Niin voisi päätellä näistä kahdesta uutisesta.
1. Työttömyysaste laski helmikuussa 7,7 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 8,4 prosenttia.
2. Kelassa työttömyysturvahakemuksen ratkaisu saattaa kestää 5 viikkoa 2 viikon tavoiteajan sijaan. Syynä 70 000 uutta hakemusta.
1. Työttömyysaste laski helmikuussa 7,7 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 8,4 prosenttia.
2. Kelassa työttömyysturvahakemuksen ratkaisu saattaa kestää 5 viikkoa 2 viikon tavoiteajan sijaan. Syynä 70 000 uutta hakemusta.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kyllä työttömyys on räjähtänyt käsiin. Työttömyysprosentti 7.7 % lienee koko maan työttömyysaste. Työttömyysaste on puolet korkeampi muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Työttömyys on rahan heittämistä kankkulan kaivoon. Maan talous ei sillä pelilla nouse jaloilleen.
Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste on vain laskenut vuodesta 2010 lähtien ja tuskin Hilkka Ahteen takia ihmiset olisivat eronneet ammattiliitoista...
Miten voi sanoa et "Työttömyys on rahan heittämistä kankkulan kaivoon."
Koitas olla ilman rahaa vaikka pari kuukautta ja tule kertoon vaikka kirjaston koneesta tarviiko työtön rahaa vai ei.
Lauri Armas Ihalainenhan lupasi juuri että lisää tulee työttömiä, joten rauha pysyy hyvänä työmarkkinoilla jatkossakin.
No nyt on mennyt pullat ja vellit sekaisin. Työttömyys on yhteiskunnalle rahan heittämistä kaivoon. Ei tule veroja, kustannuksia kylläkin, kuten päiväraha-, asumistuki-, sosiaaliturva- ja mielenterveysmenoja. Vankilat ovat pullollaan syrjäytyneitä nuoria. Koskahan osataan laskea päätösten kokonaiskuluja. Tällä hetkellä päätöksissä laketaan vain omat säästöt.
No mutta onhan tuollaisen toiminnan pyörittämisessä jo monta työpaikkaa, vai ovatko he siellä päissään hyörimässä ?
Siinähän tulisi tosiaan säästöä,
kun lopettaisivat tuollaiset humpuuki virat.
Itse olen aina ihmetellyt tätä Suomen touhua, täällä on kuulemma maailman parasta koulutusta, mutta eivät silti osaa järjestää nuo hyvin koulutetut töitä, tälle pienelle kansalle ? Kyllä on kumma juttu, en muuta keksi sanoa tästä touhusta.
Menossa yhteiskunnassa samaan aikaan ns. suuri pyramidihuijaus taloudessa. Historiantutkija joka toiminut dosenttina täällä Helsingin Yliopistossa ja pitkä aikainen nuoruuden vanha ystäväni joka työssä SAK:n historian tutkijana...nämä miehet molemmat tästä aiheesta kirjoittelivat Fb-kuukissani..kysymys on pidemmän aikavälin linjavedosta. Tätä halutaan oikeesti. Suomi-laivan siirtymistä nyt pysyvästi oikeisto-kurssille...Siinä on aivan sama mikä tuo työttömyysprosentti tulee olemaan. Tässä maassa ajetaan nyt ainoastaan hyvin toimeentulevien ihmisten palkka- ym. etuuksia joilla on ns. pysyvä työpaikka. Tämä työttömyyskysymys ei itse asiassa enää edes kiinnostaa laajemmilta muutakuin muutamia politiikkoja...heidätkin halutaan hiljentää...ja jos, ei muu auta heidän mielipiteensä yli kävellään (tuttava piirissäni on myöskin tämän kaupungin vaikuttaja tällä sektorilla)...joten tätä kehitystä kun ihan läheltä olen seuranut myös tätä keskustelua jotain siis tiedän minäkin...Sana "työläinen"tai työväenliike" halutaan myös häivyttää sanastosta kokonaan historian pölysiin arkistoihin..on piirejä jotka haluavat "uudistaa" nyt kenttää..ja myöskin työväenliikettä koska ovat itse kaikkea muuta tällähetkellä kuin tuohon liikkeeseen enää kuuluuvia he lukeutuvat nyt korkeasti kouluttauhin toimihenkilöihin jotka ovat saaneet myös valtaa tai sitten heillä on toimeentulo yrittäjänä (lähinnä mediapuolella) tästä samasta liikkeestä. jonka ovat itse luoneet...näillä suhteillaan......ja heillä on myöskin valtaa tehdä se..muutos nyt koska tuntevat kaikki hyvin toisensa..eli verkostoituminen on erittäin vahvaa myös yksilötasolla...Tätä yhteiskuntaamme ollaan nyt priodisoimassa niinhin joilla menee hyvin...ja heidän etujaan sitten ajetaan ja sitten heidän jotka ovat jo pudoneet heistä ei enää väliä..Tämän uljaan uuden toimivan yhteiskunnnan malli halutaan ottaa nyt meille pysyväksi ja mallimaana toimii USA...
