Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Anaali

Olen huomannut yhden asian ja haluaisin kysyä oletteko samaa mieltä. Kaikki jotka vänkäävät ja ruinaavat anaalia ovat aina pienemmällä varustettuja. Samaan yhtyvät myös ystävät joilta olen kysynyt aiheesta. Ei se mitenkään hirveää ole mutta ei sitä aina todellakaan jaksaisi. Joskus jopa todella hyvää.

Onko muut huomanneet samaa? Eikö pillussa muka tunnu tarpeeksi jos on vähän pienempi? Treenaan kuitenkin jopa lihaksia ja jotkut isommat ovat kehuneet kuinka tiukka. Ystävistäni ainakin muutama treenaa myös.
4171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei kyllä kiinnosta kakkonen yhtään. Eikä se erikoiselta edes tunnu.

Samaa ei voi sanoa yhdestä ikuisesta häntäheikistä kaveripiirissä, jolla tiedän olevan aavistuksen verran pienempi. Ehkä olet löytänyt jonkin totuuden jyväsen.

Äänestä

Minä muistan aikanani ekalta vakipanoltani ruinanneeni per#että, se kai oli sitä kokeilua.

Jahka sain toiveeni toteutettua viikkojen sormella venytyksen jälkeen toteutettua, oli se kaikkiaan kihottavaa, mut itse homma pettymys.

Miehenä kyllä tykkään kun eturauhasta stimuloidaan.

Äänestä

Ollaan sama huomattu kaveripiirissä, kun ollaan puhuttu, millaisia ehdotuksia tulee minkälaisilta miehiltä. Niissäkin keskusteluissa on ilmennyt, että anaalista innostuneet ja sitä haluavat ja kinuavat miehet ovat todella usein pienimunaisia. Onhan se aika jännä yhteensattuma, että näin moni nainen on saman asian huomannut. Anaalissa pienimunainen voi olla parempikin naisen kannalta, jos nainen haluaa vain anaaliseksiä. Normaalissa seksissä pienimunaisuus onkin jo hankalampi juttu, koska sellainen muna ei saa naista samanlailla aktissa tyydytettyä kuin isompi. Moni isomunainen mies ei ole edes ollut kiinnostunut anaalista, mitä olemme jutelleet. Eli ilmeisesti pitää paikkansa, että pienimunaisilla on usein tarve ruinailla anaaliseksiä.

Toinen asia on, että miehet matkivat todella paljon seksifilmeistä napattuja asioita ja luulevat vielä, että oikeassa elämässä nainen nauttii sellaisesta seksistä. Pahempaan suuntaan ollaan vain menossa ja miesten seksitaidot huononevat sukupolvittain. Mitä nuorempi mies, sitä enemmän seksiasiat on pornofilmeistä opittua roskaa ja taidot sen mukaisia.

Äänestä

Pienimunaset haluu anaalia kun ei muusta saa nautintoa vehkeensä koon vuoksi. Mut minkäs munalleen voivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanutin kirjoitti:

Olen huomannut yhden asian ja haluaisin kysyä oletteko samaa mieltä. Kaikki jotka vänkäävät ja ruinaavat anaalia ovat aina pienemmällä varustettuja. Samaan yhtyvät myös ystävät joilta olen kysynyt aiheesta. Ei se mitenkään hirveää ole mutta ei sitä aina todellakaan jaksaisi. Joskus jopa todella hyvää.

Onko muut huomanneet samaa? Eikö pillussa muka tunnu tarpeeksi jos on vähän pienempi? Treenaan kuitenkin jopa lihaksia ja jotkut isommat ovat kehuneet kuinka tiukka. Ystävistäni ainakin muutama treenaa myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu