En tiedä mitä haluan!

kannattaa hakea anyway, huvitti tai ei. välivuosi voi kuulostaa ajatuksena hauskalta, mutta voin omasta kokemuksesta kertoa että parin viikon päästä alkaa ottaa päähän kun tulee ulkopuolinen ja aikaansaamaton olo. kaverit vaan painaa opiskelijabileissään ja tulee ulkopuolinen olo. itse tein juuri niin, etten uskaltanut hakea minnekään kun en ollut varma minne haluan, näin jälkeenpäin olisi kyllä kannattanut. ajattelin positiivisesti että vietän välivuoden töitä tehden ja reissaan sitten niillä rahoilla muttei duunia irronnutkaan vaikka kuinka hain. lopulta päätin ruveta lukemaan aikaisemmin pääsykokeisiin, käyhän se toki näinkin, mutta mielummin olisin viettänyt tänkin vuoden ihan missä tahansa yliopistossa kuin pyörittelemässä peukaloita tälleen. positiivisena puolena kuitenkin se, että ainakin sain luku-urakassa etumatkaa verrattuna tuoreisiin ylioppilaisiin. motivaatio on niin pirun kova tällä hetkellä, että jos ei tällä sisään mennä niin ei sitten millään! toista välivuotta en jaksa...(kauppikseen oon siis pyrkimässsä)

Eli, jos yhtään mikään ala kiinnostaa, niin lue nyt ihmeessä ja kokeile edes jos tärppäis. Ja suomessakin on yllättävän paljon paikkoja joihin voi päästä papereilla sisään, niihin vaikka haet ja katot miten käy. ainakin voit nauttia opiskelijaelämästä ja nostaa tukia jos muu opiskelussa ei innosta.;)) ja haet sitten uudellee jonnekin muualle jos ei yhtään sytytä

Ei kannata ottaa turhia paineita hakemisesta tai alasta, sillä nykyisin jokaisella pitää olla kolme ammattia. Eli opiskelee nuorena yhden, kymmenen vuoden päästä sen toisen ja viisikymppisenä vielä venyy kolmanteen työuraan.
Ihan sama minne haette, kun joudutte kouluttautumaan uudelleen kuitenkin. Ja jos uudelleenkoulutus on samalta alalta, se on lisäkoulutuksen nimellä.
Ei kukaan lääkäri, sairaanhoitaja tai insinööri, merkonomista ja tradenomista puhumattakaan, mene samoilla tiedoilla ja taidoilla seuraavaa neljääkymmentä vuotta. Ette tekään.

Eilen illalla otin itseäni niskasta kiinni ja hain kotikaupunkini ammattikorkeaan ja yliopistoon. Katselin kuitenkin nuita pääsyvaatimuksia ja pääsykokeita yms. enkä usko minulla olevan kovinkaan paljon mahdollisuuksia päästä opiskelemaan. Tottakai aion yrittää, mutta jos en pääse niin ompahan valmiiksi kokemusta pääsykokeista niin ei sitä pääsykoetilannetta ainakaan tarvi enää jännittää (:

anna101, on totta että jos kaikki kaverit lähtevät opiskelemaan, voi itse jäädä ulkopuoliseksi. Osa kavereistani aikoo kuitenkin ihan tietoisesti pitää välivuoden, osa on amiksessa, joten he pääsevät jo työelämään ja osa menee sitten sinne yliopistoon tai ammattikorkeaan. Mulla tota ongelmaa tuskin siis olisi, että itse jäisin ulkopuoliseksi, koska kaikki kaverit ei siis lähde opiskelemaan. Mulla on myös työpaikka jo valmiina, kuten aikaisemmin jo mainitsinkin, että senkään kanssa ei pitäisi olla ongelmaa (ainakaan vielä).

Ajattelin tulla taas piipahtamaan täällä, kun aikaa onkin sopivasti kulunut ja voin kertoa kuulumiseni. Hain siis keväällä kouluihin, mutta en saanut edes pääsykoekutsua minnekkään AMK:hon. Yliopiston kokeissa kävin, mutta en sinnekään päässyt sisään.

Asia ei haitannut minua kesällä, MUTTA kun syksy koitti niin kyllähän se alkoikin vituttaa, kun suurin osa kavereista oli saanut opiskelupaikan. Heillä ei tuntunut olevan enää muuta elämää, kuin opiskelu, bileet ja uudet kaverit. Seurauksena olen nyt luonnollisesti erkaantunut heistä. Jäljellä on enää yksi kaveri, joka ei myöskään päässyt mihinkään kouluun ja sitten muutama amiksesta valmistunut. Heistäkään kukaan ei ole saanut töitä, vaikka ammatit on ja kaikki. Mulla onneksi on vielä sama työpaikka ollut kohta jo vuoden. Siitä olen kiitollinen, että on ollut edes jotakin elämää. Tosin työni on osa-aikainen, eli rahaa ei paljon tule :s En olisi uskonut, että tilanne alkaa ärsyttää näin paljon! Nyt hain uudestaan syksyn haussa ja sain pääsykoekutsunkin, mutta sisään en päässyt. Olen varasijalla 8. ja toivon todella hartaasti, että saisin opiskelupaikan ja pääsisin etenemään elämässäni. Mulle on nimittäin tullut myös pelko, etten pääse enää mihinkään kouluun ikinä :(

Hei!

Opiskelen itse ekaa vuotta yliopistossa alalla joka ei kiinnosta /tunnu omalta. Satuin vaan pääsemään tänne mutta silti, se oli varavaihtoehtona.

En tiedä millainen työ minulle sopisi ja kiinnostuksiakin on niin monia että vaikea valita omaansa. Kaikista kiinnostavimmat alat ovat juuri niitä joissa on joko huono työllisyystilanne tai niitä lukemaan on vaikea päästä.

Olinkin jo unohtanut tämän koko keskustelun! :D

Voisinkin vähän kertoa miten elämäni on nyt tässä vuoden aikana edennyt. Pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan tuolta 8. varasijalta ammattikorkeaan! Koulu oli kuitenkin eri paikkakunnalla 600km päässä, joten minun piti lykätä opintojen aloittamista, että ehdimme muuttaa poikaystäväni kanssa sinne ja järjestää asiat kuntoon. Aloitin siis vasta tänä syksynä nuo AMK-opinnot.

Kävi kuitenkin niin, että vieraalta paikkakunnalta en saanut kavereita koulun alkamisesta huolimatta, enkä tuntenut koko paikkakunnalta ketään. Ainoa tuntemani henkilö oli poikaystäväni. Olimme siis todella yksinäisiä molemmat ja tukeuduimme koko syksyn ajan vain toisiimme. Olimme yhdessä 24/7 ja se koitui suhteemme tuhoksi. Meillä ei ollut enää mitään muuta elämää, kuin toisemme. Lisäksi asuntomme oli aivan liian kallis ja elämä alkoi muutenkin mennä toooooodella alamäkeen. Niimpä raha- ja muiden ongelmien myötä erosimme ja muutimme molemmat takaisin kotipaikkakunnallemme.

Nyt olen siis keskeyttänyt opintoni AMK:ssa ja miettinyt onko ala edes minulle oikea. Koulussa ollessani opinnot eivät kiinnostaneet lainkaan, enkä jaksanut ikinä tehdä mitään tehtäviä. Kouluun raahautuminenkin tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. En kuitenkaan tiedä johtuiko se elämäntilanteestani vai alasta, jota opiskelin. En kuitenkaan voi jatkaa tuossa kyseisessä AMK:ssa, koska se on tosiaan siellä 600km päässä ja minä itse asun taas kotipaikkakunnallani.

Taas on siis edessä sama ongelma, kuin pari vuotta sitten. MIKÄ MUSTA TULEE ISONA JA MITÄ ALAN (haen) OPISKELEMAAN??!!

Minä tiesin jo 9luokalla, että haluan sosiaalipummiks. En ole päätöstä katunu, että ryhdyin pummiks. Tehkää te vaan duuni ja olkaa kellon orjii. Minä otan rennosti. Tää on vaan kato elämää ei pidä vakavast tätä ottaa. Rahaa riittää kaljaa ja ruokaa. Mitä muuta ihminen voi toivoo vielä?

"Kävi kuitenkin niin, että vieraalta paikkakunnalta en saanut kavereita koulun alkamisesta huolimatta, enkä tuntenut koko paikkakunnalta ketään. Ainoa tuntemani henkilö oli poikaystäväni. Olimme siis todella yksinäisiä molemmat ja tukeuduimme koko syksyn ajan vain toisiimme. Olimme yhdessä 24/7 ja se koitui suhteemme tuhoksi. Meillä ei ollut enää mitään muuta elämää, kuin toisemme. Lisäksi asuntomme oli aivan liian kallis ja elämä alkoi muutenkin mennä toooooodella alamäkeen. Niimpä raha- ja muiden ongelmien myötä erosimme ja muutimme molemmat takaisin kotipaikkakunnallemme.

Nyt olen siis keskeyttänyt opintoni AMK:ssa ja miettinyt onko ala edes minulle oikea. Koulussa ollessani opinnot eivät kiinnostaneet lainkaan, enkä jaksanut ikinä tehdä mitään tehtäviä. Kouluun raahautuminenkin tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. En kuitenkaan tiedä johtuiko se elämäntilanteestani vai alasta, jota opiskelin. En kuitenkaan voi jatkaa tuossa kyseisessä AMK:ssa, koska se on tosiaan siellä 600km päässä ja minä itse asun taas kotipaikkakunnallani."

Uudelle paikkakunnalle muutto edellyttää itseltäkin edes vähän yritystä tutustua uusiin ihmisiin. Jos ei opiskelukavereista saa seuraa ikinä mihinkään vapaa-ajan menoon, kannattaa katsoa peiliin, eikä vain poikakaverin naamaan. Pitäisi ymmärtää sen verran, että eivät ne uudet kaverit sinne kotiin tule.

Opiskelukin vie oman aikansa ja jos poikakaverin kanssa nyhjää 24/7 eivät ne muut kaverisuhteet kehity eikä opiskelu etene. Koulullakin pitäisi kai olla päivittäin ja lukeakin, että saisi ne tehtävät tehdyksi pitäisi, vai mitä?
Opiskelusta tulee muuten todella mahdotonta.

Asuntoa voisi seuraavalla kerralla hakea vaikka opiskelijasuntolasta, solussa asuminen ei ole kallista.

Jos voit vielä yrittää saada takaisin opiskelupaikkasi, tee se. Hanki halpa asunto, mene kouluun, tee tehtäväsi, niin kyllä ne kaveritkin löytyvät. Uusi tilanne, poissa kotoa, on usein nuorelle pelottava, mutta ei ylitsepääsemätön.

Hei mikä sinusta nyt sitten tuli näin 11 vuoden jälkeen? :)