Työväenliikettä ei enää ole. Niin kauan kun tavalliset duunarit antavat nyt kehityksen jatkua...eivätkä herää todellisuuteen...mitään ei tule muuttumaan..Nämä bonusjutut mitä tulee esiin...ovat vain jäävuorenhuippu...
Tsau:Friidu (aihe sen verran kiinnostava että, teen poikkeuksen ja osallistun keskusteluun).
Niin eli miten sinä kommentoisit AKT-kiistaa? Minä en pidä Hilkka Ahdetta työläisenä. Hänhän on johtaja.
Olen muutaman kerran puhunut Hilkka Ahteen kanssa..(en tunne lähemmin ei kuulu ns. ystävä- tai tuttavapiiriini sillä lailla): Ihmisenä hänestä jäi mielyttävä kuva...mutta, tämä koko prosessi nyt on alkanut vähän ihmettyttämään minuakin. Työsuojeviranomaisethan ja tutkijat tämä ei ole mitään ennennäkömäntöntä tietoa ollut...tämä työpaikkakiusaaminen..tästähän on ollut tietoa. Se mikä tässä ihmetetyttää nyt tämä eräänlainen volyymi millä YKSI ihminen saa KOKO Ay-liikkeen jopa sen johdon reagoimaan nyt niin että, Räty joka sai joukkonsa itsensä taakse. Kun heidän palkkojaan ajettiin...niin miksi Rädystä kesken poliisitutkimusten nyt halutaan tehdä moraalisesti aivan kestämätön ja ei sopiva johtaja omilleen?- Ymmärrän että, AY-liike on aina tähän asti ollut nimeomaan joukkoliike joka ajaa useamman ihmisen asiaa myös työttömien...(sitähän ei ole tapahtunut sitten viime laman yhtä ainoaa solidaarisuuslakkoa tässä maassa ei ole syntynyt myöskään SAK:n omille jäsenistölle ja nyt kun Lauri Ihalainen jolla olisi olisi SAK:n johtajana aikanaan tähän valjastaa omat joukkonsa myös vaatimaan tätä että, työttömyyttä ei hyväksytä näin korkeaksi...oli aina hiljaa...jos, johonkin uppoaa nyt vielä tämä ns. PÄTKÄ-työllistämisjuttu niin itseeni ei. Koska sillä vain saadaan työttömyystilastoja kauniimmiksi hetkellisesti...mutta ei poisteta oikeesti työttömyyttä. Ei luoda uusia työpaikkoja. Olisikin kysyttävä nyt : Missä ovat ne OIKEAT työpaikat joita piti tähän synnyttää näillä verohelpotuksilla mitä yritys- ja elinkeinoelämän piti synnyttää näillä tukirahoilla?
Vastaus: Kiusaamista en ole koskaan hyväksynyt siinä mielessä hyvä että, tästä puhutaan ja nostetaan ilmiö yhteiskunnan sisällä esiin...mutta, kummastuttaa kyllä miten tätä nyt hoidetaan...ja kenen vuoksi valjastetaan nyt AY-liike todella taistelemaan? Pelkään pahoin että, tulevaisuudessakin vain niille jotka kuuluvat ns. eliittiin...ei niitä varten jotka putovat sinne repalaiseen ns. suojaverkkoon (jota muuten ollaan taas purkamassa) tai niitä varten jotka jo siellä pyristelevät henkensä edestä...
Tsau:Friidu
Hilkka Ahdehan ajoi Jape Lovenia, joka on ahtaajien pääluottamusmies, kansanedustajaksi eduskuntavaaleissa. Heillä on siis yhteisiä intressejä, joihin Räty ei kuulu.
Bussikuskeista äänessä ovat olleet naiset. Ovatko he niin tyhmiä, että ovat sokaistuneet feminismistä...
Kenenkään työläisen olot eivät parana nyt eikä tulevaisuudessa, vaikka Ahteesta tehtäisiin Jeesus.
jotain tällaista...ajatellut itsekin että, siellä taustalla saattaisi olla...Nythän oliko se EVA (siis tämä elinkeinoelämän tutkimuslaitos antoi jo ymmärtää että, Suomi ei tule kestämään jos, ahtaajat ja satatyöntekijät menevät sittten tuki lakkoon..siis vientitulothan silloin romahtavat)...kyllä tässä taitaa olla vähän suurempi kuvio nyt taustalla...Ei haluta että, duunarit ajaavat nyt palkkojaan ylöspäin yhtenä rintamana...Nythän on tulossa menoleikkauslistat jälleen kuitenkin taloutta pitää vakauttaa...ja se tietää aina sitä että, leikkaukset tehdään palkkapoliitikka siten että, suurimmalta aloita jotka edustavat sitä ns. suoritusporrasta sitten myös leikataan. Ihan kaikkein köyhemmiltä sosiaaliluokilta kun ei enää voida...on leikkattu jo tässä vuosikymmenien saatossa pikkuhiljaa kaikki mikä nyt vaan voidaan...Tästä solidaarisuusverostahan nousi myös iso äläkkä....kun omilla sivuillani joku siitä nosti keskustelun...isoimman metelin pitivät nämä ekonomistit joiden tulo- ja varallisuustaso sitten vuositasolla ylittää tuon 100.000 e.;))) Feministihän ovat siitä hyvä etujoukko..yhteiskuntapolitiittisessa keskustelussa ollut aina...he kun pitävät ainoastaan esillä tätä keskustelua eduskunnassa kuka sitten on taputtanut ja ketä pyllylle ja miksi naiset ovat sihteerejä eivät johtajia? Solidaarisuudesta nämä "siskot" eivät pienituloseimpia sisariaan kohtaan edes tunne käsitteenä mitä sen on? miksi heidän pitäisi tukea pienituloisempia? Yhden ainoan ryhmän joka oli todella NAISENA minuakin kohtaan kun olin vielä nuori ja aktiivinen politiikassa itsekin mukana. Oli kyllä Metalliliiton omat jäsenet silloin kun täällä Stadissa heille oli vielä näitä isoja telakoita jotka oikeesti tuota väkeä työllistävät....vedin heille täällä omaa ryhmää..siellä tämä sana: Solidaarinen palkkapolitiikka kyllä tunnettiin...oikeesti..mitä sillä alunperin tarkoitettiin... Femakot..joo...en ole koskaan päässyt tästä syystä oikein niihiin piireihin....en vieläkään;))) tosin ei ole kyllä ollut haluakaan puoltaa nyt näitä Guggea ym...rakennuksia tälle piireille..;))vaan pistää hanttiin;)))
Tsau:Friidu
Uskon että työolot paranee kun kiusaukseen kiinnitetään huomiota. Tämähän on ensimmäinen kerta työhistoriassa kun asiat ovat viety näin laajasti oikeuteen. Ehkäpä vihdoinkin aletaan ymmärtämään, että työntekijä ei ole mikään sylkykuppi. Kohtelias ja kannustava käytös työpaikalla luo positiivisen ilmapiirin.
