäriin ja sano että näin kävi, tarvitsen edelleen hoitoa, mutta sinulla on halua pystellä kiinni opiskelussa ja päästä eteenpäin.