Pysykäääää

Pysyn susta ja muistakin kaukana. En mä apuani enää kellekään tyrkytä, siitä saa itselleen pahan mielen, kun se autettu kääntää selkänsä, kun itse olisit apua vailla. En mä enää kehenkään ihastu tai rakastu, ne tunteet olen onnistunut jo tappamaan ja aina ne ihastumiset olivatkin ykspuolisia. Sen verran realisti olen, että tiedän ja ymmärrän ettei kukaan mies voisi minuun koskaan ihastua tai rakastua, eihän koskaan ennenkään kukaan ole musta ollut kiinnostunut. Joten ei mitään hätää, ymmärrän pysytellä kaukana kaikista.

Mullakin on joskus ollut tuollaisia tuntemuksia. Sitten huomasin että mun sisällä on sittenkin on kykyä rakastaa. En ole saanut kovin suurta rakastamisen mallia, joten kai se oli jotenkin niin vierast tunne tai olotila.

Minulla olisi taas annettavaa vaikka mitä jos vain olisi elämässäni ihminen. Haluan rakastaa, antaa rakkautta, hellyyttä, seksiä, jakaa ajatuksia, läsnäoloa? Missähän sellainen houdini mahtaisi olla? Tuskin täällä ainakaan, kunhan heitin oman visioni asiasta. Aah, nyt sitä rakkautta, ihasstumista saisi tulvia ovista ja ikkunoista:) Tässä onkin jo kärvistelty ihan tarpeeksi.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10272278

Pakko"auttaminen" ja tyrkyttäminen ovat lapsellista itsessään. Mutta milloin sokea itseään näkisi.

Kaikista nolointa on se, että tyrkyttää tyrkyttämästä päästyään, vaikka ei ole mitään annettavaa toiselle. Ainakaan mitään sellaista, mitä toinen kykenisi arvostamaan =D Varmaan aika yksinäisiä ja avun tarpeessa tuollaiset ihmiset, vaikka projisoivat sen vähäisyydessään ympäristöön.

Terveen ihmisen itsetunto kestää pakit.

Ehkä joku päivä ymmärrät sinäkin aloittaja, että et ole ainoa mies/nainen maailmassa.