Tuota en osaa sanoa onko ensimmäinen kerta..kun ei näitä tilasto tai muita tietoa minullakaan ole käytössäni... Onhan näitä asioita tietääkseni jotka kuuluvat sitten tuonne Työtuomioistuimen piirin muitakin ns. ennakkotapauksia varmasti päässyt myös tuolta itse työsuojelupiirin puolelta ratkaistavaski..se kylläkin että, tähän asti nämä kysymyset ovat varmasti enemmän olleet näitä enemmänkin ns. konkereettisia sopimusrikkomusasioita..joihin on haluttu sitten saada ratkaisu...kuin joku pelkkä kiusaamistapaus...joka myös on lain hengen vastaista...eihän sitä tule sallia että, kukaan menettää näin terveyttään...(henkistä myöskään)...rumaksi tämän tekee nyt vain se että, Ay-liike joka itse puoltaa näitä asioita (tai pitäisi puoltaa aina jäsenistöään) ei kyllä tähän asti vaikka tietoa varmasti työsuojelupiireiltä on tullut ole pahemmin tästäkään meteliä pystynyt mediassa saamaan aikaiseksi....tavallinen Maija tai Matti Meikäläisen kohtelu työpaikoilla ( diskimirointi) ei vielä ylitä uutiskynnystä?? Siksi tämä myös ainakin minua vähän närästää...*Täytyy olla ns. tunnettu nimi ennenkuin koneisto lähtee edes reagoimaan...ja ihmisen täytyy näköjään sitten olla itse jokin sortin ylätason johtamis tai vaikuttamisasemassa myöskin itse??? Tämä sotii vähän niitä perus- periaatteita vastaan joita itse vanhana ...SAK:laisena taas pidän arvossa. Ei voi olla yksistään nyt näin että, vedotaan siinäkin sitten muutostekijöihin siis näihin rakennemuutostekijöihin mitä taas työelämässä tapahtuu...Tuntuu että, tavallisesta jäsenistön asioista ei enää piitata? Näillä hyvätuloisilla palkannauttijilla kun aivan varmasti olisi varaa tarvittaessa myös itse palkata etujensa ajajat ristiriitatilanteissa oikeudessa....Tuo koko sotku nyt.. joka levitellään päivittäin lehdistölle....alkaa ulkopuolistakin kuvottamaan.. menee vain uskottavuus...itse asiassa tällä sotkulla tehdään enemmän nyt haittaa kuin hyötyä koko AY-liikkeelle....siis nämä osapuolet tekevät...vaikka kuten tuossa kirjoitin: Aihe on vakava...
Tsau:Friidu
"Ihminen, joka tekee toisille työtä, voi turvata elintasonsa vain pitämällä siitä
huolta. Siihen tarvitsee hän yhteenliittymän, ammattiliiton ja tyylisensä
puolueen.
Ihminen, joka on niin fiksu että osaa laittaa pystyyn firman, ja ansaita toisten
selkänahalla niin paljon ylimääräistä rahaa että sitä riittää säästöönkin, pitää
itsestään sillä tavalla huolta.
Hän ei tarvitse liittoja eikä puolueita, paitsi jos haluaa selkänahoista vieläkin
enemmän.
Valitettavasti, lähestymme aikaa jolloin liitoilla eikä puolueilla ole enää
kannattajia, he alkavat kuolemaan.
Alkaa olla aika kuten 1900, jolloin harva uskalsi liittyä liittoon, koska
useimmiten se tiesi välittömiä potkuja.
Valtiommekin on rajalla, valtiotamme painostetaan siirtämällä työpaikat
ulkomaille, tavallaan annetaan valtiolle potkut.
Ihan kuten Kreikalle käy."
Olen aloittanut vetreyttämään kättäni, Perhokalastukseenkin.
H.
Tuohan nyt ei ihan pidä paikkansa. Meillä Suomessahan on vuosikymmenien aikana muotoutunut systeem tai järjestelmä joka edelleenkin takaa jonkinlaisen yhteiskunnan myös sisäisen toimisen...i että, kaikilla on myös pääomapiirillä omat etujärjestönsä joiden tehtävänä on puolustaa jäsenistönsä etuja..jopa MTK joka on maanviljelijöiden oma etujärjestö puolustaa omiaan. Lisäksi meillä on pysyvä joukko eri etujärjestöjen kullakin omansa ns. taloudellisia tutkimuslaitoksia, jotka sitten suoltavat näitä tutkimustuloksia..taas omille jetujärjestöilleen...silloin kun puhutaan VIELÄ voimassa olevasta ns. järjestelmästä...
