Mitä siellä puhutaan? Pitääkö kaikesta puhua? Entä jos on tosi hankalia aiheita joista tulee melkein paniikkireaktio välillä? Mitä jos pelottaa terapia? Entä jos terapeutti painostaa puhumaan asioista joista ei halua puhua?
Kokemuksia traumaattisen tapahtumien käsittelystä kaipaisin. Kannattaako ylipäätään traumaattisten asioiden käsittely aloittaa kevyesti?
Kokemuksia traumaattisen tapahtumien käsittelystä kaipaisin. Kannattaako ylipäätään traumaattisten asioiden käsittely aloittaa kevyesti?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskoisin, että varsinkaan traumaterapiassa ei painosteta, vaan edetään asiakkaan tuntojen mukaan. Jos tuntisi kuitenkin painostavan paniikkireaktion, niin voisi sanoa terapeutille, että täytyy käydä nyt vessassa.
Traumaterapiassa ei tarvitse heti kertoa kaikkea ja koko hoito tapahtuu, sinun ehdoillasi. Traumaterapiaan voi yhdistää musiikkia tai kädentaitoja. Ne ovat terapeuttisia ja niillä on parantava vaikutus. Voit toki kysäistä asiaa traumaterapeutilta ja valita sitten itsellesi paras vaihtoehto.Terapeutti ei painosta mihinkään vaan saat edetä terapiassa omilla ehdoillasi. Se on turvallista ja kannattaa hoitaa trauma, koska sen kanssa pitää elää ja jaksaa asioita, mitkä muistuttavat jotakin traumaperäistä tapahtumaa.
Traumapsykoterapiassa nimenomaan haetaan traumatisoituneelle tunnetta elämän ja itsen hallinnasta. Alussa ei puhuta välttämättä ollenkaan siitä traumasta, vaan siitä, miten pitää itsestä huolta, huomioida omaa jaksamista, mistä saa voimaa, mielihyvää ja miten huomata ahdistus ja miten sitä voi rauhoittaa. Etsitään keinoja kuunnella omaa psyykkistä ja fyysistä oloa ja vahvistaa oman itsenäisyyden, voiman ja koskemattomuuden tunteita. Tätä vaihetta kutsutaan "vakauttamsien vaiheeksi" ja se voi kestää pitkään.
Vasta kun on vakaa olo ja keinoja pitää vakaudesta huolta, voi turvallisemmin mielin yhdessä psykoterapeutin kanssa lähteä tutkailemaan sitä varsinaista traumaa.
Ensisijaista on, ettei terapaista tule trauman toistoa: ahdistavaa, tunkeutuvaa, väkivaltaisen tuntuista. Terapia ei saa tuntua siltä, että psykoterapeutti vie jonnekin, minne potilas ei ole riittävän valmis. Hidas eteneminen on siis perusteltua.
Kiitos kaikille vastauksista. Eniten pelkään itseäni, että kerron liian nopeaa vaikeista ajatuksista. Tavallan "oksennan" sen pahan olon terapeutille niinkuin terapeutti antaisi jonkun armahduksen.
Mä olen kertonut joillekin vaikeimmista jutuista ja niistä on jäänyt vähän sellainen fiilis ettei olis pitänyt. :(( Jotenkin pitäis saada sellainen pieni tasapaino ensin että osaa kuunnella omaa sisäistä ääntään siitä mistä puhua ennenkuin edes hankkiutuu minnekään terapiaan, tai sitten kun etsii terapeuttia niin pyytää että terapeutti itse toppuuttelisi, ja ohjaisi keskustelua vähemmän vaikeisiin aiheisiin.
Tai sitten opettelisi ensin hallitsemaan itseään jossain mielenterveystoimiston lyhyessä keskusteluterapiassa, tavallaan valmistelisi itseään psykoterapiaa/traumaterapiaa varten. Mun ongelma on nimenomaan nyt rajojen pitäminen ja se ettei kertoisi liian avoimisesti ongelmistaan kenelle tahansa.