Pakko-oireet ovat kuin vitsaus elämässäni. En saa rauhaa niiltä kuin hetken... vain sen hetken kun istahdan hetkeksi aloilleni, ja kun nousen ne alkavat taas. Välillä tuntuu että, olisi helpompi vain luovuttaa eikä nousta lainkaan...
Miksi en osaa olla armollinen itselleni vaan ruoskin itseni henkiseen ja fyysiseen väsymykseen? Miksi en voi antaa tavaroiden olla joskus epäjärjestyksessä? Miksi en voi antaa roskan pyöriä lattialla? Miksi en voi antaa kaiken vain olla ilman että pitää heti olla tarkistamassa ja siistimässä? Joku voi sanoa tähän että "helposti, annat vain olla". Voi kun se olisikin niin helppoa.
Tuntuu että käyn koko ajan ylikierroksilla ja kun sen hetken istahdan, huomaan pian jo tutkivan silmilläni löytyykö jostain asunnostani likaa jonka voi nähdä silmämääräisesti. Ei vaan jaksa näitä lukuisia pakko-oireitani...
Kuormittavia tekijöitä on muitakin kuin pakko-oireinen häiriö elämässäni. Läheiseni on taistellut useamman vuoden toden ja epätoden keskellä...Yritti viikko takaperin itsemurhaa kun olivat äänet kuulema käskeneet. Huomaan pakko-oireeni lisääntyvän aina kriisin tulleen. En vaan jaksa tuota läheiseni tilannetta... Haluaisin hänen paranevan enemmän kuin mitään muuta. Olen niin surullinen miten niin nuori ja koko elämä vielä edessä on mennyt niin huonoon kuntoon. Tunnen itseni niin avuttomaksi ja turhautuneeksi kun en voi kun katsoa vierestä... Haluaisin niin kovin hänen pääsevän elämään normaalia elämää. Antaisin omani hänelle (ilman pakko-oireita) jos vain voisin...
Olen niin väsynyt ja surullinen
Miksi en osaa olla armollinen itselleni vaan ruoskin itseni henkiseen ja fyysiseen väsymykseen? Miksi en voi antaa tavaroiden olla joskus epäjärjestyksessä? Miksi en voi antaa roskan pyöriä lattialla? Miksi en voi antaa kaiken vain olla ilman että pitää heti olla tarkistamassa ja siistimässä? Joku voi sanoa tähän että "helposti, annat vain olla". Voi kun se olisikin niin helppoa.
Tuntuu että käyn koko ajan ylikierroksilla ja kun sen hetken istahdan, huomaan pian jo tutkivan silmilläni löytyykö jostain asunnostani likaa jonka voi nähdä silmämääräisesti. Ei vaan jaksa näitä lukuisia pakko-oireitani...
Kuormittavia tekijöitä on muitakin kuin pakko-oireinen häiriö elämässäni. Läheiseni on taistellut useamman vuoden toden ja epätoden keskellä...Yritti viikko takaperin itsemurhaa kun olivat äänet kuulema käskeneet. Huomaan pakko-oireeni lisääntyvän aina kriisin tulleen. En vaan jaksa tuota läheiseni tilannetta... Haluaisin hänen paranevan enemmän kuin mitään muuta. Olen niin surullinen miten niin nuori ja koko elämä vielä edessä on mennyt niin huonoon kuntoon. Tunnen itseni niin avuttomaksi ja turhautuneeksi kun en voi kun katsoa vierestä... Haluaisin niin kovin hänen pääsevän elämään normaalia elämää. Antaisin omani hänelle (ilman pakko-oireita) jos vain voisin...
Olen niin väsynyt ja surullinen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.