Siinä kanssasi samoin ajattelen..että, yhteiskuntamme tulee ehkä pikkuhiljaa muuttumaan siinä kuka sitten ajaa jatkossa kenenkin etuja..Yhteiskuntamme tulee pirstoiloitumaan vaan useampiin sosiaaliluokkiin..siinä ero vanhaan systeemiin..ja näitä ihmisiä sitten jotka nyt ovat ns.keskiluokassa tulee väkisinkin myös putoamaan alaspäin. Kaikille ei tule riittämään töítä joka johtaa taas isoihin murroksiin.. Tämä asiahan on tutkijoille ollut ja myöskin politiikolle jo pitkään tiedossa. Että tällainen uus-liberalistinen- talous- ja sosiaalipolittinen toiminta EI pitemmällä aikavälillä jos, sitä noudetaan myös ns. noususuhdanne aikana koskaan tapahdu niin ettei jälkilaskua ja erittäin suurta siitä yhteiskunnalle sitten syntyisi taas sosiaalipuolelle...Kysymys kuuluukin: Halutaanko Suomalaista ns. hyvinvointiyhteiskuntaa sitten enää puolustaa...joku on aina maksaja ja nyt se maksaja on ollut vuosikymmeniä ns. keskiluokka mutta myöskin alempi sosiaaluokka...ja sitten tuo prosentti täytyy muistaa myös että, alemmalle sosiaaluokalle nakkimakkarapaketin lopullinen hinta tästä alv:sta johtuen on aina toinen kun sille jolla vuositulot ovat huomattavasti korkeimmat...Ja jos, emme kuluta...talousrattaat eivät pyöri myöskään..eivätkä työpaikat pysy...Toinen kysymys liittyykin sitten tähän: Kenen tässä yhteiskunnassa halutaan osallistuvan sitten tähän kulutukseen ja palveluiden käyttämiseen? mm..h...ehkä ei ihan kaikkien enää...jatkossa. Meillähän ei ole tavarapulaa sinänsä...niinkuin sotiemme jälkeen...nyt on kysymys puhtaasti "kakun" uudelleen jaosta...jätetäänkö ne murut edes? niille väestön osalle sitten jotka niitä eniten tarvitsevat? Eli näkisin tässä kysymyksessä aika paljon yhteiskunta eettisiä- ja moraalikysymyksiä myöskin joita tulisi myös ratkaista...tulevaisuudessa...joka tuossa nurkantakana..
Tsau:Friidu
ja puolusteli Wallinia.
" Haloselta erittäin o u t o esiintulo ! ????
ei voi kuin ihmetellä ?????
MIKSI, ja millä oikeudella vielä sekaantuu sisäiseen politiikkaan ! ??????
MIKSI ja millä arvostelukyvyllä puolustaa v a l e h t e l i ja a ! ?????
Eix demarit oo sellasii? just tollasii, vastaa kun ei kysytä ja kysyy kun ei vastata."
;))) just sellasii...
Tsau:Friidu
Tilastoharhaa.
Miten se nyt mikin asia lasketaan. Pitkäaikaistyöttömyystilastoja manipuloidaan kaikenlaisilla kursseilla, työharjoitteluilla, vaikka millä vippaskonsteilla näyttämään todellista pienemmiltä. Ja noin yleensäkin, kun laskee ne ihmiset, jotka eivät ole "oikeissa"- töissä, maassa on puoli miljoonaa työtöntä. Ja töissä käyvistäkin on älytön määrä pätkätyössä tai freelancereina tai jotain. Eikä muuten sairiksella olevakaan tee töitä, vaikka lasketaankin työssäkäyväksi.
Aika pieno porukka pitää maan pyörimässä.
=DW=
Erittäin HYVÄ kommentti. Kanssasi täysin samaa ajattelen ainakin minä. Se pätkätyöllistämisjuttu esimerkiksi..miten se voi lisätä työllisyyttä jos, oikeus annetaan 1/2 vuotta sitten kortistoon kukaan ei takaa jatkoa? Milloin. Saako tämä työntekijä ne samat oikeudet kun se vakinainen työntekijä, entä vuosiloma? Minusta vasta 1/2 1/2 = vasta 1 kokonainen vuosi...ja 1 1=2...missä tuo toinen ykkönen nyt on? Kun näitä tukia elinkeinoelämään on suollettu vuosikaudet? missä ne avoimet työpaikat eikö niiden pitäisi jo näkyä jossain? Vastaus: ne on Kiinassa...ja edelleenkin syytetään rahaa kankkulankaivoon...työllisyyteen? *Ainoa joita systeemi on työllistänyt ovat nämä..ns. erilaiset kouluttajat ja kurssitajat...joita Työvoimaviranomaiset sitten käyttävät kun ostavat näitä palveluksia heiltä...
Tsau:Friidu
Kaikki hyvätkin toimenpiteet kaatuvat siihen, että ei ole oikeasti työpaikkoja. Ei siihen auta koulutus. Koulutuksen jälkeen täytyy päästä koulutusta vastaavaan työpaikkaan. Nyt työmarkkinajärjestötkin yrittävät leikata päivärahoja. Henkilö, joka posallistuu ns. "aktiivitoimenpiteisiin" eli esim. työvoimakoulukseen saa paremman päivärahan.
näinhän se menee...siksi minusta tuo Hilkka Ahteen juttu. Vaikka aihe on itse on sellainen että, siihen on puututtava. Vakava. Entisenä SAK:n luottamusmieskoulutusjärjestelmässä itsekin luottamusmiehenä ja ay-aktiivina en voi tällaista hyväksyä...moraalisesti mutta kun Ja se että, asiaan ei ole ..mutta se Volyymi?. Ihmetyttää kun samaan aikaan tuhansia ihmisiä sanotaan jatkuvasti irti tai lomautetaan? ja niihin tämä yhteiskuntamme päättäjät ei edes reagoi? Se vaan todetaan? Olin omieni kesken tästä yrittänyt nostaa nyt keskustelua. Se ei tuntuu että, tällahetkellä vedotaan tähän yhteiskunnalliseen rakennemuutokseen pelkästään...sekin totta.. mutta, ei voida lähteä nyt siitäkään että, irtisanotut työntekijät jollain poppas-konsteilla jos, ei ole oikeesti sitä kaupallista peruskoulutusta edes lähtisivät nyt kaikki itse itseään työllistämään..myymällä kukkiako toisilleen? Silläkö Suomi todella pidetään yksistään pystyssä...tarvitsemme edelleen tätä vahvaa perusteollisuutta muodossa tai toisessa. Ilman vientituloja *Suomi ei pysty pitämään yllä tätäkään hyvinvointirakennettaan edes tällä tasolla...tämä heijastuu sitten kaikkeen yhteiskuntapolitiikkaan lopulta aina asumis-terveys- ja koulutuspolitiikkaan...sosiaalipuolesta nyt puhumattakaan. Jenkeissähän on tapahtunut pientä paluumuuttoa yritysten osalta takaisin...siellä tämä vahva autoteollisuus joka on yksi tukiranka on palaamassa Kiinasta takaisin syntysijoilleen. Mielenkiintoinen kysymys vaan mitä tuosta nyt maksetaan? Lienee niin että, palkkataso ei enää sama...Tätähän meilläkin teollisuus on itkenyt vuosikymmenet tätä palkkauksen kalleutta...Ihmetyttää kuitenkin kun näitä erilaisia bonusjuttuja tämä valtionomistus(osa) voivat kuitenkin jakaa edelleen johtajistolleen siitäkin huolimatta että, ne pyörivät tappiolla??? *Finnair tästä nyt viimeinen esimerkki. Työntekijöitä samaan aikaan pistetään säästökuurille. Suomi on varsin tasa-arvoinen maa...se on vaan toisille näköjään tasa-arvoisempi kuin toisille...
Tsau:Friidu
niimpä, mistä työtä ihmisille jotka iäkkäänä jää työttömyysputkeen, kun ei kukaan ota enää ja nyt oltais poistamassa työttömyysputkea, mutta voihan olla et sit onkin työtä tarjolla kun putki poistuu..
Voi mikä parku sitten tuleekaan kun suuri ikäluokka alkaa tarvitsemaan kotipalvelua ja hoitotukeja. Olkaahan viisaampia ja laittakaa omaisuutenne realisoiden ja rahat sellaisen maan pankkiin josta ne eivät ilmi tule.
Aion itse ottaa kaiken itseoikeutettuna, ihan sama kuka ne maksaa. Verojahan olen riittävästi maksanut.
Tässä teille pitkäaikaistyöttömyyttä:
http://www.youtube.com/watch?v=SwCwnkJFbQs&feature=g-upl
Saitko suuria kicsejä kaivaessasi jo haudatun keskustelun?
Täälä on musiikkisivu, laita sinne tuotoksesi.
Mielenkiintoinen keskustelu, lukemisen arvoinen varsinkin friidun kommenttit.
Ensin otan kantaa työpaikka kiusaamiseen.
Kun olin kipuamassa ravintolasektorilla eteenpäin kiusaamis- ja hyväksikäyttötapaukset olivat yleisiä. Silloin oli vaikea puolustaa itseään ei kiusaamisesta puhuttu eikä apua osattu hakea eikä sitä liioin olisi saatukaan vaan oli nuoltava haavansa ja mentävä eteenpäin.
Olen joutunut urani aikana yhden kerran törkeän työpaikkahiostuksen uhriksi. Kiusaajat olivat Valtion ravitsemuskeskuksen aluejohtajia. Paikallisen esimiehen toiminnalta sidottiin kädet ja luovat oma-aloitteiset esimiehet eivät saaneet sulkia hattuunsa vaikka olisivat tehnyt yrityksen kannalta hyviä päätöksiä. Jos aluejohtajan siunaus päätöksiin puuttui osoitti hän ylimielisellä käytöksellään missä esimiehen paikka oli eli siellä hänen kenkänsä anturan alla.
Yrittäjyydestä
No, nuo kokemukset ajoivat tieni opettajaksi ja myöhemmin yrittäjäksi. Yrittäjänä luovuin vasemmalle kallistuneesta ajattelustani. Pienyrittäjä kun ei voi jakaa rahaa omasta pussistaan ylettömästi ja kokoaikaisia työntekijöitä en pysytynyt palkkaamaan. Kuitenkin vuosien mittaan moni sai yrityksestäni ainakin pienen siivun jokapäiväisestä leivästään.
Työttömyydestä
Esikoiseni kertoi, että tänä kesänä ei hänen työpaikalleen otettu yhtään keltanokkaa harjoittelijaksi. Säästöä se on sekin tai liekö kuitenkaan sillä se työkokemus pitäisi jostain nuorten repiä. Sen tosiasian edessä on kuopukseni.
Työttömyys yli viisikymppisenä.
Ystävättäreni joutui työttömäksi ja kuten odottaa sopii yli viiskymppisillä alkaa olla jos jonkin sortin kehonvaivaa. Hän sai uudelleenkoulutuspaperit tradenomiksiko. Kysyin eikö sosiaali- ja terveysala olisi parenpi vaihtoehto. Kyllä, mutta ne kehonvaivat ovat jo esteenä sille alalle.
Voiko ammattiliitto auttaa työttömyyteen?
Ei voi jos tavoite on vain palkankorotukset. Työolosuhteisiin pitää kiinnittää huomiota. Ihmiset jaksaisivat olla työelämässä pitkäänkin jos työolosuhteet mitoitettaisiin kunkin työntekijöiden henkilökohtaisiin voimavaroihin.
Nyt sanotaan se se maksaa liikaa, niin maksaa kotiin elättäminenkin ja jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ihmisille anneta niin puuhastelkoon he kotonaan ja ottakoon yhteiskunnan avut vastaan syyllisyyttä tuntematta.
Eläkeläisen paratiisia.
Kävin eilen kaupassa, jätin kananrinnan ostamatta tuhannen kallista minun tuloillani.